Sote- ja maakuntauudistus on historiallisen suuri toimintaympäristön muutos myös sote-järjestöille sekä heidän edustamilleen ihmisryhmille. Järjestöjen on tunnistettava, muuttaako uudistus järjestön oman toiminnan luonnetta ja sen mukaisesti asemoitava itsensä tulevaan palvelurakenteeseen.
Järjestöillä on merkittävä asema kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, eriarvoisuuden vähentämisessä sekä asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamisessa. Monilla järjestöillä on myös tärkeä tehtävä: edustaa heikommassa asemassa olevia väestöryhmiä, joiden ääni muutoin voisi jäädä yhteiskunnallisessa osallistumisessa kuulumattomiin.
Järjestöjen palvelutuotanto
Järjestöt myös tuottavat ja kehittävät sosiaali- ja terveyspalveluita. Suomessa on noin 10 000 yhdistystä, joista noin 1000 järjestöä tuottaa palveluita. Tästä määrästä noin 80 prosenttia tuottaa sosiaalipalveluja, kuten esimerkiksi asumispalveluita, ja 20 prosenttia terveyspalveluita, kuten esimerkiksi sairaanhoitajapalveluita. Käytännössä järjestöt täydentävät julkisia sote-palveluita omalla erityisalueellaan. (linkki diaan tai tähän alle dia järjestöjen palvelutuotannosta)
Jatkossakin julkisen palvelutuotannon rinnalle tarvitaan järjestösektorin ja yksityisten yritysten tuottamia palveluita. Monipuolinen palveluntuottajaverkko vastaa parhaiten ihmisten tarpeisiin ja pitää maakunnan elinvoimaisena. Maakuntien tulisikin estää sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannon yksipuolistuminen ja palveluiden keskittyminen palveluverkkoa suunnitellessa.
Valinnanvapausmarkkinat
Valinnanvapausmarkkinat tulevat vaihtelemaan eri maakuntien välillä. Tällä on vaikutusta myös järjestöjen mahdollisuuksiin toimia suoran valinnan palveluissa, asiakassetelipalveluissa ja henkilökohtaisen budjetin palveluissa tuottajina.
Sote-keskuksen palveluvalikoima ja toimintaan vaadittavat resurssit rajaavat tuottajien ulkopuolelle pienet ja keskisuuret toimijat, myös sote-järjestöt, elleivät ne muodosta yhteenliittymiä keskenään. Uuden yritystoiminnan syntymisen ja pk-yrittäjyyden kannalta ratkaisevaa on, missä määrin suoran valinnan palveluntuottajat käyttävät alihankintaa tai verkostoja ja miten kysyntä ohjaa alan rakennetta.
Asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetti avaavat mahdollisuuksia järjestöjen palveluntuotannolle
Tietyissä palveluissa hankintojen kilpailutus vaarantaa heikommassa asemassa olevien ihmisten, kuten esimerkiksi vammaisten, vanhusten ja lastensuojelun asiakkaiden, asumispalveluiden saatavuuden ja laadun.
Oletettavaa on, että asiakasseteleiden ja henkilökohtaisen budjetin käyttö vähentävät hankintamenettelyjä. Parhaimmillaan tämä vahvistaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja mahdollistaa asiakkaan hoito- ja hoivapolun (esim. asumispalvelut) suunnittelun nykyistä pitkäjänteisemmin. Tämä on parannus nykytilaan verrattuna.
Asiakassetelien ja henkilökohtaisen budjetin käyttö myös avaavat erilaisille palveluntuottajille (ml. järjestöt) mahdollisuuksia tarjota palveluita erityisryhmille. Pienten palveluntuottajien on helpompaa vakiinnuttaa toimintaansa markkinoille, joissa ei vaadita hankintalain mukaista tarjouskilpailuun osallistumista. SOSTE onkin arvioinut, että liikelaitoksen ostopalvelut sekä asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetti tarjoavat pk-yrityksille, myös järjestöille, parhaimmat mahdollisuudet toimia palveluntuottajina.
Valinnanvapausjärjestelmän haasteita
Siinä missä järjestöomisteiset palveluntuottajat ovat tähän asti opetelleet pärjäämään julkisten kilpailutusten markkinoilla, on nyt opeteltava kilpailemaan asiakkaan valinnan kohteeksi pääsystä. Asiakkaiden arvovalinnat ja asiakaskokemukset saattavat luoda hintakilpailua paremmat asemat ainakin osalle palveluntuottajajärjestöistä. Toimintaa on kuitenkin kehitettävä edelleen ja kiinnitettävä entistä enemmän huomiota esimerkiksi liiketoimintaosaamiseen ja markkinointiin.
Toinen kysymys ovat rahalliset toimintaedellytykset. Asiakassetelipalveluissa tuottaja sitoutuu tuottamaan palvelut maakunnan määrittelemällä hinnalla. On riski, että maakunta määrittelee asiakassetelien arvot ”polkuhintaan” esimerkiksi aiemmin ostopalveluina hankkimiensa palveluiden perusteella.
Tällöin jotkut palveluntarjoajat eivät välttämättä lähde asiakassetelituottajiksi, koska niillä ei ole mahdollisuuksia tuottaa laadukkaasti kyseistä palvelua maakunnan päättämällä hinnalla. Isoilla yrityksillä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet joustaa hinnoissa, ainakin jollain aikavälillä.
Maakunnat järjestöjen uusina kumppaneina
On tärkeää, että maakunnat ottavat huomioon omissa lakisääteisissä strategioissaan ja palvelulupauksissaan järjestöjen yleishyödyllisen toiminnan, esimerkiksi vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen tarjoamat mahdollisuudet. Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanovaiheessa on olennaista tunnistaa ja sovittaa järjestöjen palvelut ja hyte-toiminnot osaksi maakunnallisia palveluketjuja. SOSTE on korostanut, että jokaiseen maakuntaan tulee luoda järjestöyhteistyötä kokoava toimintarakenne, joka kokoaa järjestöt ja maakunnan päättäjät keskinäiseen vuoropuheluun.
Kunnat ovat perinteisesti tukeneet järjestöjen toimintaa myöntämällä avustuksia ja tarjoamalla tiloja kansalaistoiminnan käyttöön. Sote-uudistuksen seurauksena jatkossa tämä tehtävä jaetaan kuntien ja maakuntien kesken.
Maakuntien ja kuntien tulee sopia järjestöavustusten jatkumisesta osana maakuntien perustamista. Muutosvaiheessa on huolehdittava siitä, ettei avustamiseen synny katkoksia. Katkokset voisivat pahimmillaan johtaa järjestöjen toiminnan päättymiseen. Pelkästään sote-järjestöissä tehdään noin 21 000 henkilötyövuotta vastaava määrä vapaaehtoistyötä vuosittain. Sen korvaaminen palkkatyöllä tulisi erittäin kalliiksi.
Maakuntarahoituksen malleja rakennettaessa on myös huolehdittava siitä, ettei maakunnan rahoitus muodostu esteeksi järjestöjen veikkaustuotoista saamalle rahoitukselle tai päinvastoin. Sote-uudistuksessa pitää tunnistaa tämä kysymys ja laatia rahoituksen turvaamiseksi valtakunnallinen ohjeistus.
Järjestölähtöisen auttamistyön tulevaisuus
Maakunnan ja kunnan on sovittava rahoitusvastuusta myös silloin, kun kyseessä on järjestöjen toiminta, joka sijoittuu sote-uudistuksessa mukana olevien palveluiden sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävän toiminnan välimaastoon.
Tällaista toimintaa ovat esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien klubitalot, kriisikeskukset ja erilaiset kohtaamispaikat. Toiminnalle tyypillistä on ollut se, että toimintaa on rahoitettu sekä veikkausvoittovaroin että kuntien avustuksilla.
Lakiesitys valinnanvapaudesta velvoittaa maakuntaa antamaan asiakassetelin sosiaaliseen kuntoutukseen, joka on palvelu, jota sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat tarjonneet veikkausvoittovarojen avulla. Vuodelle 2018 avustuskohteita sosiaaliseen kuntoutukseen on noin 950 ja avustuksia myönnetty noin 142 miljoonan euron edestä.
Mikäli asiakasseteli tulisi osaksi sosiaalista kuntoutusta, johtaa se siihen, että järjestöjen toimintaa ei voisi enää rahoittaa veikkausvoittovaroin, koska se rinnastettaisiin markkinoilla tapahtuvaan palvelutuotantoon. Tämän seurauksena nämä kyseiset palvelut voisivat hävitä, mikä puolestaan ei olisi ihmisten hyvinvoinnin kannalta perusteltua. Asian nosti esille myös selvityshenkilö Tuija Brax raportissaan Järjestöjen rooli maakunta- ja sote-uudistuksessa.