Useimmat vähimmäisetuudet ovat kaukana siitä, mitä on arvioitu tarvittavan säälliseen elämiseen. Riittävää minimitasoa mitataan Kuluttajatutkimuskeskuksen laskemilla viitebudjeteilla. Niiden tarjoama toimeentulo on niukka, kun sitä verrataan väestön keskimääräiseen kulutukseen.
Perusturvan varassa elävien on selvittävä vielä huomattavasti pienemmällä summalla kuin mitä viitebudjetit suosittelevat.
SOSTEn selvityksessä havainnollistetaan esimerkkilaskelmilla, kuinka kaukana pienimmät perusturvaetuudet ovat kohtuullisen minimin tasosta. Esimerkiksi Helsingissä yksin asuvan peruspäivärahaa saavan työttömän miehen on pärjättävä 389 euroa viitebudjettia pienemmällä summalla kuukaudessa. Tampereella asuvalla vaje on 346 euroa. Esimerkkitapauksissa peruspäivärahaa saavalla syntyy oikeus myös toimeentulotukeen. Toimeentulotuen jälkeenkin vajetta suhteessa viitebudjettiin jää vielä noin 158 euroa.
Vastaava kahden työttömän aikuisen ja kahden lapsen perheellä vajaus on Helsingissä 675 euroa ja Tampereella 577 euroa. Toimeentulotuen jälkeen vaje viitebudjettiin on yhä noin 260 euroa.
”Viitebudjettien taso tarjoaa elämään vain välttämättömyydet, ja nykyisen perusturvan varassa on pärjättävä vielä selvästi vähemmällä. Liian pienillä tuloilla sinnittely saa toiset turvautumaan pikavippeihin, toiset esimerkiksi jättävät käymättä lääkärillä tai ostamatta heille määrättyjä lääkkeitä”, toteaa SOSTEn erityisasiantuntija Anna Järvinen.
Perusturvaa korotettava seuraavalla hallituskaudella
SOSTEn selvitys osoittaa, että kohtuulliseen minimiin pääsemiseksi korotustarpeet vaihtelevat eri elämäntilanteissa ja eri asuinpaikkakunnilla, mutta selvää on, että perusturvaan tarvittavat korotukset ovat suuria.
”Seuraavalla hallituskaudella ei pidä lähteä entisestään kurjistamaan köyhimpien ihmisten tilannetta. Perusturvaa on parannettava korottamalla työttömien perusturvaa ja sairausvakuutuksen vähimmäispäivärahaa 20 prosentilla”, vaatii Järvinen.
Vuonna 2022 työttömän peruspäiväraha oli 742 euroa kuukaudessa. Päivärahoissa tämä tarkoittaisi noin 150 euron korotusta. Valtiolle tämä maksaisi noin 280 miljoonaa euroa vuodessa.
“Suomessa elää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä lähes 800 000 ihmistä ja elinkustannusten nopean nousun on arvioitu lisänneen köyhyyttä entisestään. Seuraavan hallituksen on laadittava pitkän aikavälin suunnitelma perusturvan korottamiseksi, sen sijaan, että mietitään sosiaaliturvan leikkauksia”, sanoo Anna Järvinen.
Selvitys perustuu VTT Pertti Honkasen SOSTElle tekemiin laskelmiin.
Tustustu SOSTEn selvitykseen: Perusturvaan tarvitaan korotuksia kohtuullisen minimikulutuksen turvaamiseksi
Lue myös Erja Saarisen blogi: Minimibudjetilla elävän on laskettava eurot tarkkaan – esimerkiksi ruokaraha on 12 euroa päivässä