Talouspolitiikan arviointineuvosto julkisti 28.1. jokavuotisen arvionsa hallituksen talouspolitiikasta. Viimevuotiseen tapaan poimin raportista neljä huomionarvoista asiaa, jotka liittyvät hyvinvointialueiden rahoitukseen, työperäisiin muuttovirtoihin, työnteon kannustimiin ja julkisen talouden sopeutukseen.
Poiminta 1: Hyvinvointialueet ansaitsevat lisäaikaa
Raportissa tarkastellaan hyvinvointialueiden rahoitusta. Alueiden taseet olivat 1,3 ja 1,4 miljardia euroa alijäämäiset vuosina 2023 ja 2024 eli heti sote-uudistuksen toimeenpanosta lähtien. Lain mukaan alueiden on katettava tämä 2,7 miljardin euron kumuloitunut alijäämä vuoden 2026 loppuun mennessä.
Yksi syy hyvinvointialueiden alijäämiin on, että niiden rahoitus oli alimitoitettu alusta lähtien. Uudistusta valmisteltaessa kunnilta kysyttiin, miten paljon niiden terveydenhuollon kustannukset olivat. Mitä enemmän kunta kertoi käyttävänsä terveydenhuoltoon, sitä enemmän se menetti rahoitusta sote-uudistuksessa. Toisin sanoen kunnille syntyi kannustin vähätellä terveydenhuollon menojaan, minkä vuoksi hyvinvointialueiden rahoitusta ei osattu mitoittaa oikein.
Näiden ongelmien vuoksi arviointineuvoston raportissa ehdotetaan, että hyvinvointialueille annettaisiin lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Ei voi pitää mitenkään kohtuullisena, että suomalainen terveydenhuolto romutetaan byrokraattisten kömmähdysten vuoksi.
Valitettavasti pääministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra ovat ehtineet jo vastata, että alkuperäisessä aikataulussa pitäydytään. Purran mukaan valtiolla ei olisi varaa antaa alueille lisäaikaa.
Samaan aikaan hallitus on kuitenkin väläytellyt, että se voisi päättää veronkevennyksistä huhtikuun kehysriihessä. Elinkeinoelämä on alkanut vaatia hallitukselta muun muassa yhteisöveron ja perintöveron alentamista, vaikka se kasvattaisi julkisia alijäämiä entisestään eikä edes parantaisi talouskasvua. Olisi tyrmistyttävää, jos hallitus ei antaisi alueille lisäaikaa julkisen talouden ongelmien vuoksi samalla, kun se syventäisi julkisen talouden ongelmia keventämällä suurituloisten verotusta. On hyvä pitää mielessä, että hallitus on jo päättänyt sosiaali- ja työttömyysturvan heikennyksistä, jotka lisäävät köyhien määrää 100 000 henkilöllä Suomessa.
Hyvinvointialueiden alijäämät voisi kattaa järkevillä veronkorotuksilla. 2010-luvun alussa tehtyjen veronkevennysten vuoksi Suomen nykyinen yhteisöverokanta on alle EU:n keskiarvon. Jos yhteisöverokantaa korotettaisiin kahdella prosenttiyksiköllä Norjan ja Tanskan tasolle, valtion verotulot kasvaisivat noin miljardi euroa. Päätös olisi perusteltu, koska yhteisöverokannan korottamisella ei tutkimusten mukaan ole vaikutusta investointeihin tai talouskasvuun. Mikäli tämän lisäksi paikattaisiin listaamattomien yhtiöiden verotukseen liittyvä porsaanreikä, verotulot kasvaisivat alueiden viimevuotisen alijäämän verran.
Poiminta 2: Hallituksen päätökset heikentävät työperäisiä muuttovirtoja
Arviointineuvoston raportissa todetaan, että työllisyyden parantaminen vaatii toimia, joilla edistetään suuriin kaupunkeihin muuttamista. Koska asumisen kustannukset ovat kalliimmat suurissa kaupungeissa, asumisesta pitäisi tehdä edullisempaa.
Tätä vastoin hallitus on heikentänyt työttömien mahdollisuuksia muuttaa suuriin kaupunkeihin kiristämällä toimeentulotuen vuokranormeja ja leikkaamalla yleistä asumistukea. Yleisestä asumistuesta on poistettu 300 euron suojaosa, perusomavastuu on korotettu 42 prosentista 50 prosenttiin, korvausprosentti on laskettu 80 prosentista 70 prosenttiin, asumistuessa huomioitavien asumismenojen enimmäisrajaa on laskettu Helsingissä sekä omistusasunnot on rajattu yleisen asumistuen ulkopuolelle. Lisäksi hallitus on leikannut työmatkavähennystä ja liikkuvuusavustusta, joilla tuetaan pitkiä työmatkoja.
Toinen arviointineuvoston suositus on, että Suomen pitäisi edistää työperäistä maahanmuuttoa. Hallitus ei ole toiminut tämänkään suosituksen mukaisesti, koska se on asettanut palkkarajan EU:n ulkopuolisista maista tuleville työntekijöille, minkä valtiovarainministeriö arvioi heikentävän työllisyyttä rakenteellisesti noin 600–1000 henkilöllä. Lisäksi hallitus aikoo asettaa työperusteiselle oleskeluluvalle kolmen tai kuuden kuukauden työttömyysrajan ja tiukentaa pysyvän oleskeluluvan edellytyksiä. Esimerkiksi Saksassa on päinvastoin tehty uudistuksia, joiden tarkoitus on parantaa maahanmuuttajien mahdollisuuksia hakea Saksan kansalaisuutta.
Hallituksen maahanmuuttajille kaavailemat työttömyysjakson enimmäiskestoa koskevat rajat ovat paitsi epärealistisia myös kohtuuttomia. Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi vastikään tutkimuksen, jonka mukaan maahanmuuttajataustaisen nimen omaavat henkilöt joutuvat hakemaan 1,4–2,5 kertaa useampaan työpaikkaan päästäkseen yhtä moneen työhaastatteluun suomalaisnimisten hakijoiden kanssa. Lisäksi nykyinen taantuma ja työmarkkinatilanne muistuttavat, että työllisyys ei pohjimmiltaan ole yksilöllinen valinta vaan makrotaloudellinen ilmiö.
Poiminta 3: Työnteon kannustimet ovat tehottomia ilman kasvua
Arviointineuvosto huomauttaa, että hallituksen pyrkimys vahvistaa julkisen talouden rahoitusasemaa kahdella miljardilla eurolla työvoiman tarjontaa lisäävien uudistusten avulla on epävarmalla pohjalla. Suurimmaksi osaksi kyse on pienituloisten toimeentuloon kohdistuvista heikennyksistä, joiden uskotaan lisäävän työnteon kannustimia. Joulukuuhun mennessä valtiovarainministeriö oli arvioinut, että nämä uudistukset lisäisivät työllisyyttä noin 89 000 henkilöllä keskipitkällä aikavälillä.
Ralf Sund ja minä käsittelimme valtiovarainministeriön työllisyysvaikutusarvioita raportissa, jonka Kalevi Sorsa -säätiö julkaisi marraskuussa. Sen lisäksi, että ministeriön laskelmiin sisältyy useita epärealistisia oletuksia uudistusten työllisyysvaikutuksista, tutkimuskirjallisuuden pohjalta voi tehdä vähintäänkin yhtä uskottavan vaihtoehtoisen laskelman, jonka mukaan työllisyys tulee kasvamaan vain 13 000 henkilöllä. Toisaalta aivan yhtä uskottava johtopäätös on se, että työllisyys vähenee 2 300 henkilöllä.
Vastikään julkaistussa suomalaistutkimuksessa selvitettiin pitkäaikaistyöttömien kokemuksia työllisyyspalveluista. THL:n tutkija Sonja Ruottusen mukaan ”toimeentulon epävarmuus voi vaikuttaa muuten hyvänkin palvelun koettuihin hyvinvointihyötyihin, kun tukitilanteesta huolehtimiseen menee energiaa ja byrokratia syövyttää yhteiskunnallisen osallisuuden kokemusta”. Työnteon kannustimista puhuttaessa jää usein mainitsematta, että toimeentulon heikennys saattaa passivoida työttömiä ja ajaa heidät epätoivoiseen tilaan, mikä puolestaan heikentää työttömän kykyä edistää omaa työllistymistään.
Aktivointipalveluilla on vaikutusta työllisyyteen pääosin silloin, kun talous on kasvavalla uralla. Talouskasvua ei voi siis luoda työnteon kannustimilla, vaan kannustimista on jonkinasteista hyötyä vasta, kun talous kasvaa jo valmiiksi. Työllisyysasteen nostaminen vaatisikin Suomessa kotimaista kysyntää ja talouskasvua elvyttäviä toimenpiteitä.
Toisinaan elvytystä vastustetaan esittämällä, että inflaatio kiihtyisi, jos työttömyysaste laskisi niin kutsutun luonnollisen työttömyysasteen alapuolelle. Euroopan komissio arvioi Suomen luonnollisen työttömyysasteen olevan lähellä todellista työttömyysastetta. Luonnollinen työttömyysaste on kuitenkin ongelmallinen teoreettinen käsite, joka ei kuvaa luotettavasti rakenteellista työttömyysastetta vaan ennemminkin toistaa talouden suhdanteita ja rajoittaa finanssipoliittisten toimien käyttöä väärin perustein. Siksi luonnollisesta työttömyysasteesta ei voi vetää johtopäätöksiä Suomen talouden finanssipoliittisesta liikkumavarasta.
Tuoreessa tutkimuksessa arvioitiin vaihtoehtoista rakenteellisen työttömyyden indikaattoria Suomelle. Kyse on niin kutsutusta BECRU-työttömyysasteesta, joka minimoi työnhakuun ja rekrytointiin suunnatun ei-tuottavan työpanoksen. Kuviosta 1 nähdään, että Suomen työttömyysaste on selvästi BECRU-astetta korkeampi eli elvytykselle löytyy tilaa. Arvio luonnollisesta työttömyysasteesta (NAWRU) seuraa sen sijaan tiukasti todellista työttömyysastetta, mikä johtuu harhaanjohtavista estimointikäytännöistä.
Poiminta 4: Julkisen talouden sopeuttaminen on väärä lääke
Arviointineuvoston mukaan ei ole selvää, että hallituksen tekemät toimenpiteet riittävät pysäyttämään julkisen velkasuhteen kasvun hallituskauden loppuun mennessä. Osin tämä johtuu odotettua rajummasta ja pitkäkestoisemmasta matalasuhdanteesta. Vuoden 2024 joulukuussa työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi yli 61 000:lla ja avointen työpaikkojen määrä väheni yli 40 000:lla kahden vuoden takaisesta. Viime kuussa vajaa 322 000 työtöntä työnhakijaa kilpaili alle 24 000 avoimesta työpaikasta.
Arviointineuvosto ei kuitenkaan suosittele uusia sopeutustoimia, koska ne saattavat pitkittää taantuman kestoa entisestään. Huoli on aiheellinen, koska tammikuun hankintapäälliköiden indeksi, joka mittaa yritysten hankintojen kehitystä, enteilee, että teollisuuden heikko suhdannekehitys jatkuu euroalueella ainakin toistaiseksi.
Raportissa ei arvioida, missä määrin hallituksen sopeutustoimet ovat pitkittäneet taantuman kestoa. Niin sosiaalietuuksien indeksijäädytys, arvonlisäverokannan korotus kuin työttömyysturvan heikennyksetkin ovat syöneet ostovoimaa tilanteessa, jossa ostovoimaa tarvittaisiin enemmän. Finanssipoliittiset kiristykset on tehty myötäsyklisesti taantuman aikana, vaikka finanssipolitiikkaa pitäisi harjoittaa vastasyklisesti.
Yksi peruste vastasykliselle finanssipolitiikalle on niin kutsuttu hystereesi-ilmiö. Hystereesin vuoksi erilaiset shokit voivat vaikuttaa talouteen myös keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä, kun talous ei palaudukaan shokkia edeltäneeseen tilaansa. Suomen kohdalla on arvioitu, että ainakin joka toisesta työttömäksi joutuvasta henkilöstä tulee pitkäaikaistyötön. Vastasyklinen finanssipolitiikka ylläpitää työllisyyden ja talouden resilienssiä, jotta tällaisia pitkän aikavälin menetyksiä ei pääsisi syntymään.
Suomalaisessa talouskeskustelussa oletetaan ylipäänsä liian yksioikoisesti, että julkisten menojen leikkaaminen on paras keino vähentää julkista velkasuhdetta. Tällöin unohtuu, että julkinen velkasuhde riippuu julkisten menojen/alijäämien lisäksi talouden kasvuasteesta ja valtion korkomaksuista. Jos talouden kasvuaste on korkoastetta korkeampi, julkinen velkasuhde laskee, vaikka julkinen sektori olisikin alijäämäinen.
Monesti finanssipoliittinen sopeutus nimenomaan kasvattaa julkista velkasuhdetta, koska se heikentää talouskasvua. Tästä on saatu tutkimusnäyttöä esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkaisi pari vuotta sitten yli 30:een maahan keskittyneen tutkimuksen, jonka mukaan sopeutus ei ollut auttanut maita julkisen velkasuhteen laskemisessa.
Valtiovarainministeri Purra antoi vastauksensa arviointineuvoston raporttiin. Ministerin mukaan on selvää, että ”seuraavakin hallitus joutuu jatkamaan valtion menojen leikkaamista samassa mittaluokassa kuin tämäkin hallitus. Helppoja ratkaisuja ei siis ole luvassa – itse asiassa työ vaikeutuu kierros kierrokselta.”
Ehkä työ vaikeutuu juuri siksi, että leikkaukset ovat väärä keino ratkaista julkisen velkaantumisen ongelmaa?
Seuraa Otto Kyyröstä Blueskyssa: @ottokyyronen.bsky.social.
