Selvityshenkilö Mika Pyykkö esittää raportissaan (10.1.2025) kaksi mallia sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusjärjestelmän uudistamiseksi. Ensimmäinen vaihtoehto tähtää järjestöjen toiminnan ja vaikuttavuuden kehittämiseen osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Toinen vaihtoehto keskittyy toiminnan sopeuttamiseen pieneneviin avustuksiin. Molemmissa korostetaan vaikuttavuusperusteisuutta. Mallia B ei juuri ole avattu, mikä tekee hankalaksi sen arvioinnin ja syntyy vaikutelma, että asioista olisi jo päätetty etukäteen.
SOSTE on huolissaan siitä, että raportin malleissa järjestöjen autonomiaa ollaan kaventamassa merkittävästi, mikäli toiminnan painopisteet määritellään tiukasti valtion hallinnon toimesta.
Järjestöjen vahvuus on nimenomaan niiden kyvyssä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja tarpeisiin sekä kehittää ja ottaa käyttöön uusia ratkaisuja. Riskinä vaihtoehdossa A on, että valtionhallinto tai viime kädessä kulloinkin vallassa olevat poliitikot määrittelevät, mitä ihmiset tarvitsevat ja mitä järjestöt tekevät. Kansalaistoimintaluonne katoaa yhä etäämmälle ja järjestöjen puolivirallinen luonne vahvistuu, vaikka kehityksen pitäisi olla päinvastainen.
”On tärkeää, että järjestöillä säilyy liikkumavaraa suunnata toimintaansa, vastata ihmisten muuttuviin tarpeisiin sekä innovoida uutta. Kansalaisyhteiskunnan innovaatiokyvykkyyttä on kansainvälisestikin pidetty korkeana Suomessa. Järjestöjen autonomiaa ja osaamista pitää kuitenkin kunnioittaa. Näin luodaan perustaa toimivalle kansalaisyhteiskunnalle jatkossakin”, korostaa SOSTEn hallituksen varapuheenjohtaja Soile Kuitunen.
Raportissa korostetaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sote-järjestöjen työn peruslähtökohtina. Sote-järjestöjen avustamista koskevan lain mukaan avustettavan toiminnan tulee myös osaltaan tukea ihmisten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä perusoikeuksien toteutumista. SOSTE korostaa, että hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kytkeytyy elimellisesti perus- ja ihmisoikeuksiin sekä tasa-arvoon ja siten myös näiden edistäminen on tärkeä rahoituksessa huomioitava seikka. Järjestöt tavoittavat toiminnallaan lukuisia vähemmistöjä ja rakentavat yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Siksi on erittäin huolestuttavaa, että raportti ei tunnista vähemmistöjen erityisiä tarpeita.
Tuoreen E2 kyselytutkimuksen mukaan lähes neljä viidestä (78 %) suomalaisesta ajattelee, että kansalaisjärjestöjä tarvitaan nostamaan esiin yhteiskunnan epäkohtia. Myös demokratian toteutumisessa järjestöjen merkitys tunnistetaan laajasti, sillä 76 prosenttia suomalaisista pitää niitä tärkeinä demokratian toteutumisen kannalta. Lähes kolme neljästä (73 %) uskoo, että ilman kansalaisjärjestöjä heikoimmassa asemassa olevien ääni ei kuuluisi yhteiskunnassa.
Riskinä tiukassa ohjauksessa on myös rahan eli jaettavien avustusten politisoituminen ja järjestöjen pitkäjänteisen työn rapauttaminen. Vaikeat yhteiskunnalliset ongelmat vaativat pitkäjänteistä työtä. Tämä osaltaan selittää sitä raportissa esiin tuotua huomiota, että samat järjestöt ovat olleet pitkään eniten avustuksia saavia tahoja. Todellista yhteiskunnallista vaikuttavuutta ei saavuteta hetkellisin investoinnein.
Uudistuksessa on muistettava, että pienet järjestöt tarjoavat usein korvaamatonta apua ja tukea kohderyhmilleen, vastaten juuri heidän erityistarpeisiinsa tavalla, johon suuremmat toimijat eivät aina kykene. Siksi avustusjärjestelmää uudistettaessa on välttämätöntä turvata myös pienten toimijoiden mahdollisuudet jatkaa ja kehittää vaikuttavaa työtään.
”Sote-järjestöjen ihmisille tarjoama tuki ja apu täydentävät julkisen sektorin työtä ja vastaavat monimuotoisiin tarpeisiin, joita yhteiskunnassa on syntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana”, jatkaa Kuitunen.
Ilmiölähtöisyys ja yhteiskehittäminen
Raportissa korostetaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sote-järjestöjen työn peruslähtökohtina. Sote-järjestöjen avustamista koskevan lain mukaan avustettavan toiminnan tulee myös osaltaan tukea ihmisten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä perusoikeuksien toteutumista. SOSTE korostaa, että hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kytkeytyy elimellisesti perus- ja ihmisoikeuksiin ja siten myös näiden edistäminen on tärkeä rahoituksessa huomioitava seikka.
Vaihtoehto A tarkoittaisi muutosta ilmiö- tai teemalähtöiseen toimintaan, joka vaikuttaa jo jonkin aikaa olleen osa valtionhallinnon toimintatapojen ja -kulttuurin kehittämistä. Selvityksessä todetaan, että teemapohjainen työskentely perustuu yhteiskehittämiseen ja ekosysteemiajatteluun.
”Yhteiskehittäminen on järjestöille luontainen tapa toimia. Teemme tätä paljon ja myös valtionhallinnon, kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa. Yhteiskehittämisessä järjestöjen pitää olla tasavertaisia kumppaneita ja mukana alusta asti”, painottaa Kuitunen.
SOSTE muistuttaa, että teemojen valintaan latautuu huomattava määrä myös valtaa, koska ne ohjaavat toimintaa kaikki tulevat vuodet. Mikä on mallin kyky reagoida uusiin yhteiskunnallisiin haasteisiin tai järjestöjen havaitsemiin heikkoihin signaaleihin? Tunnistavatko teemat myös kaikki järjestötoiminnan muodot?
Teemapohjainen toimintamalli voi onnistuessaan kannustaa merkittäviin innovaatioihin ja muihin uudistuksiin, kuten valtionhallinnossa esimerkiksi innovaatiopolitiikan kohdalla on voitu havaita. Tämä edellyttää kuitenkin kannusteita ja mahdollisuuksia tarttua ketterästi teemojen sisällä eri kysymyksiin. Muutosteorian on oltava joustava, sillä uudet ratkaisut voivat syntyä yllättävistä yhdistelmistä ja ilman, että vaikutusketjuja kyetään aukottomasti kuvaamaan ennalta.
Selvityksessä esitetään, että teemakohtainen toiminta rakentuu ekosysteemeittäin. Ekosysteemeillä tarkoitetaan yleensä tiiviitä, itseohjautuvia verkostoja, jotka ovat avoimempia ja niissä on enemmän vuorovaikutusta ja eri toimijoiden välistä keskinäisriippuvuutta. Mikäli järjestöavustusjärjestelmä nojaa tällaisiin ekosysteemeihin, tarkoittaa se, että teeman kannalta kaikkien tahojen, julkinen ja yksityinen sektori mukaan lukien, olisi tärkeää pystyä osallistumaan teemojen ja niiden sisältöjen määrittelyyn. Herää kysymys, miten roolittaminen ja avoimuus voitaisiin tällaisissa teemapohjaisissa ekosysteemeissä käytännössä toteuttaa osana avustusjärjestelmää.
Teemapohjainen toimintamalli ja kansallisille prioriteeteille rakentuva avustusjärjestelmä edellyttää paljon valmistelua, yhteiskehittämistä sekä ohjaamista. Avustusten määrän olennaisesti pienentyessä tämä prosessin hallinta voi osoittautua mahdottomaksi. Näin radikaalin muutoksen valmistelu on myös tehtävä suunnitelmallisesti ja mielellään vaiheistaen, esimerkiksi niin, että asiaa kokeiltaisiin ensin rajatummin. Vuodelle 2027 muutoksen toteuttaminen ei tunnu realistiselta.
Avustusjärjestelmän uudistamisessa keskeistä on antaa liikkumatilaa painottamalla yleisavustuksia
SOSTEn mielestä avustusjärjestelmän uudistamisessa keskeistä on vahvistaa yleisavustusten painoarvoa järjestöjen avustuksissa, koska se antaa väljyyttä ja ketteryyttä järjestön toiminnan suunnitteluun ja suuntaamiseen. Pyykön esitys sen sijaan haluaa supistaa yleisavustuksen vain hallinnolliseksi menoksi, jolloin järjestön toiminta tulee tiukempaan tarkasteluun kohdennettujen yleisavustusten kautta (nk. Ak-avustus). Yleisavustuksen sitominen laskennallisesti kohdennettuihin avustuksiin on väärä suunta. Se antaa viestin, että niin sanottu varsinainen toiminta tulee tehdä rahoittajan tiukasti avustuksin kohdentamana ja yleisavustuksella rahoitetaan laskennallisesti muuta toimintaa.
Järjestöjen ketteryyttä ylläpidetään osaltaan sillä, että avustukset eivät ole täysin sidottuja tiettyyn ennalta määriteltyyn toimintaan. Tämä joustavuus mahdollistaa resurssien ohjaamisen myös odottamattomiin tarpeisiin, mikä on kriittistä erityisesti nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Tällainen toimintamalli vahvistaa yhteiskunnan resilienssiä ja varautumista.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen joustavuutta ja apua on tarvittu niin Syyrian sodan aiheuttamassa pakolaisaallossa, koronakriisissä kuin Ukrainan sodan seurauksissa. Järjestöjen vahvuus vaikeissa tilanteissa perustuu siihen, että ne tuntevat omat kohderyhmänsä ja yhteiskunnallisen tilanteen ja niillä on mahdollisuus toimia ja reagoida tarpeen niin vaatiessa.
Yleisavustusten myöntäminen suurempina kokonaisuuksina lisää järjestöjen työn vaikuttavuutta sekä parantaa tuottavuutta, kun hallinnollinen taakka kevenee. Kaikkein merkittävin hallinnollista taakkaa vähentävä toimenpide olisi se, että avustuksen myöntämisestä yhtenä yleisavustuksena tehtäisiin pääsääntö ja avustuksia kohdennettaisiin ja pilkottaisiin vain poikkeustapauksissa.
Verovähennysoikeuden laajentaminen ja avustusten monivuotisuus voidaan toteuttaa ripeällä aikataululla
Toivottuina kehitysehdotuksina selvityksessä todettiin, että yleis- ja kohdennettu yleisavustus myönnettäisiin jatkossa kolmeksi vuodeksi kerrallaan ja tuloksellisuus- ja vuosiselvitykset tehtäisiin nykyistä harvemmin, mikä keventää järjestöjen hallinnollista taakkaa. Myös erillisen tilintarkastusraportoinnin alarajaa esitetään nostettavan 500 000 euroon. Ehdotuksena on myös lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentaminen koskemaan kaikkia sosiaali- ja terveysalan järjestöjä, mikä on erittäin kannatettava tavoite.
Avustuksien myöntäminen kolmeksi vuodeksi kerrallaan tuo jatkuvuutta, mutta turvaako tämäkään avustusten tason, joka on riippuvainen valtion talousarviokäsittelystä.
Alueelliset ja paikalliset järjestöavustukset
Pyykön esityksessä hyvinvointialueiden myöntämät avustukset, noin 15 miljoonaa, siirrettäisiin sosiaali- ja terveysministeriön budjettiin ja edelleen STEAn jaettavaksi.
”Hyvinvointialueiden rahoituspaineessa voi ajatella, että rahat olisivat niin sanotusti paremmassa turvassa ministeriön budjetissa. Onko kuitenkaan varmuutta, että nämä rahat oikeasti päättyisivät STEA-momentille ja että ne olisivat tehokkaammassa käytössä tällä uudella tavalla? Tiedettäisiinkö Helsingissä todella paremmin alueen järjestöjen ja tuen kohdentamisen tarpeet kuin alueilla itse? Huoli paikallisten järjestöjen tilanteesta on iso. Ne kuitenkin kohtaavat apua tarvitsevia ihmisiä joka päivä arjessaan ja ovat välttämättömiä kumppaneita kunnille ja hyvinvointialueille”, pohtii Kuitunen.
Yksi tapa uudistaa alueellista rahankäyttöä olisi alueellisen toiminnan avustusuudistus. Tässä mallissa järjestöperheellä on mahdollisuus niin halutessaan vastuuttaa keskusjärjestönsä hakemaan valtionavustusta niiden yhteiseen toimintaan kokonaisuutena ja siirtämään avustusta edelleen jäsenyhdistyksille toiminnan tavoitteiden toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä olisi huomattavasti tarkoituksenmukaisempaa ja hallinnollisesti kevyempää kuin lisätä rahan kohdentamista STEAsta alueille ja samalla voitaisiin järkevästi turvata paikallisen toiminnan avustamisen jatkuminen.
Mikäli alueellisen toiminnan rahoituskohteiden valinta säilyisi alueilla, voisi STEA toimia esimerkiksi avustusten maksatuksessa ja raportointialustan tarjoajana.
Varainhankinnan kehittäminen
Pyykön raportissa esitetään, että varainhankinnan tuotot otettaisiin huomioon vuoden viiveellä avustuksen hakijan varallisuutta arvioitaessa. Raportin mukaan tämä antaisi avustuksen hakijalle kohtuullisen ajan määritellä tavoitteet ja niiden saavuttamiseen perustuva toiminta, johon varainhankinnan tuotto on tarkoitus käyttää (avustuksen saajan on otettava varainhankinnan tuottojen käyttämisen osalta huomioon valtionavustusten toissijaisuus). Toissijaisuusvaade johtaa kuitenkin siihen, että varsinaista kannustinta ulkopuolisen rahan hankkimiseen ei ole. Lähtökohdaksi pitäisi ottaa, että oman toiminnan tuottojen tekemisestä ei rankaista vaan siihen ennemmin kannustetaan. Tämä voidaan toteuttaa yksinkertaisin pykälämuutoksin.
SOSTE esittää vaihtoehtona, että järjestöjen omaa varainhankintaa helpotetaan siten, että järjestö voi käyttää saamastaan valtionavustuksesta kymmenen prosenttia (10 %) avustettuun toimintaan välittömästi liittyvään varainhankintaan.
Avustusjärjestelmän tulee mahdollistaa myös se, että tiettyyn toimintaan voidaan hankkia ja saada ulkopuolisia varoja ilman, että ne automaattisesti vähennetään järjestölle myönnetystä avustuksesta.
Varallisuuden huomioiminen STEA-avustuksissa
Raportissa esitetään, että STEA ottaa käyttöön kolmiportaisen varallisuuskriteeristön, jota se soveltaa tasapuolisesti kaikkiin avustuksen saajiin.
SOSTEn mielestä ehdotuksella voi olla suuri vaikutus järjestöjen perustoimintaan. Se ei kannustaisi puskurien keräämiseen ja voi mekaanisesti toteutettuna johtaa epätoivottaviin lopputuloksiin. SOSTE huomauttaa kuitenkin, että se sinänsä pitää perusteltuna muun kuin käyttöomaisuuden huomioimista osana kokonaisharkintaa avustamisen kohdentamisessa.
STEAn rooli
Pyykön raportissa STEAlle esitetään useita tehtäviä tai pikemminkin sitä, että se mahdollistaa järjestöjen muutostuen eri kysymyksissä, kuten esimerkiksi kouluttamisessa ja järjestöjen yhdistymisprosesseissa.
SOSTE näkee tämänkaltaisen toiminnan ennen kaikkea luontevasti järjestökentän itsensä hoidettavina tehtävinä avustustoiminnan kautta. Järjestöillä on laajaa koulutustoimintaa, toimintaympäristön luotaamisen osaamista sekä monenlaisia tukipalveluja, joita ei tule ottaa tarkempaan virkamiesohjaukseen. On myös vieras ajatus, että STEA virkaorganisaationa toisi järjestöjen näkökulmia erilaisiin hallinnon prosesseihin. Kansalaisyhteiskunnan on voitava käyttää puhevaltaansa itse.
Järjestöt ovat valmiita rakenneuudistuksiin
Pyykön raportti antaa kuvan, että järjestöt eivät olisi valmiita muutoksiin tai rakenteellisiin uudistuksiin.
”SOSTEn jäsenistölleen teettämä kysely osoittaa aivan erilaista valmiutta muutoksiin kuin Pyykön kysely. Valmiutta järjestökentässä on todella paljon. Ei ole olemassa sellaista ajatusta, ettei mikään saisi muuttua”, toteaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.
SOSTEn hankkeessa teetetyn kyselyn perusteella yhtä lukuun ottamatta kaikki (144 järjestöä) vastanneet järjestöt ovat valmiita harkitsemaan yhteistyötä jonkin tukitoiminnon osalta. Yhdistymisiä oman liiton sisällä on valmis harkitsemaan 23 järjestöä ja yhdistymisiä muiden järjestöjen kanssa 57 järjestöä eli 40 prosenttia vastaajista.
Yksittäinen huomio selvitystyöstä
Selvitystyön tekniseen toteutukseen SOSTE haluaa nostaa järjestökyselyn toteutustavan. Järjestökysely toteutettiin avoimella verkkolomakkeella, johon kuka tahansa saattoi vastata useita kertoja. Tämä heikentää vastauksien luotettavuutta ja edustavuutta. Tällainen toteutustapa altistaa tulokset vastaajien mahdolliselle yli- tai aliedustukselle sekä toistuville näkemyksille, mikä voi vääristää kokonaiskuvaa. Jotta aineisto olisi luotettavampi, olisi ollut tärkeää rajata vastauskertojen määrää ja varmistaa, että vastaajat edustavat tasapainoisesti eri järjestöjen näkemyksiä ja kokoja.
SOSTE ei myöskään ymmärrä selvityshenkilön kritiikkiä siitä, että järjestöt eivät olisi esittäneet kehittämisehdotuksia. Järjestöjen keskeisin odotus prosessille oli, että siinä käsiteltäisiin laajasti avustusjärjestelmän uudistamista niin, että se palvelisi paremmin hallinnollisen taakan keventämistä ja tekisi järjestöille mahdollisemmaksi oman toimintansa suuntaamisen jäsenten ja kohderyhmän kulloistenkin tarpeiden mukaan. Tällaisia ehdotuksia monet järjestöt tekivät ja eräitä niistä selvityshenkilö on huomioinutkin.
Lausuntojen antaminen
Monet järjestöt ovat olleet huolissaan STM:n lausuntopyyntölomakkeesta, koska sillä ei pysty antamaan täysipainoista lausuntoa järjestöille keskeisistä kysymyksistä. SOSTE muistuttaa, että lausunnon viimeiseen kohtaan ”muita huomioitanne raportista” voi lausua järjestölleen tärkeät huomiot. SOSTE myös kritisoi lyhyttä lausuntoaikaa ja sitä, että raporttia ei ole käännetty vielä (16.1.2025) ruotsin kielelle, jolloin se heikentää ruotsinkielisten tahojen mahdollisuutta lausua asiasta.
SOSTEn tiivistelmä: Pyykön raportti – Ehdotus tulevaisuuden toimintamalliksi