SOSTE vaatii lisää kunnianhimoa ja toimenpiteitä työllisyyden ja osaamisen kehittämisen sekä köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämisen kansallisiin tavoitteisiin


Etusivu / Uutiset / SOSTE vaatii lisää kunnianhimoa ja toimenpiteitä työllisyyden ja osaamisen kehittämisen sekä köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämisen kansallisiin tavoitteisiin

Euroopan komissio on pyytänyt EU-jäsenmaita ilmoittamaan tavoitteensa työllisyyden ja osaamisen kehittämisessä sekä köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämisessä osana Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toimeenpanoa. Suomen EU-ministerivaliokunta linjasi, että Suomen kansalliset tavoitteet vuoteen 2030 mennessä ovat:

SOSTE on tyytyväinen työllisyystavoitteen määrittämiseen, mutta muistuttaa, että sen tulisi sisältää osatyökykyisten nykyistä laajemman tuetun työllistämisen. Lisäksi Suomen tulee tavoitella työttömyysasteen madaltamista alle 4 % jatkamalla aktiivista työvoimapolitiikkaa erityisesti heikommassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistämiseksi.

SOSTE katsoo, että kansallinen tavoite koskien aikuisten koulutukseen osallistumista olisi tullut asettaa korkeammalle. Lisäksi Suomen tulee tavoitella, että jokaisella suomalaisella tulisi olla digitaaliset perustaidot. SOSTEn mielestä vuoteen 2030 mennessä tavoitteena tulee olla, että digitaaliset perustaidot on 90 %:lla 16–74-vuotiaista. THL:n mukaan 83 % 20–99-vuotiaista ja 80 % 55–74-vuotiaista käyttää internetiä sähköiseen asiointiin. Tavoitteen saavuttamiseksi ihmisille tulee tarjota mahdollisuus opiskella digitaalisia taitoja ja päivittää osaamistaan matalalla kynnyksellä ja maksutta. Lisäksi on varmistettava, että kaikilla on varaa älylaitteisiin ja yhteyksiin.

SOSTE kaipaa lisää kunnianhimoa köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien määrän vähentämiseksi. Aiemmalla Eurooppa 2020 -strategiakaudella Suomi ei saavuttanut sitoumustaan vähentää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien ihmisten määrää. Tavoitteena oli laskea määrä 770 000:een. Vuonna 2019 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli 873 000 henkilöä, eli 16 prosenttia väestöstä. Luku kasvoi edellisestä vuodesta.

SOSTE katsoo, että köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämistavoitteeseen pääsemiseksi tulee tehdä toimintaohjelma, ja tavoitteen etenemistä tulee seurata säännöllisesti ja tarvittaessa tehdä lisätoimenpiteitä. Toimintaohjelmassa tulee huomioida meneillään olevat uudistukset ja kehityshankkeet, muun muassa kansallinen lapsistrategiatyö. SOSTE muistuttaa, että köyhyyden vähentämiseksi tarvitaan määrätietoista yhteiskuntapolitiikkaa: muun muassa työllisyyden parantamista, perusturvan tason korottamista kohtuullisen minimin takaavalle tasolle, kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon lisäämistä, toimivia ja saavutettavia sosiaali- ja terveyspalveluja tulotasosta riippumatta sekä tasa-arvoisia mahdollisuuksia koulutukseen.

Lisätietoja antavat SOSTEn erityisasiantuntijat Kirsi Marttinen ja Anna Järvinen.