SOSTE kannattaa ehdotettua työttömyysturvan yhdistelmä­vakuutusta

SOSTElausunto.

Etusivu / Lausunnot / SOSTE kannattaa ehdotettua työttömyysturvan yhdistelmä­vakuutusta

SOSTE lausui 24.3. yhdistelmävakuutuksesta, joka mahdollistaisi palkkatyön, yritystoiminnan työtulon ja työskentelyapurahan yhdistämisen työttömyysvakuutuksessa. SOSTE näkee myönteisenä, että ehdotettu malli mahdollistaisi myös omaishoitajana tai perhehoitajana työllistymisen yhdistämisen palkkatyön tai yritystoiminnan tulon vakuuttamiseen.

Yhdistelmävakuutus koskisi henkilöitä, joilla ei nyt kerry työssäoloehtoa palkkatyön tai yritystoiminnan vähäisyyden takia. Tähän ryhmään kuuluvien osalta yhdistelmävakuutus mahdollistaisi perus- tai ansiopäivärahan saamisen työmarkkinatuen sijasta. Yhdistelmävakuutus koskisi myös henkilöitä, joilla joko palkansaajan tai yrittäjän työssäoloehto kertyy jo nyt. Jälkimmäisen ryhmän osalta yhdistelmävakuutus merkitsisi sitä, että vakuutettava tulo ja sen myötä ansiopäiväraha voisi olla nykyistä suurempi.

SOSTE kannattaa yhdistelmävakuutusta. Palkansaajan työssäoloehdon mukaisesti vakuutuksessa tulisi kuitenkin olla mahdollista kerryttää myös puolikkaita työssäoloehtokuukausia.

Työmarkkina-asema ei pääsääntöisesti ole SOSTEn jäsenjärjestöjen jäsenyyttä määrittelevä tekijä, joten emme pysty laajemmin arvioimaan, paljonko uuden yhdistelmävakuutuksen ottajia jäsenjärjestöjemme jäsenien joukossa voisi olla. Oletettavasti jäsenmaksun hinnalla suhteessa siihen todennäköisyyteen, että saa hyötyä vakuutuksesta, on varsin suuri merkitys. Työvoimapoliittisen aseman arvioinnin ennustettavuus ja selkeys on tässä merkittävä tekijä.