Joulun aika, vuoden pimein vaihe, on monille odotettu juhla. Kaikille se ei kuitenkaan merkitse iloa ja yltäkylläisyyttä, vaan pitkät vapaat voivat herättää ahdistusta. Järjestöt ovat valmiina tukemaan ja auttamaan myös joulun aikaan.
Sosiaaliturvan leikkaukset lisäävät avuntarvetta. Vähävaraisten määrä lisääntyy tänä vuonna 68 000 henkilöllä, joista 16 700 on alle 18-vuotiaita. Yhä useampi lapsiperhe elää niukkuudessa.
Olemme koonneet alle jäsenjärjestöjemme tarjoamia palveluita ja tapahtumia, jotka ovat käytettävissä joulun ja vuodenvaihteen pyhien aikana. Aina löytyy joku, joka kuuntelee ja tarjoaa apua.
Jos sinulla on akuutti hätätilanne tai epäilet rikosta, ota yhteyttä alueesi viranomaispalveluihin tai soita yleiseen hätänumeroon 112. Esimerkiksi sosiaali- ja kriisipäivystys on tavoitettavissa ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.
Voit tukea useita järjestöjä monella tavalla – Yksi tavoista on lahjoittaa
Järjestöjen tarjoamaa tukea ja apua:
- Kriisi- ja keskusteluapua
- Lapset ja nuoret
- Parisuhde ja vanhemmuus
- Ikäihmiset
- Apua päihdeongelmiin
- Turvallisia ja auttavia paikkoja
- Ruoka-apua ja muuta tukea
Kriisi- ja keskusteluapua
Kriisipuhelin
Mieli ry:n Kriisipuhelimessa vastaavat kriisityön ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset, soittaa voi nimettömänä ja luottamuksellisesti. Lisätiedot: mieli.fi/kriisipuhelin
suomenkielinen linja
- avoinna joka päivä kellon ympäri
- soita numeroon 09 2525 0111
- Mieli: Kriisipuhelin
ruotsinkielinen linja Kristelefon
- avoinna arkipäivisin ma ja ke klo 16–20; ti, to, pe klo 9–13
- soita numeroon 09 2525 0112
- Mieli: Kristelefon
englanninkielinen linja Crisis Helpline
- avoinna perjantaisin klo 9–13
- soita nemeroon 09 2525 0116
- Mieli: Help Line
ukrainankielinen linja
- avoinna arkipäivisin, linja avoinna viimeistä päivää 23.12.
- ma, ke ja to klo 12–16; ti ja pe klo 9–13
- soita numeroon 09 2525 0114
- Mieli: www.mieli.fi/kriza
venäjänkielinen linja
- avoinna arkipäivin, suljettuna 27.-31.12.
- ma, ke ja to klo 12–16; ti ja pe klo 9–13
- soita numeroon 09 2525 0115
- Mieli: www.mieli.fi/krizis
Mielenterveyden keskusliitto joulun ja uudenvuoden aukioloajat
Valoa-chat
- Mielenterveysneuvonta-chat www.mtkl.fi
Avoinna normaalisti arkisin klo 12–15 koko joulun ja vuodenvaihteen ajan (arkipyhinä suljettu) - Sosiaaliturvaneuvonta-chat www.mtkl.fi
Avoinna torstaisin klo 9–12 12.12. asti ja jälleen 9.1.2025
Valoa-puhelimet
- Sosiaaliturvaneuvonta 040 756 0578
Avoinna tiistaisin klo 12–15 17.12. asti ja jälleen 7.1.2025
Valoa-vertaispalvelut
- Vertaischat www.mtkl.fi
Avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin klo 18–20 19.12. asti ja jälleen 2.1.2025 - Ryhmächat www.tukinet.net
Avoinna tiistaisin 18–19.30 ja jälleen 4.2.2025 alkaen
Viittomakielinen Avoin linja
Auttavan linjan päivystys viittomakielisille ja kirjoittamalla kommunikoiville videopuheluin ja viestein. Puhelinnumero on 040 778 9799.
- vk 51 maanantaina 16.12. klo 12-15 ja keskiviikkona 18.12. klo 17-19 ja perjantaina 20.12. klo 12-15
- vk 52 maanantaina 23.12. klo 12-15 ja perjantaina 27.12 klo 12-15
- vk 1 perjantaina 3.1. klo 12-15
- Yhteystiedot ja lisätietoja: Facebook
Rikosuhripäivystys
Rikosuhripäivystys 116 006 -puhelinpalvelu tarjoaa rikoksen uhrille mahdollisuuden keskustella henkilön kanssa, joka ymmärtää mitä rikoksen kohteeksi joutuminen voi merkitä. Soittaminen on maksutonta ja puhelimeen voi soittaa myös nimettömänä. Rikosuhripäivystys 116 006 palvelee suomeksi ma–to klo 9–18 ja pe klo 9–16 klo ja ruotsiksi ma–pe klo 12–14.
RIKUchat on helppo ja nopea palvelu, jossa voit kysyä ohjeistusta rikosuhriasioista. Tukea ja neuvoja voi kysyä niin rikoksen uhri, uhrin läheinen, rikosasiassa todistava kuin kuka tahansa tapahtunutta pohtimaan jäänyt henkilö. RIKUchat toimii myös konsultoivana palveluna ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään rikosuhreja tai heidän läheisiään. Chat palvelee arkisin ma–to klo 9–18 ja pe klo 9–16.
Poikkeukset aukioloajoissa joulun ja uudenvuoden aikaan:
Suomenkielisen Rikosuhripäivystys 116 006 -puhelinpalvelun ja RIKUchatin poikkeusaukioloajat:
- 23.12. Avoinna klo 9–15
- 24.–26.12. Suljettu
- 27.12. Avoinna klo 9–15
- 30.12. Avoinna klo 9–15
- 31.12.–1.1. Suljettu
- 2.–3.1. Avoinna klo 9–15
- 6.1. Suljettu
Ruotsinkielisen 116 006 -puhelinpalvelun poikkeusaukioloajat:
- 24.–27.12. Suljettu
- 31.12.–1.1. Suljettu
- 6.1. Suljettu
Juristin puhelinneuvonta vastaa numerossa 0800 161 177 ma–to klo 17–19. Juristin puhelinneuvonta on suljettu 23.12.–6.1.
Kirkon keskusteluapu
Kirkon keskusteluapu on sinua varten, kun kaipaat henkistä tai hengellistä tukea. Päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia koulutettuja vapaaehtoisia ja kirkon työntekijöitä.
- Suomeksi avoinna ma-pe klo 18.00 – 24.00 (0400 2211 80)
- Palveleva chat on auki suomeksi arkisin klo 16–20.
- Ruotsiksi avoinna ma-ke klo 20–23 (0400 22 11 90)
- Palveleva chat on auki ruotsiksi ma-ke klo 19–21.
- Kirkon keskusteluapu
Kriisikeskus Monika
Saat apua Kriisikeskus Monikasta, jos olet kokenut väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Maksuton auttava puhelin 0800 05058 on avoinna maanantaisin (ma) kello 9–19 ja tiistaista perjantaihin (ti-pe) kello 9–16. Chat on auki maanantaisin (ma) klo 16–19 sekä tiistaisin ja keskiviikkoisin (ti ja ke) klo 15–17.
- Palvelu ei ole avoinna 23.–27.12., 1.1.2025 eikä 6.1.2025
- Kriisikeskus Monika
Ensi- ja turvakotien liiton chat
ETKL chatistä saat nopeasti ja nimettömästi ammattilaisen apua monissa vaikeuksissa. Auttajina toimivat jäsenyhdistystemme auttajat ympäri Suomea.
- 23.-26.12. chatit suljettu
- 27.-30.12. chatit avoinna arkipäivisin klo 12-16, Lasten ja nuorten chat avoinna arkipäivisin klo 15-18
- 31.12.24-1.1.25 chatit suljettu
- 2.1.25 alkaen chatit avoinna normaalisti
- Apua eroon, Apua väkivaltaan ja Vauvaperheiden chat ma-pe klo 12-18
- Vauvaperhe ja päihteet chat ma-pe klo 14-18
- Lasten ja nuorten chat ma-pe klo 15-18
- 6.1.25 chatit suljettu
Ensi- ja turvakotien liitto: Apua verkossa
Syöpäjärjestöjen valtakunnallinen neuvontapalvelu
Valtakunnallinen neuvontapalvelu antaa tukea syöpäpotilaalle ja hänen läheisilleen.
- Neuvontapuhelin palvelee numerossa 0800 19414.
- Suljettu 23.–27.12.2024, 1.1.2025 ja 6.1.2025
- Avoinna maanantaisin ja torstaisin klo 10–18 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10–15.
- Neuvontapalveluun voi ottaa yhteyttä myös sähköpostilla: neuvonta@cancer.fi
- Voit keskustella hoitajan kanssa chatissa arkisin klo 9–15 välillä.
- Neuvontapuhelin 30.12-31.12. ja 2.1-3.1.2025 auki 10-15
Nollalinja
Nollalinja auttaa kaikkia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa läheisessä ihmissuhteessaan. Nollalinja on ilmainen auttava puhelin, jonne voit soittaa mihin kellonaikaan tahansa, vuoden jokaisena päivänä.
- Nollalinja palvelee vuoden jokaisena päivänä 24/7 maksuttomassa ja anonyymissä numerossa 080 005 005
- https://nollalinja.fi/
Väestöliiton Et ole yksin -palvelu
Et ole yksin -palvelu tarjoaa keskustelutukea kaiken ikäisille urheilua harrastaville ja urheilijoille, urheilun lopettaneille, urheiluseurojen ja lajiliittojen toimihenkilöille ja nuorten parissa työskenteleville aikuisille.
Olemme joulutauolla 23.12.–1.1.2025. Tänäkin aikana voit ottaa yhteyttää meihin kirjelaatikkomme kautta. Vastaamme yhteydenottoihin mahdollisimman pian joulutauon päätyttyä.
Päivystyschat on avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 15–17.30 ja torstaisin klo 14–16 osoitteessa https://www.etoleyksin.fi/ . Päivystyspuhelimme palvelee maanantaisin klo 12–14 numerossa +358 503 025 942. Palveluissamme voit asioida anonyymisti ja sinua palvelee vaitiolovelvollinen ammattilainen.
Tukinet
MIELI ry:n ylläpitämässä Tukinetissä yli 100 järjestöä tarjoaa ryhmä- ja yksilöchattejä, ryhmäkeskusteluita sekä tukisuhdepalveluita. Tukinet on auki vuoden jokaisena päivänä.
Syömishäiriöliiton tukipalvelut
Joulun aukioloajat:
SYLI-chat tukinetissä (https://tukinet.net/teemat/syli-chat-1903200558/ryhmachatit/):
ke 25.12. Syli-chat klo 18–19.30
pe 27.12. klo 14–15.30
Tukipuhelin numerossa 02 251 9207
pe 27.12. klo 9–12
ma 30.12. 12–15
to 2.1. 11–13
Etävertaistukiryhmä oireileville, sairastuneille ja toipuville Syömishäiriöliiton discord-palvelimella (https://discord.gg/8WZ4dH3Avt)
to 2.1. klo 17–18.30
Yksilöllistä vertaistukea viestitellen TOIVO-sovelluksessa vapaaehtoisten tarjoamina aikoina (tarkat vastausajat löytyvät vapaaehtoisten profiilista) (https://app.mesensei.com/authed/search)
Maksuttomat Sexpon ja SeriE-hankkeen neuvontapuhelimet
Sexpon seksuaalineuvontapalvelut ovat kiinni jouluviikon ajan. Uusia yhteydenottoja ajanvaraukseen otetaan jälleen pe 3.1. alkaen.
Seksuaalineuvontachat päivystää to 2.1.2025 Klo 10–12.
Loppiaisviikolla Sexpon puhelinneuvonta päivystää to 9.1. klo 10–11 ja pe 10.1. klo 10–11 sekä seksuaalineuvontachat to 9.1. klo 13–15.
SeriE lomailee myös joulun ja uuden vuoden ajan ja päivystää puhelinneuvonnassa jälleen to 9.1. klo 8.30–10 sekä perjantaina 10.1. klo 8.30–10.
Keskusteluapua maaseudun asukkaille
Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry/Maaseudun tukihenkilöverkko tarjoaa matalan kynnyksen keskusteluapua maaseudun asukkaille. Osa tukihenkilöistä päivystää myös jouluna ja uutena vuotena. Löydät tukea myös Tukinetistä (Maaseudun tukihenkilöverkko), jos kirjoittaminen tuntuu luontevammalta tavalta lähestyä.
Maaseudun tukihenkilöverkko tarjoaa keskustelutukea maaseudulla asuville ja maatalousyrittäjille. Koulutetut maaseudun tukihenkilöt ovat tukenasi. Voit suoraan soittaa tukihenkilölle tai vaihtoehtoisesti lähettää ensin tekstiviestin. Olipa huolesi pieni tai suuri, ota rohkeasti yhteyttä. Juttuseuran tarvekin on itsessään hyvä syy yhteydenottoon.
Jouluna 23.-26.12.2024 päivystävät:
- Marja Salen p. 0500219797
- Mari Björknäs p. 0407196280 (puhuu myös ruotsia)
- Henrik Lindström p. 0400310220 (puhuu myös ruotsia)
Uutena vuotena 31.12.2024-1.1.2025 päivystävät:
- Marja Salen p. 0500219797
- Mari Björknäs p. 0407196280 (puhuu myös ruotsia)
- Henrik Lindström p. 0400310220 (puhuu myös ruotsia)
Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry
Keskustelutukea mielenterveys- ja päihdeomaisille ja läheisille puhelimitse ja verkossa joka arkipäivä 9–15 puh. 044 7930580.
Support for immigrants with family members affected by mental health challenges. Discussions in English, in Ukrainian and in Russian.
Naistenkartano
Naistenkartanolla aaton aaton kohtaamispaikat ma 23.12. 12–14 ja 30.12. 12–14 hybriditapaamisena, eli Tampere+zoom: https://www.naistenkartano.com/aatonaattojen-kohtaamispaikka/.
Vertaistukisovelluksella tukea sairastuneille, vammautuneille ja heidän läheisilleen
Toivo-vertaistukisovellus on palvelu, joka tarjoaa vertaistukea sairastuneille, vammautuneille ja heidän läheisilleen. Sovelluksen vertaistuki ei liity yksittäiseen sairauteen tai vammaan, vaan tukea voi hakea erilaisilla taustoilla. Toivon käyttö on maksutonta ja sitä voi käyttää myös aneonyymisti. Vertaistukijat ovat tehtäväänsä koulutettuja vapaaehtoisia, jotka ovat sitoutuneet vaitioloon. Voit ottaa yhteyttä sinulle sopivaan vertaistukijaan sovelluksen sisäisellä chat-viestillä.
- Sovellus ladattavissa Google Playstä tai App Storesta
- Sovellusta koordinoi pääkaupunkiseudun OLKA, joka on HUSin ja HyTe ry:n välistä kumppanuustoimintaa: toivosovellus.fi
Velkalinja ja Kysy rahasta -chat
Takuusäätiön Velkalinjaan ja Kysy rahasta -chattiin voi ottaa yhteyttä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä, jos sinulla on rahahuolia ja haluat keskustella omasta tai läheisesi raha- tai velkatilanteesta.
- Velkalinja avoinna arkipyhiä ja viikonloppuja lukuun ottamatta klo 10–14.
- Kysy rahasta -chat (osoitteessa takuusaatio.fi) avoinna 2.1. lähtien ma-to klo 12.30–15 ja ke lisäksi myös klo 17–19.
- Lisätietoa Takuusäätiön neuvonnasta: https://www.takuusaatio.fi/palvelut-ja-materiaalit/velkalinja-ja-kysy-rahasta-chat/
Suomen klubitalot ry
Klubitalojen ovet ovat auki joulunakin. Ethän siis jää yksin, vaan tule Klubitalolle viettämään joulun aikaa yhdessä. Löydä itsellesi lähin Klubitalo ja osallistu toimintaan.
- Klubitaloja on kymmenillä paikkakunnilla, katso lista ja aukioloajat Klubitalojen verkkosivuilta.
Tule viettämään joulua porukassa
Glögiä ja pipareita ja kivaa jutusteluseuraa tarjolla jouluaattona 24.12. klo 12–14. Tilaisuuden järjestää porukka.org.
- Osoite on Kauppamiehentie 6, 2. krs, Espoo.
Lapset ja nuoret
Lasten ja nuorten puhelin ja chat
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin 116 111 ja chat on maksuton ja anonyymi tukikanava alle 25-vuotiaille lapsille ja nuorille. Puhelin on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Nuorten tukilinja 116 111 päivystää samassa numerossa iltaisin läpi arkipyhien. Nuorten tukilinjan yhteydenottoihin vastaavat sosiaalialan ammattilaiset.
- Nuorten tukilinja 116 111 päivystää samassa numerossa läpi arkipyhien ma-pe klo 20–00.
- Lasten ja nuorten puhelin ja chat on avoinna joulun aikaa 23.12.–1.1 klo 17–20. Muulloin arkisin klo 14–20 ja viikonloppuisin klo 17–20.
- MLL: Lasten ja nuorten puhelin ja chat
Apua ja tukea 7–15-vuotiaille Apuu-chatistä
SOS-Lapsikylän Apuu-chat on valtakunnallinen keskustelualusta 7–15-vuotiaille lapsille. Apuu-chatissa voit keskustella mieltäsi askarruttavista kysymyksistä tai aiheista nimettömänä ja luottamuksellisesti. Chatissa päivystävät SOS-Lapsikylän ammattilaiset sekä myös koulutetut vapaaehtoiset, jotka välittävät sinusta ja siitä, mikä mieltäsi vaivaa.
- avoinna joka päivä klo 9–22
- SOS-Lapsikylä: Apuu-chat
Sekasin-chat nuorille / Sekasin-chatten för unga
Sekasin-chat on valtakunnallinen, laajasti avoinna oleva keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviämistä 12–29-vuotiaille. Sekasin-chattia ylläpitää Sekasin Kollektiivi, joka on lukuisten toimijoiden yhteenliittymä, jota koordinoi MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Punainen Risti, Setlementtiliitto sekä SOS-lapsikylä.
- Suomenkielinen Sekasin-chat on auki normaalien aikataulujen mukaisesti myös jouluna ja uutena vuotena: ma-pe 9–24, la-su 15–24. Eli 24.12, 25.12, 26.12. ja 1.1. chat on auki arkiaukioloaikojen mukaan.
- Ruotsinkielinen Sekasin-chatten on auki ma-pe klo 15–19. Chat on kiinni 24.12., 1.1. ja 6.1., mutta auttaa 25.12.–26.12. sekä välipäivinä aukioloaikojensa mukaisesti.
- Lisätietoa: Sekasin-chat – Sekasin-chatten
Sekasin Gaming
Sekasin Gaming serveri on auki 24/7, myös jouluna. Serverin puhe- ja tekstikanavilla voi tutustua uusiin ihmisiin, luoda kaverisuhteita ja pelailla tuttavien tai tuntemattomien kanssa turvallisesti. Vertaisten lisäksi serverillä toimii säännöllisesti eri alojen ammattilaisia nuorten tukena. Keskustelua moderoidaan vuorokauden ympäri.
- avoinna 24/7, vuoden jokaisena päivänä
- Sekasin Gaming
Poikien Puhelin
Väestöliiton Poikien Puhelin tarjoaa pojille ja nuorille miehille tietoa ja tukea elämän erilaisissa tilanteissa. Yhteydenottoihin vastaa aina asiantuntija, aikuinen mieshenkilö. Soita arkisin klo 13–18 numeroon 0800 94884. Chat on avoinna ma–to klo 13–16 osoitteessa poikienpuhelin.fi. Kaikki keskustelut käydään nimettömästi ja luottamuksellisesti. Palvelu on maksuton.
Poikkeuksia puhelin- ja chatpalveluiden aukioloajoissa:
- Ke 18.12. Palvelut suljettu
- 21.12.2024 – 6.1.2025 palvelut suljettu
JouluManteli
Pelastakaa Lapset ry:n JouluManteli tarjoaa jouluaattona 24.12. lämminhenkisen keskustelupaikan usealla eri alustalla. Tarjolla on myös mahdollisuus jutella kahden kesken luotettavan aikuisen kanssa.
- JouluManteli on avoinna 24.12 klo 18–24.
- Tarkemmat tiedot: JouluManteli
Nuorten Turvasatama Discord-serveri
Nuorten Turvasatama Discord-serveri on anonyymi ja turvallinen paikka yhteiselle verkkovälitteiselle hauskanpidolle, vertaistuelle ja asialliselle keskustelulle 13-29 -vuotiaille nuorille, joilla on kokemusta lastensuojelusta.
- avoinna joka päivä kellon ympäri
- Nuorten Turvasatama -hanke
- Nuorten Turvasatama Discord-serveri
- Ohjevideo Discordiin liittymisestä
Väestöliiton seksuaalineuvontachat nuorille
Seksuaalineuvontachat on tarkoitettu 13-28-vuotiaille nuorille. Chatissa voit keskustella seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä yhdessä Väestöliiton asiantuntijan kanssa. Löydät palvelun osoitteesta https://www.vaestoliitto.fi/nuoret.
Muutoksia seksuaalineuvontachatin aukioloaikoihin: 23.–26.12. suljettu, samoin ke 1.1. ja ma 6.1. suljettu.
Avoinna poikkeusaukioloajoin:
Ma 30.12. klo 14–16
Ti 31.12. klo 12–14
To 2.1. klo 14–16
Aikoja ajanvarauksella arkipäivisin hyvakysymys.fi/chat-seksi-ja-suhteet.
Nuortenlinkin nettineuvonta
Nuortenlinkin nettineuvonnasta nuori voi kysyä nimettömästi ja luotettavasti mieltään askarruttavista asioista, kuten alkoholi, tupakka ja nuuska, kiusaaminen, masennus, yksinäisyys, pelaaminen, seurustelu ja seksuaalisuus. Kysymys voi koskea omaa tai läheisen tilannetta.
HelsinkiMissio
Nuorten kriisipiste
Nuorten kriisipisteen keskusteluapu tarjoaa joulun aikaan palvelua suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Nuorten kriisipiste on auki 23.–31.12.2024 etäyhteyksin pyhäpäiviä lukuun ottamatta.
Lisäksi eri palveluihin voi varata aikoja myös joulutauon aikana HelsinkiMission verkkosivujen kautta.
Nuorten turvatalo
Katso sivun alalaidasta.
Leikkipankki
Leikkejä ja vinkkejä jouluiseen yhdessäoloon löytyy Mannerheimin Lastensuojeluliiton Leikkipankista.
Kuurojen Palvelusäätiön viittomakielinen Joulupukin Kuumalinja
Juniori-ohjelmassa jouluaattona 24.12. klo 9–12.
Ungdomslokal.fi
En ungdomslokal på Discord för 13–20 åringar i Finland med verksamhet på svenska. Öppettider under jullovet:
Öppethållningstider:
Vecka 52
- Må 23.12 kl. 14–17
- Ti 24.12 stängt
- Ons 25.12 stängt
- To 26.12 kl. 12–16
- Fre 27.12 kl. 13–18
Vecka 1
- Må 30.12 kl. 13–18
- Ti 31.12 kl. 13–18
- Ons 1.1 kl. 12–16
- To 2.1 kl. 13–18
- Fre 3.1 kl. 13–18
Vecka 2
- Må 6.1 kl. 12–16
Du hittar ungdomslokalen via adressen www.ungdomslokal.fi.
Parisuhde ja vanhemmuus
Tukea parisuhteeseen
Parisuhdekeskus Katajan palvelut joulunaikana:
- Parisuhdeteemainen päivystyschat: ei tavoitettavissa 23.12–17.1.2025
- Parisuhdepuhelin: ei tavoitettavissa 23.12–17.1.2025
Väestöliiton Perhepulma-palvelu
Maksutonta keskustelutukea alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmille vanhemmuuteen, pari- ja perhesuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvissä huolissa. Löydät palvelun osoitteesta https://www.hyvakysymys.fi/perhepulma.
Palvelu on suljettuna 23.12.2024 – 7.1.2025. Voit tällä ajalla jättää yhteydenottopyynnön viestillä Perhepulmapuhelimeen: 040 668 4101 tai sähköpostiosoitteeseen: vanhemmuus@vaestoliitto.fi
Vastaamme 8.1. alkaen yhteydenottopyyntöihin niiden saapumisjärjestyksessä.
Ikäihmiset
Vertaislinja muistisairaan läheisille
Muistiliiton Vertaislinja-tukipuhelimen puheluihin vastaavat kokeneet ja koulutetut entiset muistisairaan omaishoitajat, joiden läheinen on sairastanut etenevää muistisairautta.
- avoinna ma–la klo 17–20
- soita numeroon 0800 9 6000 (maksuton)
- Muistiliitto: Vertaislinja
Muisti ja muistisairaudet keskustelupalsta
Keskustelupalsta Tukinetissä kellon ympäri, tarjoaa vertaiskeskustelua ja vinkkejä arjen tilanteisiin niin muistisairauteen sairastuneille kuin heidän läheisilleen.
Muistineuvo tukipuhelin
Tukipuhelin tarjoaa muistisairauksiin liittyvää ohjausta ja neuvontaa
- avoinna arkisin maanantaina, tiistaina ja torstaina klo 12–17 numerossa 09 8766 550 (puhelun hinta on operaattorisi hinnoittelun mukainen).
Juhlapyhät suljettuna. - vastaajina kokeneet muistityön ammattilaiset
- Muistiliitto: Muistineuvo tukipuhelin
- Minneslinjen betjänar på svenska på tisdagen kl. 15–17 på samma telefonnummer.
SeniorSurfin etäopastus – Apua digiin vapaaehtoisilta vertaisopastajilta
Vanhustyön keskusliiton SeniorSurfin etäopastuksesta voi pyytää vertaisen opastusta digitaitojen tueksi. Opastajina toimivat SeniorSurfin yhteistyökumppanien luotettavat vapaaehtoiset digiopastajat ympäri Suomen. Henkilökohtainen ja maksuton opastus tapahtuu pääosin puhelimitse.
Opastuspyynnön voi tehdä joulun aikaan milloin tahansa
- verkkolomakkeella suomeksi osoitteessa www.etäopastus.fi ja ruotsiksi www.seniorsurf.fi/digistod.
- puhelimitse numerossa 044 700 7101
- puhelinpalvelu on suljettu 23.12.–6.1.
HelsinkiMissio
Seniorit
Senioreiden keikka- ja kaveritoimintaa on tarjolla myös joulun aikaan pyhäpäiviä lukuun ottamatta. Senioripysäkin vapaaehtoiset auttavat arjen haasteissa Helsingissä asuvia yli 65-vuotiaita senioreja. Vapaaehtoiset tarjoavat apua keikkaluontoisesti tai toimivat vapaaehtoisina seniorikavereina tarjoten juttuseuraa ja läsnäoloa.
Aamukorva-puhelin kuuntelee joka aamu klo 6–8, myös joulun aikaan. Aamukorva, puh. 09 2312 0210, on senioreille suunnattu puhelinpalvelu, josta seniori saa luotettavan kuulijan ja keskustelukumppanin aamun varhaisina tunteina.
Lisäksi eri palveluihin voi varata aikoja myös joulutauon aikana HelsinkiMission verkkosivujen kautta.
Apua päihdeongelmiin
Päihdeneuvontaa 24/7
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Päihdeneuvonta on tukena ja apuna, jos haluat puhua omasta, läheisesi tai asiakkaasi päihteiden käytöstä. Palvelu on anonyymia ja luottamuksellista.
- avoinna joka päivä kellon ympäri
- soita numeroon 0800 90045 (maksuton)
- EHYT: Päihdeneuvonta
Raitis Linja
Raittiuden Ystävien Raitis Linja auttaa arjen huolissa ja päihdekysymyksissä.
- Avoinna arkisin (ma, ti, ke, pe klo 12–15) ja (to klo 15–18)
- Soita numeroon 0800 508230 (maksuton)
- Raitis Linja
Päihdelinkki
A-klinikkasäätiön Päihdelinkin neuvontapalvelu tarjoaa päihteiden käyttöön ja riippuvuuteen liittyvää verkkoneuvontaa. Kysyä voi omasta tai läheisen tilanteesta. Voit valita, haluatko kysyä asiaa päihdealan ammattilaiselta vai kokemusasiantuntijalta. Neuvontapalvelun käyttäminen on nimetöntä ja luottamuksellista.
Lasinen lapsuus -chat nuorille
Lasinen lapsuus -chatista nuori löytää luotettavan aikuisen, jonka kanssa voit nimettömästi pohtia läheisen aikuisen juomiseen liittyviä kysymyksiä ja huolia. Maksuttomaan ja nimimerkillä toimivaan chat-palveluun voi varata aikoja myös jouluun ja välipäiviin.
Helsingin A-Killan kokemusasiantuntija ja Malmin päihteetön yhteisötila
Mietityttääkö oma tai läheisen päihteidenkäyttö ja arjesta selviytyminen? Kokemusasiantuntijan kanssa voit keskustella luottamuksellisesti ja kiireettömästi puhelimitse tai lähitapaamisissa Helsingissä: Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus, Maunulan terveyskeskus, Malmin päihdepoli. Puh. 050 441 2164.
Malmin päihteetön yhteisötila on turvallinen olohuone ihmisille, jotka kokevat omia tai läheisen mielenterveyteen tai päihteisiin liittyviä haasteita. Yksilötukea, ryhmiä, vapaata oleskelua, retkiä, kasvimaatoimintaa. Ks. aukioloajat verkkosivuilta.
Turvallisia ja auttavia paikkoja
Punaisen Ristin joulukahvilat
Punaisen Ristin maksuttomia joulukahviloita on auki useilla eri paikkakunnilla. Tarjolla vapaaehtoisten ja muiden vierailijoiden seuraa, yhteistä ohjelmaa ja pientä syötävää ja juotavaa maksutta.
Punaisen Ristin kohtaamispaikka verkossa
Punaisen Ristin kohtaamispaikka verkossa on auki joka torstai klo 17–19.
Elokolot
EHYTin Elokolot ovat päihteettömiä kohtaamispaikkoja, joihin jokainen on tervetullut. Elokolo toimii myös verkossa.
- tarkista aukiolo verkkopalvelusta
- EHYT: Elokolo-kohtaamispaikat
Punaisen Ristin Nuorten turvatalo
Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat 12–29-vuotiaita nuoria, perheitä ja läheisiä myös jouluna. Turvatalot ovat auki koko joulun. Tarjolla on keskusteluapua ja tarvittaessa turvallinen yösija. Koko joulun keskusteluapua on valtakunnallisesti tarjolla myös verkossa Nettiturviksen kautta. Nuorten turvatalojen apu on maksutonta ja apua saa omalla kielellä, tarvittaessa tulkin avustuksella.
Nuorten turvatalojen aukioloajat ja yhteystiedot:
- Nettiturvis tarjoaa keskusteluapua koko joulun, välipäivinä ja uutenavuotena. Ajan Nettiturvikselle voit varata osoitteesta https://www.punainenristi.fi/nettiturvis
- Pääkaupunkiseudulla Nuorten turvatalojen päivystys keskitetään Vantaa-Keravan Nuorten turvatalolle, osoite Sairaalakatu 3 (Rekolan kartano), Vantaa. Joulun ajan päivystys alkaa maanantaina 23.12. klo 17 ja jatkuu yhtäjaksoisesti 27.12. klo 10 asti. Tänä aikana myös muille pääkaupunkiseudun taloille tulevat puhelut ohjataan Vantaa-Keravan turvatalolle. Vantaa-Keravan talon puhelinnumero on 050 339 5413 (myös Whatsapp).
- Tampereella sijaitseva Nuorten turvatalo Pirkanmaa avaa ovensa 24.12. klo 15 ja on yhtäjaksoisesti auki 26.12. klo 10 asti. Talo sijaitsee osoitteessa Hämeenkatu 22C, Tampere, p. 040 556 6661 (myös Whatsapp).
- Varsinais-Suomen Nuorten turvatalo Turussa auttaa joka päivä vuorokauden ympäri, myös juhlapyhien aikaan. Talo sijaitsee osoitteessa Yliopistonkatu 24 A 15, Turku, p. 02 253 9667 ja +358 40 660 8048 (myös Whatsapp).
- Välipäivinä ja uutenavuotena kaikki talot ovat auki normaalien aukioloaikojen mukaan ja omissa toimipisteissään. Kriisimajoitus on avoinna vuoden jokaisena päivänä klo 17–10, jolloin tarjoamme myös kriisiapua esimerkiksi puhelimitse. Arkisin vastaamme yhteydenottoihin vuorokauden ympäri.
- Lisätietoa löydät osoitteesta https://www.punainenristi.fi/hae-apua-ja-tukea/nuortenturvatalot/
Turvapaikka väkivaltaa kokeneille tai sen uhan alla oleville
Turvakoti on tarkoitettu lyhytaikaiseksi turvapaikaksi silloin, kun kotiin jääminen väkivallan, uhkailun tai pelon takia on mahdotonta tai suorastaan vaarallista. Turvakodit sijaitsevat ympäri Suomea ja palvelevat kaikkina vuorokauden aikoina. Turvakotiin voi aina soittaa ja kysyä neuvoa omaan tilanteeseen.
Turvakoti Mona
Turvakoti Mona tarjoaa turvallista asumista ja kriisiapua lähisuhdeväkivallan uhreille vuoden jokaisena päivänä. Palvelemme useilla eri kielillä. Turvakoti Mona sijaitsee salaisessa osoitteessa.
- Aina avoinna
- Soita numeroon 045 6396 274
Yökeskus Kalkkers on turvallinen ja lämmin yöpaikka Helsingissä
Yökeskus Kalkkers toimii matalan kynnyksen kriisipisteenä kaikille asunnottomille. Kalkkersissa voit levähtää turvallisesti, saada ensiapua ja pientä purtavaa, keskustella tilanteestasi ja saada ohjausta sopiviin palveluihin hakeutumisessa. Kalkkers on avoinna puolet vuodesta talviaikaan. Kalkkersissa jaetaan lahjoitusvaatteita. Kävijöiden käytössä on tietokone. Kalkkers ei tarjoa majoitusta. Lämmin yöpaikka on tarjolla viidelletoista kävijälle lähtöpaikkakunnasta tai kunnosta riippumatta. Kalkkersissa työskentelee kaksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaista.
- sijainti Ratamestarinkatu 6 Helsingin Itä-Pasilassa
- ei majoitusta
- Yökeskus Kalkkers
Yökiitäjä
Yökiitäjä on yöaikaan liikkuva etsivän työn yksikkö. Sen tavoitteena on tavoittaa ulkona majailevat palvelujen ulkopuolella olevat asunnottomat, ehkäistä henkeä ja terveyttä uhkaavien vammojen synty ja tukea palveluiden piiriin pääsyssä. Yökiitäjä liikkuu autolla Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Voit myös soittaa, jos havaitset asunnottomina olevia ihmisiä ulkosalla.
- soita numeroon 050 528 2013
- Vailla vakituista asuntoa: Yökiitäjä
HelsinkiMissio
Aggredi
Aggredi on avoinna joulun ja uuden vuoden ajan pyhäpäiviä lukuun ottamatta. Aggredi auttaa kodin ulkopuolisen väkivallan tekijöitä irti väkivallasta.
Lisäksi eri palveluihin voi varata aikoja myös joulutauon aikana HelsinkiMission verkkosivujen kautta.
Yhteisölliset joulujuhlat ja avoinna olevat sateenkaaripaikat
Yhteiset juhlapyhät voivat olla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville haastavia. Sateenkaari-ihmisille on tarjolla tukipalveluita sekä paikkoja, joihin on tervetullut omana itsenään. Tiloja ja tapahtumia on ympäri Suomea.
- Katso lista tiloista ja tapahtumista Sukupuolen osaamiskeskuksen sivuilta.
Ruoka-apua ja muuta tukea
Ruoka-apu
Ruoka-apu on hyväntekeväisyys- ja avustustoimintaa, jossa autettaville luovutetaan ruokaa elintarvikejakeluna tai valmiina aterioina. Ruoka-aputoiminnasta vastaavat pääasiassa järjestöt, seurakunnat, erilaiset verkostot ja kunnat. Ruoka-aputoimintaa järjestää Suomessa yli tuhat eri tahoa ympäri maata. Helpoimmin löydät avun ruoka-apu.fi-sivustolta, jossa kaikki järjestäytyneet ruoka-aputoimijat voivat ilmoittaa maksutta tapahtumistaan. Huomioithan, että kaikki toimijat eivät vielä ole mukana sivustolla.
Sytytä tähti päihteisiin kuolleen läheisesi muistoksi
Vaiettu menetys –sivustolle voi kuka tahansa käydä sytyttämässä tähden päihteisin kuolleen läheisensä muistoksi. Tähtien nostot ja tekstimoderointi toimii kerran päivässä myös joulun ja uuden vuoden pyhien aikaan. Palvelun tarjoaa suuri joukko järjestöjä ja seurakuntia.
Apua lasten kaappaamiseen liittyvissä tilanteissa
Kaapatut Lapset ry:n ammattilaiset ja vapaaehtoiset auttavat vanhempia, joiden lapsi on kaapattu tai uhataan kaapata. Mikäli eivät voi juuri vastata, niin soittavat takaisin.
- avoinna joka päivä kellon ympäri
- soita numeroon +358 458553055
- Kaapatut Lapset: Apua
Stumppi-tukipalvelusta tukea nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen
Hengitysliiton maksuttomat Stumppi-tukipalvelut tarjoavat neuvontaa ja tukea nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen.
- neuvontaa on saatavilla puhelinnumerosta 0800 148 484 sekä sähköpostitse stumppi.tyoryhma(at)hengitysliitto.fi
- lisätietoja: Stumppi-tukipalvelut
Voit ehdottaa listalle lisäyksiä osoitteeseen viestinta@soste.fi.