Uusilla yhdistyslain säännöksillä laajennetaan ja selvennetään päätösvallan delegointimahdollisuuksia yhdistyksen jäseneksi ottamisessa ja eroilmoitusten vastaanottamisessa. Yhdistys voi jatkossa säännöissään määrätä, että hallitus päättää jäsenten hyväksymismenettelystä ja hyväksymisen edellytyksistä, jolloin itse hyväksymispäätöksen tekeminen voidaan delegoida esimerkiksi yhdistyksen toiminnanjohtajalle tai keskitettyä jäsenrekisteriä hallinnoivalle keskusliitolle. Yhdistyksen hallitus voi päättää myös eroilmoitusten vastaanottamisesta muuten kuin kirjallisesti, ja että myös hallituksen nimeämä taho, kuten yhdistyksen toiminnanjohtaja, voi ottaa vastaan jäsenen eroilmoituksen.
Pieniltä yhdistyksiltä ei enää edellytetä kahdenkertaista kirjanpitoa
Uuden säännöksen mukaan kahdenkertaisen suoriteperusteisen kirjanpidon ja siihen liittyvän tilinpäätöksen laatiminen ei enää ole pakollista yhdistyksille, jotka eivät harjoita liiketoimintaa ja joilla avustusten ja muiden tulojen yhteenlaskettu määrä tilikaudella on enintään 30 000 euroa sekä päättyneellä että sitä edeltäneellä tilikaudelta. Tämän raja-arvon katsotaan alittuvan myös, jos yhdistyksen rekisteröinnistä on alle kaksi vuotta eikä ole ilmeistä, että raja-arvo ylittyy tilikaudella.
Nämä yhdistykset voivat siirtyä kevyempään tilinpitoon määräämällä tästä säännöissään tai yhdistyksen kokouksen päätöksellä, johon sovelletaan sääntöjen muuttamista koskevia vaatimuksia enemmistöstä ja kokouskutsusta. Kevyemmän tilinpidon mallissa tilitapahtumat merkitään tilinpitoon kassaperusteisesti aikajärjestyksessä. Lisäksi on jatkuvasti pidettävä ajantasaista luetteloa yhdistyksen varoista ja veloista sekä säilytettävä tilitapahtumia koskevat laskut, kuitit ja muu tilinpitoaineisto siten, että tarvittaessa yhteys tilinpidon merkinnästä tapahtumaan on vaivatta selvitettävissä. Tilinpäätöksen sijaan yhdistyksen taloudesta on laadittava tilikausittainen vuosilaskelma, jota muoto tarkentuu vielä tämän kevään aikana annettavassa asetuksessa. Vuosilaskelman laatiminen ei ole pakollista, mikäli yhdistyksen tilinpito on pyydettäessä jäsenten nähtävänä.