Rahapeliyhteisöjen yhdistyessä perustettiin asetuksella avustusasiain neuvottelukunta sekä sille arviointi- ja avustusjaosto. Näiden ensimmäinen toimikausi tulee tänä keväänä päätökseensä.
Neuvottelukunnan tehtävänä on mm. antaa ministeriölle lausuntoja avustuksen suuntaamisen painopisteistä ja avustusstrategiasta. Jaoston tehtävänä on mm. antaa lausunto sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen valmistelemasta avustusehdotuksesta ennen ministeriön päätöksentekoa. Näiden toimielinten kautta avustuksensaajat siis kykenevät vaikuttamaan avustuspolitiikkaan.
Neuvottelukunnassa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä 12 jäsentä ja varajäsentä. Neuvottelukunnan nimittää valtioneuvosto sosiaali- ja terveysjärjestöjen asettamista ehdokkaista.
Jaostossa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä enintään viisi jäsentä varajäsenineen. Jaoston nimittää valtioneuvosto kuultuaan mm. sosiaali- ja terveysjärjestöjä. Jaostoon nimettävillä ei saa olla sidoksia avustettaviin järjestöihin. Jaoston jäseniksi tulisi SOSTEn näkemyksen mukaan nimetä eri aloilla työskenteleviä, järjestötoimintaa sekä sosiaali- ja terveyspolitiikkaa hyvin tuntevia henkilöitä.
SOSTEn esityksestä neuvottelukunnan ja jaoston jäseniksi päättää hallitus kokouksessaan 24.3. Esitystä valmistelee työryhmä, johon kuuluvat Pia Sundell puheenjohtajana, Pekka Räsänen varapuheenjohtajana, Hanna Markkula-Kivisilta, Hanna Mattila ja Juha Pantzar jäseninä sekä sihteerinä Vertti Kiukas.
Tehdessään ehdotusta neuvottelukuntaan nimettäviksi jäseniksi työryhmä kiinnittää huomiota mm. seuraaviin seikkoihin, joiden suhteen kokonaisuuden tulee olla tasapainossa: järjestön toimiala, organisaatiomuoto, kotipaikka, koko ja kieli, minkä lisäksi ehdotuksessa täytyy olla vähintään 40 % kumpaakin sukupuolta. Työryhmä toivoo, että samaa toimialaa edustavat järjestöt voisivat tehdä yhteisiä ehdotuksia.
Työryhmä toivoo esityksiä neuvottelukunnan ja jaoston jäseniksi oheisen linkin kautta 26.2.2021 klo 15.00 mennessä.
[button class=”” text=”Tee esitys neuvottelukunnan ja/tai jaoston jäseniksi” url=”https://link.webropolsurveys.com/S/E7507C1A809ECEAD” ]