Budjettiriihi: työllisyyteen oikeat lääkkeet, eriarvoisuuden torjunta jää puolitiehen


Etusivu / Uutiset / Budjettiriihi: työllisyyteen oikeat lääkkeet, eriarvoisuuden torjunta jää puolitiehen

Pääministeri Juha Sipilän hallitus on julkistanut budjettiriihineuvotteluiden lopputuloksen. Riihen tulos sisältää runsaasti hyviä päätöksiä, jotka tukevat työllisyyttä ja ihmisten osallisuutta yhteiskuntaan. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys muistuttaa kuitenkin budjettiesityksen taustalla olevasta vakavasta valuviasta. Aiemmin päätetyt perusturvan indeksijäädytykset leikkaavat edelleen vähimmäisturvaa noin 200 miljoonalla eurolla vuodessa.

Hallitus ansaitsee kiitoksen jo kehysriihessä päätetyistä pienimpien päivärahojen, vanhempainrahan ja takuueläkkeen korotuksista. Myös veronkevennysten kohdistaminen kunnallisverotuksen perusvähennykseen on tulonjaon kannalta oikeudenmukaista. Aiemmin päätetty 200 miljoonan euron perusturvan indeksijäädytys saa kuitenkin aikaan sen, että budjettikokonaisuudesta jää hapan maku.”, kommentoi SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.

Sipilän hallitus toteutti ensin merkittävän päätöksen perusturvan indeksijäädytyksistä, ja tämän jälkeen vähimmäisturvaan on toteutettu budjeteissa kohdennettuja korotuksia.

Vähimmäisturvan kokonaismuutoksia tarkasteltaessa herää kysymys siitä onko budjetin laadinnassa tapahtunut kulttuurinmuutos. Indeksijäädytyksillä saadaan aikaan merkittävät leikkaukset, joita sitten peitellään kertakorotuksilla. Tämä ei ole avoin ja oikeudenmukainen tapa tehdä yhteiskuntapolitiikkaa”, sanoo pääsihteeri Kiukas.

Hallitus on saavuttamassa 72 prosentin työllisyystavoitteensa, ja budjettiriihen yhteydessä päätettiin uusista lisätoimista, joilla myönteistä työllisyyskehitystä tuetaan. Riihen yhteydessä päätettiin muun muassa palkkatukimäärärahojen nostosta ja valtakunnallisen työkykyohjelman perustamisesta.

Järjestöillä on keskeinen rooli vaikeasti työllistyvien tukemisessa, ja järjestöjen palkkatukimäärärahojen nosto 4000 henkilötyövuoteen on tervetullut päätös. Lisäksi päätökset selvittää julkisten hankintojen työllistämisvelvoitteen käyttöä sekä vaikeasti työllistettävien palkkaamista julkiselle sektorille ovat erinomaisia keinoja tukea kaikkien työllisyyttä. Osatyökykyisten työllistymisessä tarvitaan sekä lainsäädäntöä että asennemuutosta”, linjaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.

Vaikka hallituskausi lähenee loppuaan, eriarvoisuutta on mahdollista torjua myös budjetin ulkopuolella. Terveyden yhdenvertaisuus tulee huomioida käynnissä olevan asiakasmaksu-uudistuksen yhteydessä.

Suomessa terveyspalveluiden käyttö jakautuu epätasaisesti tulojen mukaan, ja hoidon sekä hoivan hinta on lähtökohtaisesti kansalaiselle korkea. Kohtuulliset asiakasmaksut ovat keskeinen keino torjua eriarvoisuutta. Toivon että kansanedustajilla riittää tahtoa ja tarmoa budjetin lisäksi myös asiakasmaksulainsäädännön uudistamiseen. Maksuttomat suoran valinnan palvelut ja oikeudenmukaiset maksukatot ovat yhdenvertaisuuden edellytys”, kommentoi SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.

Lisätietoja antaa

pääsihteeri Vertti Kiukas, SOSTE, puh. 040 592 4287, vertti.kiukas@soste.fi.

Lue kokonaisuudessaan SOSTEn katsaus budjettiriiheen vuodelle 2019 (PDF)