SOSTE: Hallituksen kompensaatiopaketista toivottua tukea energiahintojen nousuun


Etusivu / Uutiset / SOSTE: Hallituksen kompensaatiopaketista toivottua tukea energiahintojen nousuun

Hallitus linjasi tänään toimenpiteistä, joilla vastataan energian hintojen nousuun. Paketti sisältää myös keinoja puuttua energian hintojen nousun aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin, jotka koskettavat erityisesti pienituloisia kotitalouksia. Toimia ovat muun muassa hinnannousujen huomioiminen toimeentulotuessa sekä lainatakausmalleja ekologisten investointien toteuttamiseen. 

SOSTEn mielestä on tärkeää, että hallituksen toimenpidepaketti huomioi pienituloisten talouksien tilanteen. SOSTEn tavoitteena on ollut lisätä ekologisia investointeja tuomalla veroetujen ja investointitukien oheen joustavampia lainaratkaisuja, jotka mahdollistavat esimerkiksi energiaremontit yhä useammalle taloyhtiölle ja kotitaloudelle. SOSTE toivoo, että lopullisessa takausmallissa lisätään riittävästi tukea bensa-autojen muuttamiseksi kaasukäyttöisiksi sekä uusien sähköautojen hankintaan. Nykyisellään uuden sähköautot ovat veroeduista huolimatta kalliita monille talouksille.

Pienituloisimmille energian hinnan nousu on aiheuttanut vaikeita tilanteita, kun puskureita ylimääräisille menoille ei ole.

”On ehdottoman kannatettavaa, että kasvaneet kulut huomioidaan toimeentulotuessa”, toteaa SOSTEn erityisasiantuntija Anna Järvinen. “Nousseet kulut tulee huomioida Kelan perustoimeentulotuessa, jotta vain niiden vuoksi ei siirretä ihmisiä joukoittain hakemaan kunnista harkinnanvaraista toimeentulotukea. Myös kunnille tulee antaa yhdenmukaiset ohjeet menojen huomioimisesta, jotta ihmiset olisivat yhdenvertaisessa asemassa eri puolilla Suomea”, jatkaa Anna Järvinen.

Energian ja polttoaineiden hintojen nousut osoittavat, että fossiiliseen energiaan nojaava energiatuotanto on paitsi ekologisesti kestämätöntä, myös huoltovarmuusongelma.  

“Akuutti energiakriisi osoittaa, miksi on tärkeää, että suomalainen energiajärjestelmä nojaa tulevaisuudessa yhä vahvemmin kotimaiseen uusiutuvaan energiaan sekä ydinvoimaan. Tätä tavoitetta voidaan edistää lupaprosessien kautta sekä investoinneilla uuteen teknologiaan ja sen kehittämiseen. Puhdas energiatuotanto on myös edellytys teollisuuden ja liikenteen kestävälle sähköistymiselle”, muistuttaa SOSTEn erityisasiantuntija Simo Rissanen.

Lisätietoja antavat SOSTEn erityisasiantuntijat Simo Rissanen ja Anna Järvinen.