Ennakkotiedot tuoreesta Järjestöbarometri 2020:sta osoittavat, että kansalaiset eivät aina löydä tai saa julkisia palveluita ja etuuksia koskevaa tietoa julkiselta puolelta, vaan paikalliset sosiaali- ja terveysyhdistykset paikkaavat neuvonnallaan tiedonsaannin puutteita. Myös esimerkiksi eri sairauksia ja niiden kanssa elämistä koskevaa tietoa haetaan paljon yhdistyksistä.
Suomessa on yli 10 000 sosiaali- ja terveysalan yhdistystä, joista runsas 200 on valtakunnallisia järjestöjä ja loput paikallisesti tai alueellisesti toimivia yhdistyksiä. Noin neljä viidestä paikallisyhdistyksestä toimii pelkin vapaaehtoisvoimin.
Järjestöbarometrin mukaan peräti kaksi kolmesta (67 %) paikallisyhdistyksestä antaa julkisia palveluja ja etuuksia koskevaa neuvontaa. Muita yleisemmin neuvontaa tarjoavat työttömien yhdistykset ja aistivammayhdistykset. Yhdistyksissä suhtaudutaan kriittisimmin TE-toimistojen antamaan neuvontaan. Joka kolmas (33 %) vastaaja arvioi sen melko huonoksi tai huonoksi ja vain joka viides (20 %) melko hyväksi tai hyväksi. Kelan neuvontaan tyytymättömiä oli 29 prosenttia ja tyytyväisiä 40 prosenttia yhdistyksistä.
“Yleisesti nähtiin, että neuvontaa tulisi parantaa kunnissa ja laajemmin koko maassa. Osa vastaajista toivoi nykyistä enemmän henkilökohtaista neuvontaa, neuvontapisteitä sekä mahdollisuuksia saada asiantuntevaa ja yksilöllistä palvelua yhdestä paikasta ja muutenkin kuin digitaalisena. Myös eri tahojen välinen yhteistyö nähdään yhtenä keinona kohentaa neuvontapalveluja”, sanoo SOSTEn tutkija Anne Eronen.
Yhdistykset oman alansa tietopankkeja
Sosiaali- ja terveysyhdistykset ovat oman alansa tietopankkeja, joihin kertyy jatkuvasti niiden edustamia ihmisryhmiä koskevaa erityistietoa, esimerkiksi erilaisiin sairauksiin, vammoihin ja erityisiin elämäntilanteisiin liittyvää asiantuntija-, kokemus- ja vertaistietoa.
“Yhdistykset tavoittavat haavoittuvia ryhmiä, joille nykyiset palvelut ja etuudet ovat liian vaikeita hahmottaa, tai jotka tarvitsevat monenlaista neuvontaa ja tukea elämäntilanteessaan. Yhdistysten neuvonta on erityisen tärkeää esimerkiksi päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Neuvonnan tarve on myös kasvanut eniten haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä edustavissa yhdistyksissä”, kertoo SOSTEn tutkija Juha Peltosalmi.
Yhdistyksistä haetaan yleisimmin apua, tietoa ja tukea sairauteen tai elämäntilanteeseen sekä tarvittavien palvelu- ja tukimuotojen ja etuuksien löytämiseen. Runsaalla kolmasosalla (36 %) yhdistyksistä neuvonnan tarve on lisääntynyt ja vain kymmenesosalla (11 %) vähentynyt. Erityisesti neuvonnan tarve on lisääntynyt vanhusten yleis-, asumis- ja palveluyhdistyksissä (68 %), aistivammayhdistyksissä (61 %) ja mielenterveysyhdistyksissä (60 %).
Yhdistysten asiantuntemus mukaan palveluiden kehittämiseen
“Viidesosa neuvonnan tarpeen kasvusta kertoneista vastaajista viittaa julkisiin palveluihin ja alan lainsäädäntöön liittyviin syihin. Yhdistysten toiminnan kannalta keskeisillä ihmisryhmillä on vaikeuksia saada julkisia palveluja ja riittävää neuvontaa, muuttuva lainsäädäntö koetaan monimutkaiseksi ja kuntien tukipalveluja kuristaa kiristynyt kuntatalous. Erilaisten palvelutarpeiden kasvu näkyy yhdistyksen neuvonnan kysynnän lisääntymisenä”, kertoo Anne Eronen.
“Kohtaamisten myötä yhdistyksiin kertyy myös tietoa kunnan palvelujen puutteista. Tätä asiantuntemusta tulisi hyödyntää nykyistä laajemmin alueen palvelujen kehittämisessä, jotta palvelut olisivat kaikkien saatavilla. Toisaalta yhdistyksiin kertynyt tieto myös tukee julkisten palvelujen asiakkaita, joten asiakkaita tulisi ihmisiä ohjata systemaattisemmin yhdistysten piiriin”, kertoo Juha Peltosalmi.
Saman asian kokenut pystyy antamaan aivan erityistä tukea
“Yhdistysten vahvuus on vertaisuus, kun apua tarjoavat myös vertaiset vapaaehtoiset: saman asian kokenut, vaikkapa syövän sairastanut ihminen osaa auttaa toista sairastanutta eteenpäin. Yhdistyksille ominaista on myös henkilökohtainen neuvonta, jossa asioita voidaan käsitellä ajan kanssa niin, että ne tulevat selväksi”, jatkaa Peltosalmi.
Tiedon siirtyminen verkkoon on yleisemmin lisännyt kuin vähentänyt sosiaali- ja terveysyhdistysten neuvonnan tarvetta. Kaikilla ei ole digitaalisten palvelujen edellyttämiä taitoja.
”Järjestöbarometrista nousee selvästi esiin, että yhdistyksillä on huomattavasti nykyistä enemmän annettavaa sekä kunnalliseen että maakunnalliseen palveluiden kehittämiseen. Tätä työtä ei kuitenkaan tehdä taivasalla, vaan järjestöt tarvitsevat siihen resursseja, kuten edullisia tiloja ja toiminta-avustuksia kunnilta ja maakunnilta”, sanoo Anne Eronen.
Lisätietoja antavat SOSTEn tutkija Anne Eronen ja tutkija Juha Peltosalmi.