Kansalaisyhteiskunta on olennainen osa vahvaa yhteiskuntaa, jossa kansalaiset osallistuvat ja vaikuttavat.
SOSTE haluaa tukea kansalaisjärjestöjen elinvoimaa uudistamalla valtionavustustoimintaa.
SOSTE esittää uuden järjestötoiminnan avustuskeskuksen perustamista
SOSTE esittää, että Suomeen perustetaan Järjestötoiminnan avustuskeskus huolehtimaan nykyisen Veikkaus Oy tuotoilla rahoitettavan yleishyödyllisen kansalaisjärjestötoiminnan toimintaedellytysten kohdentamisesta vuodesta 2024 alkaen.
SOSTEn suositukset vaalikaudelle
- Valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihankkeen tuotokset on laitettava käytäntöön mahdollisimman pikaisesti osana pitkäkestoista rahoitusratkaisua.
- Nykyinen avustusasetus tulee nostaa lain tasolle, esimerkiksi laiksi sosiaali- ja terveysalan järjestöjen valtionavustuksista.
- SOSTE esittää, että Suomeen perustetaan Järjestötoiminnan avustuskeskus huolehtimaan nykyisen Veikkaus Oy tuotoilla rahoitettavan yleishyödyllisen kansalaisjärjestötoiminnan toimintaedellytysten kohdentamisesta vuodesta 2024 alkaen.
- Yhteisen järjestötoiminnan avustuskeskus -mallin selvitys toteutettava syksyyn 2022 mennessä. SOSTE näkee avustuskeskuksen keskeisinä hyötyinä:
- Valtionavustustoiminnan resurssien hallinnointi tehostuu.
- Avustuskeskus mahdollistaa käytännössä yhdenmukaiset avustuskäytännöt .
- Laaja-alaisen, eri tehtäväalueita käsittävän järjestötoiminnan kehittymisen mahdollisuudet paranevat.
- Rajapintatoiminnan rahoittaminen helpottuu.
- Kansalaisjärjestötoiminnan autonomian säilyminen varmistuu.
- Järjestöjen yhdenvertaisuus valtionavustustoiminnassa lisääntyy.
- Uuden rahoitusmallin yksityiskohdat on valmisteltava tiiviissä yhteistyössä järjestöjen kanssa.
Lue Valtionavustusjärjestelmän nykytila ja kehittämiskohteet kokonaisuudessaan.
-
Kansalaisjärjestöt yhteiskunnan kivijalkana: EU-raportti korostaa niiden roolia ja tulevaisuuden tarpeita
-
Järjestöt tukevat, mutta kuka tukee järjestöjä? – Tule kuulemaan puolueiden näkemyksiä keskiviikkona 26.3. klo 8.30–9.45
-
Hankintalain muutosehdotukset eivät edistä hankintojen tehokkuus- ja säästötavoitteita
-
Järjestöjen viesti ministeriölle: Avustusmallin uudistus kaipaa perusteellisempaa valmistelua
-
Talouskasvua voidaan vauhdittaa ilman leikkauksia
-
Sosiaalibarometri 2025: Sosiaali- ja terveysjärjestöt paikkaavat hyvinvointialueiden säästöjä – asiakkaita ohjataan järjestöihin, jotta alueet voivat hillitä menojensa kasvua
-
Kuukauden kysymys: Voinko valittaa STEA-avustuspäätöksistä?
-
Järjestöjuristin näkökulma Pyykön raportin oikeudellista neuvontaa koskeviin ehdotuksiin
-
Avustusjärjestelmän uudistuksen lähtökohtana tulee olla järjestöjen toimintakyky
Näytä enemmän >
Etsitkö jotain muuta?
Valitse aihetunniste alta, ja listaamme sisällöt joista olet kiinnostunut.
Eduskunta EU Hyvinvointialue Järjestöbarometri Kunta köyhyys OnneksiOnJoku ruoka-apu Sosiaalibarometri sosiaaliturva sosiaaliturvauudistus Sote-uudistus Tekoäly yleistuki