Miltä näyttää vuosi 2050 sote-järjestöjen silmin? Tule vapauttamaan ajatuksesi nykyhetkestä ja pohtimaan yhdessä tulevaa.
Tulevaisuustaajuus-työpajoissa rakennetaan toisenlaisia tulevaisuuksia. Ensin haastetaan tulevaisuusoletuksia. Sen jälkeen kuvitellaan toivottava tulevaisuus ja lopuksi tartutaan tekoihin toivottavan tulevaisuuden puolesta.
Tulevaisuustaajuus-menetelmä on kehitetty Sitrassa ja tarkoitettu materiaaleineen avoimesti käytettäviksi. Sen tarkoitus on lisätä osallistujien kykyä kuvitella erilaisia tulevaisuuksia aina vuodelle 2050 saakka.
Työpajassa vuorotellaan taustoituksen, koko ryhmän ja pienryhmäkeskusteluiden välillä.
Mukaan mahtuu 20 osallistujaa sote-järjestöistä.
VETÄJÄT
Erityisasiantuntijat Mervi Aalto-Kallio ja Erica Mäkipää, SOSTE
Tulevaisuustaajuus-työpaja on osa SOSTEn Muutoksen tie -kokonaisuutta, joka sisältää erilaisia työpajoja ja muita tilaisuuksia. Muutoksen tien teemoina on tulevaisuuden visiointi, ennakointi, tuloksellisuuden arviointi ja järjestöjen toimintaedellytykset. SOSTEn tapahtumakalenterista löydät tiedon tulevista tapahtumista, joista ilmoitetaan myös SOSTEkirjeessä ja SOSTEn koulutuksen uutiskirjeissä.