Mielenterveyden häiriöt ovat Suomessa merkittävä kansanterveydellinen haaste. Lisääntyvät mielenterveydelliset vaikeudet näkyvät eri ikäisten elämässä ja vaikeuttavat muun muassa päivittäisestä arjesta selviytymistä ja pääsyä työelämään. Hallitusohjelma lupaa kaivattuja panostuksia nuorten neuropsykiatriseen kuntoutukseen ja ikäihmisen kotona pärjäämiseen. Mitä muuta voidaan tehdä tilanteen kohentamiseksi?
Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Etukäteisilmoittautuminen vaaditaan. Tilaisuus striimataan, joten ohjelmaa on mahdollista seurata joko paikan päällä tai etäyhteydellä.
ilaisuudesta ei jää tallennetta. Etälinkki ilmoittautuneille lähetetään 20.11.
Varaathan paikan päälle saapuessasi aikaa turvatarkastukseen. Henkilöllisyys on todennettava esimerkiksi henkilökortilla tai ajokortilla. Tila on esteetön. Kahvitarjoilu.
Tilaisuuden järjestää Eduskunnan kuntoutusverkosto yhteistyössä SOSTEn, Kuntoutussäätiön ja Kuntoutusverkosto KUVEn kanssa.
Ohjelma
Avaussanat
- Mira Nieminen (ps.), Eduskunnan kuntoutusverkoston puheenjohtaja
Stigma as a background factor affecting mental health – Leimaantuminen mielenterveyteen vaikuttavana taustatekijänä (puheenvuoro on englanninkielinen)
- Katrina Scior, Professor of Clinical Psychology and Stigma Studies, University College London
- Esitys: Katrina Scior
Miksi neuropsykiatrisen oirekuvan ja mielen hyvinvoinnin haasteet huomioiva hoito ja kuntoutus nuoruusiässä kannattaa?
- Pekka Räisänen, osastonylilääkäri, HUS, Nuorisopsykiatrian linja
- Esitys: Pekka Räisänen
Pitävämpi ote omasta elämästä neuropsykiatrisella kuntoutuksella -kokemuspuheenvuoro
- Orjo Pättiniemi
Mielenterveyden työkalupakki – näkökulmia ja ratkaisuja mielen hyvinvointia tukevan työkulttuurin rakentamiseen
- Pauliina Mattila-Holappa, johtava asiantuntija, PsT
- Kirsi Unkila, erityisasiantuntija, sosiaalityöntekijä, Työterveyslaitos
- Esitys: Pauliina Mattila-Holappa ja Kirsi Unkila
Vaikuttavaa ja voimavaralähtöistä kuntoutumisen tukea ikääntyneille
- Anu Jansson, osallisuusjohtaja, Vanhustyön keskusliitto
- Esitys: Anu Jansson
Kysymykset ja keskustelu
Päätössanat
- Inka Hopsu (vihr.), Eduskunnan kuntoutusverkoston varapuheenjohtaja
Tilaisuus päättyy