Katsaus sosiaali- ja terveysjärjestöjen tulevaisuuksiin

Tämä skenaariotyö kurkottaa noin 20 vuoden päähän vuoteen 2040. Tervetuloa tulevaisuuteen, jossa järjestötoiminta jatkuu totuttuun turvautuen, yhteyden voimin tai voipuneena sinnitellen. Käy tutustumismatkalle avoimin mielin, poimi matkalta mukaan omalle järjestöllesi hyödylliset havainnot, kirjaa muistiin ajatuksia, joita skenaariot eivät sinun järjestösi toimintaympäristöstä tavoittaneet ollenkaan tai joista olet eri mieltä. Rakenna oma skenaariopolkusi.

Jos et ehdi lukea läpi koko julkaisua, käy läpi ajatuksella ainakin tämä listaus erilaisista ajattelutavoista ja osaamisalueista, joita muun muassa tarvitaan elinvoimaisen sosiaali- ja terveysjärjestön tulevaisuuden ja ihmisten hyvinvoinnin saavuttamiseksi.

• Toiminnan rakenteita on syytä tarvittaessa keventää. Isommat hartiat tai synergian hakeminen voivat auttaa.
• Elävät kohtaamiset ja digitaalisuus tukevat toisiaan.
• Tulevaisuuden monikulttuurisuutta ei voi sivuuttaa.
• Arvomaailmaltaan pehmeä kansalaistoiminta tarvitsee tuekseen myös kovemmalta tuntuvaa osaamista, kuten markkinointia, taloustaitoja ja vaikuttavuuden osoittamista.
• Kohderyhmän tarpeita on ymmärrettävä syvemmin.
• Ilmiöitä pitää hahmottaa tarkemmin, jotta osataan suunnitella ja suunnata toimintaa.
• Yhteiskehittämisen taitoa tarvitaan kipeästi, jotta yhteiskunnallista muutosta saadaan aikaan.
• Edistävälle otteelle on suuri tilaus. On päästävä sanoista tekoihin.
• Ilmastoasiat tulevat vaikuttamaan sote-järjestötyön sisältöihin.
• Luottamusta on rakennettava kaikin tavoin ja sen rikkomista vältettävä. Sitä tarvitaan kohderyhmän, yhteistyökumppanien, päättäjien ja koko suuren yleisön kanssa.
• Tulevaisuustaitoja sekä muutoskyvykkyyttä ja -joustavuutta pitää kehittää.

On mahdotonta tietää, mitkä tämän päivän muutostekijät lopulta muodostuvat määrääviksi, mitkä perhosen siiven iskut muuttavat koko maailmaa tai mitkä mustat joutsenet lentävät ylitsemme tulevina vuosina. Skenaarioiden luominen ei ole silti turhaa. Tulevaisuuden tekeminen vaatii jatkuvaa valppautta. Tulevaisuutta rakennetaan tämän päivän valinnoilla. Toivon, että tämä skenaariojulkaisu herättää pohtimaan oman järjestön tehtävää ja sen tulevaisuutta. Kun puhumme tulevaisuudesta, puhumme usein riskeistä ja uhkista. Toivon, että tämä julkaisu ei kuitenkaan johda huolikuorman kasvamiseen, vaan tulevaisuuden mahdollisuuksien näkemiseen. Järjestöjen tehtävä on kaikissa tilanteissa rakentaa hyvää ja toivorikasta tulevaisuutta. 

Riitta Kittilä

Näkymät tulevaisuudesta ovat tänä päivänä entistäkin sumuisempia. Mielessä myllertää monenlaisia tunteita, kysymyksiä ja epävarmuutta siitä, mihin maailma on menossa. Peruutuspeiliin ei ole liiaksi kuitenkaan enää katsominen. Sumuverhosta huolimatta on katsottava eteenpäin, hahmoteltava sumunkin keskeltä ääriviivoja, havainnoitava ympäristöä yhä tarkemmin ja herkistettävä kaikki aistit tunnustelemaan, missä kanssamatkaajat kulkevat. On autettava heitä, jotka eivät tahdo pysyä vauhdissa mukana ja opittava heiltä, jotka osaavat mennä askeleen edempänä ja rohkeasti toimia suunnannäyttäjinä ja tienraivaajina. On uskallettava myös luottaa huomiseen. Jonain päivänä voidaan katsoa kenties järjestöhistoriaa taaksepäin ja todeta, että tässä ajassa oleva murrosvaihe avasi oven toivolle ja vei asioita lopulta tarvittavaan suuntaan.

Mikko Dufva ja Christpher Rowley (2022, 4) ovat todenneet, että ”edessä ja käsillä on suurempia muutoksia kuin haluamme myöntää”, ja näin varmasti onkin. Epävarmuuksista ja muutoksista huolimatta tai ehkäpä juuri niiden vuoksi myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen on hyvä tarkastella, millaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia niiden elinvoiman suhteen edessäpäin voi mahdollisesti olla ja vaikuttaa tässä hetkessä siihen, että tulevaisuus olisi toivotun kaltainen. Toivottu tulevaisuus on erilainen eri järjestöissä, mutta elinvoiman edellytykset on jokaisessa niissä oltava kunnossa. Sote-järjestöjen jos joidenkin, on luotava ihmisille toivoa tulevaisuudesta ja siksi niiden on itsekin arvioitava oman järjestönsä erilaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia ja tarvittaessa rohkeastikin muutettava nykyhetken toimintaa toivottavan tulevaisuuden kehityskulkujen toteutumiseksi.

Tässä katsauksessa esitellään kolme skenaariota siitä, miltä sosiaali- ja terveysjärjestöjen tulevaisuuksissa voisi näyttää vuonna 2040. Skenaariotyöprosessin vaiheet, rajaukset ja niihin liittyvät menetelmät ja aineistonkeruu esitellään luvussa kaksi. Skenaarioiden laatimiseen hyödynnettiin kolmea eri aineistoa: toimintaympäristöanalyysia, Delfoi-paneelin tuloksia ja tulevaisuustaulukkoa. Nämä aineistot avataan luvuissa kolmesta viiteen, ja ne toimivat myös sellaisenaan itsenäisinä aineistoina tarkastella järjestöjen nykytilaa ja tulevaisuutta. Katsauksen luvussa kuusi esitellään kolme skenaariota: Totuttuun turvautuen -skenaariossa sote-järjestöt ovat onnistuneet pitämään kiinni perinteisistä ja totutuista toimintatavoistaan, jolloin muuttumattomuus on luonut turvaa, joskaan laajempaa kehitystä ei ole tapahtunut ja pudotuspeliä on käyty. Yhteyden voimin -skenaariossa sote-järjestöjen elinvoimaa on vahvistettu toimintamuotoja ja rakenteita kehittämällä yhteyttä hakien. Voipuneena selviytyen -skenaariossa sote-järjestön toiminta on kohdannut haasteita, ja ne ovat lyöneet vastaan niin, että toiminnan kehittämiseen ei jäänyt voimavaroja. Viimeisessä luvussa kootaan skenaarioiden anti yhteen, tehdään johtopäätöksiä ja kootaan julkaisusta kumpuavia nostoja erilaisista ajattelutavoista ja osaamisalueista, jotka parhaimmillaan edistävät elinvoimaisten sote-järjestöjen tulevaisuuden rakentamista.

Skenaariot eivät ole ennustuksia siitä, mitä tulee tapahtumaan ja ne ovat rakentuneet tiettyjen valittujen näkökulmien kautta. Tulevaisuushan on kaikille vielä tuntematon. Skenaariotyön tarkoitus on hahmottaa sellaisia nykyhetkessä olevia ilmiöitä ja epävarmuuksia, jotka tulevaisuuteen peilaten joko tukevat järjestöjen elinvoimaa tai puolestaan voivat sitä heikentää riippuen siitä, mihin suuntaan kehityskulkua viedään. Koska sosiaali- ja terveysjärjestökenttä on laaja, tulkinnat tulevaisuuksistakin ovat erilaisia. Eri järjestöillä on taustastaan käsin erilaiset näkemykset arvioida, millaisessa tulevaisuudessa oman järjestön elinvoiman eväät ovat parhaimmillaan. Tarkoitus on, että järjestöt voisivat peilata skenaarioissa esiintyviä ilmiöitä, näkökulmia ja tulevaisuuskuvia omasta järjestötoimijuudesta käsin.

Skenaariot auttavat näkemään asioita eri näkökulmista, arvioimaan nykyhetkeä ja hakemaan tulevaisuuden suuntaa sekä tekemään valintoja, päätöksiä ja vaikuttamaan siihen, millaisessa tulevaisuudessa haluamme toimia. Yhtä tärkeää kuin pohtia oman järjestön tulevaisuutta, on käydä yhdessä keskustelua siitä, millaista sote-järjestöjen tulevaisuutta haluamme yhdessä olla rakentamassa, jotta parhaalla mahdollisella tavalla edistämme ihmisten hyvinvointia. Tämä katsaus on toivon mukaan yksi lähtökohta jatkaa keskustelua.

Kiitokset

Skenaarioiden tekeminen on ollut opettavainen ja osaltaan aivonystyröitä kovillekin laittava prosessi. Siihen on saatu näkemyksiä myös muilta ja parhaimmillaan mukana olisi ollut vielä isompikin joukko. Erityiskiitos Delfoi-paneelin osallistuneille asiantuntijoille panoksestanne sekä hedelmällisistä kommenteista ja pohdinnoista, joita ammensitte paneeliprosessin aikana. Paneelin tulokset jo yksistään antavat hyvää perspektiiviä tarkastella eri näkökulmista sosiaali- ja terveysjärjestöjen mahdollisia kehityskulkuja ja niihin liittyviä näkökulmia. Skenaarioprosessin tukiaineistona se on korvaamaton. Kiitos kuuluu myös SOSTEn asiantuntijoille, jotka erityisesti ennakointisolussa antoivat panoksensa Delfoin tulevaisuusteesien tarkasteluun. Myös johtoryhmä antoi omat pohdintansa teeseihin. Kiitos myös ulkopuolisille asiantuntijoille, jotka antoivat palautetta teeseihin ja neuvoja Delfoi-prosessin toteutukseen.

Lähestymistapa skenaariotyöhön on ollut käytäntöä palveleva ja tavoite ollut, että työn antia pystyy hyödyntämään järjestöjen ennakointi- ja tulevaisuustyöskentelyssä.

Skenaarion määritelmiä on useita ja se on varsin usein sanana myös väärin käytetty. Tässä katsauksessa tulevaisuuden skenaariolla tarkoitetaan ikään kuin tulevaisuuden käsikirjoituksia, joissa kuvataan mahdollisia vaihtoehtoisia tulevaisuuden tiloja ja niihin johtavia tapahtumaketjuja erilaisten olettamusten pohjalta. (ks. Rubin 2004a.) Onnistuessaan skenaariot ovat uskottavia, johdonmukaisia, kiinnostavia ja parhaimmillaan jännittäviäkin ja lisäksi perustuvat taustaoletuksiltaan nykyhetkellä saatavissa olevaan tietoon (Lätti ym. 2022, 317).

Jo tässä yhteydessä on hyvä todeta, että yksikään katsauksessa esitettävistä skenaarioista ei sellaisenaan toteudu. Skenaariot eivät ole ennusteita. Skenaarioiden hyöty on erityisesti siinä, että ne pohjautuvat vahvasti nykyhetkeen ja tarjoavat keinon pohtia sitä, miten skenaarioissa näyttäytyvät mahdolliset kehityskulut auttavat tekemään merkityksellisiä päätöksiä nykyhetkessä ja varautumaan erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Skenaariot ovat työkalu tulevaisuuden muutosten tarkastelemiseen. (ks. esim. Lätti ym. 2022, 314–316.)

Skenaariotyöskentely on systemaattinen työtapa, joka auttaa perustellummin ja tietoisesti kertomaan tarinoita erilaisista mahdollisista tulevaisuuksista. Skenaariotyöskentelystä on hyvä muistaa se, että tulevaisuusskenaariot ovat menetelmällisesti yhdistelmä tiedettä ja taidetta, faktaa ja mielikuvitusta. Pohjimmiltaan kyse on siis luovasta työskentelystä. (Lätti ym. 2022, 314, 318.) Tässä selvityksessä luodut skenaariot rakentuivat viidestä eri vaiheesta.

Vaihe 1: Raamien luominen ja rajaaminen

Skenaariotyölle luotiin raamit eli asetettiin tavoite ja keskeiset kysymykset, joihin skenaarioilla haetaan vastauksia. Työskentelyssä tehtiin myös rajauksia sisältöjen osalta ja määriteltiin olennaisimmat käsitteet. Lisäksi suunniteltiin prosessin eteneminen ja valittiin menetelmät, joilla skenaarioiden luomiseen hyödynnettävät aineistot koottiin.

Raamien luomiseen liittyi myös keskustelu, mitä skenaariotyössä tarkoitetaan sosiaali- ja terveysjärjestöillä ottaen huomioon, että se kattaa hyvin monen tyyppisiä toimijoita (ks. SOSTE 2020). Tässä skenaariotyössä käytetään yleisesti käsitteitä järjestö ja yhdistys (myös sosiaali- ja terveys- tai sote-lyhenteellä lisättyinä) yleistermeinä kuvaamaan rekisteröityneitä sosiaali- ja terveysalan yhdistyksiä ja myös säätiöitä valtakunnallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla. Lähtökohtana on, että kukin järjestötoimija tarkastelee skenaarioita omasta viitekehyksestään ja järjestötoimijuudestaan käsin itselleen tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Aiemmin toteutettu palveluntuottajajärjestöjä koskeva skenaariotyö (ks. SOSTE 2021) on suunnattu erityisesti palveluntuottajajärjestöille ja hyödyttää paremmin tätä kohderyhmää.

Skenaariotyön hallittavuuden näkökulmasta jouduttiin tekemään rajauksia niistä teemoista, ilmiöistä ja asioista, joilla nykyhetkessä on oletettavasti vaikutusta järjestöjen tulevaisuuteen. Valittavissa olevien näkökulmien määrä on laaja, mikä teki rajaamisesta haasteellista ja osa kiinnostavista ilmiöistä jäi tästä syystä tarkastelun ulkopuolelle. Tavoitteena oli kuitenkin tavoittaa sellaiset näkökulmat, jotka järjestön toimialasta ja kohderyhmästä riippumatta katsottiin nykyhetken valossa keskeisiksi tekijöiksi järjestöjen tulevaisuuden tarkasteluissa. Tarkasteltavat kohteet pyrittiin valitsemaan myös siten, että huomioiduksi tulee eri näkökulmista sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristö (ks. Toimintaympäristöanalyysi).

Skenaariotyössä tarkasteltavat näkökulmat rajattiin yhdeksään: Järjestöjen elinvoimaan liittyviin 1) yhdistyskentän toimintaan, 2) monimuotoistuvan yhteiskunnan vaikutuksiin ja 3) digitalisaation vaikutuksiin järjestöjen osallistumisen ja vuorovaikutuksen tapoihin. Järjestöjen toimintaedellytyksiä koskevaan 4) järjestöjen rahoitukseen ja 5) tiedolla johtamiseen. Sekä järjestöjen yhteiskunnalliseen rooliin, jossa näkökulmana tarkasteltiin 6) järjestöjä osana yhteiskunnallisten päämäärien toteuttamista, 7) edistävän otteen painottumista järjestöjen työssä, 8) järjestöjen ilmastotoimijuutta sekä 9) yhteiskunnallista asemaa päätöksenteossa.

Skenaariotyö on osa SOSTEn ennakointitukeen liittyvää palvelua, jossa tavoitteena on muun muassa, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen muutoskyvykkyys ja -kestävyys vahvistuu. Kysymykset, joihin skenaariotyöllä haettiin vastauksia, olivat:

Vaihe 2: Toimintaympäristöanalyysin analysoiminen ja kirjoittaminen

Toimintaympäristöanalyysi on monesti ensimmäinen askel ennakointiprosessissa (Dufva 2022, 105–106) ja toimintaympäristön kuvaus toimii yhtenä hyödynnettävänä aineistona skenaarioiden luomisessa. Luku kolme tarjoaa katsauksen sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön.

Toimintaympäristöanalyysin ryhmittelyn apuna hyödynnetään usein PESTE-kehikkoa tai jotain sen variaatioita. PESTEssä eri asioita tarkastellaan poliittisesta (P=political), taloudellisesta (E=economic), sosiaalisesta (S=social), teknologisesta (T=technological) ja ympäristönäkökulmasta (E=environmental). (Dufva 2022, 105, 107.) Edellä mainittuja näkökulmia vasten taustatyönä luokiteltiin työpaperiksi taulukkoon ensiksi karkeasti toimintaympäristössä vaikuttavia sote-järjestöjen kannalta keskeisiä ilmiöitä, megatrendejä ja trendejä. Megatrendejä voidaan pitää kehityksen suurempina ja laajempina aaltoina ja trendejä nykyhetken virtauksina ja suuntina (Rubin 2004b). Lisäksi tarkasteltiin epävarmuuksia sekä heikkoja signaaleja eli viestejä tapahtuvasta muutoksesta tai nousevista asioita, jotka saattavat olla tulevaisuudessa merkittäviä (ks. esim. Dufva & Rowley 2022, 7–9). Kuvauksessa tarkasteltiin myös erilaisia yhteiskunnallisia uhkia tai riskejä, jotka sote-järjestökentällä on hyvä tunnistaa. Kuten Dufva (2022) toteaa, jaottelu voi olla toisinaan hankalaa, eikä ole niin selvää, mihin kategoriaan asioita luokittelee. Olennaista on kuitenkin tarkastella kokonaisuutta, eikä tarttua nyansseihin. (Dufva 2022, 11.)

Toimintaympäristöanalyysi koottiin melko kattavasta aineistosta, joka pyrittiin rajaamaan 2020-luvun tuotoksiin joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Järjestökentän ”ääni” kuuluu järjestöjä koskevien selvitysten ja tutkimusten kautta, joita muun muassa Järjestöbarometri edustaa. Toki kaikki järjestöjä koskevat selvitykset ja tutkimukset eivät ole koskeneet pelkästään sosiaali- ja terveysjärjestöjä, mutta ne luovat hyvin yleistä näkemystä järjestöjen ja yleisesti kansalaisyhteiskunnan toimintaympäristöstä. Tämän lisäksi käytiin läpi lukuisia valtionhallinnon erilaisia selvityksiä ja raportteja, jotka käsittelevät tai heijastuvat kansalaisjärjestöjen toimintaan. Lisäksi on hyödynnetty yhteiskunnan ennakoijana tunnetun Sitran kattavia aineistoja sekä joukkoa muita artikkeleita ja verkkosivuja. Sosten sisäisessä pienemmässä ryhmässä pohdittiin heikkoja signaaleja eli asioita, jotka voivat tulevaisuudessa olla nykyhetkeä merkittävämpiä ja vaikuttaa sote-järjestöjen toimintaa.

Vaihe 3: Delfoi-paneelin toteuttaminen ja aineiston analysointi

Delfoi on tulevaisuuden tutkimuksen yksi keskeinen asiantuntijoiden eli panelistien näkemysten keruu- ja analysointimenetelmä. Delfoilla pyritään arvioimaan tulevan kehityksen mahdollisuuksia. (Linturi & Kuusi 2022, 179.) Delfoista on käytössä erilaisia variaatioita, mutta tyypillisesti niissä ilmenee kolme keskeistä piirrettä. Ensinnäkin Delfoihin liittyy tunnistamattomuus eli asiantuntijat eivät tiedä toisiaan. Paneelin anonyymiydellä pyritään siihen, että asiantuntijat esittäisivät aitoja mielipiteitään ja käsityksiään aihepiiristä, eikä asiantuntijoiden tarvitse pelätä ”kasvojen menetystä”, eikä heitä sido tietyt rooliodotukset. Toiseksi Delfoihin liittyy monesti useita kierroksia, joiden aikana asiantuntijat voivat korjata kantojaan. Yhden kierroksen Delfoissa (Real-time Delphi) kantoja voi antaa jatkuvasti käynnissä olevan kierroksen ajan.  Kolmantena piirteenä on palaute eli kannanottojen korjaukset, joita panelistit voivat tehdä saatuaan toisilta panelisteilta palautetta. (Kuusi 2014; Linturi & Kuusi 2022, 179–180.)

Skenaariotyöhön kerättiin aineisto eDelphi-verkko-ohjelmalla. Delfoi-variaatioista toteutettiin yhden kierroksen Delfoi (Real-time Delphi), jolloin Delfoi-paneeli oli auki noin kahden viikon ajan (7.11.-21.11.2022). Koko tuona aikana asiantuntijoilla oli mahdollisuus lukea ja kommentoida muiden vastauksia tai muokata omia vastauksia ja kommentteja, mikäli jonkun toisen asiantuntijan kommentit herättivät tarpeen päivittää omaa kantaa.

Itse Delfoi-prosessissa on kaksi avaintoimijaa: prosessia fasilitoiva(t) Delfoi-manageri(t) ja asiantuntijoista koostuva paneeli. Manageri(e)n tehtävä on suunnitella ja ohjata paneelin toiminta ja analysoida tulokset. Paneeli koostuu monipuolisesta ryhmästä tarkasteltavan aihepiirin asiantuntijoita, ja he edustavat erilaisia näkökulmia tarkasteltavaan aiheeseen. (Linturi & Kauppi 2021, 15.) Skenaarioprosessin managereina toimivat skenaariotyöstä vastaavat kolme erityisasiantuntijaa.

Delfoi-paneelin luotettavuutta varmistettiin parhaan mukaan sillä, että valittujen panelistien edustuksellisuus ja moniäänisyys toteutuu. Asiantuntijoiden valinnassa huomioitiin, että heillä olisi tietoa ja taitoa ennakoida aikaa eteenpäin nykyhetken valossa. Toiseksi varmistettiin, että asiantuntijoilla on taustaa sosiaali- ja terveysjärjestöistä ja järjestötoiminnasta ottaakseen kantaa tulevaisuusteeseihin. Kolmanneksi huolehdittiin, että asiantuntijoita olisi edustettuina neljästä eri ryhmästä: 1) Edustajat, joilla on ymmärrystä vapaaehtoistyöstä ja paikallisyhdistystoiminnasta. 2) Järjestöedustajia erilaisista valtakunnallisista sote-järjestöistä. 3) Järjestötoiminnan mahdollistajat, kuten esimerkiksi rahoittajat, sponsorit ja tukijat. 4) Sidosryhmät ja kumppanit, jotka toimivat järjestöjen kanssa yhteistyössä. Osa panelisteista saattoi luontevasti edustaa kahta ryhmää. Neljänneksi tarkistettiin, että asiantuntijoissa on asiantuntijuutta eri näkökulmista: poliittisesta, taloudellisesta, sosiaalisesta, teknologisesta ja ekologisesta näkökulmasta.

Suurimmassa osassa Delfoi-paneeleista paneeli koostuu 15–35 henkilöstä, joskin joissain Delfoi-sovelluksissa on myös ollut sadoista tuhansiin vastaajia (Gordon 2009, 7). Panelistikutsu lähetettiin reilulle 30 asiantuntijalle ja siihen vastasi myöntäväsi 28 asiantuntijaa, joista lopulta 26 vastasi paneeliin. Panelistit päätettiin pitää anonyymeina myös varsinaisen Delfoi-prosessin jälkeen.

SOSTEn skenaariotyöstä vastaavat kolme erityisasiantuntijaa loivat Delfoi-paneeliin yhdeksän tulevaisuusteesiä iteratiivisen palautteita keräävän prosessin tuloksena. Teeseihin antoi palautetta ja kehittämisehdotuksia useita eri henkilöitä. Prosessi oli hyödyllinen ja kokonaisuus kehittyi huomattavasti, joskin edelleen teesejä olisi ollut mahdollista hioa paremmiksi. Tulevaisuusteeseissä pyrittiin siihen, että ne tuovat esille skenaariotyön kohdetta koskevia olennaisia piirteitä, innostavat panelisteja ottamaan kantaa ja perustelemaan kantaansa. Teesien oli mahdollista herättää tunteita ja synnyttää dialogia erimielisten panelistien kesken. (ks. Linturi & Kauppi 2021, 17.) Paneelissa asiantuntijoiden tuli ensin arvioida teesejä sen suhteen, kuinka toivottavana tai todennäköisenä he teesin kuvaamaa kehityskulkua pitävät ja sen jälkeen he saivat perustella vastauksiaan sekä kommentoida muiden vastauksia.

Aineistosta luotiin todennäköisyys- ja toivottavuusjakaumat ja kommentit luokiteltiin karkeasti myönteisten ja kielteisten vastausten pohjalta. Teemoittelua tehtiin mahdollisuuksien mukaan, mikäli vastauksista nousi selkeitä teemakokonaisuuksia. Analysoinnissa katsottiin tärkeäksi nostaa mahdollisimman kattavasti teesin kannalta olennaisia ja yksittäisiäkin asioita ja huomioita, jotta panelistien näkemykset tulevat mahdollisimman monipuolisesti esille. Panelistien kommentteja hyödynnettiin lainauksina Delfoin tuloskuvauksissa. Luvussa neljä on yhteenveto Delfoi-analyysin tuloksista. Tulokset itsessään skenaariotyöstä irrallisenakin tarjoavat erilaisia tutustumisen arvoisia näkökulmia.

Vaihe 4: Tulevaisuustaulukon koostaminen ja tulevaisuuskuvalinjojen määrittäminen

Tulevaisuustaulukkomenetelmän on Suomessa alkujaan tehnyt tunnetuksi Yrjö Seppälä (1984) teoksellaan 84 tuhatta tulevaisuutta. Tulevaisuustaulukkoon ammennettiin aineistoa toimintaympäristöanalyysista ja Delfoin tuloksista. Tulevaisuustaulukko itsessään on ikään kuin jo yhdenlainen tulos mahdollisista tulevaisuustiloista. Se määrittelee ja rajaa samalla sitä, mistä aineksista tulevaisuutta tarkastellaan. Taulukko havainnollistaa tulevaisuudessa esiintyviä mahdollisuuksien moninaisuutta. (ks. Seppälä 1984, 14, 24–25.)

Tulevaisuustaulukko koostuu muuttujista ja arvoista. Muuttujat kuvaavat epävarmuuksia ja arvot ovat toisensa poissulkevia erilaisia kehitysvaihtoehtoja nimetyille muuttujille ja kuvaavat vaihtoehdon lopputulemaa skenaariotyön valitun aikajänteen päätösvuotena. (Lätti ym. 2022, 324–325.) Tulevaisuustaulukon epävarmuutta aiheuttavat muuttujat koostuivat alussa valituissa yhdeksästä näkökulmasta (ks. Vaihe 1), joilla katsottiin olevan vaikutusta ainakin jossain määrin sote-järjestöjen tulevaisuuteen riippumatta järjestön taustasta.

Tulevaisuuskuvalinjat määritettiin tulevaisuustaulukosta. Tavoitteena oli useammasta vaihtoehdosta valita lopulta kolme mahdollisimman erilaista tulevaisuuskuvalinjaa, joissa eri vaihtoehdot voivat ylipäätään toteutua samanaikaisesti. Taustatyönä tehdyllä mahdottomien tilaparien analyysilla (ns. FAR-analyysi) varmistettiin, ettei luoda sellaisia tulevaisuuskuvia, jotka olisivat tulevaisuudessa mahdottomia. (ks. Lätti ym. 2022, 327.) Lukuun viisi on kuvattu skenaariotyön taustalla oleva tulevaisuustaulukko sekä mahdottomien tilaparien analyysilla tarkistetut ja valitut kolme tulevaisuuskuvalinjaa.

Vaihe 5: Skenaarioiden luominen

Tulevaisuuskuvalinjoista muodostui kolme skenaariota, joihin hyödynnettiin toimintaympäristöanalyysia, Delfoi-tuloksen antia ja tulevaisuustaulukkoa. Skenaarioiden rakentamiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Skenaarioiden kuvaamisen luomisessa on kyse luovasta prosessista ja sanoittamisesta, jossa käytetään myös ripaus mielikuvitusta ja luovuutta kertomaan sellaisista yhteyksistä, joista ei faktoilla tai lähteillä ole saatavissa perusteluja ja joista ei ole (vielä) tietoa. Skenaarioissa yhdistyy kuva siitä, miten valittuun aikajänteeseen ulottuvaan tulevaisuuskuvaan on mahdollisesti siirrytty nykyhetkestä. (ks. Lätti ym. 2022, 327–328.)

Tässä katsauksessa kolmea eri skenaarioita avataan seuraavilla tavoilla:

• Skenaario nimettiin sitä kuvaavalla tavalla.
• Skenaariosta esitettiin sitä kuvaava tulevaisuuskuvalinja, joka hahmottaa pikaisen näkymän siitä, millaisiin kehitysvaihtoehtoihin eri muuttujien suhteen skenaariossa on päädytty.
• Tulevaisuuskuvalinjasta kirjattiin skenaarioon liittyvät ydinpiirteet, jotka luokiteltiin kolmeen näkökulmaan: järjestöjen elinvoimaan, järjestöjen toimintaedellytyksiin ja järjestöjen yhteiskunnalliseen rooliin.
• Skenaariosta kirjoitettiin ydinpiirteistä koostuva tiivis tulevaisuuskuvaus.
• Kustakin erillisestä ydinpiirteestä luetteloitiin esimerkkejä mahdollisista asioista ja tapahtumista, jotka osaltaan voivat johtaa aikavälillä 2023–2040 kyseiseen skenaarioon.
• Lisäksi tehtiin vielä yksittäisiä nostoja aikajanalle mahdollisista tapahtumista vuodesta 2023 vuoteen 2040.
• Viimeisenä kullekin skenaariolle luotiin persoonakuvaksia, jotka antavat mielikuvia erilaisten sote-järjestöissä työskentelevien henkilöiden ajatuksista ja tunnelmista vuonna 2040.

Kuten edellä mainittiin, tulevaisuudesta emme tiedä ja skenaariotkin perustuvat taustaoletuksiltaan nykyhetkessä saatavilla olevaan ja aineistoista kumpuavaan tietoon ja ymmärrykseen. Jokainen järjestö voi omalla kohdallaan tarkastella, kuinka mahdollisia, yllättäviä, toivottavia tai ei-toivottavia skenaariot ovat. Ennen kaikkea tärkeää on korostaa skenaarioiden tehtävää tarjota ajatteluun aineksia ja tarkastella nykyhetkessä tehtäviä valintoja.

Tiivistäen tässä luvussa kuvatut skenaariotyöprosessin vaiheet etenivät seuraavasti kohti skenaarioiden luomista (kuvio 1). Vaiheessa 1 luotiin raamit eli asetettiin tavoite ja kysymykset, joihin haluttiin vastauksia sekä rajattiin sisältöä. Vaiheessa 2 analysoitiin toimintaympäristöä. Vaiheessa 3 toteutettiin Delfoi-paneeli ja analysoitiin sen aineisto. Tämän jälkeen edettiin vaiheeseen 4, jossa koostettiin tulevaisuustaulukko ja määriteltiin tulevaisuuskuvalinjat. Vaiheessa 5 luotiin skenaariot. Edellä kuvatussa listauksessa on avattu, mitä vaiheessa 4 tulevaisuuskuvalinjoja määritellessä ja vaiheessa 5 skenaarioiden luomisessa tarkemmin tehtiin. Katsauksen tässä vaiheessa on nyt käyty läpi vaihe 1 ja seuraavaksi edetään toimintaympäristöanalyysiin antiin.

Tässä luvussa kuvataan tiivistetysti sosiaali- ja terveysjärjestöjen yleistä toimintaympäristöä poliittisesta (Hyvinvointia kohti ja Luottamus arvoonsa -osiot), taloudellisesta (Talous haastaa -osio), sosiaalisesta (Yhdessä osallistuen ja onnistuen -osio), teknologisesta (Teknologian asemointi -osio) ja ekologisesta (Ympäristö huomioiden -osio) näkökulmasta. Alkuun kuvataan sote-järjestöt lukuina ja avataan toimia, joilla yhdistysten toimintaedellytyksiä on eduskunnassa pyritty viimeaikaisessa toimintaympäristössä kehittämään.

Toimintaympäristön kuvauksessa on pyritty huomioimaan sosiaali- ja terveysjärjestökenttään heijastuvia niin laajempia kehityskulkuja eli megatrendejä kuin trendejä eli virtauksiakin. Lisäksi on kuvattu olennaisia epävarmuuksia ja esimerkkejä käytännöistä, jotka viestivät mahdollisesti tulevaisuudessa nousevista asioista. Osaltaan on pyritty tuomaan esille myös mahdollisia uhkia ja riskejä, jotka sote-järjestöissä on hyvä myös tunnistaa. Kaiken kattavaa pakettia on haastava saada tiiviiseen toimintaympäristökuvaukseen, joten valituista sisällöistä on tehty rajauksia. Toimintaympäristökuvauksen on tarkoitus kuitenkin herättää ajatuksia nykytilasta kohti tulevaa ja tuoda esille poimintoja joistain sellaisista tekijöistä, jotka sote-järjestöissä on hyvä huomioida tulevaisuutta rakentaessa.

Sote-järjestöt lukuina ja ajankohtaista yhdistyslaista

Suomea kuvataan yhdistysten luvatuksi maaksi. Se on sitä ollut ja on vielä 2020-luvun alussa. Yhdistysten toimintaa ohjaa yhdistyksen säännöt ja yhdistyslaki (Yhdistyslaki 1989/503). Yhdistyslakia on uudistettu kahdessa vaiheessa vuosina 2022 ja 2023. ​Uudistusten tavoitteena on ollut joustavoittaa päätöksenteon järjestämistä ja keventää hallinnollista taakkaa yhdistyksissä. Uudet säännökset mahdollistavat esimerkiksi etäosallistumisen yhdistysten kokouksiin ja kevyemmän tilinpidon mallin pienemmille yhdistyksille. Yhdistyslakiin valmisteltiin myös sääntelyä yhdistysten yhdistymisestä ja toimitusjohtajasta. Ne eivät kuitenkaan toteutuneet. Yhdistyslain uudistuksen rinnalla valmisteltiin myös kokonaan uutta toimintaryhmälakia, joka olisi säädellyt yhdistyksiä vapaammin toimivia ”kevytyhdistyksiä”. Tämäkään lakivalmistelu ei kuitenkaan edennyt eduskunnan käsittelyyn. (ks. Eduskunta 2023; ks. myös Opintokeskus Sivis 2023.)

Yhteiskunnallisena toimijana sosiaali- ja terveysjärjestökenttä on huomattavan laaja, ja sosiaali- ja terveysalan yhdistyksiä 2020-luvun alkupuolella kattavasti koko maassa. SOSTEn tekemien selvitysten mukaan Suomessa toimii noin 10 700 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja sosiaali-, varhaiskasvatus- ja terveyspalvelujen tuottajaksi on rekisteröitynyt 835 järjestöä (SOSTE 2023b). Sote-järjestöissä on 1,3 miljoonaa jäsentä. Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten toimintaan osallistuu puoli miljoonaa vapaaehtoista ja vertaistukijoita järjestöissä on 260 000. Sote-järjestöt työllistävät kymmeniä tuhansia ammattilaisia. Suuri osa sosiaali- ja terveysalan järjestöistä on paikallisesti toimivia melko pieniä yhdistyksiä, joiden toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoistyöhön. Järjestökentällä on myös valtakunnallisesti toimivia järjestöjä, joilla on useita palkattuja työntekijöitä ja miljooniin euroihin nouseva budjetti. (SOSTE 2020.)

Edellä olevan tiedon valossa voidaan todeta, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen rooli ja asema tulevaisuudessa ei ole yhteiskunnallisesti saman tekevä. Tämän hetken toimintaympäristö sen eri puolineen muovaa suuntaa sille, millainen on sosiaali- ja terveysjärjestöjen tulevaisuus. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöäkin leimaa sama epäjatkuvuuksien, keskinäisriippuvuuksien, yllätyksellisyyden ja jatkuvien muutosten todellisuus, millaiseksi tämän päivän maailmaa on yleisesti kuvailtu. Toimintaympäristön ymmärtäminen ja tulkitseminen parhaimmillaan tukee tulevaisuuteen suuntautuvaa päätöksentekoa ja toimintaa.

Hyvinvointia kohti

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen poliittisen toimintaympäristön tarkastelu rajattiin kahteen näkökulmaan: hyvinvointiin ja luottamukseen, joista ensin tarkastellaan yhteiskuntamme hyvinvoinnin tilaa peilaten sitä sote-järjestöihin. Suomen perustuslain (1999/731 §19) mukaan julkisen vallan on muun muassa turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Lisäksi lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan.

Vuoden 2022 lopussa Helsingin Sanomien teettämän gallupin mukaan suomalaisten luottamus hyvinvointivaltioon on koetuksella, sillä kolme neljästä uskoo, että nykyisenkaltaisia julkisia palveluita ei pystytä tulevaisuudessa ylläpitämään. Kansalaisten oman vastuun huolehtia itsestään ja läheisistään uskotaan kasvavan. (Paananen 2022.) Tulevaisuusbarometrin mukaan suomalaisille tärkeää tulevaisuudessa kuitenkin on hyvinvointivaltion säilyttäminen sen noustessa useiden tärkeiden asioiden listan kärkeen (Dufva ym. 2021, 16–17). Kansalaisten huoli on siis aiheellinen. Sitran viimeisimmässä megatrendijulkaisussa yhteiskunnassamme laajempana kehityskulkuna näyttäytyy kasvavat hyvinvoinnin haasteet, joista mainittakoon väestön ikääntymisen myötä kasvava palveluiden tarve, mielenterveydenongelmien lisääntyminen erityisesti nuorilla, liikkumisen vähentyminen ja epäterveelliset elämäntavat, jotka vaikuttavat sairauksien lisääntymiseen. Myös tarttumattomat taudit saattavat lisääntyä.  (Dufva & Rekola 2023, 27–29.) Yksinäisyys on ilmiönä myös huolestuttava. Se on vaarallista terveydelle ja hyvinvoinnille ja on kaikkiaan ylipainoon, liikunnan puutteeseen tai tupakanpolttoon rinnastettava huomiota vaativa yhteiskuntapoliittinen asia (Saari 2016, 11–12). Myös pula sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista on haaste jo nyt, mutta myös tulevaisuudessa, jonka vuoksi sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi on ryhdytty toimiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2021; ks. myös Tevameri 2021). Pandemia jätti jälkeensä myös varoitussignaalin, että sen kaltaiset hyvinvointia heikentävät terveysuhkat on syytä ottaa huomioon yhteiskunnan kaikilla sektoreilla, myös sote-järjestöissä. Kansallisessa riskiarviossa todetaankin, että terveysturvallisuuden häiriöiden hallinnassa keskeistä on ennaltaehkäisy, sillä esimerkiksi pandemialla tai vastaavalla laajalle levinneellä epidemialla on vakavasti vaarantava vaikutus henkiseen kriisinkestävyyteen, väestön toimintakykyyn ja palveluihin sekä talouteen, infrastuktuuriin ja huoltovarmuuteen (Sisäministeriö 2023, 66, 70, 73).

Sosiaali- ja terveysjärjestöissä tunnistetaan hyvinvoinnin haasteet varsin hyvin sekä tehdään hyvinvointia ja terveyttä tukevaa ja edistävää työtä täydentämään julkisia palveluita. Sote-järjestöt ovat olleet myös kantamassa kortensa kekoon tilanteissa, joissa yhteiskunnassa on tarvittu auttavia käsiä. Järjestöissä kohdataan myös heidät, jotka muuten ovat pahimmillaan jääneet jo yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle. Jos Suomen kansantalouden näkymät eivät kohene eikä ihmisten hyvinvointiin pystytä panostamaan julkisten palveluiden osalta odotetusti, tullaanko tulevaisuudessa sosiaaliturvan ja erilaisten yhteiskunnan turvaverkkojen kehittämisessä turvautumaan kansalaisjärjestöihin, vapaaehtoistoimintaan ja kotitalouksiin, kuten tulevaisuuden tutkimuksen pitkän linjan asiantuntija Sirkka Heinonen on jo vuonna 2014 väläyttänyt ilmoille (MTV Uutiset 2014).

Yksi askel hyvinvoinnin haasteiden ratkaisemiseksi on kuitenkin toteutunut, kun yksi Suomen historian suurimmista hallintouudistuksista on toteutunut vuoden 2023 alusta ja hyvinvointialueet ja Helsinki siirtyivät vastaamaan sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta. Hyvinvointialueiden ja kuntien yhteistyössä painopisteenä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Tarkoitus on myös panostaa tiedolla johtamiseen, jotta kerätyn tiedon avulla pystyttäisiin ennakoimaan eri tapahtumien ja toimenpiteiden syy-seuraussuhteita ja vaikutusta tulevaisuudessa. Näin voimavarat saadaan kohdennettua sinne, missä hyöty niistä on suurin. (Sote-uudistus.) Myös järjestöistä kertyy erilaista tietoa, josta hyvinvointialueiden johtamisessa on hyötyä. Jorma Niemisen ja Terhi Auvisen (2021) selvitys kansalaisyhteiskunnasta saatavan tiedon hyödyntämisestä sosiaali- ja terveydenhuollossa tarjoaa näkökulma- ja toimenpidesuosituksia hyvinvoinnin ja terveyttä edistävän työn syventämiseksi, yhteisötalouden tarkastelemiseksi ja käyttäjä- ja asiantuntijatiedon hyödyntämiseksi tiedon avulla. He ovat luokitelleet järjestöistä kertyvän hyödyllisen tiedon oikeudelliseen rekisteritietoon, oikeutettuun tilastotietoon ja osaamisperustaiseen näkemystietoon. Parhaimmillaan hyödynnettävissä olisi kansallisesti yhtenäinen, käytettävä, tietoturvallinen, kustannustehokkaasti koottu, oikea-aikainen ja riittävän laaja tieto sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnoista ja palveluista hyvinvointialueiden tietojohtamisen tueksi. (Nieminen & Auvinen 2021, 3, 9.)

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen tehtävänä on ollut ja on vastedeskin vakiinnuttaa paikka tässä uudessa toimintaympäristössä: hyvinvointialueilla ja jatkaa yhteistyötä kuntien kanssa. Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa vuoden 2022–2023 vaihteessa järjestöavustusmallit olivat valmiina yli puolella hyvinvointialueista ja hyvinvointialuestrategiat valmistuivat yhtä aluetta lukuun ottamatta vuonna 2022. Kolme hyvinvointialuetta on ehtinyt laatia myös osallisuusohjelman ja loputkin sitä valmistelevat. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen suunnittelu alueilla on alkuvaiheessa. (SOSTE 2023a.) Järjestöille onkin todettu olevan otollinen rooli erityisesti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, ennaltaehkäisevässä toiminnassa ja osallisuuden lisäämisessä. Palveluita tuottavat järjestöt puolestaan voivat täydentää hyvinvointialueen tuotantoa. (Peltosalmi ym. 2022, 134.) Nyt on järjestöillä tärkeää päästä aidosti mukaan hyvinvointialueiden ja kuntien sote- ja hyte-työhön, sillä Niemisen ja Auvisen (2021, 3) mukaan, ”autonomiset ja yhteistyökykyiset kansalaisjärjestöt ovat hyvinvointialueilla tärkeä voimavara silloin, kun niitä ei alisteta vain julkisen palveluiden jatkeeksi”.

Positiivisena asiana voidaan pitää myös sitä, että trendiksi on noussut hyvinvointikäsityksen laajeneminen ja elämänlaatuun liittyvä hyvinvointi, jossa hyvinvointia ei mitata vain rahassa, vaan hyvinvointivaikutuksia tuottavat myös muun muassa sosiaaliset suhteet, merkityksellisyyden kokemukset ja mahdollisuudet toimia yhteiseksi hyväksi (Dufva & Rekola 2023, 35). Heikkona signaalina on noussut myös pötköttely tai ”pötkötisaatio”, jonka nähdään parantavan hyvinvointia ja herättelevän luovaa ajattelua sekä toimivan vastareaktiona tehokuudelle, kiireelle, suorittamiselle ja digilaitteiden ärsyketulvalle (Dufva & Rowley 2022, 22–23). Hyvinvoinnin laajeneminen ja halu irtaantua liiallisesta suorittamisen paineista avaa oven myös sille, että ihmisillä voisi olla kiinnostusta olla osana yhteistä hyvää ja mukana myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnassa esimerkiksi vapaaehtoistoimijoina. Vapaehtoistoiminnan hyödyt ulottuvat toiminnasta apua saavien ihmisten hyvinvointivaikutuksiin sekä myös vapaaehtoisena toimiviin (Lahdenperä 2023, 10).

Huomion arvoista on tuoda esille myös digitalisaation, tekoälyn ja uusien teknologioiden muuttava moninainen vaikutus ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin, ja niiden mahdollisuus antaa jo ennakoivaa tietoa terveydentilan muuttumisesta, jolloin aiemmin mahdollisesti kuolemaankin johtavia sairauksia voidaan hoitaa tai jopa parantaa (Limnéll ym. 2022, 157–158). Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kustannushyödyistä on myös yhä enemmän saatavissa konkreettista tietoa, mikä kannustaa tarkastelemaan terveyttä edistävän toiminnan vaikutuksia uusin silmin ja pohtimaan rahojen sijoittamista ehkäisevään toimintaan (ks. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a). On tehty myös selvitys Suomeen perustettavasta kansallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuuskeskuksesta, jonka tarkoitus olisi parantaa väestön hyvinvointia, yhteiskunnan taloudellisesti kestävää kehitystä ja varmistaa sote-palveluiden suuntaaminen kustannusvaikuttavasti (Helsingin yliopisto 2021). Hyvää kehitystä hyvinvoinnin edistämiseksi on siis tapahtunut.  

Mikko Dufvan ja Sanna Rekolan (2023, 29–30) mukaan tulevaisuuden imu ohjaa kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia ja siirtymää korjaavasta ja ongelmakeskeisestä lähestymistavasta kohti ehkäisevää toimintaa, jolloin panostus on suojaavien tekijöiden lisäämisessä ja vastaavasti köyhyyden, syrjäytymisen ja yksinäisyyden riskitekijöiden poistamisessa. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon toimintamallina hyvinvointilähete, jonka tavoitteena on, että ihmisten kohtaamiin haasteisiin päästään tarttumaan varhaisessa vaiheessa. Toimintamallin lähtökohtana on vastata erityisesti niiden ihmisten tarpeisiin, jotka hakeutuvat terveydenhuollon piiriin sosiaalisista syistä. Tällöin heille voidaan tarjota yksilöllistä tukea ja löytää apua sosiaalipalveluiden tai kolmannen sektorin yhteisöllisen toiminnan parista. (Hyvinvointilähete; Niemelä & Auvinen 2021, 54–55; Tiihonen & Lovio 2022.)

Järjestöt ovat kautta historian olleet kehittämässä hyvinvointia ja terveyttä edistäviä innovaatioita ja ovat sitä edelleenkin. STEAn teettämä selvitys (2020) järjestöjen tutkimus- kehittämis- ja innovointitoiminnasta (jatkossa TKI-toiminta) tuo esille kuitenkin sote-järjestöjen TKI-toiminnan kehittämistarpeita. Tämän hetken haasteet TKI-toiminnassa liittyvät esimerkiksi resursointiin ja haasteisiin rahoittaa TKI-toimintaa sekä pitää yllä kehittämisverkostoja. TKI-toiminnan pitäisi olla myös nykyistä systemaattisempaa, jolloin pitkäjänteisempi kehittäminen mahdollistuisi ja vaikuttavat mallit saataisiin juurrettua ja leviämään järjestötoiminnan ulkopuolelle. Toistaiseksi sote-järjestöjen TKI-toiminta on myös varsin pirstaleista ja moninaista. (Ranta ym. 2020, 56–57.) Selvitys tarjoaa suosituksia TKI-toiminnan kehittämiseksi. Vahvistuuko sote-järjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä innovaatiotoiminta tulevaisuudessa ja tukee näin omalta osaltaan yhteiskuntaa hyvinvointia kohti ja tekemään yhteistyötä kuntien, hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden kanssa?

Sote-järjestöjen alkuperä on 1800-luvun lopulla, jolloin yhdistykset keskittyivät auttamaan vaikeimmassa tilanteessa olevia ja erityisesti ilman omaa syytään vaikeaan tilanteeseen joutuneita ihmisiä (Harju 2020). Sosiaali- ja terveysjärjestöt tekevät edelleen töitä näiden asioiden parissa, vaikka eletään hyvinvoinnin ja terveyden kannalta huomattavasti edistyksellisemmässä yhteiskunnassa kuin sote-järjestöjen alkujuurien aikoina. Vaikka aikaa on kulunut yli 100 vuotta, ihmisten elinikä kipuaa jo lähemmäs sataa ja lukuisia edistysaskeleita ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden parantamiseksi on tapahtunut, ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen on edelleen tärkeää. Tällä hetkellä kysymyksinä ilmassa on: Pystytäänkö sosiaali- ja terveyspalvelut turvaamaan ihmisille? Lisääntyykö eriarvoisuus vai toteutuuko yhdenvertaisuus? Laajeneeko hyvinvoinnin käsitys väkevämmin kohti ennakoivaa ja ehkäisevää toimintaa? Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rooli on korostunut vaikeina aikoina, niin myös nyt, ja järjestöt ovat olleet läpi historian osaltaan rakentamassa hyvinvoivaa yhteiskuntaa.

Luottamus arvoonsa

Luottamus on toinen poliittisesta toimintaympäristöstä kumpuava näkökulma, joka kiinnittyy edellä tarkasteltuun hyvinvointiin ja heijastuu merkittävästi myös järjestöihin. Suomi on tyypillisesti tunnistettu korkean luottamuksen yhteiskunnaksi. Luottamus on yksinkertaisimmillaan kykyä ja tahtoa toimia yhdessä ja asia, johon jokainen voi vaikuttaa (Limnéll ym. 2022, 169–170). Jos luottamus horjuu, se voi olla pahimmillaan uhkana yhteiskuntakehitykselle (Simonen ym. 2021, 11). Dufva ja Rekola (2023) nimeää laajemmaksi kehityskuluksi demokratian kamppailun kovenemisen ja toteavat demokratian olevan vahvistamisen ja uudistamisen tarpeessa, koska heidän mukaansa demokratia on edelleen paras tapa luoda luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaa.  Tällä hetkellä luottamusta haastavia trendejä ovat kuitenkin muun muassa vallan henkilöityminen, ilmapiiriä kärjistävä informaatiovaikuttaminen, lyhytjänteisyys ja oman edun tavoittelu sekä mis- ja disinformaatio. Myös nopea ja suora kansalaisvaikuttaminen yleistyy. (Dufva & Rekola 2023, 37, 39–40, 44–45.)

Anu Kantola työryhmänsä kanssa (2022) on kuvannut 2000-luvun yhteiskuntaa kiistelyn ja hajaantuvien todellisuuksien yhteiskunnaksi. On menestyviä, voittajia ja häviäjiä ja kuitenkin kaikki elävät entistä kovemmassa maailmassa, joka vaatii entistä kovempia suorituksia. (Kantola & työryhmä 2022, 13–20, 243–263.) Kansallisessa riskiarviossa todetaan yhtenä yhteiskunnallisena muutoksena polarisaatio, joka osaltaan vaikuttaa myös turvallisuuteen (Sisäministeriö 2023, 21–22). Jarno Limnéll, Elina Hiltunen ja Mikko Dufva (2022) toteavat, että yhteiskunnan vakautta ja luottamusta heikentävät eriarvoistuminen ja syrjäytyminen sekä kokemus siitä, ettei olla samassa veneessä. Kokemus ulkopuolisuudesta on myös tekijä, joka altistaa esimerkiksi väkivaltaiselle radikalisoitumiselle. Jos tarkastellaan Suomen turvallisuutta nuorten näkemysten pohjalta, heidän mielestään Suomen keskeisin turvallisuuden uhka ei tule välttämättä Suomen rajojen ulkopuolelta, vaan ennemminkin sisäpuolelta, mikäli sisäinen yhteneväisyys heikkenee ja epäluottamus lisääntyy. (Limnéll ym. 2022, 175, 179, 194, 206.) Trendinä puhutaan myös heimoutumisesta, joka korostaa vastakkainasettelua esim. arvojen, asuinpaikan tai poliittisen suuntautumisen suhteen. Heimoutumiseen vaikuttaa myös se, että ihmisten tunteisiin pystytään vaikuttamaan yhä kohdennetummin keinoin, mikä entisestään lisää vastakkainasettelua. Tunteiden merkityksen korostuminen onkin yksi aikamme metatrendi. (Dufva 2020, 23–25, 52–53.) Järjestöjen onkin syytä vähintään tunnistaa Riitta Kauppisen blogissaan (2021) toteama seikka, että suomalainen järjestökenttäkin voi olla vihamielisen hybridivaikuttamisen kohteena ja sen kautta voidaan pyrkiä vaikuttamaan. Kauppisen mukaan on varottava sitä, ettei järjestökenttä hiljalleen joudu tilanteeseen, jossa kansalaistoiminta ei enää houkuttelisi tai siitä on tullut ikään kuin välikappale yhteiskuntaa vastaan. (Kauppinen 2021.) Sote-järjestöt ovat olleet kautta historian toimija, joka on tehnyt töitä syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vähenemiseksi yhteiskunnassa. Tämän työn merkitys tullee yhä korostumaan, mikäli luottamus yhteiskunnassa horjuu ja eriarvoisuus nykyisestään kasvaa.

Luottamuksen murentumiselle ja heimoutumiselle ei ole varaa monestakaan syystä, ja yhteenkuuluvuuden kokemukselle on erityinen tarve paitsi pandemian jälkeisessä ajassa, joka eristi ihmiset toisistaan myös Ukrainan sodan aikana. Kansallinen riskiarvio käsittelee Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista toimintaympäristöä todeten turvallisuustilanteen olevan vakavampi ja vaikeammin ennakoitavissa kuin kertaakaan kylmän sodan jälkeen huolimatta siitä, että tilanne tällä hetkellä on rauhallinen, eikä Suomeen kohdistu välitöntä uhkaa (Sisäministeriö 2023, 18). Kansalaispulssi on selvittänyt kansalaisilta, kuinka paljon Ukrainan kriisi ja sen vaikutukset aiheuttavat huolta. Vuoden 2023 ensimmäisen kansalaispulssin tulosten mukaan asteikolla 1–10 arvoilla 1–4 (arvot 1–2 tarkoittaa, että huolestuttaa erittäin paljon) 39 % vastasi kokevansa Ukrainan kriisin ja sen vaikutusten aiheuttavan huolta. Vastaajista 31 %:lle aiheutti erittäin tai melko paljon huolta myös sodan laajeneminen Ukrainasta. (Valtioneuvosto 2023b.) Limnéll ym. (2022) toteavat, että sotaankin on välttämätöntä varautua, vaikka sitä ei kukaan toivoisikaan. Toistaiseksi suomalainen maanpuolustustahto on ollut korkealla tasolla ja suomalainen tahto huolehtia turvallisuudesta ja hyvä kriisinsietokyky ovat keskeisiä Suomelle. (Limnéll ym. 2022, 232–233, 255.) Sote-järjestöt ovat myös ryhdistäytyneet pandemian ja Ukrainan sodan myötä. Koronan aikana järjestöt ovat olleet tiiviisti mukana talkootyössä auttaakseen ihmisiä ja tarjoamalla tukea ja apua. Koska merkittävissä onnettomuus- ja häiriötilanteissa eritysesti turvattomuuden ja ulkopuolisuuden tunteet vahvistuvat ja syrjintä korostuu, olennaista on kiinnittää huomiota suojeluun ja avun yhdenvertaisuuteen. Järjestöjen erityisosaamiselle on tarvetta kriiseihin ja onnettomuuksiin varautumisessa. Järjestöillä on tärkeä tehtävä auttamistyöllä ja viestinnällä tukea kriisitilanteissa, joita todennäköisesti tulevaisuudessakin kohdataan. (Saarto & Viljanen 2022.)

Luottamusta koskevia selvityksiä on useita (esim. Kansalaispulssi). Jenni Simosen ym. (2021) luottamusta koskevassa tutkimuksessa suomalaiset luottavat erityisesti perheeseen, tieteeseen, tutkimukseen, poliisiin, puolustusvoimiin, koulujärjestelmään ja oikeuslaitokseen, kun taas vähemmän luottamusta herättäviä ovat poliittinen päätöksenteko, työnantajajärjestöt, kirkko, tiedotusvälineet ja Europan Unioni. Kansalaisjärjestöt pärjäävät luottamustarkastelussa melko hyvin, sillä kansalaisjärjestöihin luotetaan oikeuslaitoksen jälkeen seitsemänneksi eniten ja kansalaiset luottavat kansalaisjärjestöihin enemmän kuin esimerkiksi sosiaaliturvaan, eläketurvaan tai yrityksiin. Järjestöjä pidetään yhteenkuuluvuutta vahvistavina ja yli 80 prosenttia suomalaisista ajattelee kansalaisjärjestöjen toimivan lähes aina tai usein ihmisten parhaaksi. Useampi kuin kaksi kolmesta ajattelee myös kansalaisjärjestöjen lisäävän tunnetta samassa veneessä olemisesta, vaikutusmahdollisuuksien tarjoavina ja kansalaismielipiteen huomioon ottavina tahoina. (Simonen ym. 2021, 21, 92, 94.)

Epäluottamuslauseitakin järjestötoimijoihin on kuultu. Järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja luotettavuutta ovat pyrkineet heiluttamaan esimerkiksi pamfletit Veikkauskratia (Larsen 2021) ja Kultaiset kahleet, jossa muun muassa pohditaan, ”missä määrin suomalainen näennäisesti elävä kansalaistoiminta on aitoa, ja missä määrin se on pelkkä kaikkialle ulottuva valtion jatke” (Pursiainen ja Kultti 2017, 5).

Järjestöt ovat joutuneet tasapainottelemaan autonomian ja rahoittajan intressien välillä (Ruuskanen ym. 2020, 52). Järjestöbarometrin mukaan tulevaisuudessa autonomiaansa uhkaavia riskejä näkee peräti 71 % järjestöistä. Autonomiaa koskevat huolet mahdollisista riskeistä kohdistuvat yleisimmin järjestöjen resursseihin, kuten esimerkiksi veikkausvoittovarojen siirtymiseen valtion budjettiin sekä rahoitukseen kohdistuvaan poliittiseen ohjaukseen. ”Autonomian ja viranomaisia avustavan roolin välillä on harmaa vyöhyke, jota pitäisi selkeyttää”, toteaa Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri ja Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANEn puheenjohtaja Kristiina Kumpula Järjestöbarometrin haastattelussa. Hän kuvaa kuitenkin myös, että autonomisuus on kyvykkyyttä saavuttaa ihmiset ja kuulla heidän mielipide eli ”järjestöt eivät ole organisaatioita itselleen vaan organisaatioita yhteistä hyvää varten”.  (Peltosalmi 2022, 149–151, 170–171.)

Luottamuksen tulevaisuutta ajatellen sosiaali- ja terveysjärjestöissä on aiheellista pohtia myös trendiä, jossa järjestöt ammattimaistuvat ja alkavat omaksua yhä enemmän yksityisen ja julkisen sektorin piirteitä (ks. esim. Ruuskanen ym. 2020, 31–39). Teppo Eskelinen ja Pia Lundblom (2022) ovat tarkastelleet verkkoartikkelissaan kansalaisyhteiskunnan ihanteita ja uhkakuvia ja kuvanneet karkeina hahmotelmina kolme erilaista kansalaisyhteiskunnan rapautumisen skenaariota: taantuva, virasto- ja ohjattu kansalaisyhteiskunta. Näistä ”virasto-kansalaisyhteiskunta” antaa muun muassa vapaaehtoisille vain rajatusti toimintatilaa ja tarkkaan harkittuja rooleja suhtautuen nihkeästi kansalaisyhteiskunnan ihanteisiin. He pohtivat artikkelissaan, onko riskinä, että kansalaisjärjestöt etääntyvät omista ihanteistaan, kuten esimerkiksi merkityksestään demokratian kulttuurin takaajana ja omatuntona sekä osallisuuden rakentajana. (Eskelinen & Lundblom 2022.)

Sen lisäksi, että epäluottamuslauseita on kuultu, tunnistetaan signaaleja siitä, että kansalaisjärjestöjen merkitys olisi nyky-yhteiskunnassa heikentymässä (Simonen ym. 2021, 53, 57). Mäenpää ja Faehnle (2023) ovat tarkastelleet kaupunkiaktivismia ja demokratiaa uudistavaa neljättä sektoria ja todenneet muun muassa, että digiajan Suomessa ihmiset eivät tänä päivänä tarvitse yhdistyksiä tai järjestöjä samalla tavalla välittämään omaa asiaansa. Sosiaalinen media mahdollistaa kommunikaation ja järjestäytymisen ilman virallista hierarkiaa. Kaupunkiaktivismissa pyritään taas paikallisesti tai aihekohtaisesti sosiaaliseen muutokseen ja toiminta painottuu muutoksen tekemiseen. (Mäenpää & Faehnle 2023, 33–34, 44.) Puhutaan myös mikrovaikuttamisen yleistymisestä (Dufva & Rekola 2023, 45). Limnéll ym. (2022) tuovat esille tärkeän viestin, jonka mukaan tulevaisuuden Suomessa ihmisillä on paitsi uusia mahdollisuuksia ja keinoja vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin ja politiikkaan, ihmisille luodaan myös uudenlaisia niin fyysisiä kuin digitaalisen maailman kohtaamispaikkoja, jotka eivät toteudu kaupallisesti (Limnéll ym. 2022, 209–210). Osana demokratiaa ja osallistuvaa kansalaisuutta tutkivien strategisen tutkimuksen hankkeiden julkaisujen sarjaa on julkaistu politiikkasuositus, joka esittää ratkaisuja ihmisten vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseksi. Suosituksissa esitellään esimerkiksi osallistuva budjetointi, puntaroivat kansalaiskeskustelut ja yhteistoiminnalliset menetelmät ratkaisuiksi suomalaisen demokratian kipukohtiin (Strateginen tutkimus 2021: Suomalaisen demokratian kipukohdat– ja niiden ratkaisumahdollisuudet.) Vaikka järjestöt eivät olisikaan tulevaisuudessa ihmisille keskeinen kanava vaikuttaa, voidaan positiivisena signaalina pitää Tulevaisuusbarometrin tulosta, jonka mukaan suomalaisista 80 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että itsellä on yleisesti mahdollista vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu ja että voi itse vaikuttaa oman tulevaisuutensa muodostumiseen (Dufva ym. 2021, 8–9). 

Vaikka luottamus järjestöihin olisikin nykyhetkessä vahva, niiden asema muuttuvassa poliittisessa ympäristössä voi olla myös yllättävän hauras ja horjuva. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä suomalaisen demokratiapolitiikan perustaa paalutetaan sanoin: ”Keskeistä demokratian toimivuuden kannalta on myös se, että ketään ei jätetä yhteiskunnan tai kehityksen ulkopuolelle. Tunne näköalattomuudesta ja toivottomuudesta loitontaa ihmistä yhteiskunnasta” (Oikeusministeriö 2022, 13). Luottamus järjestöihin on monella tapaa tämän saman lainalaisuuden alla. Tärkeää on, että järjestöt pystyvät epävarmoinakin aikoina nyt ja tulevaisuudessa luomaan ihmisten kanssa yhdessä toivottomuuden sijaan toivorikkaita näköaloja kaikille kansalaisille sekä toimimaan kanavana ihmisille ilmaista itse näkemyksensä, mikäli heidän äänensä muuten ei kuulu. On myös tarpeen tunnustella yhä vahvistuvaa signaalia ihmisten halusta vaikuttaa asioihin nopeammin. Vuoden 2022 Finnsight-tapahtuma (ks. Sitra: Finnsight 2022) keskitti ajatukset tulevaisuusvaltaan ja siihen, kenellä on valta määritellä tulevaisuusnäkymiä. Myös järjestöjä kokoontui tämän teeman äärelle. Tulevaisuusvaltaa koskevaa keskustelua on myös tärkeä jatkaa. Dufva kirjoittajakumppaneineen (2020, 81) muistuttavatkin, että luottamuksella on tärkeä vaikutus myös siihen, miten yhteiskunta sopeutuu, palautuu ja uudistuu tulevienkin yllätysten edessä. Yllätyksiä meidän on sote-järjestöissäkin kuitenkin varauduttava kohtaamaan.

Talous haastaa

Maailmaa ravisuttaneet kriisit ovat jättäneet jälkensä Suomen talouteen. Elämme ajassa, jossa julkinen talous on velkaantunut huomattavasti. Lisäksi viimeisimmän tilastokeskuksen tuloeroja kuvaavien tilastojen mukaan tuloerot ovat selvästi viime vuosiin kasvaneet (Suomen virallinen tilasto (SVT) Tulonjakotilasto 2021). Eittämättä valtion velkaantuminen ja tuloerojen kasvu heijastuvat myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen taloudelliseen toimintaympäristöön heijastuu valtion velkaantumisen rinnalla myös laajempi kehityskulku. Sitran megatrendeissä tämä kuvataan talouden perustan rakoilemisena, jossa talouden uudistaminen nähdään välttämättömänä muun muassa eriarvoisuuden kasvun ja ekologisen kestävyyskriisin vuoksi. Korjaava ja uusintava talous on tavoiteltava suunta. Vastuullisuus korostuu ja sitä ei nähdä vain vahinkojen vähentämisenä, vaan myös positiivisten vaikutusten aikaansaamisena. (Dufva & Rekola 2023, 57–59.)

Vastuullisuus on trendinä korostunut muiden yhteiskunnallisten toimijoiden rinnalla myös sosiaali- ja terveysjärjestöissä. Julkiselta sektorilta järjestöt mukaan lukien odotetaan yhteiskuntavastuuta ja peräänkuulutetaan yhä enemmän toiminnan läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta sekä niistä raportoimista (Hellström & Parkkonen 2022, 17). Sosiaali- ja terveysjärjestöjen suuntaan tämä on näkynyt esimerkiksi valtionavustuskäytäntöjen tiukentumisena, mikä heijastuu muun muassa vahvempaan avustusvarojen ohjaukseen ja seurantaan (Ruuskanen ym. 202, 55–59). On kyettävä osoittamaan, mitä avustusvaroilla on saatu aikaan. Viimeisimmässä julkisen talouden meno- ja rakennekartoituksessa todetaan valtionavustustoiminnan suhteen muun muassa, että jatkossa on varmistettava ”valtionavustustoimintaan kohdennettavien julkisten varojen käytön seurattavuus sekä valtionavustuksen käyttöön liittyvä tilivelvollisuus ja tulosvastuu” (Valtiovarainministeriö 2023, 133). Järjestöt ovat kokeneet, että heiltä odotetaan entistä parempaa vaikuttavuuden osoittamista (Toikkanen 2021) ja samalla vaikuttavuuden arviointi ja tuloksellisuuden osoittaminen on nähty haastavana suurelle osalle järjestöjä (Harju ym. 2022, 42, 44; Peltosalmi ym. 2020, 133–134). Toisaalta on tärkeä myös hahmottaa, että oman toiminnan merkityksen ja tuloksellisuuden osoittaminen on hyödyllistä monista muistakin syistä. ”Ensisijaisesti olemme tilivelvollisia niille, joita olemme luvanneet auttaa”, toteaa myös Kumpula Järjestöbarometrin haastattelussa. Järjestöbarometrissa tuodaan myös esille, että järjestörahoituksen tulevaisuutta ajatellen olisi olennaista miettiä, millaisia kansalaisjärjestöjä julkisin varoin halutaan rahoittaa ja toisaalta pohtia sitä, millaisena järjestöt halutaan nähdä: julkisen sektorin jatkeena tehtäväänsä toteuttavina hyvinvointipolitiikan alihankkijoina vai jäsentensä ja kohderyhmiensä tarpeita esiin nostavina toimijoina. (Peltosalmi ym. 2022, 169–170.)

Talous haastaa järjestöjä erityisesti rahoituksen epävarmuudella. Järjestöjen rahoitusmalli on uudistumassa ja sen mukaisen toiminnan on määrä käynnistyä vuoden 2024 alusta, jolloin Veikkaukselta avustusta saavien tahojen rahoituksesta päätetään jatkossa osana normaalia valtion budjettivalmistelua. Uudistamisesta sopinut parlamentaarinen ryhmä lupaa ennustettavaa, vakaata ja avustuksensaajien autonomiaa turvaavaa riittävää rahoitusta. (Valtioneuvoston kanslia 2022.) Valtionbudjetin jatkeeksi joutuminen ilman korvamerkittyä määrärahaa on kuitenkin järjestöille suuri muutos ja aiheuttaa paljon kysymyksiä. Miten rahoituksen tasoon vaikuttavat poliittiset voimasuhteet ja aatteelliset painotukset? Miten järjestöjen avustustaso säilyy vuosittaisissa budjettineuvotteluissa, kun valtion talouden näkymät ovat heikot?

Valtionavustusjärjestelmän uudistamisen lisäksi pohdintaa on herättänyt myös, onko hyvinvointialueiden käynnistyessä riskinä, että osa sote-järjestöjen tarjoamasta toiminnasta jää jatkossa ilman rahoitusta. Alueellisista ja valtakunnallisista järjestöistä kaksi kolmesta arvioi järjestöjen toiminnan rahoituksen katkeavan vähintään osasta toimintoja. (Eronen & Londen 2022, 97–98.) Edellä mainittujen uudistusten ja muutosten lisäksi pohdintaa voi herättää näkemykset siitä, että rahoitusta pitäisi suunnata eri tavalla.  Julkisen talouden meno- ja rakennekartoituksessa todetaan, että jatkossa ”valtionavustusten määrää on tarpeen vähentää yhdistämällä niitä laajemmiksi kokonaisuuksiksi ja karsimalla päällekkäistä avustamista” ja projektien sijaan kohdentaa valtionavustuksia laajemman muutoksen edistämiseen (Valtiovarainministeriö 2023, 133). Tämä näkemys koskettaa valtionavustuksensaajista järjestöjen lisäksi toki muitakin valtionavustuksen saajia kuten esimerkiksi kuntia ja hyvinvointialueita.  

Vaikka useat sosiaali- ja terveysyhdistykset ovatkin taloudeltaan pieniä ja jopa noin 80 % toimii pelkin vapaaehtoisvoimin (Peltosalmi ym. 2020, 63, 173), on hyvä muistaa, että monissa järjestöissä on korostunut kuitenkin tarve rahoituksen monipuolistamiseen. Järjestöillä on karkeasti jakaen kolmenlaisia tulonlähteitä: julkisen avustukset, yksityinen varainhankinta ja oman toiminnan tuotot. Kaikkiin näihin liittyy epävarmuuksia ja epäjatkuvuuksia, joiden kanssa järjestöt joutuvat tasapainottelemaan. Koska sosiaali- ja terveysjärjestöjen perusrahoitus nojaa paljolti valtionavustuksiin, erityisesti STEA-avustuksiin (ks. Peltosalmi ym. 2022, 112–131), perusrahoituksen osalta on vaikea löytää korvaavia rahoituksen lähteitä. Lyhytaikaisia hanke- ja projektiavustuksia on tarjolla ja varainhankintaa kehittämällä voi saada täydentäviä tuloja, mutta ne eivät riitä järjestöjen perustoiminnan ylläpitämiseen samassa mittakaavassa kuin nykyiset avustukset.

Hyvinvointialueiden toiminta koskettaa myös yli 800 sosiaali-, varhaiskasvatus- ja terveyspalveluja tuottavaa järjestöä (Peltosalmi 2021, 13). Ovatko järjestömuotoiset palveluntuottajat tunnustettuja toimijoita myös uudessa toimintaympäristössä: muovautuvatko ne toimintaympäristön vaatimusten mukaan, sinnittelevät tai kuihtuvat kokonaan pois? Järjestöjen palvelutoiminnan näkökulmasta tulevaisuus uudessa hyvinvointialueisiin pohjautuvassa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä sisältää paljon mahdollisuuksia, mutta myös paljon epävarmuuksia. (SOSTE 2021.)

Nyt ja erityisesti tulevaisuudessa talouden suhteen olennainen asia järjestöissä on myös ”brändätä” oma toiminta, sillä Halavan ym. (2018) mukaan maine ja suosittelu tekevät paluun. Brändääminen tulevaisuudessa on entistä keskeisempää järjestöille myös yhteistyössä rahoittajan kanssa. (Halava 2018, 25.) Viestintään liittyvä osaaminen ja ymmärtäminen nouseekin viimeisimmässä Opintokeskus Siviksen toteuttamassa osaamistarvekyselyssä osaamisen kehittämistarpeen kärkeen, samoin tarve varainhankintaosaamiselle (Fields & Hannukainen 2022, 11–13). Talouden suhteen järjestöt voivat myös asennoitua siihen, että pienistä puroista syntyy joki. Digitaaliset varainkeruualustat ovat yksi ratkaisu, joiden voisi ajatella lisääntyvän. Myös sponsoriluonteiselle yritysyhteistyölle näyttäisi olevan kasvussa, mikä tosin tarkoittaa järjestöjen välillä kilpailun kovenemista ja lisääntymistä yritysyhteistyökumppaneista (Toikkanen 2021).

Yksityisen pääoman kanavoiminen toimintaan, jolla tavoitellaan yhteiskunnallista hyötyä, luo uudenlaisia mahdollisuuksia. Vastuullinen sijoittaminen, joka tarkoittaa haitan aiheuttamisen tietoista välttämistä, kasvattaa osuuttaan maailman sijoitusmarkkinoilla (Hand ym. 2022). Vaikuttavuusinvestoimisen/-sijoittamisen voidaan katsoa olevan vastuullisen sijoittamisen kehittyneempi muoto eli se tarkoittaa tietoista halua saada aikaan mitattavissa olevaa hyötyä ihmisille ja/tai ympäristölle (Pyykkö 2022, 57–58). Sitra toi noin kymmenen vuotta sitten vaikuttavuusinvestoimisen ajattelun Suomeen ja keskittyi erityisesti yhden sen toteuttamistavan eli Social Impact Bond -mallin (SIB, tulosperusteinen rahoitussopimus) pilotointiin. Kyseinen malli on yksi vaikutusten hankinta -ajattelun käytännön toteutusmuoto ja tuloksellinen tapa, jota yksityinen, kolmas ja julkinen sektori voisivat käyttää tulevaisuudessa mittavasti yhteisen hyödyn aikaan saamiseen (ks. Sitra: Vaikuttavuusinvestoiminen). Toteutuksesta on olemassa esimerkkejä niin globaalisti kuin Suomessa, jossa teemoina ovat työllistymisen edistäminen, maahanmuuttajien kotoutuminen sekä lasten ja perheiden hyvinvointi (ks. Sitra: SIB-rahastot; Government Outcomes Lab: Impact Bond Dataset).

Positiivista näkymää tulevaisuuteen tuo se, että erilaisia aloitteita reilummasta ja kestävästä taloudesta on olemassa ja ne tarjoavat suosituksia talouden uudelleenjäsentämiseksi ja parhaimmillaan monipuolistaisivat talouskeskustelua. Näistä aloitteista yksi on kansalaisyhteiskunnasta noussut hyvinvointitalous. (Järvensivu ym. 2022, 14–16, 61–62.) Hyvinvointitalouden suuntaviivat ovat sote-järjestöille tuttuja useiden vuosien takaa, kun Soste otti termin käyttöön perustamisensa yhteydessä vuonna 2011. Hyvinvointitalouskäsitteen määritelmä on hakenut muotoaan. SOSTEssa hyvinvointitalouden määritelmä on jäsentynyt seuraavaksi:”Hyvinvointitalous on yhteiskunnan alue, jossa toimitaan hyvinvoinnin lisäämisen ja hyvän elämän edellytysten vahvistamisen lähtökohdista. Hyvinvointitalouden päämäärä on yhdessä tehty hyvä elämä kaikille.” Viimeisimpinä vuosina ekologisen kestävyyden ja hyvinvointitalouden yhteys on myös vahvistunut. Vuosien aikana hyvinvointitalous ilmiönä on laajentunut Suomesta myös Eurooppaan, ja jalansijaa on saanut myös hyvinvointi-investointeihin liittyvä keskustelu ja lisäksi pyrkimys hyvinvointivaikutusten määrätietoisempaan arviointiin. (Ahokas 2021, 26–30.) Kohti hyvinvointitalouden ohjausmallia -selvityksessä, jossa SOSTEkin oli yhtenä tekijänä mukana, esitetään hyvinvointitalouden ohjauksen kehittämiseksi luodut neljä erilaista ohjausmallia, vaihtoehtoja hyvinvointitalouden mittareiden luomiseksi sekä politiikkasuosituksia (Korhonen ym. 2022). Hyvinvointitalouden toteutumiseen vaikuttamista on jatkettu edelleen myös sote-järjestöpuolella ja SOSTE on esittänyt joukon toimenpiteitä, joilla hyvinvointitalous kytketään osaksi poliittista päätöksentekoa ja seuraavan hallitusohjelman keskiöön (Marttinen & Turtinen (toim.) 2023).

Aina voi myös pohtia, syntyykö tulevaisuudessa kokonaan uudenlaisia nykyistä kehittyneempiä avustamisen käytäntöjä. Ratkaisuja talouteen voi hakea myös vähentämällä kiinteitä kuluja ja vahvistamalla yhteistyötä yhdistäen tukipalveluja ja toimitilaratkaisuja (ks. SOSTE: Sote-järjestöjen tukipalveluyhteistyö). Talouden haasteissa myös yhdistysten yhdistyminen voi olla pohdinnan alla ja Petri Toikkasen (2021) järjestöjen tulevaisuutta koskevan selvityksen mukaan järjestöt itse arvioivatkin, että valtakunnallisten liittojen fuusioita on tulossa ja paikallistason yhdistyksien määrä vähenee alueyhdistysten määrän pysyvän nykyisenkaltaisena. Aika näyttää, miten talous haastaa järjestöjä miettimään ja kehittämään toimintaansa ja talouttaan sekä huomioimaan vastuullisuuden ja vaikuttavuuden osoittamisen vaateita tulevaisuudessa.

Yhdessä osallistuen ja onnistuen

Sosiaalista toimintaympäristöä tarkastellaan seuraavassa ensin yleisestä väestönäkökulmasta ja sen jälkeen syvennytään yhteisen tekemisen merkitykseen. Laajempia tunnistettuja kehityskulkuja sosiaalisessa toimintaympäristössä ovat väestön ikääntyminen ja monimuotoistuminen. Samoin kaupungistuminen trendinä jatkuu. (Dufva 2020, 21–22.) Korona-ajan jäljiltä myös monipaikkaisuus ilmiönä on lisääntynyt muun muassa työn muutosten, vapaa-ajan lisääntymisen, perhesuhteiden muutosten ja liikenne- ja viestintätekniikan kehityksen ansiosta (Rannanpää ym. 2022, 8, 11).

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuoden 2034 jälkeen ja yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa koko ajan kohti vuotta 2070, johon väestöennuste tällä hetkellä ulottuu. Ennusteen mukaan väestön kasvua tapahtuisi Manner-Suomessa vain Uudenmaan ja Pirkanmaan maakunnissa. (Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestöennuste 2021.) Herääkin pohdintaa, riittääkö eri puolilla tapahtuvalle yhdistystoiminnalle toimijoita myös tulevaisuudessa, kun väestö ikääntyy, vähenee ja keskittyy kasvukeskuksiin. Monipaikkaisuuden nykytilaa, tulevaisuutta ja kestävyyttä tarkastelevassa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisussa esitetään VNTEAS monipaikkaisuus -hankkeen skenaariotyöpajoissa luodut monipaikkaisuuden kolme skenaariota. Ensimmäisessä skenaariossa monipaikkaisuus tasaa alueellisia eroja ja parantaa esimerkiksi työvoiman saatavuutta, kun sitä tuetaan voimakkaan ohjauksen avulla. Toisessa skenaariossa monipaikkaisuus synnyttää seutuistumista, jolloin ihmiset, resurssit ja infrastruktuuri levittäytyvät yhä laajemmalle pinta-alalle. Ja kolmannessa skenaariossa monipaikkaisuus jakaantuu epätasaisemmin ja siitä hyötyy eniten jo entuudestaan tutut mökkeily- ja lomailupaikkakunnat. (Rannanpää ym. 2022, 237–239.) Riippuen siitä, millaiseksi monipaikkaisuus ajan myötä muotoutuu, voidaan pohtia, voisiko monipaikkaisuus parhaimmillaan olla järjestöjen huolta keventävä mahdollisuus ylläpitää yhdistyksessä aktiivista toimintaa.

Maahanmuuttajat ovat kohderyhmä, joka myös sote-järjestöissä on tärkeä huomioida. Toikkasen (2021) selvityksen mukaan yksi tärkeimmistä muutosvoimista, joka järjestöjen on otettava huomioon entistä vahvemmin, koskee juuri monikulttuurisuutta. Tällä hetkellä ulkomaalaistaustaisen väestön osuus Suomessa on vielä melko vähäinen ja heistä yli puolet on Uudellamaalla (Tilastokeskus: Maahanmuuttajat väestössä). Maahanmuuttajataustaisten ihmisten määrä kuitenkin kasvaa ja Suomi monimuotoistuu. Maahanmuuton tulevaisuuskehitykseen riippuu paitsi kotouttamisen onnistumisesta, myös poliittisista päätöksistä, yhteiskunnallisesta ilmapiiristä ja maailmanpoliittisesta tilanteesta (Dufva 2020, 24). Kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeita koskevassa selonteossa on tunnistettu järjestöjen keskeinen merkitys kotoutumisessa niiden tarjotessa matalan kynnyksen toimintaa ja palveluja. Mikäli järjestöiltä odotetaan vahvempaa roolia kotoutumisen edistämisessä, tulee samalla tarkastella järjestöjen toiminnan resursointia. Jotta järjestöjen olemassa olevaa toimintaa hyödynnetään kotoutumisen tukena, tulee kotoutumisen ohjauksesta vastaavien viranomaisten ja maahanmuuttajien tuntea myös alueen järjestöt. (Valtioneuvosto 2021, 118–119.)

Pohdintaa käydään siitä, miten käy koko maan kattavan yhdistystoiminnan, jos ihmisiä ei määrällisesti riitä osallistumaan ja toteuttamaan toimintaa. Lisäksi pohdintaa on herättänyt yleisesti myös ihmisten sitoutuminen. Luottamushenkilöiden löytyminen, vapaaehtoisten määrä ja jäsenistön osallistumattomuus herättävät huolta (Peltosalmi ym. 2020, 44). Jos tarkastelee Tilastokeskuksen viimeaikaisimpia ajankäyttötutkimuksen tuloksia, kaikenlaiseen vapaaehtoistyöhön osallistuminen on vähentynyt 10 vuodessa molempien sukupuolten osalta ja kaikissa ikä- ja sosiaaliryhmissä, joskin viimeisimmän tutkimuksen tiedonkeruuaikana ollut koronapandemia on saattanut myös vaikuttaa mahdollisuuksiin tehdä vapaaehtoistyötä. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä vapaaehtoisena toimivat erityisesti naiset. (Suomen virallinen tilasto (SVT): Ajankäyttö 2021.) Kansalaisareena, Kirkkohallitus ja Opintokeskus Sivis teetti Taloustutkimuksella 2021 tutkimuksen suomalaisten tekemästä vapaaehtoistyöstä. Tutkimuksen tulokset osoittavat muun muassa sen, että vapaaehtoistyötä kyllä tehdään monilla eri toimialoilla ja vapaaehtoistehtävien kohdistuvan eniten auttamistyöhön sekä hallinto- ja luottamustehtäviin. Vapaaehtoistyö on toteutunut vastaajilla eniten kasvotusten tapahtuvana ja vapaaehtoistyöhön osallistumista helpottaisi eniten, jos tarjolla olisi lyhytkestoisia ja kertaluonteisia tehtäviä. Myös nuoret ovat kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnasta. (Vapaaehtoistyö Suomessa 2021 -tutkimusraportti.) Juha Iso-Aho on tarkastellut vapaaehtoisuuden monimuotoisuutta ja todennut muun muassa digitalisaation tuoneen vapaaehtoistyön muotona mukanaan etävapaaehtoistyön. Vapaaehtoistyössä uudempi käsite on myös tuettu vapaaehtoistoiminta. Tällä tarkoitetaan sitä, että vapaaehtoistoiminta mahdollistetaan myös erilaisille erityisryhmille, joilla on esimerkiksi vamma, terveydentila tai kielitaidon puute, joka nostaa kynnystä osallistumiseen. (Iso-Aho 2022, 20, 25.)

Edellä olevaa peilaten, voisi todeta, ettei tilanne organisoidun vapaaehtoistoiminnan suhteen näytä vielä hälyttävältä. Järjestöissä on kuitenkin oltava hereillä. Neljäs sektori on tullut kolmannen sektorin rinnalle. Neljättä sektoria luonnehtii verkostomaisuus, vapaamuotoisuus, virallisen organisaation puuttuminen, pyrkimys avoimuuteen ja usein suora toiminta (Ruuskanen ym. 2020, 10). Nämä erityisesti nuoriakin puhuttelevat spontaanit liikkeet ovat haastaneet perinteistä järjestötoimintaa toiminnallaan, jolloin Aaro Harjun sanoin ”tuttu, turvallinen, mutta varovainen kansalaistoiminta näyttää uusien liikkeiden rinnalla harmaalta, hiirulaisen puuhalta” (Harju 2023, 128). Toikkasen (2021) järjestöjen tulevaisuusnäkymiä koskevan selvityksen mukaan vapaaehtoistyöstä ollaan kiinnostuneita yhä enemmän pop up -tyyppisesti, pistemäisesti ja lyhytkestoisesti. Tällaista juuri neljäs sektori tarjoaakin. Voisiko sote-järjestöt myös oppia neljännen sektorin toimintalogiikasta, mikäli se alkaa olla perinteistä organisoitua vapaaehtoistoimintaa vetovoimaisempaa? Iso-Aho (2022) on tiivistänyt muutoksen suunnan vapaaehtoistoiminnassa kolmenlaiseen siirtymään: vapaaehtoistoiminta siirtyy palvelutehtävästä asiakkuuteen, suorittamisesta kokemiseen ja pyyteettömyysoletuksesta motiivien moninaisuuteen. Tulevaisuutta ajatellen järjestöjen tulisi siis lisätä asiakasymmärrystä ja rakentaa toimintansa siten, että se on kiinnostavaa, saavutettavissa ja antaa tilaa myös yksilöllisille toiveille ja motiiveille. (Iso-Aho 2022, 27–28.) Näitä siirtymiä on hyvä tarkastella vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi.

Järjestötoimintaan osallistumista voi peilata myös tarkastelemalla, tuleeko jäsenyys muodostumaan yhdistyspohjaisessa järjestötoiminnassa yhä enemmän niin sanotusta keikkajäsenyydestä, ja mitä tämä tarkoittaisi?  Tälläkin hetkellä esimerkiksi Vapaaehtoistyö.fi -palvelu toimii kanavana löytää ja hakea keikkaluonteisesti vapaaehtoisia. Keikkaluontoisuutta voi lisätä sekin, että yritykset antavat työntekijöiden tehdä vapaaehtoistyötä sovitusti työajallaan. Tästä on jo esimerkkejä. Toisaalta on hyvä myös tarkastella, lisääntyykö vapaaehtoinen kansalaisvastuu tulevaisuudessa hoivapalveluiden ja sosiaali- ja terveystuen kasvun myötä ja muodostaa näin kansalaistoimijuuteen uuden sisällön (Halava ym. 2018, 31). Myös suomalaista tulevaisuuden työelämää on hyvä tarkastella vapaaehtoistoimijoiden silmin. Yleistyvänä ilmiönä on, että sama henkilö voi tehdä työtä vaihtelevasti eri ammattiasemissa, palkallisena, freelancerina ja yrittäjänä toimien (Tevameri 2021, 104, 108). Olisiko mahdollista, että yksi ”ammattiasema” tai paremminkin toimijuuden muoto olisi yhä enemmän myös vapaaehtoistoimijuus?

Paitsi että järjestöt pohtivat yhdistystoiminnan tulevaisuutta suhteessa siihen, riittääkö vapaaehtoisia ja onko toimintaan kiinnostuneita osallistujia, järjestöjen on tärkeä tarkastella suhdettaan myös muihin toimijoihin. Yksi järjestö tai järjestöryhmäkään ei voi muuttaa maailmaa. Tämän päivän kompleksiset haasteet edellyttävät yhä enemmän verkostoissa tapahtuvaa yhteistyötä eri yhteiskunnallisten toimijoiden välillä, sillä näin saadaan aikaan laajempaa yhteiskunnallista muutosta. Myös maailmalta kokemuksia ammentavassa Valtioneuvoston kanslian julkaisussa Julkisen sektorin systeeminen muutos todetaan, että vanhat hallintomallit ja käytännöt eivät riitä tulevaisuudessa, vaan katse tulisi kääntää systeemisten muutosten kokonaisvaltaiseen tarkasteluun (Uusikylä ym. 2021).

Ilkka Halava ym. (2018, 22, 27, 33) toteavat järjestöjen tulevaisuutta koskevassa selvityksessä, että järjestöjen on mentävä kohti ”ekosysteemisiä ratkaisuja” ja toimia erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavien tahojen kanssa yhteistyössä, koska vain näin voidaan saada tulosta, jota kumpikaan yksinään ei pysty kansalaisille tarjoamaan. Lisäksi järjestöjen tulee olla yhdessä muiden toimijoiden kanssa tunnistamassa ilmiöitä yhdessä, monitoimijamaisesti, luoda yhteisiä päämääriä ja yhteiskehittämisideologialla rakentaa parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. Vain näin saadaan aikaan yhteiskunnallista muutosta. Tämä vaatii kuitenkin ajattelutapojen ja toimintakäytänteiden muutoksia. (ks. myös Mäkipää & Aalto-Kallio (toim.) 2022.) Myös valtionavustustoiminnan kehittämishanke on lähtenyt viemään ajattelua ja toimintaa yhteisen toimintamallin suuntaan, joka rakentuu juuri ilmiölähtöisyyden, yhteistyön ja vaikuttavuuden näkökulmaan tarkoituksena lisätä yhteistä ymmärrystä eri toimijoiden välillä ja käsitystä järjestöjen roolista osana kokonaisuutta (ks. Valtiovarainministeriö 2022). Julkisen talouden meno- ja rakennekartoituksessa todetaan, etteivät nykymuotoiset valtionavustukset välttämättä ole tarkoituksenmukainen keino merkittävien ja laaja-alaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemista (Valtiovarainministeriö 2023, 133–134).

STEA-avusteisen toiminnan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa koskevassa selvityksessä suosituksena sekä järjestöille että rahoittajalle esitetään yleisesti kannustusta yhteistyöhön. Järjestöjä kannustetaan organisoitumaan nykyistä tiiviimmin tekemään yhteistyötä ja yhteiskehittämään, ajatuksena että laajemmat kokonaisuudet turvaavat nykyistä paremmin jatkuvuutta ja lisäksi osaaminen ja resurssit saadaan paremmin käyttöön. Verkottumisen nähdään mahdollistavan myös uusia rahoitusmahdollisuuksia. Rahoittajan toivottiin rohkaisevan järjestöjä yhteistyöhön ja vahvistavan verkostoitumis- ja aiehakuja sekä yhteiskehittämisprosesseja ennen avustusten myöntämistä ja teemoittavan avustuksia ilmiöittäin esimerkiksi tutkimus- ja innovaatiotoiminnan näkökulmasta. Suosituksissa todettiin, että laajempien hankekokonaisuuksien syntymistä tulisi edesauttaa koordinoimalla ja nivomalla järjestöjen tekemää TKI-toimintaa yhteen useamman järjestön yhteisiksi, ilmiöitä eri näkökulmaista tarkasteleviksi hankkeiksi. Verkostot ja kumppanuudet mahdollistavat toiminnalle paremman vaikuttavuuden. (Ranta ym. 2020, 60–62.)

Yllä on kuvailtu sosiaalista toimintaympäristöä teemalla yhdessä osallistuen ja onnistuen. Osion lopuksi voidaan todeta, että järjestöjen sosiaalisessa toimintaympäristössä epävarmuutta ei synny siitä, etteikö järjestötoimintaa tarvittaisi, vaan miten järjestöt pystyvät tulevaisuudessa sopeutumaan väestö- ja aluekehityksen muutokseen. Järjestöjen pitäisi pystyä muovaamaan toimintaansa ja sen rakenteita vastaamaan paremmin tarpeita, rikastamaan väestön monimuotoisuus mahdollisuudeksi ja tukemaan kotoutumisessa sekä yhdistämään voimansa ja vahvuutensa yhteen muiden toimijoiden kanssa. Yhdistyksen perustamisen lähtökohtana on aina aatteellinen tarkoitus, joka voi toteutua eri aikoina ja eri ihmisten kanssa eri tavoin. Miten 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun puolivälissä sotien jälkeen muotoiltu tarkoitus mukautuu 2030- tai 2050-luvun suomalaisen yhteiskunnan todellisuuteen?

Teknologian asemointi

Teknologisen toimintaympäristön tarkastelussa sosiaali- ja terveysjärjestöjen näkökulmasta olennaista on tarkastella paitsi sitä, miten teknologian kehitys vie toimintaa eteenpäin myös sitä, miten se haastaa järjestöjä. Järjestöjen toimintaympäristön kuvaukseen on valittu sellaisia näkökulmia, joilla nähdään merkitystä erityisesti järjestöjen tulevaisuuden kannalta.

Vuonna 2020 Sitran megatrendiksi määriteltiin teknologian sulautuminen kaikkeen (Dufva 2020, 37). Vuonna 2023 näkymänä on kiihtyvä kilpailu digivallasta. Teknologiaa koskevia trendejä megatrendijulkaisussa on mainittu useita. Niistä mainittakoon esimerkiksi seuraavat: teknologia luo eriarvoisuutta, teknologian ymmärtäminen korostuu, tekoälysovellukset läpäisevät yhteiskunnan, terveysteknologia yleistyy, fyysisen ja virtuaalisen maailman rajat hämärtyvät ja datan keruu yhä lisääntyy. (Dufva & Rekola 2023, 47, 54–55.)

Ilmiönä teknologiasta on nähtävä kolikon molemmat puolet: puoli, joka vie asioita eteenpäin ja puoli, joka voi pysäyttää kaiken. Kansallisessa riskiarviossa mainitaan, että teknologisen ympäristön monimutkaistuessa kyberturvallisuuden pitää olla ”sisäänrakennettuna kaikessa toiminnassa, prosesseissa ja järjestelmissä, joihin kohdistuu uhkatekijöitä.” Kyberturvallisuuden tulee olla myös osana jokaisen organisaation ja yksilöiden yhteiskuntavastuuta. (Sisäministeriö 2023, 23–24.) Teknologian kehittymisen rinnalla on viime aikoina nostettu erityiseen tarkasteluun myös varautuminen tilanteeseen, jossa jo itsestään selvyytenä pidetty arkinen teknologia ei toimikaan. Vuonna 2022 Suomen Pelastusalan keskusjärjestö SPEK ja Huoltovarmuuskeskus neuvoivat 72tuntia.fi -verkkopalvelussa, miten varautua tilanteisiin, joissa arkinen teknologia ei toimikaan, kun sähköt katkeavat, vettä ei tule, eikä vessakaan toimi (ks. www.72tuntia.fi). Infrastruktuurin rajat ja epävarmuus ovat astuneet kansalaisten arkeen, eivät vielä konkreettisesti, mutta yhtenä mahdollisuutena, johon pitää varautua.

Samaan aikaan, kun pitäisi olla varautunut teknologian toimimattomuuteen, digitalisaatio etenee. Sanna Marinin hallitusohjelman mukainen digitalisaation edistämisen ohjelma (Valtiovarainministeriö) tavoittelee sitä, että Suomi tunnetaan digitaalisten ratkaisujen edelläkävijämaana, jossa vuoteen 2030 mennessä viranomaisten palvelut ovat digitaalisesti saatavilla. Kansallinen AI (Valtiovarainministeriö) kehittää puolestaan teknisiä ja toiminnallisia ratkaisuja sille, että tulevaisuudessa julkinen hallinto kykenisi tekoälyavusteisesti helpottamaan ihmisiä palveluiden saamisessa elämän eri tilanteissa ja tapahtumissa. Valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihankeen tarkoituksena on parantaa valtionavustustoiminnan vaikuttavuutta, lisätä avustustoiminnan läpinäkyvyyttä ja avoimuutta sekä tehdä valtionavustuksen hakemisesta ja myöntämisestä aiempaa selkeämpää ja sujuvampaa sekä valtionavustustoiminnan käytännöistä yhdenmukaisempia. Tähän luodaan kolme palvelukanavaa: haeavustuksia.fi, tutkiavustuksia.fi ja hallinnoiavustuksia.fi -palvelut. (Valtiovarainministeriö.) Sosiaali- ja terveysjärjestöissä on hyvä pysyä ajan hermoilla siinä, miten valtionavustustoiminnan digitaaliset käytännöt siirtyvät käytäntöön ja miten ne mahdollisesti vaikuttavat toimintakäytänteiden muuttumiseen. Lisäksi digitaaliset ratkaisut tukevat nyt ja tulevaisuudessa järjestöjen toimintaa oli sitten kyse vertaisyhteisön luomisesta, varainhankinnasta tai erilaisista auttamisen palveluista (Lankinen (toim.) 2020).

Teknologisessa kehityksessä mukana pysyminen ei ole järjestöille kuitenkaan helppoa, sillä esimerkiksi digitaaliset ratkaisut vanhenevat nopeasti ja järjestöiltäkin vaaditaan nopeasti aina uutta osaamista ja uusia investointeja, jotta ne pysyvät kehityksessä mukana. Viimeisimmän Järjestödigi-kartoituksen mukaan resurssihaasteet vaivaavat järjestöjä ja taloudelliset että henkilöresurssit sekä osaaminen hidastavat digikehitystä monilla järjestöillä (Järjestödigi-kartoitus 2022). Haasteista huolimatta sosiaali- ja terveysjärjestöjen digitaidot ovat Järjestöbarometrin tulosten mukaan yllättävänkin hyvällä tasolla. Vain pieni vähemmistö järjestöistä tyytyy katselemaan kehitystä kauempaa ja noin puolet vastanneista järjestöistä tunnistaa itsensä kokeilunhaluiseksi digin käyttäjäksi. (Peltosalmi ym. 2022, 103.)

Sen lisäksi, että järjestöjen on tärkeä kehittää digitaitojaan, järjestöjen kohderyhmänä ovat yhä useammin ihmiset, jotka ovat pudonneet tai vaarassa pudota teknologian kehityksen kelkasta. Nina Aholan ja Jukka Hirvosen (2021) Helsingin kaupungille tekemän tutkimuksen mukaan 16–89-vuotiaista helsinkiläisistä neljä prosenttia ei käyttänyt internetiä lainkaan, kun koko Suomessa vastaava luku oli 11 %. Lisäksi 8 % koki vaikeuksia julkisten verkkopalveluiden sivujen käyttämisessä. Erityisesti iäkkäämpi ja vähiten koulutettu väestö on riskissä syrjäytyä digitaalisista palveluista. Tutkijat toteavat, että tulevaisuudessa on huolehdittava siitä, että verkkoasioinnille vaihtoehtoisten palvelutapojen kustannukset eivät nouse niiden tarvitsijoille liian korkeiksi. (Ahola & Hirvonen 2021, 68–71.) Digisyrjäytymisen ohella on olennaista huomioida myös toinen puoli eli digitaaliseen maailmaan kokonaisvaltainen uppoutuminen ja koukkuun jääminen, joka heikentää hyvinvointia. Kun riippuvuus teknologiasta kasvaa entisestään, voisi Suomeen ajatella yhtä ”internetitöntä päivää vuodessa”, pohtivat Limnéll kumppaneineen (2022, 177). Digipaastolle voi olla tarvetta myös muista syistä, sillä sen väitetään lisäävän luovuutta ja rauhoittavan mieltä (Maksimainen 2016). Erityisesti nuorten osalta huolta on herättänyt sosiaalisen median vaikutus. Helsingin sanomien Pohjoismaiden ensimmäisen nuorisolääketieteen dosentin Kosolan haastattelu tuo esille runsaasti näkemyksiä eri tutkimuksista, joiden tulokset hän tiivistää siihen, että runsas somen käyttö lisää tutkimusten mukaan pahaa oloa. (Vasama, 2022.) Dufvan ja Rekolan (2023) mukaan tulevaisuudessa on tartuttava myös entistä paremmin verkossa tapahtuvaan vihapuheeseen, korostettava myös someyhtiöiden vastuuta ja kasvatettava kriittistä teknologialukutaitoa ja ymmärrystä muuttuneesta media- ja informaatioympäristöstä (Dufva & Rekola 2023, 40).

Teknologiseen kehitykseen liittyy myös se, että datan määrä kasvaa huikealla vauhdilla. Miten järjestöissä tulisi huomioida tiedon kerääminen sähköisiin järjestelmiin ja kerääntyneen tiedon hyödyntäminen ja tietoturvasta huolehtiminen? Järjestödigi-kartoituksen mukaan tällä hetkellä järjestöt keräävät pääosin tietoa oman toimintansa kehittämiseen niin valtakunnallisella, alueellisella kuin paikallisella tasolla. Sen sijaan laajempaan käyttöön kuten kattojärjestöille, yhteistyöverkostoille, maakunnan tai valtakunnan tasolle tietoa toiminnasta kerää 30 %. Omia tietoaineistojaan kuten omien toimintatilastojen julkaisuja tai tietoaineistoja rajapintojen kautta jakoi noin 18 %. Vastaavasti avoimia tietoaineistoja kuten julkisia tilastoja tai järjestön toimialan aineistoja hyödynnetään kaiken kokoisissa järjestöissä. (Järjestödigi-kartoitus 2022.) Tiedon keräämisen rinnalla on huomioitava entistä paremmin myös tietoturvaa koskevat asiat. Suurin osa järjestöistä luottaa kuitenkin toistaiseksi siihen, että tietoturvaan liittyvät asiat ovat heillä kunnossa, joskin muutamat järjestöt myöntävät tietoturvan tason olevan riittämätön (Peltosalmi ym. 2022, 104).

Teknologian suhteen voidaan miettiä myös signaaleja siitä, mitä mahdollisuuksia se voi tuoda järjestöille. STEAn teettämän järjestötoiminnan tulevaisuutta koskeva Halavan ym. (2018) selvitys maalaa myös digitalisaation tuomia ulottuvuuksia sote-järjestöille. Heidän mukaansa tekoälyn avulla on esimerkiksi parhaimmillaan mahdollisuus tunnistaa paremmin avun tarvitsijoita ja elämisen tuen välineistöä. Lisäksi tekoälyn avulla voidaan saada selville myös avuntarvitsijoiden vahvuuksia ja toimintaa suunnattua korjaavan työn sijaan enemmän vahvistavaan työhön. Myös niin sanottu tekoälypohjainen ”kartasto” kaikista suomalaisista yhteisötoimijoista voisi parhaimmillaan mahdollistaa sekä palveluvajeita ja aukkoja että uusien toimijoiden perustellun rahoituksen. Halava ym. tuovat esille ajatuksen, voisiko rahoittaja toimia alustana, jonka sovellusliittymä pystyisi hakemaan tietoa eri järjestöjen tietokannoista ja josta tavallinen kansalainen voisi hakea järjestöjen tapahtumia. (Halava ym. 2018, 15.) Nähtäväksi jää, kuinka edellä mainitut Halavan ym. näkemykset saavat tuulta siipien alle.

Teknologinen kehitys saattaa aiheuttaa järjestösektorille innostuksen lisäksi hämmennystä. Kun uutisotsikoihin putkahti vuoden 2022 lopussa tekoäly Chat GPT (ks. esim. Kuokkanen 2023; Pulkkinen 2023), voi alkaa pohtimaan, haastaako tekoäly jo omaa järjestöerityistä asiantuntijuutta tai voisiko sitä kenties hyödyntää omassa työssä. Samanaikaisesti Tampereella koeliikennöidään robottibusseilla yleisölle maksuttomasti (Haapala 2023) ja sosiaalinen robotti Pepperkin jo hoitaa jotain tehtäviä (ks. esim. Alho ym. 2018). Millaisia mahdollisuuksia robotiikka voisi tarjota järjestöille tulevaisuudessa? Entä millaisia ihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistäviä digitaalisia sovelluksia järjestötkin voisiva hyödyntää ihmisten tukemiseen nykyistä paremmin? Voiko kielenkääntöohjelmat olla kohta niin edistyksellisiä, että kielimuureja ei enää ole? Halava ym. (2018, 9) maalaavat kuvaa, että 2020-luvulla suomea osaamaton asiantuntijana toimiva maahanmuuttaja saattaisi olla työvalmiudessa jo heti ensimmäisestä päivästä alkaen, kun kielirajoite väistyy. Toisaalla Meta kehittelee metaversumia. Sitran määritelmän mukaan metaversumi on ”internetiä hyödyntävä, pysyvistä virtuaalitiloista muodostuva kokonaisuus, jossa vuorovaikutus on mahdollista virtuaalitilojen ja niiden kesken. Metaversumi tuo tilan tunteen ja hahmot internetiin ja luo virtuaalimaailmoja toisiinsa yhdistävän verkon. Metaversumia voidaan käyttää esimerkiksi viestintään, tapahtumien luomiseen ja kokoontumiseen”. (ks.  Sitra: Metaversumi.) Millaisia mielikuvia tämä herättää suhteessa siihen, mitä tällainen maailma voisi tuoda mahdollisuutena tai uhkana järjestöjen tulevaisuuskuviin? Jos taas tutustuu Eduskunnan tulevaisuusvalionkunnan Risto Linturin ja Osmo Kuusen (2018) laatimaan julkaisuun, jossa kuvataan yhteiskunnan toimintamalleja uudistavasta radikaalista teknologiasta, voi hahmottaa mahdollisuuksien kirjoa, johon teknologia vaikuttaa. (Linturi & Kuusi 2018; ks. myös Tulevaisuuspankki.)

Järjestökentällä toimii eri sukupolvien edustajia luottamushenkilöinä, työntekijöinä, vapaaehtoisina ja jäseninä. Osa on elänyt aikoina, kun internetiä ei ollut keksittykään ja toisaalta tulevaisuudessa järjestökentällä on yhä enemmän heitä, jotka ovat kasvaneet lapsesta saakka nopeassa teknologian kehityksen ja digitalisaation edistymisen maailmassa älylaitteet kädessään. Teknologian ja digitaalisen kehityksen asemointi on jatkuvaa tasapainoilua. Järjestökentällä keskeisinä kysymyksinä on tarkastella erityisesti sitä, miten hyödyntää teknologiaa riittävällä tavalla ja samalla huomioida teknologisessa kehityksessä oma kohderyhmä. Mikä on teknologian kehityksen myötä omaksuttava kultainen keskitie?

Ympäristö huomioiden

Vaikka ekologisen toimintaympäristön tarkastelu jääkin näkökulmissa viimeiseksi, sillä on kuitenkin vaikutusta kaikkiin edellä mainittuihin näkökulmiin. Huoli ympäristön tilasta on ollut jo pitkään globaalilla ja yhteiskunnallisella agendalla. Luonnon kantokyvyn mureneminen on sijoitettu Sitran megatrendeissä muutoksen kokonaiskuvan keskiöön ja heijastuu kaikkiin muihin kehityskulkuihin vaarantaen niin taloutta kuin hyvinvoinnin pohjaa. Tulevina vuosina on paitsi sopeuduttava siihen, mikä on jo muuttunut ja mikä edelleen muuttuu ja samalla muutettava omaa toimintaa ja ajattelumalleja sellaisiksi, että vältytään pahimmilta seurauksilta. (Dufva & Rekola 2023, 10, 17, 20.) BIOS-tutkimusyksikön (2019) esille nostamaan ekologiseen jälleenrakennukseen tarvitaan nopeita ja mittavia toimenpiteitä kaikilta yhteiskunnan toimijoilta, ja tutkimusyksikkö esittelee tähän myös ratkaisuja.

Lukuisat sopimukset ja lait ohjaavat ilmastotyötä ja ilmastopolitiikkaa niin kansainvälisellä, EU:n tasolla, kansallisella kuin kunnallisellakin tasolla. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuoltolaissa esitetyt tarkoitukset linkittyvät ilmastonmuutokseen. (ks. listaus keskeisistä sopimuksista ja laeista Mayer ym. 2020, 23–31.) Suomessa ilmastonmuutostietoa kokoaa muun muassa ilmasto-opas, joka tarjoaa tietoa ilmastonmuutoksesta myös toimialakohtaisesti sisältäen myös infograafeja, skenaarioita ja videoita. Ilmasto-oppaan verkkopalvelun sisällöstä ja sen ylläpitämisestä vastaavat Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus sekä Luonnonvarakeskus ja tietosisältöä siihen tuottaa kymmenet asiantuntijat. (Ilmasto-opas.)

Ilmastonmuutos, luontokato ja vihreä siirtymä ovat universaaleja kysymyksiä, jotka ovat kaikkien puolueiden ja kaikkien hallinnonalojen agendalla, jos asiaa tarkastelee esimerkiksi ministeriöiden laatiman yhteisen tulevaisuuskatsauksen kautta (Valtioneuvosto 2022). Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn vuoden 2023 alun arvo- ja asennetutkimuksen mukaan tosin huoli ilmastoasioista on hiipumassa ja jopa 44 % suomalaisista on ollut sitä mieltä, että ilmastopolitiikka ja ilmastotoimet tulee laittaa tauolle (Metelinen 2023). Elina Hiltusen (2023) mielipidekirjoituksen otsikko Helsingin Sanomissa antaa kuitenkin toisenlaisen näkemyksen:”Meillä ei ole varaa pitää taukoa ilmastotoimista. Toimettomuus tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin ilmastotoimet”. Huolimatta siitä, että Ilmastobarometrin tuloksissa ilmastotoimintaan myönteisesti suhtautuvien määrä onkin hieman laskenut vuodesta 2019, silti muun muassa 72 % vastaajista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä, että ilmastonmuutoksen hillitsemisellä on kiire ja 68 % on täysin tai jokseenkin samaa mieltä, että ilmastokestävät ratkaisut parantavat ihmisten hyvinvointia Suomessa (Valtioneuvosto 2023a).

Ilmaston ja ympäristön merkitys hyvinvoinnille ja terveydelle tunnistetaan jo laajasti. Ilmastonmuutosta sosiaali- ja terveyssektorilla tarkastelee sosiaali- ja terveysministeriön ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelma vuosille 2021–2031. Suunnitelmassa todetaan ilmastonmuutoksen myös Suomessa vaikuttavan kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin ja korostetaan, että jo nyt on syytä varautua sään ja ilmaston vaihteluihin, ääri-ilmiöihin sekä niiden vaikutuksiin. (Meriläinen toim. 2021, 9.) Muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on koonnut kattavan sivuston ilmastonmuutoksen vaikutuksista terveydelle ja hyvinvoinnille. Ilmastonmuutokseen liittyvät ilmiöt vaikuttavat kansalaisten terveydentilaan ja sitä kautta sillä voi olla vaikutusta terveydenhuollon toimivuuteen. Ilmaston muuttumisesta aiheutuu myös sosioekonomisia vaikutuksia, kuten eriarvoistumista, mikä edelleen vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin. Ilmastonmuutos lisää muun muassa helteen aiheuttamia terveyshaittoja, liukastumistapaturmia, kun lämpötila vaihtelee useammin nollan molemmin puolin, rakennusten kosteusvauroita ja sisäilmaongelmia, mikäli kosteus- ja homevauriot lisääntyvät. Myös vesiepidemiat ovat mahdollisia sekä hyönteisten ja eläinten välittämät infektiosairaudet voivat lisääntyä. Ilmastonmuutoksella on myös ihmisten hyvinvointiin ja mielenterveyteen vaikutusta, ja ilmastoahdistusta ilmenee erityisesti nuorilla. Lisäksi ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten jo valmiiksi heikompiosaiset. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022b.)

Valtioneuvoston selonteossa kansallisesta ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmasta vuoteen 2030 todetaan, että ”ilmastonmuutokseen sopeutumiseen tarvittavia toimia suunniteltaessa ja resursseja jaettaessa on kuitenkin olennaista pyrkiä siihen, ettei jo olemassa olevia epätasa-arvoisuuksia lisätä tai uusia luoda ilman niiden kohtuullista hyvittämistä” (Valtioneuvoston selonteko 2022, 12). Suomen ilmastopaneeli selvitti kansalaisten kokemuksia Suomen ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuudesta. Tutkimuksen yhteenvedossa todetaan, että kokonaisuudessaan kyselyyn vastanneet arvioivat Suomen nykyisen ilmastopolitiikan olevan keskinkertaisen oikeudenmukaista, haavoittuvien ryhmien kokevan enemmän epäoikeudenmukaisuutta ja ilmastotoimien kielteisiä vaikutuksia sekä ilmastopolitiikan tietämyksen olevan heikkoa ja yhteydessä oikeudenmukaisuuden kokemukseen. Yksittäisistä tuloksista mainittakoon, että ilmastonmuutoksen hillintään liittyen 79 % vastaajista piti tärkeänä tai erittäin tärkeänä, että ihmisten välinen oikeudenmukaisuus varmistetaan ja 72 % vastaajista piti oikeudenmukaisena, että mikäli hillintätoimet lisäävät kotitalouksien välistä eriarvoisuutta, köyhempiä kotitalouksia tuetaan. (Vainio ym. 2023, 12–13, 15, 36–38.) Juuri sote-järjestöt tavoittavat kattavasti näitä haavoittuvia ja myös ilmastonmuutoksen seurauksista kärsiviä ihmisiä ja järjestöillä on tietoa ja erityisasiantuntemusta kohderyhmiensä tilanteesta ja soveltuvista toimintamalleista. Siksi on tärkeää, että sote-järjestöjen vaikuttamistyö ilmastonmuutosta koskevissa asioissa vahvistuisi ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointia jäsenten ja kohderyhmien kannalta tulisi selvittää ja arvioida nykyistä enemmän. (Peltosalmi ym. 2022, 179–180.)

SOSTE teetti kirjallisuuskatsauksen ilmastonmuutoksen vaikutuksista sosiaali- ja terveysalaan. Katsauksen ohjaavana näkökulmana on heikommassa asemassa olevat ihmiset. Selvitykseen kuului myös työpaja, jonka pohjalta esitettiin suosituksia. Ylätason suosituksena SOSTElta kattojärjestönä toivottiin aktiivista toimijuutta ilmastoteeman osalta. Toisena ylätason suosituksena todettiin, että rahoituksessa tulisi huomioida ekologisuus ja sitä tulisi olla saatavilla ympäristöystävällisyyden kehittämistyöhön. Tässä STEAn suhtautuminen ilmastoteemaan mainitaan keskeiseksi. Järjestöjen tason suosituksena esitettiin, että järjestöjen aktiivista yhteistyötä tulee hyödyntää ympäristöystävällisyyden lisäämisessä, järjestöjen toiminnan kehittämiseen kaivataan selkeitä ohjeistuksia ja ympäristöosaamisen tuomista järjestöön ulkopuolelta ja osaamisen kehittämisen panosta. Käytännön toiminnan tason suosituksina esitettiin, että viestinnän ilmastoasioihin liittyen tulee olla suunnitelmallista ja sen tulee huomioida järjestöjen kohderyhmien erityistarpeet. Lisäksi erilaisia käytännön työkaluja tarvitaan ja niiden kehittämistä toivotaan järjestöjen näkökulmasta. (Mayer 2020, 48, 66–69.)

Ilmastoasiat nousevat yhä useammin myös teemoiksi barometreihin ja muihin selvityksiin. Aihe on ollut tarkemman tarkastelun kohteena muun muassa Perhebarometrissa, jonka mukaan huoli ilmastonmuutoksesta on yhteydessä myös matalampaan ihanteelliseen lapsilukuun (Sorsa ym. 2023, 9, 13, 15). Samoin Nuorisobarometrissa kestävä kehitys ja ilmasto olivat ensimmäistä kertaa teemana ja tuloksista ilmeni, että ilmastokysymykset ovat nuorille tärkeitä, mutta nuoret eivät ole yhtenäinen ryhmä ja ilmastokysymyksiin suhtautuminen jakaa myös nuoria (Kiilakoski 2022, 5). Myös Soste on huomioinut Järjestöbarometrissa ilmastoteeman vuodesta 2016 alkaen. Kun vielä vuonna 2016 Järjestöbarometriin vastanneista valtakunnallisista sosiaali- ja terveysjärjestöistä vain 13 prosenttia arvioi ilmastonmuutoksen ja sen seurausten vaikuttavan paljon tai erittäin paljon järjestönsä toimintaan tulevaisuudessa ja ilmastonmuutoksen uhaksikin mainitsi vain kolme prosenttia järjestöistä (Peltosalmi ym. 2016, 132, 134–135), vuonna 2020 jo 68 %:lla vastaajista oli toimia ilmaston muutoksen torjuntaan (Peltosalmi ym. 2020, 126–130). Vuonna 2022 järjestöistä 63 %:lla on ilmastonmuutostyötä ohjaavia keinoja käytössään. Eniten työtä ohjaa strategia ja strateginen painopiste, muita ohjaavia keinoja ovat esimerkiksi hankinnoissa vastuullisuus-, ilmastovaikutus- tai kestävän kehityksen kriteerit, ilmastonäkökulmasta laadittu matkustussääntö ja YK:n kestävän kehityksen periaatteiden soveltaminen toimintaan. (Peltosalmi ym. 2022, 92–94, 99.) Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat siis oikealla tiellä. Olennaista onkin, että jokainen järjestö löytää oman roolinsa vaikuttaa ja parhaimmillaan olemalla aktiivinen toimija mahdollisuuksien mukaan monissa eri rooleissa.

Liisa Häikiö (2022) puhuu ekososiaalisesta sopimuksesta, jolla tarkoitetaan sitä, että yhteiskuntasopimus laajenee koskemaan ihmisten ja luonnonvarojen välistä suhdetta, sekä ylisukupolvisesta ja globaalista näkökulmasta. Häikiön mukaan olemmekin siirtymässä sosiaalisesta kansalaisuudesta ympäristökansalaisuuteen ja hyvinvointivaltiosta ekohyvinvointivaltioon. Murroksessa tarvitaan myös hyvin toimivaa ja uudistuvaa kansalaisyhteiskuntaa. Häikiö hahmottaa kansalaisyhteiskunnan merkityksen kahden akselin kautta. 1) On olemassa huolenpidon ja vallan akseli, jossa kyse on siitä missä määrin toisaalta pyritään auttamaan yksilöitä ja missä määrin toisaalta pyritään vaikuttamaan yhteiskunnan päätöksentekoon. 2) On olemassa myös vakauden ja muutoksen akseli eli kuinka paljon organisoidutaan olemassa olevaan rakenteiden mukaisesti ja kuinka paljon haetaan muutosta. (Häikiö 2022.)

Järjestöt joutuvat myös ekologisiin haasteisiin hakemaan toimintatapoja Häikiön esille tuomien akselien kaikista neljästä ulottuvuudesta. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamat sään ääriolosuhteet ja kriisit vaativat akuuttia huolenpitoa, mutta samalla järjestöillä on valtaa vaikuttaa päätöksentekoon, joka edistää kaikkien mahdollisuuksia selvitä vaikeissa tilanteissa. Järjestöt voivat vahvistaa yhteiskunnan vakautta ja legitimoida tarpeellista ilmaston muutokseen liittyvää päätöksentekoa ja huolehtia omalta osaltaan järjestötoiminnan ilmastoystävällisyydestä, mutta olla myös etulinjassa muutoksessa ja ajattelutapojen muutoksessa. Sote-järjestöillä on erilaisia mahdollisuuksia koostaan tai toiminnan painopisteistä huolimatta ryhtyä ilmastotoimiin. Pienetkin teot ratkaisevat ja esimerkkejä erilaisista ratkaisuistakin on koottu. (ks. SOSTE: Ilmastoystävällinen järjestötoiminta.)

Kestävyyspaneeli on omalta osaltaan laatinut suosituksia valtionhallinnon tehtäviksi ohjata eri toimijoita kestävyysmurroksessa. Yhteisöjen ja kansalaisjärjestöjen ohjaukseen sisältyy kolme tekijää. Ensinnäkin valtionhallinnon tulisi osoittaa riittävä taloudellinen tuki kansalaisjärjestöille kestävyysmurrosta edistävään toimintaan. Toiseksi valtionhallinnon tulisi edellyttää ihmisoikeuksien tinkimätöntä kunnioittamista vapaan kotimaisen ja kansainvälisen kansalaistoiminnan turvaamiseksi ja kolmanneksi tulisi varmistaa kansalaiskeskustelun edellytykset nykyisten ja tulevien kestävyyskysymysten hallinnasta. (Furman ym. 2022.) Tarkoittaisiko valtionhallinnon taloudellinen tuki kestävyysmurrosta edistävään toimintaan sitä, että myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusta ohjaavaksi asiaksi nousee tulevaisuudessa yhä enemmän kestävyyskriteerit?

Järjestöbarometrin mukaan sote-järjestöjen ilmastotoimet edellyttävät nykyistä systemaattisempaa otetta ja yhteistyötä. Yhteistyö kartuttaa paitsi asiantuntemusta, se on myös niukkojen resurssein hyödyntämisen kannalta järkevää ja välttämätöntä. (Peltosalmi ym. 2022, 179–180.) Mikäli hyvinvointitalousajattelu vahvistuu yhteiskunnassa, myös ekologisen kestävyyden ulottuvuus todennäköisesti vahvistuu. Vielä muutama vuosi sitten ekologinen kestävyys on jäänyt hyvinvointitalousajattelussa vähemmälle, vaikka ilmastonmuutoksen hillintä ja luonnon monimuotoisuuden suojelu ovat myös hyvinvointi-investointeja (Holstila 2021, 97). Pienempänä vihjeenä voisi pohtia, tuleeko planetaarisen terveyden (planetary health) näkökulma vahvistumaan järjestöissä? Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä toimii nimittäin maan ensimmäinen Planetary Health -lääkäri. Planetary Health -ajattelussa ihmisten ja ympäristön terveyttä tarkastellaan kokonaisuutena ja toisistaan riippuvaisina, sillä arkiset ympäristöteot ovat monesti myös terveystekoja. (Rantalainen 2021.) Miltä kuulostaisi planetaarisen terveyden vertaisryhmä tai asiantuntija? Entäpä tuleeko järjestöille arkiseksi työkaluksi järjestöille räätälöity hiilijalanjälkilaskuri (ks. Helsingin yliopisto 2018) tai vastaava. Tai tuleeko kenties jokin muu ympäristöjärjestelmä, jolloin järjestöt voivat mitata oman työpaikkansa hiilijalanjälkeä ja kuluttaa järkevästi? Tai siirrytäänkö positiivisia ilmastovaikutuksia arvioimaankin ympäristökädenjäljellä, joka on otettu vastaa osaksi yritysten vastuullisuustyötä (ks. VTT 2021).

Ilmastonmuutos ja siihen liittyvät politiikkatoimet tulevat vaikuttamaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan entistä enemmän tulevaisuudessa. Se merkitseekin uudenlaisia työn ja vaikuttamisen kokonaisuuksia, ehkä uudenlaisia jäsen- ja kohderyhmiäkin tai uudenlaisia yhteiskunnallisia jännitteitä ja jakolinjoja, joissa järjestötoiminnan pitää löytää paikkansa. ”Ilman hyvinvoivaa ympäristöä ei ole hyvinvoivaa ihmistä”, kuten Limnéll ym. (2022, 35) toteavat. Hyvinvoiva ja terve ihminen on sote-järjestöjen toiminnan keskiössä. Yhtä kaikki suuntana on keskittyä siihen, että ympäristö ja ihmisten terveys ja hyvinvointi molemmat paranevat. Näin ympäristönäkökulma kietoo yhteen toimintaympäristökatsauksen ensimmäisen teeman ”hyvinvointia kohti”.

Tässä luvussa avataan Delfoi-paneelin tulokset tulevaisuusteittäin. Aluksi kuvataan jakaumat infograafeina teesissä esitetyn kehityskulun todennäköisyyden ja toivottavuuden suhteen. Todennäköisyyttä kuvaavan jakauman seitsenportaisten vastausten ääripäissä ovat vastaukset erittäin todennäköinen ja erittäin epätodennäköinen. Keskellä on vastaus, jossa asiaa ei pidetä todennäköisenä, mutta ei epätodennäköisenäkään. Sama pätee myös toivottavuutta koskevaan jakaumaan eli yhtenä ääripäänä on erittäin toivottava ja toisena ääripäänä erittäin ei-toivottava. Jakaumien kuvaamisen jälkeen avataan vastauksissa nousseita teemoja ja sisältöä sekä hyödynnetään otteita suorina lainauksina vastaajien kommenteista.

Teesi: Rekisteröityneiden sote-yhdistysten määrä

Teesiin vastasi 26 panelistia ja heistä 24 perusteli vastaustaan kommentilla. 10 kommenttia annettiin myös muiden näkemyksiin. Vastaukset polarisoituivat todennäköisyyden osalta, mutta kuitenkin niin, että suurempi osa piti teesiä epätodennäköisenä ja pienempi osa todennäköisenä. Kukaan ei pitänyt teesiä erittäin todennäköisenä. Toivottavuuden osalta vastaukset painottuivat selkeästi siihen, että kehityskulkua ei nähty toivottavana. Kaksi panelistia näki teesissä toivottavuutta.

Kommentit voitiin jakaa neljään eri ryhmään näkemyksen perusteella: 1) yhdistykset säilyvät, 2) yhdistysten toiminta muuttaa muotoaan, 3) yhdistysten määrä vähenee ja 4) toimintaa toteutetaan muulla tavoin.

1) Osa panelisteista ei näe muutoksia yhdistyskenttään olevan tulossa. Kaikissa näissä vastauksissa viitattiin siihen, että toiminnalle on tarvetta ja tilausta.

”Tämä muutos ei ole näköpiirissä. Järjestömuotoiselle työlle on kiistaton tarve, koska edelleen monet auttamisen muodot toteutuvat luontevimmin järjestöjen toimintana. Vaikka järjestöjä sammuu, yleinen trendi ei kulje kohti hiipumista.”

”Suomi on edelleen järjestöjen ja yhdistysten maa. Vajaassa 20 vuodessa ei tule tapahtumaan niin isoja muutoksia, ettäkö paikallinen toiminta kokonaan lakkaisi. Ihmiset tarvitsevat yhteisöjä ja yhdistykset tarjoavat yhdessä tekemisen, kokoontumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Jatkossakin.”

2) Osassa kommentteja tuotiin esiin sitä, että yhdistyksiä kyllä jatkossa on, mutta toiminta muuttaa muotoaan. Muutamassa kommentissa mainittiin, että edessä on haasteita, joihin pitää vastata. Järjestötoiminnan kanssa kilpailevina ja toiminnan kehittämistä haastavina tekijöinä tuotiin esiin digitalisaatio, osallisuusshoppailu ja neljäs sektori.

”Kyllä tämä uhkakuva on olemassa, mutta jos asian vakavuus tiedostetaan ja asiaa pidetään tärkeänä, uhkan toteutuminen voidaan estää. Toki yhteiskunta muuttuu ja yhdistystoiminta sen mukana, mutta kyllä tällaiselle yhteisöllisyydelle, kansalaistoiminnalle ja osallisuudelle on tarvetta jatkossa. Ydin säilyy, mutta toimintatavat muuttuvat.”

3) Osa panelisteista viittasi kommentissaan siihen, että yhdistysten määrä tulee jossain määrin muuttumaan, mutta ne eivät lakkaa olemasta. Toimintaa haastavina tekijöinä mainittiin vapaa kansalaistoiminta, kriisien aiheuttama nopean järjestäytymisen tarve ja väestön ikääntyminen. Pohdintaa oli myös siitä, että esimerkiksi ikääntymisen vaikutukset ovat erilaisia eri seuduilla – toisaalla väestö lisääntyy ja monimuotoistuu, toisaalla vähenee. Yhdistysten säilymisen syyksi vastaavasti mainittiin se, että toiminnalle on yleisesti ottaen tarvetta, virallinen järjestäytyminen luo vakautta ja läpinäkyvyyttä sekä se, että rekisteröinnillä on yhteys rahoituksen hakemiseen.

”Tulevaisuudessakin ihmisillä on tarve liittyä yhteen erilaisten yhteisten tavoitteiden ympärille. Vapaa kansalaistoiminta tulee osittain yhdistystoiminnan tilalle, mutta ei korvaa sitä.”

4) Osassa kommentteja oltiin sitä mieltä, että tarvittavaa toimintaa toteutetaan tulevaisuudessa jollain muulla tavoin kuin paikallisten yhdistysten organisoimana. Muiksi toiminnan järjestämisen tavoiksi mainittiin se, että liittotasolta hoidetaan tarvittava byrokratia. Toimintaryhmät mainittiin yhtenä ratkaisuna. Muutamissa kommenteissa nähtiin, että pienemmät järjestöt yhdistävät voimansa. Fuusioitumista nähtiin olevan tulossa sekä paikallis- että liittotasolla. Muutamassa kommentissa mainittiin, että tulee kokonaan uusia mahdollisuuksia toimia muuten kuin rekisteröityjen yhdistysten kautta.

Eräässä kommentissa pohdittiin sitä, että järjestöt voisivat ilmiö- ja verkostoanalyysin kautta tunnistaa uusia yhteistyömahdollisuuksia ja löytää yhteisiä nimittäjiä monenlaisten toimijoiden kesken, jolloin toiminta voisi kiinnittyä laajempiin kokonaisuuksiin tai ilmiöihin. Toisessakin kommentissa pohdittiin kokonaisnäkemyksen tarvetta hyvinvointiin ja terveyteen liittyen, sen sijaan että tarkastelua tehdään esimerkiksi yhden sairausdiagnoosin kautta.

”Yhteistyö ja yhdistymiset ovat kaiken toiminnan tavoitteelliselle onnistumiselle elinehto. Pieni ei pärjää yksin jatkossa. Siihen ohjaa tulevaisuudessa todennäköisesti myös rahoitus.”

”Muutoksia on aivan varmasti tulossa. Se järjestötoiminta, minkä olemme tottuneet näkemään, on suurissa muutoksissa yhteiskunnallisten muutosten myötä. Vapaaehtoisuus halutaan tulevaisuudessa kanavoida muualle kuin hallintoon. Ehkä yhdistykset alueilla yhdistävät voimiaan ja hoitavat hallintoa keskitetysti?”

Teesi: Kulttuurinen erilaisuus sote-järjestöissä

Teesiin vastasi 26 panelistia ja heistä 24 perusteli vastaustaan kommentilla ja viisi kommenttia annettiin muiden vastauksiin. Kaikki vastaajat näkivät kehityskulun olevan toivottava ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen kokoavan ja yhdistävän kulttuurista erilaisuutta tulevaisuudessa. Kahta panelistia lukuun ottamatta panelistit pitivät tätä kehityskulkua myös todennäköisenä. Kehityskulkua kuvailtiin yleisesti muun muassa vääjäämättömänä ja todettiin, että järjestöjen toiminta tulee moninaistumaan ja huomioimaan monimuotoisuuden edistämisen.

”Kun tavoitteena on toimiva demokratia, on toivottavaa, että yhä useampi ihminen kiinnittyy yhteiskuntaan ja rakentaa sosiaalista pääomaa myös järjestöissä.”

Kulttuurista eriarvoisuutta sote-järjestöissä tarkasteleva teesi sinänsä ei hajauttanut panelistien vastauksia nimeksikään. Teesin osalta hedelmällistä antia syntyi kuitenkin vastaajien kommenteissa. Kommentit voitiin jakaa neljään erilaiseen teemaan: 1) sote-järjestöjen ominaisuuksiin, jotka tukevat toivottua kehityskulkua, 2) mahdollisuuksiin, joita kehityskulku tuo sote-järjestöille, 3) haasteisiin ja kriittisiin huomioihin, joita kehityskulussa näyttäytyy ja 4) toimiin, joita järjestöissä pitäisi tehdä, jotta kehityskulku on kuvatun kaltainen.

1) Osassa vastauksia perusteluissa nousi esiin sosiaali- ja terveysjärjestöjen ominaisuuksia, jotka tukevat toivottua kehityskulkua. Sote-järjestöt nähtiin tahona, jonka muun muassa joustavana ja avoimena kuuluukin olla monimuotoisuuden kokoaja ja yhdistäjä. Sote-järjestöissä suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuurin integroituminen tapahtuu luontevasti. Järjestöjen arvopohjainen maaperä, merkityksellisyys ja rooli olla arvokkaiden ja arvostavien kohtaamisten tarjoajana näkyy kyseisessä kehityskulussa. Muutama vastaaja tosin huomioi, että monimuotoisuus tulee olemaan eri puolella Suomea erilaista.

2) Muutamissa vastauksissa nousi esille, mitä monimuotoistuminen mahdollistaa sote-järjestöille. Monimuotoistuminen nähtiin mahdollisuutena uudistua ja saada uusia, mahdollisesti nuorempia, toimijoita. Monimuotoisuuden muutoksen mahdollistaa myös uusi avoimempi sukupolvi.

”Ajan myötä maahanmuuttajataustaiset, toisen ja kolmannen polven suomalaisen ovat jo integroituneet, koulutettuja jo esim. toisessa polvessa ja pystyvät johtamaan muutosta jo vahvemmin.”

3) Vastauksissa ilmeni myös haasteita tai kriittisiä huomioita, joita sosiaali- ja terveysjärjestöissä on tarkasteleva moninaistuvan yhteiskunnan rinnalla. Muutamat vastaajat pohtivat kriittisemmin muun muassa sitä, ovatko järjestöt kuitenkaan helposti saavutettavia, vastaanottavaisia ja avoimia kaikille sekä sitä, kokevatko eri ihmiset järjestöjen toimet omakseen. Kyse on myös siitä, että olemassa olevat toimijat ”luovuttavat valtaansa”, kuten yksi vastaajista kirjoitti. Muutamissa vastauksista pohdittiin myös, integroituvatko maahanmuuttajataustaiset ihmiset kuitenkin omiin järjestöihinsä, koska järjestön perustaminen on melko helppoa.

”Tällä hetkellä järjestökenttä näyttäytyy itselleni siltä, että maahanmuuttajilla on ihan omat järjestökuvionsa, joissa on muutamia suomalaisia mukana...”

”Tällä hetkellä tilanne on kokonaisuuden näkökulmasta tarkasteltuna kehno ja kahtiajakautunut. Maahanmuuttajataustaiset ihmiset integroituvat omiin järjestöihinsä koti- ja uskontotaustansa mukaan.”

4) Osasta vastauksia koostui listausta siitä, mitä sosiaali- ja terveysjärjestöissä pitäisi tehdä, jotta kehityskulku on toivottavan ja todennäköisen suuntainen. Toimilla voi vastata myös edellä oleviin haasteisiin. Muutamassa vastauksessa luki kehityskulun mukaisen toteutumisen vaativan paljon työtä ja aktiivisuutta eli mitään automaattista kehitystä tähän suuntaan ei tapahdu, vaan tähän pitää osata varautua jo nyt. Yksi vastauksista ehdotti konkretiaksi jonkinlaista kypsyysarviointimallia, jolla voisi tarkastella tähän aiheeseen liittyvän tavoitetilan ja nykytilan välistä eroa. Muutamat näkivät, että aiheen pitäisi olla strategiatason seurattava tavoite.

Konkreettisia toimia asian edistämiseksi lueteltiin useita: Järjestöissä tarvitaan monikulttuurisuus- ja antirasismiosaamisen lisäämistä ja muutenkin koulutusta aiheen tiimoilta. Lisäksi aiheesta pitää käydä avointa keskustelua. Kohderyhmän kanssa pitää tehdä myös yhteistyötä ja tunnistaa syntyperältään muualta kuin Suomesta tulevien tarpeet ja järjestää toimintaa sen mukaisesti. Järjestöjen tekijäkuntaan tulisi myös saada muita kuin syntyperältään suomalaisia. Tarvitaan muutostahtoa sekä ajattelu- asenne ja toimintatapojen muokkausta. 

”Onko kulttuurisen erilaisuuden huomioiminen järjestöissä sellainen strategien tavoite, jota suunnitellaan, konkreettisesti toteutetaan ja jonka tuloksellisuutta seurataan?”

Teesi: Sote-järjestöjen tulot

Teesiin vastasi 26 panelistia ja heistä 23 perusteli vastaustaan kommentilla. Kolme kommenttia annettiin muiden vastauksiin. Todennäköisyyden osalta vastaukset jakaantuivat kahteen suuntaan. Suurempi osa piti muutosta todennäköisenä. Kukaan panelisteista ei pitänyt teesiä erittäin epätodennäköisenä. Toivottavuuden osalta vastaukset hajaantuivat, mutta kuitenkin niin, että ne keskittyivät janan keskivaiheille. Kukaan ei pitänyt teesiä erittäin toivottavana. Kommenteista nousee toisaalta elinvoimaisuuden vahvistumisen näkökulma, mutta toisaalta myös huolta esimerkiksi pienempien järjestöjen pärjäämisestä. Teesin todennäköisyyttä pohdittiin myös kommenteissa. Lisäksi kommenteissa tuotiin esiin erilaisia rahoituksen keinoja ja rahoituksen monipuolistumisen edellytyksiä.

Osasta kommentteja piirtyy seuraavanlainen kehittymisen tarvetta ja elinvoimaisuutta korostava kuva. Järjestöt ovat tottuneet merkittävään julkisen sektorin tukeen ja rahojen korvamerkinnän tuomaan suojaan. Tähän liittyvä muutos voisi saada aikaan tarpeellista ja tervettä kehitystä järjestökentässä. Ne järjestöt, jotka ovat suurelta osin avustusten varassa voivat olla jatkossa ongelmissa, koska avustusvaroja voidaan pienentää poliittisin päätöksin talouskriisin aikana. Vastaavasti ne järjestöt, joilla avustusten osuus jatkossa on pieni, tulevat pärjäämään. Niitä myös halutaan rahoittaa julkisella rahalla, koska toiminta on elinvoimaista. Ylipäätään vaikuttavalle ja tuloksekkaalle työlle löytyy jatkossakin varmasti rahoitusta. Resilientti järjestö kykenee sopeuttamaan toimintaansa, vaikka avustukset muuttuisivat. Tämä vaikuttaa toiminnan sisältöön ja määrään, mutta ei uhkaa olemassaoloa.

”On ilmeistä, että järjestöjen rahoitus vähenee tulevaisuudessa. Vanha monopolin ja rahojen korvamerkinnän tuoma suoja poistuu ja se tarkoittaa rahan vähentymistä. Jokaisen yhdistyksen tulee miettiä rahoituksensa kehittämistä eri keinoin. Tulee myös käymään niin, että monella toiminta supistuu ja osalla jopa loppuu kokonaan. Resursseja on aivan pakko jakaa, on sitten kyse tiloista, ihmisistä, välineistä yms.”

Joissain kommenteissa asiaa pohdittiin riippuvuuden näkökulmasta. Rahoituskanavien monipuolistumisen, avustuksista riippuvuuksien ja poliittisen ohjauksen vähenemisen nähtiin lisäävän aidon kansalaistoiminnan säilymistä. Ylipäätään todettiin, että valtakunnalliset järjestöt ovat liian rahoitusriippuvaisia avustuksista. Toisaalta eräässä kommentissa pohdittiin irtautumisen valtionavustuksista olevan myös järjestöjen toimintaa mahdollisesti kaventavaa, koska julkisen sektorin rahoittajan kanssa voi keskustella ja kritisoida vapaammin.

”On hyvä, että rahoituskanavat monipuolistuvat. Näin järjestötoiminta pysyy aidompana kansalaistoimintana ja siellä tehdään tarvittavaa ja vaikuttavaa työtä, eikä suunnata toimintaa sen mukaan mihin joku avustustaho haluaa antaa rahaa.”

Osasta kommentteja piirtyi huoli. Näkemyksenä tuotiin esiin se, että isot, vahvat ja vetovoimaiset järjestöt vahvistustuvat ja pienet hiipuvat. Eräässä kommentissa tuotiin esiin huoli pienistä järjestöistä, jotka tekevät työtä pienten ihmisryhmien parissa. Eräässä kommentissa pohdittiin myös sitä, että kokeilut ja hankkeet ovat olleet mahdollisia, kun ei olla riippuvaisia omasta varainhankinnasta. Toivomuksena todettiin, että kaikkien ei tarvitsisi menestyäkseen ja tehdäkseen tärkeää työtä olla luovia varainkeruussa.

”Kehitys on ilmeinen ja liu'uttaa järjestöjä lähemmäs yksityisen sektorin toimintaa. Samalla se voi merkitä eräänlaista pudotuspeliä, jossa vahvat ja toiminta-alaltaan vetovoimaiset järjestöt vahvistuvat ja vähemmän vetoavat hiipuvat.”

Osassa kommentteja kyseenalaistettiin muutoksen todennäköisyyttä.Muutama panelisti uskoo valtionavustusten kestävyyteen ja siihen, että julkisen sektorin merkitys ei vähene vuoteen 2040 mennessä. Eräässä kommentissa todettiin, että yksityinen rahoitus ei helposti voi korvata julkista rahoitusta, koska järjestöjen lähtökohdat tehdä tuloksellista varainhankintaa ovat niin erilaisia.  Monen puhtaasti julkisen tuen varassa toimivan kansalaisjärjestön toiminta on liian arvokasta valtiolle, että sen kannattaisi antaa niiden kuihtua. Yhtenä näkemyksenä oli, että jatkossa on selkeästi profiililtaan erilaisia järjestöjä, joilla ei kummallakaan rahoituspohja muutu: puhtaasti palveluntuottajat ja vastaavasti selkeästi vapaaehtoisjärjestöt. Ja vaikka osa kuihtuisi pois, se ei poikkea entisestä, koska niin on tapahtunut aina.

”Vaikea sanoa, onko todella niin kuin useat näkevät, että valtiollisen rahoituksen suunta on jatkossakin alaspäin. Maailma muuttuu nyt niin nopeasti, että suurempi valtiopuutunta voi tehdä paluun ja sote-järjestötyön rahoitus institutionalisoidaan jopa nykyistä vahvemmin sen kupeeseen. Lopulta on sama, mitä kautta yhteiskunnalliset resurssit sote-järjestöille kerätään, tärkeintä on toiminta ja tuotetut hyvinvoinnin edellytykset.”

Muistutuksena muutamassa kommentissa tuotiin esiin sitä, että vain pieni lukumääräinen osuus saa valtionavustuksia ja ne hyödyttävät pääasiassa isoja järjestöjä.On olemassa paljon yhdistyksiä, joiden tulot ovat hyvin paikallisia tai niitä ei ole lähes lainkaan. Valtionavustuksen lisäksi on syytä tarkastella siis myös hyvinvointialueiden ja kuntien tarjoamaa rahoitusta.

Edellä olevien näkemysten lisäksi kommenteissa pohdittiin erilaisia selviytymisen tapoja. Nämä liittyvät a) rahoituksen keinoihin, b) toiminnan kehittämiseen, c) kyvykkyyden kehittämiseen ja d) edellytysten luomiseen.

a) Rahoituksen keinoina mainittiin myytävien palveluiden tuotteistaminen, liiketoiminta, yhteiskunnallinen yrittäjyys, testamentit, lahjoitukset, varainkeruu, sponsorointi, joukkorahoitukset, kansainvälinen rahoitus sekä alusta- ja jakamistalous. Näiden todettiin kehittyvän koko ajan.

Yritystoiminta herätti joissain kommenteissa pohdintaa. Todettiin, että tuotteistaminen myytäviksi palveluiksi on vain järkevää, koska jo nyt tehdään tuottavaa ja tuloksellista toimintaa. Vastaavasti eräässä kommentissa liiketoiminnan välttämättömyyttä pidettiin liioiteltuna ja toisessa kommentissa korostettiin sen olevan vain yksi lähde. Myös sitä pohdittiin, että palveluliiketoiminnan lisääminen haastaa järjestöjen autonomian, koska joku muu saattaa määrittää millaiseen toimintaan keskitytään. Muutamassa kommentissa pohdittiin sitä, että varallisuuden polarisoituessa myös lahjoituksilla tulee olemaan merkittävä rooli tulevaisuudessa. Eräässä kommentissa todettiin kuitenkin, että lahjoittajavarat tuskin muuttuvat ainoaksi rahoituslähteeksi.

b) Toiminnan kehittämiseen liittyvinä näkökulmina mainittiin priorisointi, sopeuttaminen ja mukauttaminen, tehokkaampi yhteistyö, päällekkäisen toiminnan vähentäminen, ekosysteemit ja yhteiskehittäminen, toiminnan organisoinnin ja rakenteiden kehittäminen sekä yhdistyminen.

Vaikka muutamassa kommentissa pienten järjestöjen hiipuminen nähtiin uhkana, eräässä kommentissa tuotiin esiin sitä, että pienempien järjestöjen hakeutuminen isompien siipien suojaan voi olla järkevääkin, koska kunkin hallinto, johtaminen ja viestintä vievät resursseja.

c) Kyvykkyyksiin liittyvinä tekijöinä mainittiin kyky kumppanuuksiin sekä kyky osoittaa tuloksia ja viestiä niistä. Myös talouteen liittyvä kyvykkyys ja kyky johtaa taloutta mainittiin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi pitkän ajan talouden suunnittelua ja henkilöstön ymmärrystä järjestötaloudesta toimintaa suunnitellessa.  

d) Edellytyksinä mainittiin se, että tarvitaan asennemuutosta ja uudenlaista toimintakulttuuria. Eräässä kommentissa pohdittiin myös toimintaedellytysten luomista tarkoituksen mukaisella säätelyllä ja regulaatiolla.

Teesi: Ennakoiva ja ehkäisevä työ sote-järjestöissä

Teesiin vastasi 26 panelistia ja heistä 20 perusteli vastaustaan kommentilla. Seitsemän kommenttia annettiin muiden vastauksiin. Todennäköisyyden osalta vastaukset jakaantuivat kahteen suuntaan kuitenkin niin, että suurempi osa piti muutosta todennäköisenä. Kukaan panelisteista ei pitänyt teesiä erittäin epätodennäköisenä. Kukaan panelisteista ei myöskään pitänyt teesiä ei-toivottavana. Toivottavana sitä piti 96 % ja näistä erittäin toivottavana 58 %. Kommenteista välittyi uskonpuutetta, mutta myös toiveikkuutta ajattelutavan kehityksen suhteen. Myös keinoja ja järjestöjen roolia pohdittiin.

Useampi panelisti toteaa, ettei jaksa uskoa, että kehitystä tapahtuu riittävästi. Pitkään on jo puhuttu ennakoivan työn tärkeydestä, se allekirjoitetaan laajasti, otetaan puheen tasolla esille ja kirjataan asiakirjoihin. Käytännössä tämä ei kuitenkaan näy riittävästi, vaikka tiedetään ennakoivan ja ehkäisevän työn olevan kannattavaa. Eräs vastaaja totesi ehkäisevän työn kärsivän uskottavuusongelmasta.

”Tämä olisi erittäin toivottava suunta, mutta olen hyvin skeptinen, että se tapahtuisi. Olemme jo muutaman vuosikymmenen toitottaneet laajalti yhteiskunnassa, kuinka ennaltaehkäisevä työ säästää ja olisi ratkaisu moneen tämän päivän ongelmaan. Tämän toteutuminen edellyttäisi tietynlaista paradigman muutosta ja niin pitkäjänteistä poliittista sitoutumista, että en usko sellaista heti löytyvän.”

Kommenteista maalautuu synkkä kuva, jossa väestö ikääntyy, yhteiskunnan kantokyky heikkenee, korjaavan työn tarve kasvaa, kustannukset nousevat, hoidot kallistuvat, valtio velkaantuu ja resurssit eivät riitä. Myöskään ennakointitiedon käyttöön ei ole osaamista tai resursseja. Seurauksena karsitaan sieltä, mistä voidaan ja koska ennakoivasta työstä tulokset realisoituvat vasta myöhemmin, siitä karsitaan. Myös korjaavia palveluita karsitaan ja keskitytään priorisoimaan. Edessämme on tulipalojen sammuttamista. Tätä kokonaisuutta pahentaa pitkäjänteisyyden puute – strategiakaudet, eduskuntakaudet, hankkeet ja rahoitussysteemit ovat lyhytaikaisia ennakoivan työn tulosten näkymisen näkökulmasta. Tarvittavan ajattelutavan muutos on suuri.

”Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa korjaavien palveluiden/toiminnan tarve ja niistä aiheutuvat kustannukset ovat nousseet niin korkeiksi, ja nousevat edelleen, että tilanne alkaa muodostua monella tapaa kestämättömäksi… Ehkäisevään toimintaan panostaminen otetaan toki usein puheentasolla esille yhtenä ratkaisuna kasvaviin sote-haasteisiin. Aika usein se kirjataan myös virallisiin asiakirjoihin. Käytännössä tuo kaikki näkyy kuitenkin liian harvoin tai jos näkyy, se tarkoittaa yksittäisiä projekteja eikä niinkään systeemitason muutoksia.”

Kommenteista välittyy myös toiveikkuutta ennakoivan ja ehkäisevän työn edistymisen suhteen. Eräässä kommentissa todettiin, että jo nyt hyvinvointialueiden alkuvaiheessa on nähtävissä toiminnan suuntaamista ennakoivaan työhön, koska rahat eivät riitä korjaavaan työhön. Tilausta suunnitelmalliseen ja eteenpäin katsovaan työhön todettiin yhteiskunnassamme olevan juuri nyt paljon.

”Suunta ennakoivaan ja ehkäisevään työhön on hyvin toivottava. Jotain edistystä uskon tapahtuvan, päästäisiin sairauksien hoitamisesta, laajemmin hyvinvoinnin edistämiseen. Terveysteknologia kehittyy ja jo tämä mahdollistaa entistä paremman ennakoivan ja ennaltaehkäisevän työn. Ajattelumallin muutos on kuitenkin radikaali. Vuosikymmeniä on tehty sairaaloita ja hoidettu sairaita. Tämä ajattelumalli ei muutu hetkessä.”

Kommenteissa tuotiin esiin myös keinoja. Pitkäaikaisvaikutukset tulisi saada todennettua ja ennakoivan työn kannattavuutta tulisi tuoda esiin nykyistä enemmän. Nyky-yhteiskunnassamme on paljon tietoa, joka pitäisi ottaa paremmin käyttöön, mutta erilaiset säätelyt estävät tiedon käyttöä. Olisikin löydettävä keinot säätelyn purkamiseen. Myös tietojohtamisen lisäämistä tarvittaisiin valtionhallinnossa. Joissain vastauksissa tuotiin esiin yhteistyön merkitystä. Hallintorajat sekä järjestösektoreiden rajat tulisi ylittää. Sote-järjestöjen, hyvinvointialueiden ja yritysten väliset yhteistyömallit ovat erään kommentin mukaan avainasemassa tulevaisuudessa ja näiden mallien kehittämiseen panostetaan toistaiseksi melko vähän. Tiedon hyödyntämisen ja yhteistyön kehittämisen lisäksi kommenteissa mainittiin rahoitus. Esiin tuotiin uudet innovatiiviset rahoitusmekanismit ja julkisen rahoituksen myöntäminen ehkäisevän työn yhteiskunnallisiin päämääriin.

”Tämä vaatisi tosiaan yhteistä tahtotilaa ja ennakointia; Koen olennaiseksi, että hallinnonalarajoja ylitettäisiin, vastaavasti järjestösektoreiden välisiä rajoja ylitettäisiin. Pohdin, että tätä keskustelua on käyty jo pidempään, ja yhtenä työvälineenä on käytetty / käytettäneen laskelmia tai arvioita hyödyistä. Miten siitä päästäisiin aidosti eteenpäin esim. ennalta ehkäisemiseen ja investointeihin korjaamisen asemesta. Ehkä tietojohtamisen lisääminen valtionhallinnossa voi johtaa tähän suuntaan. Samoin se, minkälaisiin yhteiskunnallisiin päämääriin tai niihin liittyviin tavoitteisiin julkista rahoitusta myönnetään ja kohdennetaan.”

Järjestöjen roolista ennakoivassa ja ehkäisevässä työssä oli erilaisia näkemyksiä. Eräässä kommentissa todettiin, että toimiakseen vastuullisesti ja tulevaisuusorientoituneesti järjestöjen tulisi itsekin lisätä näkökulman painotusta omassa toiminnassaan. Toisaalta järjestöjen kuvattiin olevan sellaisia, jotka kulkevat tähän suuntaan, vastaavat tarpeisiin ja joita halutaan mukaan. Muutamassa kommentissa järjestöjen rooli nähtiin vahvaksi edistävän työn saralla eli sellaiseksi, jolla on erityisosaamista ja jotka ovat merkittäviä kehityksen suuntaajia. Eräässä kommentissa pohdittiin sitä, että järjestöjen olisi tärkeää olla mukana ennakoivassa ja ehkäisevässä työssä, mutta toisaalta tämä sitoisi ne yhä vahvemmin julkisen sektorin hyvinvointipolitiikkaan ja omaehtoisempi kansalaistoiminta voisi kaventua. Muutamassa kommentissa pohdittiin ymmärrystä ehkäisevästä työstä ja kaivattiin sitä, että myös ongelmien parissa toimiminen nähdään ehkäisevänä työnä, koska siinä ehkäistään vaikeampaa tilannetta.

”Kyllä suunnitelmalliseen ja eteenpäin katsovaan toimintaan on yhteiskunnassamme juuri nyt paljon tilausta. Siksi järjestötkin kulkevat siihen suuntaan. Mikä on hyvä.”

Teesi: Tiedolla johtaminen sote-järjestöissä

Teesiin vastasi 26 panelistia ja heistä 22 perusteli vastaustaan kommentilla ja kaksi kommenttia annettiin muiden vastauksiin. Todennäköisyyden osalta vastaukset painottuivat enemmän siihen suuntaan, että kehityskulku on menossa tiedolla johtamisen suuntaan. Noin kolmasosa vastaajista piti kehityssuuntaa epätodennäköisenä. Sen sijaan kehityskulkua pidettiin pääosin kuitenkin toivottavana ja vain kolme vastaajaa ei kokenut kehityskulkua toivottavana. Kukaan ei pitänyt teesiä erittäin epätodennäköisenä tai ei-toivottavana.

”Tuohon suuntaan on aivan pakko mennä ja turhat rönsyt pois. En kuitenkaan usko, että järjestöillä on kykyä tai halua muuttua riittävästi tältä osin. Rohkeata uudistumista tarvitaan, vaikka välillä tuntuu, ettei sitä ole järjestöjen työntekijöiden tai päättäjien keskuudessa riittävästi.”

Kehityskulkua todennäköisenä ja toivottavana pitävien vastauksissa nousi esille erilaisia asioita. Monen vastaajan perusteluista nousi kuitenkin esille tiedolla johtamisen olevan ratkaisu sille, että resurssit saadaan käyttöön tutkitusti vaikuttavimpiin toimiin ja oikea-aikaisesti. Muutamassa vastauksessa todettiin, että järjestöissä tämä tarkoittaa sitä, että siirrytään toiminnan ja yksittäisten suoritteiden kuvaamisen sijaan enemmän tuloksellisuuden osoittamiseen.

”Tällä hetkellä tiedolla johtamisesta puhutaan erittäin paljon ja käynnistyvillä hyvinvointialueilla se on totisinta totta. On aivan selvää, että myös järjestöiltä aletaan edellyttää vastaavaa toimintaa osana julkista rahoitusta. Toisaalta kyseessä voi olla toivottava suuntaus. On välttämätöntä, että pienentyvillä resursseilla pystytään tarjoamaan mahdollisimman vaikuttavia palveluita.”

”Järjestöillä on valtavasti kapasiteettiä kehittää. Sen ei tarvitse olla ydinfysiikan tasolla, jotta toiminta on tuloksellista ja segmentoitua kohderyhmän auttamiseksi.”

Kehityskulkua epätodennäköisempänä pitävät perustelivat kantojaan eri tavoilla. Kehityksen ei ajateltu olevaan kovin ketterää ja järjestöilta tämä vaatisi myös kykyä, ymmärrystä ja halua muuttua tähän suuntaan. Toisaalta järjestöjen uskottaisiin tarvitsevan tähän myös ulkopuolista apua tiedon keräämiseen.

Kehityskulkua todennäköisenä ja toivottavanakin pitävien vastauksista nousi myös erilaisia haasteita ja riskejä, mitä kehityskulkuun liittyen on tärkeä huomioida. Muutamissa vastauksissa todettiin tiedolla johtamisen edellyttävän toimintakulttuurin muutosta ja uudistusta sekä omien toimintatapojen pohtimista siitä näkökulmasta, tullaanko kaikkea toimintaa tarvitsemaan teknologisen kehityksen myötä. Muutamat näkivät järjestöjen eriytyvän toisistaan tiedolla johtamisen osalta, eikä pienissä ruohonjuuritason vapaaehtoisjärjestöissä tämä teema nouse keskeiseksi, vaan vapaalle kansalaistoiminnalle on jätettävä myös tilaa, koska kaikkea ei myöskään saada tiedolla selville. Tiedonkeruun esteiksi yhdessä vastauksessa mainittiin kaksi asiaa: vapaaehtoistuuteen perustuva toiminta ja toiminnan anonyymi luonne.

”Data- ja älyjohtamisen rajat tulevat vastaan poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa elävien ihmisten kohdalla, esimerkiksi, ja järjestöt toimivat juuri siellä, missä edes täydellinen data ei anna vastausta siihen, miten asioita pitäisi kehittää.”

”Ristiriitainen olo tähän kysymykseen vastatessa... Toisaalta haluaisin jättää mahdollisimman paljon tilaa myös järjestöissä vapaalle kansalaistoiminnalle, joka aidosti nousee ihmisten tarpeista ja tahtotilasta. Moni asia tapahtuu ennenkuin tiedetään onko se hyvästä ja hyödyllistä vai ei. Myös järjestöissä siihen täytyy antaa tilaa.”

Teesi: Digitaalisten ratkaisujen vaikutus sote-järjestöihin

Teesiin vastasi 26 panelistia ja heistä 22 perusteli vastaustaan kommentilla. Neljä kommenttia annettiin muiden vastauksiin. Vastaukset painottuivat enemmän epätodennäköisen ja ei-toivotun suuntaan. Kukaan panelisteista ei pitänyt teesiä erittäin todennäköisenä tai erittäin toivottavana.

Teesiä epätodennäköisenä pitävien kommenteissa korostui se, että ihminen tarvitsee vuorovaikutusta ja digitaalisuus ei voi sitä tuoda. Muutamassa kommentissa teesin todettiin olevan naurettava, kummallisesti asetettu ja teknologiauskoinen kauhukuva.

”Kasvokkain tapahtuvaa vertaistoimintaa ei tulla koskaan korvaamaan digitaalisilla ratkaisuilla kokonaan."
"Teknologian varaan lasketaan nykyään aivan liikaa. Seuraavina vuosikymmeninä suunta kuitenkin yllättää 180 astetta.”

Osassa vastauksia pohdittiin, miten järjestöt hyödyttävät digitaalisia ratkaisuja ja tuotiin esiin sitä, että molempia tarvitaan – niin digitaalisia ratkaisuja kuin kasvokkain kohtaamista. Digitaalisten ratkaisujen nähtiin olevan hyviä renkiä ja ylipäätään luonteeltaan täydentäviä. Ne eivät kokonaan korvaa, vaan tarjoavat järjestöjen toiminnalle uusia alustoja, joita tulee oppia hyödyntämään. Eräässä vastauksessa todettiin, että järjestöjä tarvitaan ylläpitämään ja luomaan digitaalisia verkostoja. Ensikohtaamisia voi syntyä verkossa, mutta tämän jälkeen kaivataan kohtaamista ja järjestöjen paikka on näiden kohtaamisten fasilitoinnissa. Tarvitaan organisointia, joka on helpoin hoitaa organisaatiossa. Kasvokkaisten kohtaamisten tarjoaminen tulee erään kommentin mukaan olemaan entistä tiiviimpi osa järjestöjen palvelua ja sellainen, jota muut eivät tee. Yhdessä kommentissa tuotiin esiin sitä, että olennaista on suunnitella tarkoituksenmukaista toimintaa kohderyhmää kuunnellen ja yhteiskehittäen.

”Ehdottomasti digitaalisuus lisääntyy ja se on hyvä asia, mutta yhteiskunnassa ja ihmisyhteisöissä tarvitaan aina kohtaamisia. Luulen, että jossain vaiheessa löytyy tasapaino digitalisaation ja kohtaamiseen perustuvan auttamisen ja tukemisen välillä. Molempia tarvitaan.”

Digitaalisten ratkaisujen tuomia hyötyjä sivuttiin joissain kommentissa. Niiden avulla järjestöjen toimintaa pystytään laajentamaan ja täydentämään. Digitaaliset ratkaisut tekevät toimintaa helpommaksi, halvemmaksi ja saavutettavammaksi. Ne voivat myös tehdä toiminnasta tehokkaampaa ja vaikuttavampaa. Digitaaliset ratkaisut tarjoavat itseapua sekä ajasta ja paikasta riippumattomuutta. Ne voivat auttaa myös alueellisen epätasa-arvon poistamisessa.

”Digitaaliset ratkaisut mahdollistavat monenlaisia toimintoja ja tekevät ne helpommiksi, halvemmiksi ja joskus myös helpommin saavutettaviksi. Toisaalta niiden ei saisi korvata liikaa kasvokkain tapahtuvaa toimintaa, jota kuitenkin tarvitaan ihmisten välisen myötätunnon ja läheisyyden tunteen kasvattamiseksi sekä helpomman ja tuottoisamman (?) dialogin ja kehittämisen edistämiseksi.”

Eräässä vastauksessa mainittiin, että järjestöjen on pärjättävä kuitenkin kilpailussa tarjotessaan digitaalisia ratkaisuja, koska digipalveluita tuottaa niin julkinen toimija kuin yksityinenkin. Toisessa kommentissa pohdittiin sitä, että jos digitalisaation tuomaa muutosta ei oteta mahdollisuutena järjestöissä, niin toimijoiden määrä vähenee. Metaversumien todettiin olevan konkreettisesti tulossa ja jonkin ajan kuluttua osa järjestöistä toimii kokonaan tai osittain näissä. Nämä järjestöt voivat olla tärkeitä esimerkiksi syrjäytyneiden nuorten tavoittamisessa. Yhdessä kommentissa pohdittiin sitä, kenellä on mahdollisuutta hyödyntää digitaalisia ratkaisuja. Ovatko isot toimijat sellaisia, jotka voivat harpata sellaiselle digitaaliselle palvelutasolle, joka houkuttaa ja vastaavasti pienemmillä toimijoilla ei ole tähän mahdollisuutta? Kahdessa kommentissa pohdittiin sitä, että vuonna 2040 on vielä edelleen paljon ihmisiä, joille digitaaliset ympäristöt eivät ole keskeinen kanava. Toisessa näistä todettiin kuitenkin, että vuonna 2055 tilanne voi olla jo toisenlainen.

”Digitaalisilla ratkaisuilla tulee olemaan entistä isompi rooli sote-järjestöjen toiminnassa. Jos digitalisaatiota ja sen aikaansaamaa yhteiskunnallista muutosta ei oteta mahdollisuutena järjestöissä, niin kato tulee käymään järjestöjen toimijoissa, vapaaehtoisissa ja osallistujissa. On hyvä ymmärtää, että tämän päivän lapset ja nuoret kasvavat suoraan sellaiseen maailmaan, jossa kaikki on verkossa - siellä on kohtaamista, tekemistä, viihdettä, palvelut - ihan kaikki.”

Teesi: Ekologisten kriisien vaikutus sote-järjestöihin

Teesiin vastasi 26 panelistia, joista 23 lisäksi kommentoi vastaustaan. Lähes kaikki vastaajat pitivät kehityskulkua todennäköisenä ja erittäin todennäköisenäkin kahdeksan vastaajaa. Näin ollen ilmastonmuutoksen ja luontokadon kaltaiset ympäristökriisit nähdään todennäköisinä ja niillä on vaikutusta sote-järjestöjen toimintaan. Toivottavuuden suhteen vastaukset hieman hajautuivat ja noin viidennes vastaajista näki eri asteista ei-toivottavuutta tässä kehityskulussa. Ei-toivottavuutta perusteltiin vähän eri näkökulmista: sekä ympäristökriisien ei-toivottavuuden osalta, mutta toisaalta siitä näkökulmasta, miten se heijastuu ei-toivottavasti sote-järjestöjen rakenteisiin ja toimintaan. Näin ollen teesiä oli tulkittu vähän eri näkökulmista. Toivottavuuden puoleen kallistuvat perustelut liittyivät kaikki kuitenkin järjestelmällisesti juuri siihen, miten järjestöjen odotetaan toivottavalla tavalla vastaavan toiminnallaan myös ympäristökriiseihin.

Useampi vastaaja perusteli kehityskulkua sosiaali- ja terveysjärjestöjen kansalaistoiminnan luonteen kautta, jolloin järjestöt heijastavat kansalaisyhteiskuntaa ja vastaavat tällöin myös siinä heijastuviin asioihin. Jokainen järjestö voi olla osana ratkaisua ja kantaa oman kortensa kekoon ekologisen kestävyyden edistämiseksi huolimatta siitä, että pienellä järjestöllä teot olisivatkin pienempiä. Vastauksista nousi esille muun muassa se, että järjestöjen toiminnalle on luontevaa kouluttaa ja välittää tietoa sekä hyviä käytäntöjä tavallisille ihmisille.

”Ekologiset kriisit heijastuvat koko yhteiskuntaan. Sote-järjestöt eivät ole poikkeus siinä. Sote-järjestöt voivat ja toivottavasti tekevät oman roolinsa kriisien lieventämiseksi sekä omaa toimintaansa kehittämällä, mutta ennen kaikkea koulutuksen, valistuksen ja hyvien käytänteiden levittämisen avulla laajemmin niiden omissa kohderyhmissä.”

”Ilmastokriisi ja luontokato kytkeytyvät monin tavoin sotejärjestöjen toimintaan, ja niiden on luontevaa käsitellä aihetta edunvalvonnassaan ja muussa toiminnassa.”

”Ehkä näkisin järjestöjen roolin näissä ympäristöasioissa juuri tiedon välittäjinä. Järjestöjen erityisosaamiseen kuuluu "ihmisten kielellä puhuminen."

Toinen teema, joka nousi useamman panelistin vastauksissa, liittyi varautumiseen. Kehityskulkuun pitää osata varautua ja valmistautua jo nyt. Yksittäisinä mainintoihin tähän liittyen tuotiin esille tarve myös saada tukea vihreään siirtymään ja toisaalta todettiin, että tähän kehityskulkuun varautuvat sosiaali- ja terveysjärjestöt selviävät tulevaisuudessa. Muutamassa vastauksessa nousi esiin, miten tämä näyttäytyy järjestöjen strategiassa tai toiminnan suunnittelussa nyt tai tulevaisuudessa.

”Mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa ekologiset kriisit nousevat esille sote-järjestöjen strategioissa.”

”Koska tiedämme, että tilanne on näin niin olisiko parempi suunnitella aivan jokapäiväinen toiminta tämän olettaman mukaan, että tarvitaan kyvykkyys toimintaa erilaisissa kriisitilanteissa, eli tämä olisi uusi normaalitoimintatapa.”

Osittain varautumiseenkin kiinnittyvä, mutta erikseen noussut teema liittyi vastuullisuuteen. Muutamien vastaajien perusteluissa korostui myös ympäristötekojen osoittamisen tärkeys osana toimintaa ja samalla sen tarkastelu, pitäisikö ilmastotekoihin olla enemmän ohjausta esimerkiksi rahoituksen puitteissa. 

”Ehkä ydinkysymyksiä on, miten järjestö konkretisoi kestävyyttä omiksi tavoitteikseen ja toiminnakseen ja minkälainen rooli esim. valtionhallinnolla on. Miten kestävyyden edistämiseen ohjattaisiin, rahoituksella(kin)?”

”Järjestöt toimivat myös esimerkkinä yksityiselle sektorille ja lisäävät kansalaisten kestävän elämän ymmärrystä ja siihen liittyviä taitoja.”

Lopuksi mainittakoon myös muutaman panelistin pohdinnat siitä, että huolimatta kehityskulun todennäköisyydestä, olisi silti tärkeä, etteivät sote-järjestöt unohda omia sote-järjestöperinteisiä tavoitteitaan ja tarkoituksiaan. Kehityskulku ei tarkoita koko agendan muuttamista. 

”Toisaalta ei saisi unohtaa sote-järjestöjen omia, perinteisiä tavoitteita ja tarkoituksia - ei maailman muutos saa tarkoittaa, että kaikki sote-järjestöt muuttavat agendaansa sen mukaan. Tarvitaan muutosta, mutta jäseniä ja kohderyhmän asiaa palvellen.”

Teesi: Sote-järjestöt osana yhteiskunnallisia päämääriä

Teesiin vastasi 25 panelistia ja heistä 17 perusteli vastaustaan kommentilla. Viisi kommenttia annettiin muiden vastauksiin. Vastaukset painottuivat siten, että teesi nähtiin enimmäkseen todennäköisenä ja myös toivottuna. Kukaan panelisteista ei pitänyt teesiä erittäin epätodennäköisenä tai erittäin ei-toivottavana.

Toivottavuutta perusteltiin sillä, että isot yhteiskunnalliset ongelmat ovat kompleksisia ja yksittäinen toimija ei niitä yksin ratkaise. Todennäköisyyden osalta tuotiin esiin sitä, että suuntaus on jo nähtävissä.

” Tämä on erittäin toivottava suunta. Emme pysty ratkaisemaan isoja yhteiskunnallisia haasteita yksin.”

Kommenteissa pohdittiin järjestöjen roolia sekä edellytyksiä ja ehtoja päämääriin kytkeytymiselle. Roolin osalta todettiin, että järjestöt olisi nähtävä yhtenä toimijajoukkona osana laajaa yhteiskunnallista kokonaisuutta. Samalla olisi tarkasteltava, mitä erityistä annettavaa järjestöillä on yhteiskunnalle. Järjestöjen olisi tuotava esiin paras osaaminen yhteisten tavoitteiden edistämiseksi. Eräässä kommentissa pohdittiin sitä, nähdäänkö järjestöt pelastajana kestävyysvajeessa ja niukkuudessa vai eteneekö kehitys julkis- tai yksityisvetoisesti. Toiveena oli, että järjestöjen työn vaikuttavuus ja kustannustehokkuus ymmärretään ja se, että järjestötieto ja asiantuntemus olisi merkityksellistä ennakoinnissa. Olennaiseksi todettiin, että tunnistetaan muuttuvat tarpeet ja se, miten päämääriä ja tavoitteita asetetaan. Nykyistä parempaa strategista yhteistyötä ja vuoropuhelua toivottiin.

”Järjestöt on nähtävä yhtenä toimijajoukkona osana laajaa yhteiskunnallista kokonaisuutta. Samalla on kirkastettava yleishyödyllisen toiminnan vahvuudet nykyisessä ja tulevaisuuden toimintaympäristössä.”

Yhteiskunnallisiin päämääriin kytkeytyminen edellyttää yhteistyötä ja tähän liittyen todettiin, että yhteistyökykyiset ja -hakuiset järjestöt ovat selviytyjiä. Eräässä kommentissa mainittiin isompien järjestökokonaisuuksien ja vahvempien verkostotoimijoiden syntyminen fuusioiden kautta.  Siiloista ja päällekkäisestä työstä eroon pääseminen nousi kommenteissa myös esiin. Tämän todettiin vaativan toimintakulttuurin muutosta mahdollisesti rahoitusohjauksella. Eräässä vastauksessa pohdittiin, auttaisiko se, jos avustuskokonaisuus olisi vähemmän pirstaleinen ja valtionhallinnossa olisi kokemusta yhteishankkeista.  Muiksi vaadittaviksi asioiksi mainittiin avoimempi ja avarakatseisempi johtaminen, innovatiivisuus, ison kuvan näkeminen ja laajempi hyvinvointikäsitys. 

”Kaikkien toiminnan vaikuttavuus ja toiminnalla saatavat hyödyt paranevat kun siirrytään siiloista yhteistyöhön. Tämä vaatii kyllä nykyistä avoimempaa ja avarakatseisempaa johtamista ja innovatiivisuutta.”

Muutama panelisti toi esiin ehtoja, vaikka suhtautuikin asiaa toiveikkaasti. Teesin olisi toteuduttava järjestön autonomia huomioiden. Toisaalta tässä yhteydessä tuotiin esiin se, että toiminta asettuu aika lailla varmasti siihen suuntaan, mitä enemmistö näkee tärkeäksi, koska demokratiassa kansalaiset perustavat vapaasta tahdosta järjestöjä ja valitsevat päättäjät. Eräs pohdinta liittyi siihen, että vaikka järjestöjen päällekkäistä tekemistä ja kilpailua on hyvä vähentää ja kohdistaa resurssit varsinaiseen toimintaa, niin järjestöjen ei pidä menettää vapauttaan suunnata toiminta itse tärkeäksi näkemiinsä ilmiöihin.

”Kehitys yhteisymmärryksestä on toivottava. Järjestöjen roolin katveisiin ja suurten yhteiskunnallisten kokonaistavoitteiden kannalta näkymättömiin jäävien tukena ja puolustajana en soisi tässä kehityksessä katoavan tai ohentuvan.”

Muutama panelisti toivoi teesin toteutumista, mutta piti sitä kuitenkin epätodennäköisenä. Perusteluna oli se, ettei uskota poliittisen päättäjätason kykenevän muutokseen. Yhtenä näkökulmana mainittiin se, että Suomen ja Euroopan monimuotoistuessa toimintaympäristössä tulee olemaan enemmän erilaisia näkökulmia ja yhteisiin päämääriin sitoutuminen on heikompaa yksityiskohtaisemmissa asioissa, vaikka laajoissa kysymyksissä se voikin olla voimakasta. Kolmantena toteutumista estävänä tekijänä mainittiin siilojen poistumisen epätodennäköisyys. Niin kauan kuin järjestöt kilpailevat samoista resursseista, ei siilottomuuteen voi uskoa.

”Suomi ja Eurooppa monimuotoistuu, joten toimintaympäristössä tulee todennäköisesti olemaan huomattavasti nykyistä enemmän erilaisia näkökulmia, näkemyksiä ja päämääriä. On todennäköistä, että yhteisiin päämääriin sitoutuminen on heikompaa yksityiskohdissa, mutta laajemmissa kysymyksissä tämä voi olla hyvinkin voimakasta esim. ympäristökysymykset, sota-rauha.”

Päinvastoin kuin edellisessä, muutama panelisti piti teesin toteutumista todennäköisenä, mutta ei toivottavana. Perusteluna oli se, että sote-järjestöt olisivat tiukemmin kiinni julkisen ohjauksessa. Eräässä kommentissa todettiin, että poliittinen ohjaus on lisääntynyt ja tulee lisääntymään. Poliittisen ohjauksen lisääntyessä ote kansalaisyhteiskunnasta heikkenee. Tässä yhteydessä pohdittiin myös neljännen sektorin nousua kolmannen sektorin heikkenemisen seurauksena.

”En pidä tällaista kehityskulkua toivottavana, sillä se sitoisi sote-järjestöt yhä tiukemmin valtion /julkisen sektorin ohjaukseen. Sote-järjestöjen poliittisuus erilaisten intressien esilletuomisena ja yhteiskunnallisena keskusteluna ja kansalaistoimintana on jo nyt liudentunut.”

Teesi: Sote-järjestöjen vaikutusvalta

Teesin todennäköisyys- ja toivottavuusjanoilla vastasi 25 panelistia ja 20 perusteli vastaustaan kommentilla ja kuusi kommenttia annettiin muiden vastauksiin. Suurin osa vastaajista piti kehityskulkua todennäköisenä, joskin arvio oli vain maltillisesti todennäköinen. Viisi vastaajista ei nähnyt kehityskulkua kovin todennäköisenä. Teesiä pidettiin kuitenkin yhtä arviota lukuun ottamatta myös voittopuolisesti toivottavana ja kehityskulkua suotavana. Yleisesti todettiin, että järjestöjä kuullaan jo nyt melko hyvin.

Vaikka vastaajista suurin osa näki sote-järjestöjen vaikutusvaltaa koskevan teesin toivottavana ja melko todennäköisenäkin, kirjallisissa kommenteissa tuotiin silti esiin teesiä koskevia tarkempia huomioita, jotka liittyivät 1) kehityskulun edistäviin tekijöihin ja toisaalta 2) riskeiksi luokiteltaviin huoliin. Myös muutamia enemmän kehittämisluonteisia ehdotuksia esitettiin.

1) Kehityskulkua edistäviksi tekijöiksi osa vastaajista mainitsi, että julkisen vallan suunta on yhä enemmän vahvempiin kumppanuuksiin ja yhteistyöhön muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Tästä on maininta myös julkisen vallan strategiasta, johon yksi panelisteista viittasi. Muutama vastaaja toi myös esiin, että vaikutusvaltaan vaikuttaa positiivisesti myös se, jos/kun järjestöjen kyky osoittaa toimintansa tuloksia vahvistuu ja näin todistusaineistoa puhua järjestöjen puolta vahvistuu.

”Pidän todennäköisenä että samalla kun kyky mitata ja arvioida oman työn tuloksia lisääntyy (rahoittajien ja toimintaympäristömuutosten vaatimuksesta), myös kyky yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen lisääntyy.”

2) Kehityskulun todennäköisyyden ja toivottavuudenkin rinnalla nähtiin piilevän myös riskejä. Mikäli teesin mukainen vaikuttamistyö toteutuu keskittyneesti valittujen järjestötoimijoiden tekemänä, todettiin muutaman vastaajan osalta tämän keskittymisen edellytykset olevat parhaimmat suuremmilla järjestöillä, jotka voivat tämän myötä myös kasvaa. Kääntöpuolena tästä nähtiin riskiksi, että pienempiä järjestöjä karsiutuu pois. Useamman vastaajan pohdinnoissa oli myös huoli siitä, jos vaikuttamistoiminta keskittyy vain suurille ja ammattimaisille toimijoille, menetetäänkö silloin kansalaisyhteiskunnan ja järjestötoiminnan syvin olemus. Toisaalta muutamat vastaajat toivat esille myös sitä, että järjestöt eivät saa myöskään liikaa politisoitua ja niin sanotun lobbaustoiminnan tulisi vähentyä. Muutama vastaaja katsoi, että myös virkahenkilöiden ymmärryksen lisääminen kansalaisjärjestöjen toiminnasta olisi toivottavaa.

”Vuoropuhelu ja vaikuttaminen julkisen sektorin kanssa on ollut rakenteellinen osa valtakunnallisten sote-järjestöjen toimintaa. Todellisen vaikuttamisvoiman aikaansaaminen edellyttänee niiden ammattimaisen toiminnan kehittämistä, mutta soisi, että ne samalla kehittäisivät myös kansalaistoiminnallista ulottuvuuttaan. Nyt kansalaistoiminta uhkaa irrota niiden todellisesta, ammatillisesta toiminnasta. Niiden pitäisi ottaa entistä todempana kansalaistoiminta ja kansalaisyhteiskunta.”

”Järjestömaailman politisoitumista ei katsota hyvällä, ja siihen tulisi tulla iso muutos.”

Kun tarkastellaan niiden panelistien vastauksia, jotka eivät pitäneet niin todennäköisenä sitä, että sote-järjestöillä olisi vaikutusvaltaa päätöksenteon huipulla valittujen äänitorvien kautta, mitään yhtä selittävää tekijää ei ilmennyt. Muutamassa vastauksessa syyksi todettiin kuitenkin yhteiskunnan ristipaine. Muutkin kuin sote-järjestöt tuovat esille oman äänensä ja toiveita ja totuuksia on moneen lähtöön, eikä sote-järjestöjen äänikään ole yhdenlainen, vaan kenttä on moninainen.

”On myös täysin mahdollista, että ääni hukkuu ja kuuluu nykyistä vähemmän: etenkin paikallinen ääni on monin paikoin ollut vahvaa, mutta paikallisen merkitys tulevaisuudessa on avoin.”

Panelistien vastauksissa oli myös teesin aiheeseen liittyen esittää joitain kehittämisehdotuksia.

”Ehkä olisi järkevää kehittää avoimia foorumeita, joiden kautta järjestöjen agendaa saisi lobattua päättäjille? Siis ei niin, että meillä on edustaja-henkilö joka viestii järjestöjen tuntoja päättäjille, koska tämä henkilö ei ikinä voi edustaa koko järjestökenttää tasapuolisesti. Vaan niin, että meillä olisi esim. digitaalinen foorumi johon kaikki järjestöjen edustajat voivat jakaa ajatuksiaan/ huoliaan, ja sitten täältä tätä tietoa tiivistettäisiin ja kommunikoitaisiin päättäjille.”

”Ajattelen, että yksi näkökulma on lisätä virkahenkilöiden ymmärrystä kansalaisyhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta, toisaalta kehittää lainsäädännön valmistelua niin, että esimerkiksi järjestöjen autonomian kaltaiset asiat nousevat esiin.”

Tässä luvussa kuvattu tulevaisuustaulukko rakentui toimintaympäristöanalyysin ja Delfoin tulosten aineistoja hyödyntämällä. Tulevaisuustaulukko sisältää luonnollisesti rajatun määrän asioita, eikä näin tavoita kaikkia mahdollisia kehityskulkuja. Se tarjoaa kuitenkin työkalun, jonka kautta on mahdollista tarkastella erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuden tiloja.

Tulevaisuustaulukon vasemmalle sarakkeelle on valittu yhdeksän muuttujaa, joilla oletetaan olevan vaikutusta siihen, millaiseksi sote-järjestöjen tulevaisuus muotoutuu. Muuttujat ovat eräänlaisia epävarmuuksia, jotka voivat tulevaisuudessa toteutua eri tavoilla. Kullekin muuttajalle määrittyi lopulta kolme arvoa, jotka kuvaavat erilaisia kehitysvaihtoehtoja siitä, millaisena tilanne vuonna 2040 voi kyseisen muuttujan osalta näyttää.

Epävarmuudet (muuttujat)	Erilaiset kehitysvaihtoehdot vuonna 2040 (arvot)	Erilaiset kehitysvaihtoehdot vuonna 2040 (arvot)	Erilaiset kehitysvaihtoehdot vuonna 2040 (arvot)
	A	B	C
1 Yhdistyskentän toteuttaman toiminnan tulevaisuus	Pintansa pitävä Yhdistyskenttä on voimissaan ympäri Suomen ja sitä tukee ihmisten halu osallistua. Ry-pohjaisella kansalaisyhteiskunnalla on erityinen merkitys ja arvo.	Isommilla hartioilla Paikallinen toiminta säilyy toimintaryhminä, kerhotoimintana tai muuna vastaavana isompien järjestöorganisaatioiden tukemana sekä fuusioitumisten ja yhteistyön myötä.	Kuihtuva Yhdistyskentän ovat kuihduttaneet mm. vähenevä valtionavustaminen, ikääntyminen, kaupungistuminen ja digitalisaatio sekä uudet osallistumisen tavat. Yhdistysten määrä on paikoin vähentynyt ja toimintaa ei järjestetä.
2 Sote-järjestöjen rooli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa	Vahva Sote-järjestöihin luotetaan, niitä arvostetaan ja niiden näytöt puhuvat puolestaan. Valitut edustajat toimivat järjestöjen yhteisenä ”äänitorvena”.	Hauras Sote-järjestöjen toiminnan arvostus on heikentynyt. Kukin ajaa omaa asiaansa eikä vaikuttamista ole organisoitu.	Hajautunut Sote-järjestöt tekevät hyvää työtä kukin tahoillaan. Järjestöjen ääni yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on kuitenkin hajanainen ja vahvimman ääni kuuluu eniten.
3 Toiminnan taloudelliset edellytykset	Sopeutuva Valtionavustusten varassa toimivat sote-järjestöt sopeuttavat toimintansa sen mukaan kuin valtion budjetista varoja jaetaan. Pienet yhdistykset pärjäävät jäsen- ja osallistumismaksuilla	Resilientti Sote-Järjestöjen tulojen lähteet ovat monipuolisia ja ne myös jakavat resursseja keskenään.	Pudotuspeli Vain ne sote-järjestöt säilyivät elinvoimaisina, jotka ovat talouskyvykkäitä, joilla avustusten osuus on pieni tai jotka kykenevät osoittamaan vaikutuksiaan ja siten herättävät kiinnostusta rahoittajissa.
4 Digitalisaation heijastukset osallistumisen ja vuorovaikutuksen tapoihin	Kohtaamisen voima Digitalisaatio ei korvannut kasvokkain kohtaamista. Fyysisten kohtaamisten merkitys on arvossaan ja kohtaamisiin perustuva sote-järjestötoiminta on palannut juurilleen.	Erilaiset tarpeet Digitaaliset ratkaisut ovat osa elämää, mutta myös kasvokkain kohtaamisille on oma paikkansa ja sote-järjestöt ovat osanneet hyödyntää nämä molemmat eri tarpeisiin kohderyhmälähtöisesti.	Digipainotteinen Diginatiivien mukana teknologia on valtavirtaa kaikessa. Vuorovaikutus ja osallistuminen tapahtuu pääsääntöisesti verkossa. Some-alustoista saatava tieto, vertaistuki tai valistus ovat arkipäivää ja sote-järjestöt keskittyvät niiden tarjoamiseen.
5 Monimuotoistuvan yhteiskunnan vaikutus sote-järjestöihin	Elinvoimaa vahvistava Sote-järjestöt ovat keskeisessä roolissa moninaisuuden integroinnissa. Eri kulttuuritaustaiset ovat osa järjestöjen toimintaa työntekijöinä, aktiiveina ja toimintaan osallistujina.	Eriyttävä Eri kulttuuritaustaiset organisoituvat keskenään, rajatusti tai laajemmin, mikä toisaalta laajentaa kansalaisyhteiskuntaa, mutta se ei mahdollista kohtaamista eri kulttuuritaustaisten ihmisten välillä.	Muualle suuntautuva Eri kulttuuritaustaiset ihmiset kohtaavat muilla tavoilla. Järjestötoiminta ei palvele tai tuo erityistä lisäarvoa.
6 Tiedolla johtaminen sote-järjestöissä	Etujoukoissa Sote-järjestöissä on ketterästi omaksuttu vahva tiedolla johtamisen toimintatapa ja resurssit saadaan suunnattua tutkitusti vaikuttavampiin toimiin oikea-aikaisesti. Järjestöt tuottavat myös itse tietoa toiminnastaan.	Mukaan vedetty Yhteiskunnassa on kehittynyt tiedolla johtamisen toimintatapa ja myös sote-järjestöiltä edellytetään vastaavaa toimintaa. Järjestöiltä edellytetään tarkempaa tiedon tuottamista ja tutkitun tiedon hyödyntämistä.	Pienimuotoisesti omaksuttu Tiedolla johtaminen ei ohjaa toimintaa merkittävästi. Esimerkiksi pienessä ruohonjuuritason vapaaehtoisjärjestössä se ei ole niin olennaista ja osa ei näe sen soveltuvan kansalaistoimintaan.
7 Edistävän työn painottuminen ja sote-järjestöjen osallisuus siinä	Hätätila Palveluita ei pystytä tarjoamaan sitä tarvitseville eli säästöjä pyritään saamaan korjaavan työn karsimisesta. Sote-järjestöjen harteille kaatuu viimesijainen tuen antaminen.	Edistävä ote juhlapuheissa Aidon edistävän työn merkitys jäi juhlapuheisiin ja hyviin tavoitteisiin. Yhteiskunta sote-järjestöt mukaan lukien painivat enemmän akuuttien ongelmien ja korjaavan työn parissa.	Vahvistunut edistävä ote Ongelmiin tartutaan eri areenoilla entistä enemmän ajoissa. Syntyvät säästöt sekä inhimillinen näkökulma painavat vaakakupissa. Sote-järjestöjä ohjataan mukaan rahoituksella ja toisaalta ne toimivat myös edelläkävijämäisesti edistävää otetta vahvistaen.
8 Sote-järjestöt yhteiskunnallisten päämäärien toteuttamisessa	Erillään Yhteisten päämäärien eteen työskentely ei vahvistunut yhteiskunnassa ja myöskään sote-järjestöissä toimintatapa ei ole keskeisessä roolissa.	Pyristellen Sote-järjestöt vedettiin mukaan yhteiskehittämiseen erityisesti rahoituksella ohjaamisen keinoin.	Yhdessä Isot yhteiskunnalliset päämäärät luovat yhteistä suuntaa. Kukin, sote-järjestöt mukaan lukien, tuo oman osuutensa kokonaisuuteen.
9 Sote-järjestöjen rooli ilmastotoimijoina	Vaikuttaja Sote-järjestöt ovat merkittäviä yhteiskunnallisia ilmastoviestijöitä ja -toimijoita sekä ilmastopoliittisia vaikuttajia ja mukana päätöksenteossa.	Auttaja Sote-järjestöt ovat mukana huolehtimassa ja tukemassa ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista kärsiviä.	Toiminnassaan huomioija Sote-järjestöt sovittavat ilmastoasiat oman toiminnan agendaansa.

• Ensimmäisenä muuttujana taulukossa on yhdistyskentän toteuttaman toiminnan tulevaisuus. Vaihtoehtoisesti sote-järjestöjen yhdistyskenttä sellaisenaan pitää pintansa, toiminta voi toteutua kevyemmin muodoin isompien organisaatioiden tai yhteistyökuvioiden tukemana tai sitten yhdistykset ja niiden toiminta kuihtuu pois.
• Toisena muuttuja on sote-järjestöjen rooli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Yhtenä vaihtoehtona on vahva järjestökenttä, johon luotetaan ja jolla on yhteisesti valittuja ”äänitorvia”. Toisaalta järjestökenttä voi olla myös hauras, jolloin se on menettänyt arvostustaan ja kukin ajaa omaa asiaansa. Kolmantena vaihtoehtona järjestökenttä on hajautunut, jolloin vahvimman ääni kuuluu eniten.
• Kolmantena muuttujana on toiminnan taloudelliset edellytykset. Sote-järjestöt voivat sopeutua, jolloin ne muokkaavat toimintansa sen mukaan, miten valtion budjetista varoja jaetaan. Järjestöillä on myös vaihtoehtona tulonlähteiden monipuolistaminen resilientisti. Kolmantena vaihtoehtona on pudotuspeli, jossa vain ne järjestöt pärjäävät, jotka ovat talouskyvykkäitä, joilla avustusten osuus on pieni tai jotka kykenevät osoittamaan vaikutuksiaan.
• Neljäntenä muuttujana on digitalisaation heijastukset osallistumisen ja vuorovaikutuksen tapoihin. Vaihtoehtoisesti sote-järjestöissä kohtaaminen on voimissaan, digitaaliset ratkaisut ja kasvokkainen kohtaaminen ovat tasapainossa kohderyhmän tarpeet huomioiden tai digipainotteisuus on valtavirtaa.
• Viidentenä muuttujana on monimuotoistuvan yhteiskunnan vaikutus sote-järjestöihin. Yhtenä vaihtoehtona on tilanne, jossa järjestöt ovat keskeisessä roolissa moninaisuuden integroinnissa. Toinen vaihtoehto on, että eri kulttuuritaustaiset organisoituvat keskenään omissa järjestöissään. Kolmantena vaihtoehtona on tilanne, jossa eri kulttuuritaustaiset ihmiset kohtaavat muilla tavoilla kuin järjestöissä.
• Kuudentena muuttujana on tiedolla johtaminen sote-järjestöissä. Vaihtoehtoisesti järjestöt ovat etujoukoissa omaksuneet vahvasti tiedolla johtamisen toimintatavan tai ne on vedetty mukaan siten, että niiltä edellytetään tiedon tuottamista ja hyödyntämistä. Kolmantena vaihtoehtona se, että tiedolla johtaminen omaksutaan järjestöissä pienimuotoisesti, jolloin se ei ohjaa toimintaa merkittävästi.
• Seitsemäntenä muuttujan on edistävän työn painottuminen ja sote-järjestöjen osallisuus siinä. Yhtenä vaihtoehtona tilanne, jossa koko yhteiskunnassa on hätätila ja järjestöjen harteille kaatuu viimesijainen tuen antaminen. Toisena vaihtoehtona on se, että edistävä ote näkyy vain juhlapuheissa, jolloin yhteiskunta järjestöt mukaan lukien painivat enemmän akuuttien ongelmien ja korjaavan työn parissa. Kolmantena vaihtoehtona on se, että edistävä ote vahvistuu yhteiskunnassa järjestöt ovat edelläkävijämäisesti vahvistaneet sitä toiminnassaan tai ne ohjattu rahoituksella mukaan.
• Kahdeksantena muuttujana on järjestöt yhteiskunnallisten päämäärien toteuttamisessa. Sote-järjestöt voivat tehdä työtä erillään, koska yhteisten päämäärien eteen työskentely ei vahvistunut muutenkaan yhteiskunnassa. Toisaalta ne on voitu vetää mukaan pyristellen erityisesti rahoituksella ohjaamisen keinoin. Kolmantena vaihtoehtona on se, että yhdessä tekeminen vahvistuu ja järjestötkin tuovat oman osuutensa kokonaisuuteen.
• Yhdeksäntenä muuttujana on sote-järjestöjen rooli ilmastotoimijoina. Järjestöt voivat olla merkittäviä yhteiskunnallisia ilmastoviestijöitä ja -toimijoita sekä ilmastopoliittisia vaikuttajia. Toisaalta ne voivat keskittyä auttamiseen ja ovat mukana huolehtimassa ja tukemassa ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista kärsiviä. Kolmantena vaihtoehtona järjestöt huomioivat ilmastoasiat lähinnä sovittamalla ne oman toiminnan agendaansa.

Tulevaisuustaulukkoon yhdistetään tyypillisesti niin kutsuttu FAR-analyysi eli mahdottomien tilaparien taulukko, jossa havaitaan, mitkä kehitysvaihtoehtojen yhdistelmät eivät voisi olla mahdollisia ja näin pystytään sulkemaan sellaiset vaihtoehdot ulkopuolelle (Lätti ym. 2022, 327). Prosessi tehtiin myös tämän tulevaisuustaulukon osalta. Tulevaisuustaulukosta saatiin luotua useita eri tulevaisuuskuvalinjoja, mutta niiden kaikkien mahdollisten avaaminen ei ole tarkoituksenmukaista, sillä osa linjoista sisältää myös päällekkäisyyttä ja ovat samankaltaisia. Sen sijaan eri tulevaisuuskuvalinjoista valittiin skenaarioihin sellaiset, jotka voisivat olla tulevaisuuden tarkastelun suhteen kiinnostavia ja jotka selkeästi ovat myös toisistaan erilaisia ja sisältävät sekä toivottavia että uhkaavia tulevaisuusnäkymiä.

Alla olevaan kuvioon on kuvattu valitut kolme tulevaisuuskuvalinjaa, jotka muodostavat seuraavassa luvussa avattaviin skenaarioihin tarvittavat elementit.

Tämän luvun kolmeen skenaarioon hyödynnettiin toimintaympäristöanalyysia, Delfoi-tuloksen antia ja tulevaisuustaulukkoa, mutta se sisältää myös luovuutta ja ripauksen mielikuvitusta kuvaamaan yhteyksiä, joista ei luonnollisesti ole tietoa. Skenaariot eivät ole ennusteita siitä, mitä tulee tapahtumaan, mutta kumpuavat nykyhetken tilanteesta ja kuvaavat kuitenkin erilaisia mahdollisia, toivottuja ja ei-toivottuja näkymiä siitä, millaisia tulevaisuuksia sote-järjestöillä voi olla vastassa valittujen näkökulmien valossa. Skenaariot on rakennettu niin, että ne ovat selkeästi toisistaan erottuvia ja sisältävät sellaisia elementtejä, joista voi käydä myös rakentavaa tulevaisuusdialogia ja tarkastella, edellyttävätkö pohdinnat huomioita myös tulevaisuuteen varautumisen ja tulevaisuussuunnittelun suhteen. Skenaarioita on ilmennetty eri tavoilla.

Skenaario 1: Totuttuun turvautuen

Totuttuun turvautuen -skenaarion ydinpiirteet

Järjestöjen elinvoima 

• Rekisteröityneitä sote-yhdistyksiä on määrällisesti paljon ja yhdistyspohjaisella toiminnalla on erityinen arvo.
• Eri kulttuuritaustaiset ihmiset organisoituvat eriytyen keskenään, mikä toisaalta kuitenkin laajentaa kansalaisyhteiskuntaa.
• Toiminnassa on vahva painotus yhteisöllisyyden ja osallisuuden mahdollistamisessa sekä ”aitojen” kohtaamisten tarjoamisessa digitaalisen maailman vastapainona. 

Järjestöjen toimintaedellytykset 

• Pudotuspelissä menestyvät ne, jotka pärjäävät pienellä tai ne, jotka selkeästi osoittavat vaikuttavuuttaan ja osaavat hyödyntää monipuolisia tulonlähteitä. 
• Tiedolla johtamista edellytetään tuloksellisen ja vaikuttavan toiminnan toteuttamiseksi erityisesti julkista rahoitusta nauttivilta järjestöiltä.

Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli 

• Sote-järjestöjä ohjataan rahoituksella yhteiskehittämiseen ja toimimaan tiettyjen yhteiskunnallisten päämäärien eteen. 
• Sote-järjestöjen toiminta painottuu korjaavaan työhön, mutta edistävää työtäkin tehdään.
• Sote-järjestöjen ilmastotoimijuus painottuu ilmastonmuutoksesta kärsivien ihmisten auttamiseen. 
• Sote-järjestöjen ääni päätöksenteossa on hajanainen ja kuuluu vain joidenkin osalta.

Kuvaus Totuttuun turvautuen -skenaariosta

Vuonna 2040 yhdistysten luvatussa maassa sote-järjestöt tekevät töitä oman elinvoimansa edellytysten kiinni pitämisestä vahvistaen rooliaan kasvokkain kohtaamisen yhteisöllisyyttä tarvitseville. 

Järjestöjen elinvoima
Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat pitäneet pintansa. Rekisteröityneelle yhdistykselle on edelleen oma merkityksensä. Vanhimmat järjestöt valmistautuvat jo 150-vuotisjuhliinsa ja toisaalta uusia yhdistyksiä perustetaan yhdistyskentältä poistuneiden tilalle. Eri kulttuuritaustasta tulevia ihmisiä sote-järjestöt eivät saaneet integroitua merkittävästi mukaan toimintaansa, vaan he ovat perustaneet omia yhdistyksiä ja organisoituvat keskenään. Vaikka digitaalinen maailma on arkea ja myös sote-järjestöissä osataan hyödyntää sen mahdollisuuksia, sote-järjestöjen potentiaali ja arvo nousee erityisesti niiden alkujuurista tarjota aitoja, kasvokkain kohtaamisen areenoita ihmisille, jotka kokevat tyhjiötä, ulkopuolelle jäämistä ja kaipaavat merkityksellisyyden kokemuksia.

Järjestöjen toimintaedellytykset
Kivuitta yhdistystoimijuuden matka ei ole taittunut, vaan työtä on tehty kädet savessa. 2020-luvun murroskausi toi ryhtiä yhdistyskentälle, jossa käytiin pudotuspeliä. Elinvoimaisina säilyivät ne, jotka pärjäsivät muutoinkin taloudellisesti pienillä resursseilla. Elinvoimaisina säilyivät myös ne, jotka asemoivat paikkansa yhteiskunnassa ja valtionavustuksissa tuloksellisen ja vaikuttavan työn tekijöinä osoittaen, että toiminnan avustaminen on investointi yhteiskunnalle. Vahvana porskuttavat myös talouskyvykkäät yhdistystaiturit, jotka osaavat hyödyntää erilaisia tulonlähteitä ja joiden rahoitus on monikanavaista. Lisäksi julkinen valta edellyttää erityisesti valtionavustusta nauttivalta sote-järjestöiltä parempaa tiedolla johtamista, joka on yhteiskunnassa kehittynyt vallitsevaksi toimintatavaksi. Näin avustettava toiminta suuntautuu oikealle kohderyhmälle, oikeaan aikaan, tarpeita vastaavaksi.

Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli
Sosiaali- ja terveydenhuollon kantokyky on koetuksella ja toiminta painottunut erityisesti akuuttien ongelmien ratkaisemiseksi ja korjaavaan työhön myös sote-järjestöissä, joissa osaltaan on jatkettu myös edistävää työtä resurssien sallimissa rajoissa. Sote-järjestöt ovat korvaamaton tuki täydentämään julkisen tarjoamia palveluita. Edistävän työn puolesta jaksetaan edelleen kuitenkin puhua ja uskoa, vaikka matka sanoista tekoihin junnaa joka tasolla paikallaan. Sote-järjestöillä on erityinen rooli ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista kärsivien ihmisten auttajana ja tukijana. Ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista kärsivät muodostavatkin monelle sote-järjestölle keskeisen kohderyhmän.

Vaikka laaja yhdistyskenttä on vahvuus, kaikissa olosuhteissa se ei ole asioita parhaiten eteenpäin vievä voima. Isojen yhteiskunnallisten ongelmien edessä sote-järjestöt joutuvat pyristellen yhä opettelemaan yhteiskehittämistä ja sitä, että ihmisten kannalta toivottavinta muutosta ei saada parhaiten aikaan erillään muista ja keskittymällä vain omaan tekemiseen. Tämän vuoksi rahoituksella ohjataan sote-järjestöjä yhteiskehittämiseen tiettyjen yhteiskunnallisten ilmiöiden osalta entistä voimallisemmin. Pirstaloitunut ja laaja yhdistyskenttä tarkoittaa myös sitä, että muutamia keskeisiä vaikuttajajärjestöjä lukuun ottamatta sote-järjestöjen ääni yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on hajanainen ja hukkuu muiden yhä kasvavan vaikuttaja- ja lobbarijoukon rinnalla.

Esimerkkejä Totuttuun turvautuen -skenaarioon johtavista mahdollisista asioista ja tapahtumista

Rekisteröityneitä sote-yhdistyksiä on määrällisesti paljon ja yhdistyspohjaisella toiminnalla on erityinen arvo. (Järjestöjen elinvoima)

• Sote-yhdistysten määrä on pysynyt vuosia melko vakiintuneena ja kehityskaari samankaltaisena: osalla tarve toiminnalle hiipuu, uusia yhä spesifimpiä yhdistyksiä perustetaan ja monien yhdistysten perustukset pysyvät vankkumattomasti paikallaan.
• Ihmisillä on perustarve osallistua, kohdata kasvotusten, olla jakamassa kansalaisvastuutaan ja kokemassa merkityksellisyyden tunteita yhteisen hyvän edistämiseksi.
• Työyhteisöjen vapaaehtoisenpäivään osallistuminen tuo uusia osallistujia järjestöille, ja työsuhde-etuutta voi käyttää yhdistyksissä toteutettavaan virkistystoimintaan sekä yhdistysjäsenyyden hankintaan.
• Muukin kuin palkkatyö nähdään merkityksellisenä. Esimerkiksi järjestöissä ansaitut digitaaliset osaamismerkit ovat arvokkaita ja muun muassa nuorille ja opiskelijoille osaamismerkeistä on tullut hyvä lisä ansioluetteloon. 
• Tekoälypohjainen järjestöjen toimintaa kokoava alusta auttaa ihmisiä löytämään järjestötoiminnan pariin ja järjestöjen kumppaneita ohjaamaan ihmisiä järjestöjen pariin.  
• Kaupungistuminen tuo ihmisiä lähekkäin ja toisaalta asumisen monipaikkaisuus mahdollistaa järjestöjen elinvoimaa ympäri Suomen. 

Eri kulttuuritaustaiset ihmiset organisoituvat eriytyen keskenään, mikä toisaalta kuitenkin laajentaa kansalaisyhteiskuntaa. (Järjestöjen elinvoima)

• Sote-järjestöjen tekemää työtä ei tunneta, jotta maahanmuuttajia voisi ohjata olemassa olevien sote-yhdistysten pariin.
• Sote-järjestöissä ei ole riittävästi resursseja (raha, aika, osaaminen) ja tahtotilaa huomioida eri kulttuuritaustaisten ihmisten kieltä ja kulttuuria huolimatta siitä, että järjestöt alun perin nähtiin yhteiskunnassa tärkeänä sillanrakentajana kotouttamisessa.  
• Eri kieli- ja kulttuuritaustaiset kaipaavat oman identiteetin vahvistamista ja haluavat kokoontua keskenään ja pitää yllä samalla omia kulttuuriperinteitään.  
• Rahoituksen saaminen toimintaan lisää tarvetta ry-muotoisen toiminnan perustamiseen. Toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajilla on tiedolliset ja taidolliset valmiudet yhdistyksen perustamiseen. He tuntevat hyvin yhdistyslain ja järjestelmät.
• Maahanmuuttajien omien järjestöjen kotouttamiseen liittyvään toimintaan suunnataan merkittävä rahoitus.

Toiminnassa on vahva painotus yhteisöllisyyden ja osallisuuden mahdollistamisessa sekä ”aitojen” kohtaamisten tarjoamisessa digitaalisen maailman vastapainona. (Järjestöjen elinvoima)

• Digitaalisissa yhteisöissä kohtaamisen kokemus jää monilta osin vajaaksi ja pinnalliseksi, eivätkä ne onnistu täyttämään ihmisten tarvetta niin sanottuihin aitoihin kasvokkain tapahtuviin kohtaamisiin. Esimerkiksi 2020-luvulla some-yhteisöissä varttuneille nuorille tapailu ja kohtaaminen ryhmissä samanhenkisen kanssa organisoidusti on virkistävää, toivottavaa ja uutta arkea.
• Ihmiset hakeutuvat järjestöjen kohtaavan toiminnan pariin päästääkseen irti digi- ja älylaitemaailman huonoista puolista.
• Digipainotteinen työelämä luo järjestöjen kohtaavalle toiminnalle markkinaraon. 
• Perheyhteisöt ovat hajallaan ja erityisesti työelämässä vähemmällä panoksella mukana olevilla tai siitä kokonaan pois jääneillä ihmisillä on tarve kokea osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä itsensä hyödylliseksi itselleen merkityksellisissä ryhmissä.
• Yksinäisyys on nimetty kansanterveydelliseksi ongelmaksi. Järjestöjen rahoitusta ohjataan vahvasti siihen, että he vastaavat ihmisten yhteisöllisyyden ja osallisuuden tarpeisiin yksinäisyyden ja eriarvoisuuden vähentämistä koskevissa tavoitteissa.  

Pudotuspelissä menestyvät ne, jotka pärjäävät pienellä tai ne, jotka selkeästi osoittavat vaikuttavuuttaan ja osaavat hyödyntää monipuolisia tulonlähteitä. (Järjestöjen toimintaedellytykset)

• Valtiontalous joutui tiukalle säästökuurille 2020-luvulla. Siitä alkoi myös valtionavustusten tason lasku.
• Pienellä pärjäävät tulevat toimeen jäsen- tai osallistumismaksuilla sekä toimitila-avustuksilla ja ne saavat myös jossain määrin kuntien ja hyvinvointialueiden tukea. Osa järjestöistä osaa hyödyntää laajasti myös eri tiloja ja ympäristöjä, ja he järjestävät tapaamisia luonnossa, puistoissa, kirjastoissa tai muissa rakennetuissa yhteisötiloissa, joihin on vapaa pääsy. 
• Vastuullisuuden korostuminen edellyttää julkista sektoria vaatimaan yhä parempaa vaikuttavuuden osoittamista avustettavilta järjestöiltä.
• Pintansa pitäneillä järjestöillä on markkinointiosaamista eli he osaavat kohdentaa palveluitaan oikeille asiakasryhmille ja näin erottautumaan, mikä on vahvistanut osaavimpien asemaa ja syrjäyttänyt päällekkäistä työtä tekevät pois ”järjestömarkkinoilta”. 
• Sote-järjestöissä työtä tekeville ja opiskelijoille on luotu oma järjestöjen arviointia, rahoituksen monipuolisuutta ja markkinointiosaamista vahvistava koulutuspolku. Osalla järjestöistä on resursseja kouluttautua. 
• Rahoituksen myöntäjät ja päättäjät arvottavat korkeammalle ihmisiä kohtaavaa toimintaa, jolla saadaan suoremmin konkreetista näyttöä toiminnan vaikutuksista. 
• Rahoittaja suuntaa ohjelmarahoitusta valittuihin strategisiin yhteiskunnallisiin päämääriin, mikä sopii osalle sote-järjestöistä, mutta on pois niiltä, joiden toiminta ei liity valittuihin päämääriin.
• Uusien työntekijöiden palkkaamisessa korostuu markkinointi-, talous- ja vaikuttavuusosaaminen.

Tiedolla johtamista edellytetään tuloksellisen ja vaikuttavan toiminnan toteuttamiseksi erityisesti julkista rahoitusta nauttivilta järjestöiltä. (Järjestöjen toimintaedellytykset)

• Yhteiskunnassa ja erityisesti sosiaali- ja terveysalalla tulee vahva siirtymä tietopohjaiseen tekemiseen, mikä vaikuttaa myös sote-järjestöihin.
• On kertynyt tietokantoja ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden tilasta, jota sote-järjestöt parhaimmillaan osaavat käyttää toimintojensa suunnitteluun. 
• Ihmisten tarpeiden ja tarjonnan suhde tunnistetaan paremmin. Julkista rahoitusta ohjataan sinne, missä on tarvetta.

Sote-järjestöjä ohjataan rahoituksella yhteiskehittämiseen ja toimimaan yhteiskunnallisten päämäärien eteen. (Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli)

• Koska järjestöjä on määrällisesti paljon, niiden ei ole helppo päästä mukaan yhteiskehittämiseen ja yhteiskunnallisia päämääriä asettaviin verkostoihin. Muiden tahojen on vastaavasti haastavampaa löytää sopivia kumppanuuksia, koska järjestökenttä on moninainen ja laaja.
• Sote-järjestöjen huomio suuntautuu auttamis- ja neuvontatyöhön sekä omien toimintaedellytysten turvaamiseen, jonka vuoksi ne eivät ole aktiivisesti ja omaehtoisesti osallistuneet yhteiskehittämiseen.
• Yksinäisyyden ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien terveyshaittojen vähentäminen ja ikäihmisten tuen tarpeisiin vastaaminen ovat strategisia yhteiskunnallisia päämääriä, joihin sote-järjestöjä ohjataan rahoituksella. 

Sote-järjestöjen toiminta painottuu korjaavaan työhön, mutta edistävää työtäkin tehdään. (Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli) 

• Hyvinvointialueiden asemoituminen ottaa aikansa ja päätöksenteko ei ole riittävän kauaskantoista ja resursseja ei riitä edistävään työhön.
• Terveydenhuollon kantokyky on koetuksella, koska ikääntyvän väestön lisäksi myös nuoremmat sukupolvet oireilevat, ilmastonmuutoksen terveyshaitat alkavat näkyä ja myös traumaperäiset ongelmat lisääntyvät.  Sote-järjestöt täydentävät julkista palvelutarjontaa ja hoitavat voitavansa vaikeassa tilanteessa.
• Sote-järjestöjen rahoitus kohdistuu erityisesti korjaavaan työhön, mutta edistävääkin työtä rahoitetaan ja kehitetään.
• Osa hahmottaa, että edistävä näkökulma on mukana kaikessa työssä ja sitä jo tehdään.

Sote-järjestöjen ilmastotoimijuus painottuu ilmastonmuutoksesta kärsivien ihmisten auttamiseen. (Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli)

• Ilmastonmuutoksesta johtuvista ongelmista tai haasteista kärsivien tuen ja neuvonnan tarve lisääntyy, ja se näkyy merkittävästi sote-järjestöjen neuvonta- ja auttamistyössä.
• Ihmisen välisessä kasvokkain kohtaavassa osallisuutta edistävässä toiminnassa keskustelun aiheina on yhä enemmän ilmastoteemat. Tämä vahvistaa sitä, että sote-järjestöt ottavat teeman vahvemmin sisällökseen. 
• Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen on pääosin muiden vastuulla ja sote-järjestöille luontaisesti soveltui auttamis- ja neuvontavastuu.

Sote-järjestöjen ääni päätöksenteossa on hajanainen ja kuuluu vain joidenkin osalta. (Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli) 

• Sote-järjestökentän laajuus ja erillään toimiminen saa järjestöjen äänet vaimeammaksi muiden ääntä pitävien rinnalla.
• Yhä useampi yhteiskunnallinen taho tai ryhmittymä haluaa äänensä kuuluviin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja vaikuttamisen tavat ovat kehittyneet.
• Päättäjien ja virkamiesten toimintatavat ovat muuttuneet ja he ovat yhä enemmän suoraan yhteydessä kansalaisiin.
• Kehittyneet muut suoran osallistumisen tavat ovat vähentäneet sote-järjestöjen vaikuttamistyön tarvetta. 

Nostoja mahdollisista tapahtumista aikajanalla 2023–2040 Totuttuun turvautuen -skenaariossa

Tutustu Totuttuun turvautuen -skenaarion persooniin vuonna 2040

Skenaario 2: Yhteyden voimin

Yhteyden voimin -skenaarion ydinpiirteet

Järjestöjen elinvoima

• Paikallista toimintaa toteutetaan kevyemmillä muodoilla ja erilaisia hallinnollisia tehtäviä voidaan hoitaa isommilla hartioilla.
• Maahanmuuttajataustaisia ihmisiä on saatu mukaan sote-järjestötoimintaan.
• Digitaalisen ja kasvokkain kohtaamisen välillä on luonteva tasapaino.

Järjestöjen toimintaedellytykset

• Sote-järjestöillä on monipuoliset tulonlähteet kuten julkiset avustukset, erilaiset rahoitukset, varainhankinta, oman toiminnan tuotot ja resurssien jakaminen.
• Tiedolla johtaminen on ketterästi omaksuttu sote-järjestöissä, ne hyödyntävät tietoa ja tuottavat yhtenäistä, luotettavaa ja ajantasaista tietoa.

Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli

• Ilmiölähtöinen ja yhteisten yhteiskunnallisten päämäärien eteen työskentely ovat sote-järjestöissä vallitseva tapa toimia.
• Sote-järjestöt painottavat edistävää otetta.
• Sote-järjestöt ovat sisällyttäneet ilmastotoimijuuden strategioihin ja toimintasuunnitelmiin.
• Sote-järjestöihin luotetaan ja niillä on keskuudestaan valittuja edustajia tuomaan yhteistä ääntä päätöksentekoon.

Kuvaus Yhteyden voimin -skenaariosta

Vuonna 2040 sote-järjestöjä luonnehtii uudenlaiset yhteydet sekä sosiaalista, ekologista ja taloudellista kestävyyttä edistävät toimintatavat.

Järjestöjen elinvoima
Yhdistysten aktiivitoimijoiden määrä on vähentynyt, mutta järjestöjen toiminnan on kuitenkin mahdollista toteutua eri puolilla Suomea, koska paikallista toimintaa järjestetään kevyemmillä muodoilla, esimerkiksi toimintaryhminä ja kerhotoimintana. Hallinnollisia tehtäviä, joihin ei riittäisi tekijöitä, hoidetaan tarvittaessa isommilla hartioilla. Näitä ovat esimerkiksi uudet fuusioitumisten myötä syntyneet toimijat, valtakunnalliset järjestöt sekä erilaiset yhteenliittymät ja koalitiot. Väestön monimuotoistuminen ja ulkomaalaistaustaisten henkilöiden saaminen mukaan sosiaali- ja terveysjärjestötoimintaan sekä yhteistyö maahanmuuttajataustaisten omien järjestöjen kanssa on myös lisännyt järjestöjen elinvoimaa. Samalla kannetaan kortta kekoon kotoutumisessa. Teknologia on mukana kaikessa ja sote-järjestöt ovat kyenneet hyödyntämään sitä tasapainoisesti pitäen samalla kiinni myös kasvokkain kohtaamisesta.

Järjestöjen toimintaedellytykset
Sote-järjestöt ovat onnistuneet yhteiskunnan tiukan taloudellisen tilanteen ajamana monipuolistamaan tapojaan rahoittaa toimintaansa. Tulonlähteinä ovat niin julkiset avustukset, erilaiset rahoitukset, varainhankinta kuin oman toiminnan tuotot. Järjestöt osaavat tasapainoilla ammattilaisuuden ja kansalaistoiminnan periaatteiden välillä. Myös resurssien kuten tilojen ja työvälineiden jakamista hyödynnetään paljon. Monipuolisen rahoituksen mahdollistaa osaltaan se, että järjestöt kykenevät osoittamaan vastuullisuuttaan sidosryhmilleen. Tiedolla johtaminen on etujoukoissa omaksuttu järjestöissä yleisenä toimintatapana. Järjestöissä hyödynnetään tietoa toiminnan suunnittelun pohjana ja sen avulla kyetään ennakoimaan ja suuntaamaan resursseja tutkitusti vaikuttaviin toimiin. Lisäksi tuotetaan itse yhtenäistä ja ajantasaista tietoa. Tämä lisää järjestöjen luotettavuutta.

Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli
Kestävän yhteiskunnan ja hyvinvointitalouden rakentaminen on myös sote-järjestöissä keskiössä. Sote-järjestöt ovatkin aktiivisesti olleet mukana kehittämässä hyvinvointitalouden perustaa yhteiskunnassa. Edistävä ote on sote-järjestöissä vahvaa ja painottunutta ja sen merkitykseen uskotaan yhä enemmän. Tulipalojen sammuttamisen sijaan halutaan vahvistaa hyvinvointia ja sen taustatekijöitä. Ilmastonmuutokseen liittyvät asiat sisältyvät sote-järjestöjen strategioihin ja toiminnan suunnitteluun, ja ne ovat omaksuneet monipuolisia rooleja ilmastotoimijoina. Sote-järjestöt vaikuttavat päätöksentekoon, viestivät kohderyhmilleen ja toimivat itse ilmastovastuullisesti. Ilmiölähtöinen ote ja yhteiset päämäärät nähdään myös sote-järjestöissä edellytyksinä systeemisten muutosten aikaansaamiselle ja kestävälle yhteiskunnalle – niin ihmisen kuin ympäristön hyvinvoinnin näkökulmasta. Sote-järjestöt on tunnistettu ja tunnustettu yhteiskunnassa keskeisinä toimijoina osana yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisua.

Sosiaali- ja terveysjärjestöillä on vahva rooli yhteiskunnassa ja niihin luotetaan, vaikka ilmassa on monenlaista demokratiaa, luottamusta ja hyvinvointia haastavaa tekijää. Järjestöjen osallistumisen päätöksentekoon mahdollistaa se, että niillä on yhteistyön ja keskinäisen luottamuksen mahdollistamana keskuudestaan valittuja toimijoita, jotka tuovat esiin yhteistä ääntä. Tämä on helpottanut sitä, että järjestöjen viestit menevät vaikuttavasti perille päätöksentekijöille ja ne tulevat huomioiduksi.

Esimerkkejä Yhteyden voimin -skenaarioon johtavista mahdollisista asioista ja tapahtumista

Paikallista toimintaa toteutetaan kevyemmillä muodoilla ja erilaisia hallinnollisia tehtäviä voidaan hoitaa isommilla hartioilla. (Järjestöjen elinvoima)

• Aktiivitoimijoiden määrä on vähentynyt, koska väestö on ikääntyneempää.
• Ihmiset haluavat osallistua ja tehdä vapaaehtoistyötä kevyemmällä otteella, esimerkiksi keikkaluontoisesti ja kuluttajakansalaisina valita tarpeisiinsa sopivimmat tavat osallistua ja olla mukana. Yhdistysjäsenyyden merkitys on muuttunut ja se ei ole enää osallistumisen ydin.
• Ihmiset löytävät toimintaan mukaan tekoälypohjaisten alustojen ja digitaalisen ohjauksen avulla.
• Toimintaryhmälaki menee läpi ja kansalaistoiminnan kevyempi muoto saa suosiota.
• Yhdistyslakia on edelleen kehitetty ja yhdistyksien yhdistymistä on helpotettu yhdistyslailla.

Maahanmuuttajataustaisia ihmisiä on saatu mukaan sote-järjestötoimintaan. (Järjestöjen elinvoima)

• Yhteiskunnassa on onnistuttu maahanmuuttajien integroinnissa ja se näkyy myös sote-järjestöissä.
• Kotoutumisesta vastaavien tahojen ja sote-järjestöjen välinen yhteistyö kotoutumisen edistämiseksi on toimivaa.
• Sote-järjestöjen osaamista kotoutumista koskevissa asioissa ja kulttuurisensitiivisyydessä on päämäärätietoisesti ja ennakoiden vahvistettu ja aihe näkyy myös järjestöjen agendalla.
• Kieli ei ole enää muurina, koska käännösohjelmat ovat kehittyneet toimiviksi ja eri kielitaustaiset pystyvät puhumaan vaivattomasti keskenään. Myös englantia puhutaan paljon.
• Merkittävä sote-järjestöille suunnattu kotoutumisen edistämistä tukeva valtionavustus lisää järjestöjen kapasiteettia vahvistaa kotoutumiseen liittyvää toimintaa. 
• Maahanmuuttajien omien järjestöjen kanssa tehdään yhteistyötä ja ne voivat myös kytkeytyä valtakunnallisiin sote-järjestöihin jäsenjärjestönä.

Digitaalisen ja kasvokkain kohtaamisen välillä on luonteva tasapaino. (Järjestöjen elinvoima)

• Kohderyhmien tarpeiden ymmärtäminen on vahvaa, ja sen avulla osataan luoda erityyppistä tarjontaa niin kasvokkain kuin digitaalisesti.
• Elävän ja digitaalisen kohtaamisen välinen arvolataus on poistunut ja ihmisten tarve noussut keskiöön. Aitoa kohtaamista voi tapahtua myös digitaalisesti tai helppoa ja nopeaa kohtaamista elävässä elämässä.
• Käyttöliittymät ovat kehittyneet ja helppokäyttöisiä. Sote-järjestöt ovat yhteistyö- ja kehittämiskumppaneita toimijoille, jotka luovat digitaalisia ympäristöjä kohdennetummille toimijaryhmille.
• Samanaikaisesti kun digitaalisuus on kehittynyt, on myös ihmisten halu toimia digitaalisesti saavuttanut saturaatiopisteen. Kohtaaminen on myös arvossaan.

Sote-järjestöillä on monipuoliset tulonlähteet, kuten julkiset avustukset, erilaiset rahoitukset, varainhankinta, oman toiminnan tuotot ja resurssien jakamien. (Järjestöjen toimintaedellytykset)

• Sote-järjestöt hyväksyivät toimijuutensa ammattilaisuuden ja kansalaistoiminnan periaatteiden välillä.
• Valtionavustusten sääntelyyn on saatu joustavuutta niin, että oman varainhankinnan ja toiminnan tuottoja voidaan käyttää joustavammin valtionavustusten rinnalla.
• Vastuullisuuden osoittaminen ja arvioiva ajattelutapa on yhteiskunnassa vahvaa ja myös sote-järjestöissä se on ajan hermoilla olevaa, proaktiivisesti kehittyvää ja se nähdään keskeisenä toiminnan edellytystekijänä. Vaikuttavuuden osoittamisen myötä järjestöt kykenevät osoittamaan ja viestimään vastuullisuuttaan kohderyhmilleen ja eri sidosryhmille kuten rahoittajille ja sijoittajille.
• Varainhankintaan on olemassa erilaisia yhteisesti luotuja ja kansalaisten hyväksymiä malleja ja tapoja. Tämän avulla lahjoituskulttuuri kehittyy yksityisten henkilöiden osalta.
• Yritysvastuuseen sisältyy yhteistyötä sote-järjestöjen kanssa ja niiden toiminnan tukemista.
• Sote-järjestöt ovat taitavia ja innovatiivisia kehittämään uudenlaisia tulonlähteitä.
• Kehittyneet digitaaliset alustat mahdollistavat resurssien jakamisen. Resurssien jakamista edistää ylipäätään laajempi yhteiskehittämisen voimistuminen.
• Sote-järjestöt ovat perustaneet yhteiskunnallisia yrityksiä ja kehittävät niitä vastuullisilta sijoittajilta saadun pääoman avulla. Sijoittajien keskuudessa vastuullisuuden ajatus on yleistä.

Tiedolla johtaminen on ketterästi omaksuttu sote-järjestöissä, ne hyödyntävät tietoa ja tuottavat yhtenäistä, luotettavaa ja ajantasaista tietoa. (Järjestöjen toimintaedellytykset)

• Tiedon hankkimista on helpotettu laajemmin yhteiskunnassa ja avoimen datan vastuullinen tuottaminen ja hyödyntäminen on lisääntynyt. Sote-järjestöt tekivät osaltaan vaikuttamistyötä tämän toteutumiseksi. Myös eri toimijoiden keskinäinen luottamus vahvisti tiedon jakamista.
• Resursseja suunnataan sote-järjestöissä tiedon hankkimiseen, soveltamiseen ja vastuulliseen käyttöön. Siihen palkataan ja koulutetaan asiantuntijoita.
• Ennakoiva näkökulma on sote-järjestöjen toiminnan kivijalka, mikä vaatii tiedolla johtamista.
• Tekoälypohjaisista tietokannoista saatava tieto ihmisten hyvinvoinnin tilasta ja tarpeista mahdollistaa tiedon hyödyntämisen toiminnan suunnittelussa.
• On olemassa yhtenäinen ja kattava tietopankki, josta saa tietoa järjestöjen tekemästä toiminnasta. Erityisesti kunnilla ja hyvinvointialueilla hyödynnetään tätä tietoa laajasti.
• Rahoittajille kertyvä tieto on avointa, jotta resursseja ei tuhlata päällekkäiseen työhön.
• Rahoitusta suunnataan tekoälypohjaisen analysoinnin avulla sinne, missä on eniten tarvetta ja niille, jotka tähän tarpeeseen vastaavat. Tämäkin on tehnyt tiedolla johtamisesta toiminnan elinvoiman edellytystekijän.

Ilmiölähtöinen ja yhteisten yhteiskunnallisten päämäärien eteen työskentely ovat sote-järjestöissä vallitseva tapa toimia. (Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli)

• Yhteiskunnan ongelmien kompleksisuus sai näkemään, että systeemisten muutosten aikaansaaminen on välttämätöntä kestävän yhteiskunnan aikaansaamiseksi.
• Ajattelu- ja toimintatavat kehittyivät ja asioita katsotaan avoimin mielin ja ilmiölähtöisellä otteella tulevaisuuden näkökulmasta.  Keskinäinen kilpailu vähentyi, kun huomioi suuntautui tulevaisuuden päämäärien saavuttamiseen.
• Verkostoissa lisääntyi systeemisen verkostotyön toimintatapa, mikä vahvisti ilmiölähtöistä työskentelyä laajemmin. Työn hybridisoituminen osaltaan edisti asioiden näkemistä toisen silmin.
• Osaamisen tukea suunnattiin ilmiölähtöisen työskentelytavan ja yhteiskehittämisen oppimiseen.
• Rahoitus ja valtionavustusrakenteet mahdollistavat yhteiskehittämisen sekä ilmiölähtöisen ja yhteiskunnallista hyötyä aikaan saavaan työn.

Sote-järjestöt painottavat edistävää otetta. (Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli)

• Kansalaisyhteiskunnasta lähtöisin oleva sosiaalista, taloudellista ja ekologista kestävyyttä kokoava hyvinvointitalouden lähestymistapa vahvistuu yhteiskunnassa ja edistävän työn merkitykseen uskotaan yhä enemmän.
• Tapahtuu edistävän työn herätys, kun ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden ongelmien seuraukset käyvät kestämättömäksi. Syntyy koko yhteiskuntaa yhdistävä terveyttä ja hyvinvointia edistävä versio 2.0 ”Pohjois-Karjala-projektista”. 
• Edistävää toimintaa luodaan sote-järjestöissä rahoituksen kannustamana, mutta myös omaehtoisesti ja edelläkävijämäisesti toimien.
• Hyvinvointialueilla ja kunnissa sote-järjestöjen osallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistävä työ tunnistetaan merkittävänä voimavarana ja sitä tuetaan monin eri tavoin.
• Kauaskantoisen työn vaikuttavuuden osoittamista opittiin tekemään sujuvammin ja kipuilu sen kanssa väheni. Myös se auttoi, että rahoituksen vaateita ja ohjeita selkeytettiin. 
• Käyttäytymiseen vaikuttamisen keinojen osaaminen ja hyödyntäminen on lisääntynyt sote-järjestöissä, mikä on lisännyt järjestöjen motivaatiota tarttua edistävään työhön suuremmalla painotuksella. Monipuolisina ja toisiaan tukevina keinoina hyödynnetään esimerkiksi terveellisiä valintoja tukevia veroja sekä terveys- ja hyvinvointiteknologiaa.
• Yhteinen näkemys siitä, mitä edistävä työ tarkoittaa, on kirkastunut. Edistävän toiminnan vaikutusten ymmärrys ja tutkimusnäyttö niistä on myös kehittynyt. Tekoälyperustainen analysointi on parantanut tiedon ja tutkimuksen laatua.

Sote-järjestöt ovat sisällyttäneet ilmastotoimijuuden strategioihin ja toimintasuunnitelmiin. (Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli)

• Vihreä siirtymä on koko yhteiskuntaa läpileikkaava tavoite ja Hiilineutraali Suomi 2035 tavoitteeseen sidotaan kiinteästi mukaan myös järjestöjen työ.
• Sote-järjestöjen resurssit toimia ilmastotoimijoina vahvistuu. Rahoitusta suunnataan aiheeseen. Järjestöt saavat myös uudenlaisia kumppaneita ja uudenlaista rahoitusta. 
• Sote-järjestöissä tehdään systemaattista ilmastotyötä.
• Ilmastotoimijuutta vahvistavaa ennakoinnin ja tulevaisuusajattelun osaamista tuetaan koulutuksilla ja työmenetelmien luomisella. Muun muassa arviointia ilmastonmuutoksen vaikutuksista jäseniin ja kohderyhmiin tehdään vaikuttamistyön tueksi.
• Syntyy uusia kumppanuuksia ja sen myötä sote-järjestöt tekevät laajemmin yhteistyötä ympäristöjärjestöjen kanssa. Lisäksi syntyy uusia ympäristöterveyteen painottuvia järjestöjä.
• Planetaarisen terveyden asiantuntijat ovat uusi ammattiryhmä myös sote-järjestöissä.

Sote-järjestöihin luotetaan ja niillä on keskuudestaan valittuja edustajia tuomaan yhteistä ääntä päätöksentekoon. (Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli)

• Sosiaali- ja terveysjärjestöillä on vahva rooli yhteiskunnassa ja siksi niihin edelleen luotetaan. Luottamus järjestöihin on säilynyt, koska ne kykenevät luomaan toivorikkaita näköaloja eri ihmisille ja ovat osaltaan kanavana ihmisten äänelle.
• Luottamusta lisää se, että sote-järjestöt toimivat rakentavasti ja tuovat esiin ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. Järjestöt viestivät kehittämisnäkemyksistään ja järjestöjen asiantuntijat esiintyvät mediassa tuomassa esiin näkemyksiään.
• Sote-järjestöjen luottamus toisiinsa on myös vahvistunut ja on kyetty valitsemaan edustajia. Luottamus järjestöjen välillä on vahvistunut muun muassa ilmiölähtöisen ajattelun ja yhteiskehittämisen lisääntymisen takia.

Nostoja mahdollisista tapahtumista aikajanalla 2023–2040 Yhteyden voimin -skenaariossa

Tutustu Yhteyden voimin -skenaarion persooniin vuonna 2040

Skenaario 3: Voipuneena sinnitellen

Voipuneena sinnitellen -skenaarion ydinpiirteet

Järjestöjen elinvoima

• Sote-yhdistysten määrä on vähentynyt.
• Minkään järjestön toiminta ei vedä eri kulttuuritaustaisia ihmisiä puoleensa.
• Toiminta, jota tarjotaan, on pääsääntöisesti siirtynyt verkkoon.

Järjestöjen toimintaedellytykset

• Vahva riippuvuus avustuksista.
• Vaikuttavuutta osoitetaan rahoituksen saamisen takia. Tiedolla johtamista ei muutenkaan hyödynnetä laajasti.

Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli

• Yhteiset päämäärät ja ilmiölähtöinen ajattelutapa eivät ole sote-järjestöissä vallitseva toimintatapa.
• Edistävä ote ei ole saanut jalansijaa sote-järjestöissä.
• Sote-järjestöt sovittavat ilmastoagendan omaan varsinaisen toiminnan lomaan vaaditussa määrin.
• Sote-järjestöillä ei ole vahvaa asemaa yhteiskunnassa.

Kuvaus Voipuneena sinnitellen -skenaariosta

Vuonna 2040 sote-järjestöt kipuilevat elinvoimansa edellytysten niukkuudesta, yrittävät selviytyä tahoillaan ja tekevät parhaansa tukeakseen heitä, jotka ovat pudonneet turvaverkkojen ulkopuolelle.

Järjestöjen elinvoima
Yhdistysten määrä on monin paikoin vähentynyt, ja niiden tarjoamaa kasvokkaista toimintaa ei ole kattavasti eri puolilla Suomea. Toiminta, jota tarjotaan, on pääsääntöisesti siirtynyt verkkoon. Nuoremmille tämä on luontevaa, mutta kaikki eivät pysy kelkassa. Väestö on monimuotoistunut, mutta sote-järjestöjen toiminta ei vedä eri kulttuuritaustaisia ihmisiä puoleensa. Järjestötoiminta ei ylipäätään ole heille tapa kohdata ja he kohtaavat muilla tavoilla.

Järjestöjen toimintaedellytykset
Sote-järjestöt ovat edelleen vahvasti riippuvaisia avustuksista. Valtionavustusten varassa toimivat järjestöt sopeuttavat toimintansa sen mukaan kuin valtion budjetista varoja jaetaan. Myös hyvinvointialueiden ja kuntien tuki tuo turvaa yhdistyksille. Vaikuttavuuden osoittamisen osalta puheiden sävynä on rahoittajan vaateen korostuminen, mutta vaateen ja saadun avustuksen kanssa on sopeuduttu elämään. Epäreiluuden tunnetta sote-järjestöissä on laannuttanut se, että muillakin järjestösektoreilla vaikuttavuuden osoittaminen on edellytyksenä rahoitukselle. Tietoa vaikuttavuudesta tuotetaan ennen kaikkea rahoituksen saamisen takia ja toimintaa suunnitellaan osittain sellaiseksi, mitä rahoittajan uskotaan toivovan. Toiminta pyörii monilla projektien varassa. Näin ollen tiedolla johtamista ei ole omaksuttu laajassa mittakaavassa, niin että sen avulla voitaisiin tarkkaan suunnitella ja kohdentaa toimintaa.

Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli
Vaikka sote-uudistuksen jälkeen töitä on tehty hartiavoimin, on tavoitteiden edessä jouduttu myös polvistumaan. Yhteiskunnassa sammutetaan tulipaloja ja vallitsee niin sanottu hätätila siltä osin, että palveluita ei pystytä tarjoamaan sitä tarvitseville. Edistävä ote ei ole saanut jalansijaa ja korjaavastakin työstä karsitaan. Monissa asioissa joudutaan turvautumaan ihmisten omaan vastuuseen ja puheet vastuusta ovatkin koventuneet. Sote-järjestöjen rooli kuntien ja hyvinvointialeuiden rakenteissa vaihtelee ja järjestöille kaatuu viimesijaisia avun tarvitsijoita ja heidän auttamisekseen tehdään mitä voidaan. Monien ongelmat ovat niin monisyisiä, esimerkiksi mielenterveysongelmia ja riippuvuutta, että kevyt apu ei tarjoa ratkaisua niihin. Ilmastotoimijoina sote-järjestöt yrittävät tehdä parhaansa ja sovittavat ilmastoagendan omaan varsinaisen toiminnan lomaan, siinä määrin kuin sitä niiltä odotetaan. Yhteiset päämäärät, joissa suuntana on kestävä yhteiskunta ja hyvinvointitalous, ovat edelleen kauniita ajatuksia ja puheita yhteiskunnassa ja sen myötä myös järjestöissä. Sote-järjestöillä ei ole vahvaa asemaa yhteiskunnassa. Ne tekevät vaikuttamista kukin omilla tahoillaan, vaikka se tarkoittaa sitä, että niiden ääni hukkuu muiden vaikuttajien joukkoon.

Esimerkkejä Voipuneena sinnitellen -skenaarioon johtavista mahdollisista asioista ja tapahtumista

Sote-yhdistysten määrä on vähentynyt. (Järjestöjen elinvoima)

• Väestö keskittyy kasvukeskuksiin ja on ikääntyneempää.
• Sote-järjestöjen vapaaehtoistehtävät kasautuvat kestämättömästi pienemmälle joukolle ihmisiä.
• Työelämä on vaativaa, eikä ihmisten voimavarat riitä vapaaehtoistyöhön. Vapaa-ajalla on keskityttävä palautumiseen.
• Ihmisten osallistumisen tavat ovat erilaisia. Verkostoituminen kansallisesti ja kansainvälisesti sosiaalisen median välityksellä ja myös neljännen sektorin toiminta on voimissaan. Ihmiset eivät kaipaa enää organisoivaa tahoa osallistumiseen.
• Muiden toimijoiden kuten julkisen sektorin ja muiden järjestösektorien järjestämä vapaaehtoistoiminta kilpailee sote-järjestöjen toiminnan kanssa.
• Mitä rajoittuneemmin yhdistykset kykenevät tarjoamaan toimintaa, sitä vähemmän ihmiset myös hakeutuvat niiden toiminnan pariin. Tarjonnan niukkuus tekee toiminnasta siis vielä vähemmän houkuttavaa.
• Heikentyvä ihmisten välinen luottamus ja luottamus instituutioihin vähentää kiinnostusta osallistua yhdistyksiin.
• Yhdistyksille ei tarjota enää tiloja edellisten vuosien tapaan käyttöön ja sote-järjestöjen toiminnan ollessa tilakeskeistä, toiminta estyy.

Sote-järjestöjen toiminta ei vedä eri kulttuuritaustaisia ihmisiä puoleensa. (Järjestöjen elinvoima)

• Järjestötoiminta ei ylipäätään ole maahanmuuttajataustaisille keskeinen tapa kohdata ja verkostoitua. Heille tärkeitä ovat esimerkiksi perhe- ja sukuyhteisö, asuinalueen luoma yhteisö, uskonnollinen yhteisö tai muu vastaava. Huonoimmillaan osaa vetää puoleensa jengiytyminen.
• Sote-järjestöillä ei ole resursseja panostaa kotoutumiseen. Ihmisten tarpeita ja esteitä osallistua ei tunnisteta.
• Kansallismielinen ajattelu leviää laajemmin ja eri kulttuuritaustaisia ihmisiä ei edes toivota mukaan sote-järjestöjen toimintaan. 

Toiminta, jota tarjotaan, on pääsääntöisesti siirtynyt verkkoon. (Järjestöjen elinvoima)

• Digitaalisuuden mahdollistama verkostoituminen ja tiedon hankkiminen on vahvaa koko yhteiskunnassa. Perinteisellä kohtaavalla toiminnalla ei ole erityistä arvoa.
• Nuoremmat sukupolvet ovat omaksuneet verkon välityksellä toimimisen, koska useimmat asiat heidän elämässään, esimerkiksi opinnot, tapahtuvat verkossa. Myös tieto haetaan verkosta.
• Verkossa toimimisen kustannustehokkuus ja paikkariippumattomuus pakottaa luopumaan pääosin kohtaavasta toiminnasta.
• Muuttuneet työteon tavat kuten toimistoista riippumattomuus ja useammalle työnantajalle työntekeminen siirtävät nekin tarjottavaa toimintaa verkkoon.
• Myös yleinen digitalisaatiokehitys (lisätty todellisuus, avattaret jne.) on tuonut uusia teknisiä ratkaisuja, jotka tuovat toimintaan samaa kokemuksellisuutta kuin ns. perinteinen kohtaava toiminta.

Vahva riippuvuus valtionavustuksista. (Järjestöjen toimintaedellytykset)

• Rahoituksen monipuolistuminen vaatii osaamista, jota kaikissa sote-järjestöissä ei ole.
• Ei ole mahdollisuutta innovoida uutta esimerkiksi uusien rahoituslähteiden suhteen.
• Mainekohut esimerkiksi taloudelliset väärinkäytökset, tietoturvarikkomukset, työoloihin ja johtamiseen liittyvät ongelmat vievät järjestöiltä lahjoituksia ja yritystukea.
• Kipuilu ammattimaistumisen ja ns. aidon kansalaistoiminnan välillä estää rahoituksen kehittämisen.
• Kaikilla sote-järjestöillä ei koeta olevan sellaista toiminnan sisältöä, joka puhuttelisi varainhankinnassa.
• Ihmiset eivät koe järjestöjen varainhankintaa miellyttävänä ja siihen suhtaudutaan yhtä kriittisesti kuin esimerkiksi puhelinmyyntiin. Uusia vetovoimaisempia tapoja ei ole.
• Rahoitusosaamisen vahvistamiselle ei ole tarjolla opintoja ja neuvontaa.
• Kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten syventämiseen ei ole poliittisesti yhteistä tahtotilaa ja kansalaisyhteiskuntakysymykset, joissa muun muassa sote-järjestöjen rahoitus on keskeinen asia, jäävät jalkoihin. 
• Sote-järjestöjen merkityksen puolesta ei puhuta julkisuudessa, mikä vähentää houkuttelevuutta erilaisten rahoittajien silmissä.
• Osallisuusrakenteet eivät mahdollista sote-järjestöjen vaikuttamista rahoituksen kehittämiseen ja suuntaamiseen, ja järjestöt kokevat olevansa entistä riippuvaisempia rahoittajan määrittelemistä asioista.

Vaikuttavuutta osoitetaan rahoituksen saamisen takia. Tiedolla johtamista ei muutenkaan hyödynnetä laajasti. (Järjestöjen toimintaedellytykset)

• Sote-järjestöt kipuilevat vaikuttavuuden osoittamisen kanssa ja energia kuluu hajanaiseen tiedonkeruuseen sekä rahoittajan prosessien hahmottamiseen.
• Arviointiosaamisessa on vajetta ja erityisesti käytäntöön soveltaminen on haastavaa.
• Uudet työntekijät eivät ole opinnoissaan saaneet arviointiosaamisen pohjaa ja aiheeseen perehdyttäminen tapahtuu työpaikoilla.
• Työntekijät painivat usein yksin vaikuttuvuuden osoittamisen kanssa, eikä organisaatioissa ole kehittynyt laajasti yhteistä ymmärrystä toimintatavoista.
• Osaamiseen annettu tuki ja ohjaus ei ole aina riittävää.
• Tiedolla johtamisen kehittämistä vaikeuttaa tiedon hajallaan oleminen ja siihen pääsy. Vaatii paljon resursseja koota tarvittavaa tietoa ja jalostaa sitä käyttökelpoiseen muotoon.

Yhteiset päämäärät ja ilmiölähtöinen ajattelutapa eivät ole sote-järjestöissä vallitseva toimintatapa. (Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli)

• Yhteiset päämäärät ja ilmiölähtöinen ajattelutapa ovat edelleen kauniita ajatuksia ja puheita koko yhteiskunnassa.
• Verkostot ovat kärsineet inflaation tai olemassa olevat työtavat eivät taivu yhteiskehittämiseen.
• Sote-järjestöt eivät pääse mukaan niihin pöytiin, joissa yhteiskunnallisia ongelmia pyritään ratkaisemaan. Yksi syy tähän on se, että niitä ei pidetä riittävän edustavina, uskottavina tai lisäarvoa tuovina.
• Sote-järjestöillä on pelko oman kansalaisjärjestötoimijuuden ytimen kadottamisesta, ja koska päämäärien saavuttaminen tapahtuu vasta pitkällä aikavälillä, se vähentää motivaatiota toimia yhteiskehittämisen areenoilla.
• Yhteiskehittämisen käytännön työtavat eivät ole kehittyneet ja on vaikea päästä alkuun, vaikka olisi tahtoakin.
• Sote-järjestöjen rahoitus ei tue ja mahdollista yhteiskehittämistä.
• Yhteisiä päämääriä ja ilmiölähtöistä ajattelutapaa ei onnistuttu sanoittamaan kielelle, joka auttaisi sote-järjestöjä löytämään oman systeemisen suuntautumisensa ja toimijuutensa. 

Edistävä ote ei ole saanut jalansijaa sote-järjestöissä. (Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli)

• Yhteiskunnassa edistävä ote ei ole saanut jalansijaa ja näin myös sote-järjestöillä on vähän liikkumatilaa ja resursseja vahvistaa edistävän työn painotusta.
• Lyhytnäköinen päätöksenteko estää edistävää työtä.
• Päätöksentekoa varten tarvittavaa tietoa edistävän työn kustannusten säästöstä ja investointien hyödyistä ei ole riittävästi tarjolla.
• Sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset ovat räjähtäneet käsiin. Sote-järjestöille kaatuu viimesijaisia avuntarvitsijoita ja resurssit menevät näiden auttamiseen.
• Sote-järjestöt ovat tulipalojen sammuttelijoita ja yhteiskunnan ”perälauta”, koska sitä roolia järjestöille tarjotaan ja siihen annetaan resursseja.

Sote-järjestöt sovittavat ilmastoagendan omaan varsinaisen toiminnan lomaan vaaditussa määrin. (Järjestöjen yhteiskunnallinen rooli)

• Sote-järjestöissä keskitytään pitämään kiinni sen perustehtävästä ja panostamaan omaan alkuperäiseen toiminnan tarkoitukseen, jotta se ei katoa.
• Rahoittaja vaatii sote-järjestöillä ilmastoasioiden huomioimista jollain tavalla.
• Sote-järjestöt eivät monilta osin tavoita omaa kansalaisaktivaattorin rooliaan ilmastotoimijoina ja ilmastoasioihin vaikuttaminen tapahtuu vain, mikäli se selvästi kytkeytyy omaan kohderyhmään.
• Sote-järjestöjen yhteistyö ilmastotoimijoiden kanssa ei kehittynyt, ja eri sektorien järjestöt toimivat omilla tahoillaan.

Sote-järjestöillä ei ole vahvaa asemaa yhteiskunnassa. (Järjestöjen rooli yhteiskunnassa)

• Demokratia on heikentynyt, äänestysprosentit ovat laskeneet kaikissa vaaleissa, perinteinen media on menettänyt lukijoita, verkkomaailman polarisoituva ja vihamielinen kehitys dominoi ja se on vienyt luottamusta myös sote-järjestöiltä.
• Sote-järjestöjen jäsenmäärä on vähentynyt ja kasvokkain kohtaava toiminta on sekin vähentynyt. Tämän myötä arvostus on heikentynyt.
• Niiden tahojen määrä, jotka haluavat äänensä kuuluviin yhteiskunnallisissa päätöksissä, on kasvanut ja siten myös kilpailu näkyvyydestä. Myös sote-järjestöt tekevät vaikuttamista kukin omilla tahoillaan.
• Ihmiset eivät koe sote-järjestöjä kanavana omalle äänelleen ja olevansa osallisia niissä päätöksissä, joissa järjestöjen tulevaisuutta luodaan.
• Sote-järjestöt eivät tavoita huolia ja ongelmia, joiden osalta ihmiset haluavat vaikuttaa.
• Sote-järjestöjen perinteinen agenda ei innosta ja uusi yhteiskunnallinen toiminta viriää aivan muissa yhteyksissä ja uusin muodoin.
• Myös hallinto alkaa kuulemaan enemmän aktivismin eri liikkeitä kuin perinteisiä järjestöjä, ja kansalaisten ääni halutaan kuulla suoraan, ei sote-järjestöjen kautta.

Nostoja mahdollisista tapahtumista aikajanalla vuosina 2023–2040 Voipuneena sinnitellen -skenaariossa

Tutustu Voipuneena sinnitellen -skenaarion persooniin vuonna 2040

Tämä katsaus on tarjonnut kolme erilaista skenaariota aineistoineen tarkastella, millainen sosiaali- ja terveysjärjestöjen rooli voisi olla ja miten se voisi näyttäytyä Suomessa vuonna 2040. Skenaariotyön alussa valittiin yhdeksän erilaista näkökulmaa, joiden pohjalta skenaarioita on rakennettu ja joiden valossa näkökulmia on tarkasteltu. Skenaarioista on nähtävissä sote-järjestöjen elinvoimaa edistäviä ja myös sitä heikentäviä tekijöitä.

Seuraavassa skenaariot vedetään vielä yhteen napakkaan pakettiin ja tarkastellaan niitä rinnakkain. Tässä on hyödynnetty Otto Scharmerin näkemystä siitä, että haasteiden kohtaamisessa on yleensäkin kolme vaihetta: entisellään jatkaminen, ongelmilta suojautuminen ja yhteen tuleminen (ks. Scharmer 2016, xxix-xxxii). Lopuksi listataan johtopäätöksinä vielä erilaisia ajattelutapoja ja osaamisalueita, joita sote-järjestöissä voisi olla hyödyllistä tämän skenaariotyön näkökulmien valossa huomioida.

Totuttuun turvautuen -skenaario

Vuonna 2040 yhdistysten luvatussa maassa sote-järjestöt tekevät töitä oman elinvoimansa edellytysten kiinni pitämisestä vahvistaen rooliaan kasvokkain kohtaamisen yhteisöllisyyttä tarvitseville.  Järjestöt ovat onnistuneet pitämään kiinni perinteisistä ja totutuista toimintatavoistaan.

Sote-yhdistyksiä on määrällisesti paljon ja osallisuuden mahdollistaminen on toiminnan kivijalka. Vaikka paikallinen ja alueellinen yhdistyskenttä ei ole kokenut suuria muutoksia, kaikkiaan järjestöjen toimintaedellytysten osalta on käyty jonkinlaista pudotuspeliä. Ne ovat pärjänneet hyvin, jotka osaavat hyödyntää erilaisia tulonlähteitä ja osoittaa vaikuttavuuttaan. Myös pienemmillä taloudellisilla resursseilla pärjäävät yhdistykset ovat pysyneet mukana matkassa. Julkinen valta on vetänyt sote-järjestöjä mukaan tiedolla johtamiseen ja järjestöiltä edellytetään näin tarkempaa tiedon tuottamista ja tutkitun tiedon hyödyntämistä. Sote-järjestöjä on ohjattu rahoituksella myös yhteiskehittämiseen ja ohjelmatyöhön tiettyjen yhteiskunnallisten päämäärien eteen ja hieman pyristellen näihin on lähdetty mukaan. Yhteiskunnan toiminta on painottunut akuuttien ongelmien korjaamiseen ja myös sote-järjestöissä painitaan korjaavan työn parissa auttaen ihmisiä ja täydentäen julkisen tarjoamaa palvelua. Edistävää työtä arvostetaan puheissa ja julkilausumissa ja jossain määrin resurssien puitteissa sitä sote-järjestöissäkin kehitetään ja tehdään. Koska järjestökenttä on laaja ja kukin toimii tahoillaan, sote-järjestöjen ääni yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on hajanainen ja vahvimman ääni kuuluu eniten.

Tilanne vaikuttaa monilta osin samanlaiselta kuin vuoden 2023 alussa – niin hyvässä kuin pahassa. Muuttumattomuus on toisaalta luonut turvaa ja pysyvyyden tunnetta ja toisaalta sementoinut laajempaa kehitystä paikalleen. Kehityskulku on saattanut mahdollistaa sen, että isojen yhteiskunnan haasteiden kokonaiskuvaa ei välttämättä tarvitse nähdä, eikä hahmottaa ja tarttua haasteisiin yhdessä. Voidaan siis pohtia, eletäänkö tässä skenaariossa edelleen tyyntä ennen myrskyä tilanteessa ja yhteiskunnan isot haasteet kolkuttavat oven takana.

Yhteyden voimin -skenaario

Vuonna 2040 sote-järjestöjä luonnehtii uudenlaiset yhteydet sekä sosiaalista, ekologista ja taloudellista kestävyyttä edistävät toimintatavat. Järjestöjen elinvoimaa on vahvistettu toimintamuotoja ja rakenteita kehittämällä.

Paikallista toimintaa toteutetaan kevyemmillä tavoilla ja hallinnollisia tehtäviä hoidetaan isompien sote-järjestöjen ja yhteenliittymien voimin. Maahanmuuttajataustaiset ihmiset on luontevasti saatu mukaan sote-järjestöjen toimintaan ja myös heidän omien järjestöjensä kanssa tehdään yhteistyötä. Digitaalisutta ja kasvokkain kohtaamista osataan hyödyntää toiminnassa kohderyhmälähtöisesti tarpeen mukaan. Myös toiminnan rahoitusta on järjestöissä kehitetty resilientisti ja onnistuttu monipuolistamaan tulonlähteitä. Tuloja saadaan edelleen julkisista avustuksista, mutta myös muut erilaiset rahoitukset, varainhankinta ja oman toiminnan tuotot pitävät talouden pyörimässä. Resursseja kuten tiloja ja työvälineitä jaetaan myös. Avustusten ja rahoitusten saamisen mahdollistaa se, että sote-järjestöt ovat oppineet taitavasti ja vastuullisesti osoittamaan vaikuttavuuttaan. Ylipäätään tiedolla johtamista on kehitetty sote-järjestöissä etujoukoissa, ja siitä on tullut tärkeä osa työtä. Edistävä ote painottuu yhteiskunnassa ja myös sote-järjestöissä ja sen merkitykseen uskotaan yhä enemmän. Sote-järjestöt ovat omaksuneet monipuolisia rooleja ilmastotoimijoina, ja ne ovat ottaneet tehtäväkseen myös aiheeseen liittyvän vaikuttamisen. Ilmiölähtöinen ote ja yhteiset päämäärät nähdään niin koko yhteiskunnassa kuin sote-järjestöissä edellytyksinä systeemisten muutosten aikaansaamiselle. Sote-järjestöihin luotetaan ja niitä kuullaan päätöksenteossa. Tämän on mahdollistanut se, että järjestöt ovat valinneet keskuudestaan yhteisiä asioita ajavia äänitorvia.

Skenaario näyttää vuoden 2023 alkuun verrattuna erilaiselta ja melko optimistiselta. Kasautuvat haasteet saivat yhteiskunnan eri toimijat näkemään tilanteen kestämättömyyden. Myrsky oli jo alkanut, mutta sen ei haluttu voimistuvan. Ratkaisun avaimet löytyivät sen tiedostamisesta, että isoja haasteita ei ratkaista yksin. Siirryttiin osaoptimoinnista yhteisen hyvän tavoitteluun. Ymmärrettiin, että on päästettävä irti joistain toimimattomista rakenteista ja tavoista. Tilalle oli luotava uutta ajattelutapaa ja toimintaa. Siiloja ja muureja kaadettiin ja yhteinen ymmärrys olemassa olevasta tilanteesta vahvistui, mikä loi elinkelpoisia mahdollisuuksia tarttua haasteisiin. Tämän skenaarion osalta voidaan kysyä, että uskommeko ja luotammeko siihen, että yhdessä toimien olemme enemmän kuin erillään ja kilpaillen.

Voipuneena sinnitellen -skenaario

Vuonna 2040 sote-järjestöt kipuilevat elinvoimansa edellytysten niukkuudesta ja tekevät parhaansa tukeakseen heitä, jotka ovat pudonneet turvaverkkojen ulkopuolelle. Järjestön toiminta on kohdannut haasteita ja ne ovat lyöneet vastaan niin, että toiminnan kehittämiseen ei jäänyt voimavaroja.

Yhdistysten määrä on pienempi ja toiminta on kuihtunut, eikä ole kattavaa ympäri maan. Toimintaa on siirretty kustannustehokkaampana verkkoon ja tämän seurauksena eri kohderyhmiä ei kyetä huomioimaan. Sote-järjestöt ovat riippuvaisia avustuksista ja toimintaa sopeutetaan siihen, mitä valtion budjetista jaetaan. Tiedolla johtaminen on pienimuotoista ja vaikuttavuutta pyritään osoittamaan siinä määrin kuin rahoittaja sitä vaatii. Yhteiskunnassa sammutetaan tulipaloja, edistävä ote ei ole saanut jalansijaa ja korjaavastakin työstä karsitaan. Sote-järjestöille kaatuu viimesijaisia avun tarvitsijoita ja heidän auttamisekseen tehdään mitä voidaan. Ilmastoagendan sote-järjestöt pyrkivät sovittamaan omaan varsinaisen toiminnan lomaan sen verran kuin sitä niiltä odotetaan. Yhteisten päämäärien eteen työskentely ei vahvistunut yhteiskunnassa, eikä myöskään sote-järjestöissä – kukin toimii erillään. Sote-järjestöjen rooli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on heikentynyt ja hauras. Vaikuttamisessa järjestöjen ääni hukkuu muiden vaikuttajien joukkoon

Skenaario näyttää vuoden 2023 alkuun verrattuna synkältä. Ongelmat ovat kasautuneet, sote-järjestöjen toimintaedellytykset ja sen myötä totutut toimintatavat säröilleet. Energia on mennyt niin kokonaisvaltaisesti selviytymiseen, ettei ole voimavaroja kehittää uudenlaista toimintaa ja rahoituslähteitä. Kehityskulku on voinut vaikuttaa järjestöihin siten, että ne yrittävät selviytyä tahoillaan, suojaavat toimintaansa ja syyttelevät muita. Myrskyävä tilanne ei ole kenellekään hyvä, mutta voi mahdollistaa kuitenkin sen, että haasteet nähdään ja niiltä ei suljeta silmiä. Ratkaisun askeleet voivat löytyä siitä, että hahmotetaan tilanne ja myös oma rooli osana ongelmaa. Tämä skenaario saakin kysymään, onko parempi katsoa ongelmia silmästä silmään ja nähdä tilanne sellaisena kuin se on. Saako tämä näkemään myös ratkaisuja, laskemaan suojamuureja ja hakemaan yhteistä tahtotilaa kohti parempaa?

Kuten todettua sellaisenaan skenaarioista yksikään tuskin tulee tulevaisuudessa toteutumaan. Ne perustuvat valittuihin ilmiöihin ja huomioivat joitain näkökulmia. Esimerkiksi mahdollisia teknologian kehityksen järjestötoimintaan vaikuttavia tekijöitä tai kansainvälisyysnäkökulmaa ei tässä skenaariotyössä lähdetty tarkastelemaan tarkemmin. Viime vuosien kriisit ovat jo osoittaneet, että tulevaisuuden ennakointi on entistä vaikeampaa. Muutokset ovat nopeita ja pahimmillaan yllättäviä ja ennakoimattomia. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että ennakointiin panostaminen ja muutoskyvykkyyden ja -joustavuuden kehittäminen on välttämätöntä, jotta tulevistakin murroskausista ja yllätyksistä päästään eteenpäin.

Johtopäätöksinä skenaariotyöprosessista koottiin nostoja erilaisista ajattelutavoista ja osaamisalueista, joita tarvitaan elinvoimaisen sosiaali- ja terveysjärjestön tulevaisuuden ja ihmisten hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Näitä ei ole tarkoitettu ainoaksi totuudeksi, vaan esitettyjä näkökulmia lukiessa voi pohtia, mitä ajatuksia ne herättävät.

Ajattelutapoja ja osaamisalueita:

• Toiminnan rakenteita on syytä tarvittaessa keventää. Isommat hartiat tai synergian hakeminen voivat auttaa.
• Elävät kohtaamiset ja digitaalisuus tukevat toisiaan.
• Tulevaisuuden monikulttuurisuutta ei voi sivuuttaa.
• Arvomaailmaltaan pehmeä kansalaistoiminta tarvitsee tuekseen myös kovemmalta tuntuvaa osaamista, kuten markkinointia, taloustaitoja ja vaikuttavuuden osoittamista.
• Kohderyhmän tarpeita on ymmärrettävä syvemmin.
• Ilmiöitä pitää hahmottaa tarkemmin, jotta osataan suunnitella ja suunnata toimintaa.
• Yhteiskehittämisen taitoa tarvitaan kipeästi, jotta yhteiskunnallista muutosta saadaan aikaan.
• Edistävälle otteelle on suuri tilaus. On päästävä sanoista tekoihin.
• Ilmastoasiat tulevat vaikuttamaan sote-järjestötyön sisältöihin.
• Luottamusta on rakennettava kaikin tavoin ja sen rikkomista vältettävä. Sitä tarvitaan kohderyhmän, yhteistyökumppanien, päättäjien ja koko suuren yleisön kanssa.
• Tulevaisuustaitoja sekä muutoskyvykkyyttä ja -joustavuutta pitää kehittää.

Katsauksen yksi tarkoitus on ollut herättää pohtimaan, miten skenaariot resonoivat järjestössäsi. Millaisia ajatuksia ja tunteita ne herättävät? Rohkaistuvatko ääneen lausuttaviksi sellaisetkin kysymykset, joita aiemmin ei ole tohtinut ottaa esille tai onko jotain, mitä voisi kuunnella tarkemmin? Mitä jos kuvattuja asioita tapahtuisi, mitä se tarkoittaisi meidän toiminnassamme? Millaisia muutosvoimia ne teissä sisäisesti laittaa liikkeelle? Huolimatta tämän hetken tilanteesta voidaan ainakin pohtia, että mikäli tilanne ajautuisi voipuneeseen sinnittelyyn, miten sen ohi pääsisi mahdollisimman pian kohti parempaa. Ratkaisuja kuitenkin on olemassa ja tulevaisuuteen voi vaikuttaa.

Lähdeluettelossa PDF-julkaisut on linkitetty julkaisujen ns. pääsivulle.

• 72 tuntia. [Verkkosivu]. Viitattu 11/2022.
• Ahokas, J. (2021) Hyvinvointitaloustyö SOSTEssa. Teoksessa J. Ahokas (toim.) (2021) Hyvinvointitaloudessa eteenpäin. SOSTEn julkaisuja 1/2021. SOSTE, s. 97–103.
• Ahola, N. & Hirvola, J. (2021) Digitalisaation huipulla – ja reunalla. Verkkopalveluiden käyttö ja digisyrjäytyminen Helsingissä ja Suomessa. Tutkimuksia 2021:2. Helsingin kaupunki.
• Alho, T., Neittaanmäki, P., Hänninen, P. & Tammilehto, O. (2018) Humanoidirobotti Pepper – mahdollisuuksia ja haasteita. Informaatioteknologian tiedekunnan julkaisuja No. 61/2018. Jyväskylän yliopisto.
• BIOS (2019) Ekologinen jälleenrakennus. BIOS-tutkimusyksikkö. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023. 
• Dufva, M. (2020) Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Sitra.
• Dufva, M. (2022) Toimintaympäristön analyysi: PESTE ja sen variaatiot. Teoksessa H.-K. Aalto, K. Heikkilä, P. Keski-Pukkila, M. Mäki & M. Pöllänen (toim.) (2022) Tulevaisuuden tutkimus tutuksi – perusteita ja menetelmiä. Tulevaisuuden tutkimuksen verkostoakatemian julkaisuja 1/2022, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun Yliopisto, s. 105–112.
• Dufva, M., Hellström, E., Hietaniemi, T., Hämäläinen, T., Ikäheimo, H.-P., Lähdemäki-Pekkinen, J., Poussa, L., Slowjew-Wartiovaara, A., Vataja, K. & Wäyrynen, A. (2020) Megatrendit koronan valossa. Sitran selvityksiä 171. Sitra.
• Dufva, M. & Rekola, S. (2023) Megatrendit 2023. Ymmärrystä yllätysten aikaan. Sitran selvityksiä 224. Sitra.
• Dufva, M. & Rowley, C. (2022) Heikot signaalit 2022. Tarinoita tulevaisuuksista. Sitran selvityksiä 200. Sitra.
• Dufva, M., Rowley, C. & Vataja, K. (2021) Tulevaisuusbarometri 2021. Sitran selvityksiä 184. Sitra.
• eDelphi.org. Delfoi-menetelmän verkkosovellus. [Verkkosivu]. Viitattu 10/2022.
• Eduskunta (2023) Yhdistyslain muutos. [Verkkosivu]. Viitattu 3/2023.
• Eronen, A. & Londen, P. (2022) Sosiaalibarometri 2022 erityiskatsaus. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. SOSTE.
• Eskelinen, T. & Lundblom, P. (2022) Kansalaisyhteiskunnan ihanteet ja uhkakuvat. Artikkeli 1.12.2022. Politiikasta -tiedeverkkolehti. Viitattu 2/2023.
• Fields, M. & Hannukainen, K. (2022) Järjestöjen uudistumiskyky ja talousosaaminen koetuksella. Katsaus Opintokeskus Siviksen vuoden 2022 osaamistarvekyselyn tuloksiin. Opintokeskus Sivis. Viitattu 2/2023.
• Furman, E., Siivonen, K., Linnanen, L, Halme, M., Jaakkola, J., Mönkkönen, M., Saari, J., Salonen, A.O., Toivonen, T., Tolvanen, A., Lyytimäki, J., Apajalahti, E-L. & Lammensalo, L. (2022) Myönteinen tulevaisuus Suomelle. Kestävyyspaneeli.
• Gordon, T. J. (2009) The Delphi Method. Teoksessa J.C. Glenn & T. J. Gordon (toim.) Futures Research Methodology – V3.0. The Millenium Project 3.0 CD ROM, s. 1–29. 
• Government Outcomes Lab. Impact Bond Dataset. [Verkkosivu]. 3/2023.
• Haapala, R. (2023) Robottibussit alkavat liikennöidä Tampereella – kyytiin pääsee ilmaiseksi. Tamperelainen 19.1.2023. Viitattu 2/2023.
• Halava, I., Pantzar, M. & Lukin, E. (2018) Kansalaisjärjestö jälkiteollisessa artistiyhteiskunnassa. STEA.
• Hand, D., Ringel, B. & Danel, A. (2022) Sizing the Impact Investing Market: 2022. The Global Impact Investing Network (GIIN).
• Harju, A. (2020) Suomalaisen kansalaistoiminnan historiaa. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• Harju, A. (2023) Järjestömuotoisen kansalaistoiminnan pitkä linja. Teoksessa M. Tapio & A. Wevelsiep (toim.) Kansalaiset, toimikaa! Kansalaistoiminta 2020-luvulla. Kansalaisfoorumi, s. 124–139.
• Harju, H., Alitalo, E., Kohonen, P. & Vilhunen, T. (2022) Järjestöjen arvioinnin ja seurannan kehitys – Selvitys STEA-rahoitteisten järjestöjen arviointivalmiuksista sekä RAY- ja STEA-seurannan kehityksestä vuosina 1995–2022. Kuntoutussäätiön työselosteita 66/2022. Kuntoutussäätiö.
• Hellström, E. & Parkkonen, P. (2022) Vastuullisuuden tulevaisuus. Miten vastuullisuus kohtaa kestävyyden ja vaikuttavuuden. Sitran selvityksiä 214. Sitra.
• Helsingin yliopisto (2018) Hiilifiksu järjestö. Askelia kohti hiilifiksumpaa järjestöä. [Verkkosivu]. 2/2023.
• Helsingin yliopisto (2021) Selvitys: Suomeen tarvitaan kansallinen sote-vaikuttavuuskeskus. Uutinen 19.8.2021. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2022.
• Hiltunen, E. (2023) Meillä ei ole varaa pitää taukoa ilmastotoimista. Toimettomuus tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin ilmastotoimet. Mielipidekirjoitus 23.1.2023. Helsingin Sanomat.
• Holstila, A. (2021) Hyvinvointitalous ja ekologinen jälleenrakennus – ilmastotoimet ja luonnon monimuotoisuuden. Teoksessa J. Ahokas (2021) Hyvinvointitaloudessa eteenpäin. SOSTEn julkaisuja 1/2021. SOSTE, s. 97–103.
• Hyvinvointilähete. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Häikiö, L. (2022) Kansalaisyhteiskunnan merkitys Suomessa. Julkaisematon esitys. Kansalaistoiminta.NYT – tutkimus- ja kehittämispäivillä Tampereella 5.5.2022.
• Ilmasto-opas. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Iso-Aho, J. (2022) Vapaaehtoistyö ja vapaaehtoiset järjestössä. Teoksessa K. Lind & P. Kaunismaa (toim.) Järjestöt valokeilassa. Järjestöt organisaatioina, toimijoina ja tutkimuskohteina. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisuja, 136. Humak, s. 20–30.
• Järjestödigi-kartoitus 2022 (2022) Tieke ry, Viestintä-Piritta Oy & Vitec Avoine Oy. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Järvensivu, P., Ahokas, J. & Toivanen, T. (2022) Tavoitteena reilu ja kestävä talous. Siirtymään tähtäävät aloitteet suomalaisessa keskustelussa ja politiikassa. Sitra muistio 17.6.2022. Sitra.
• Kantola, A. & työryhmä (2022) Kahdeksan kuplan Suomi. Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat. Gaudeamus.
• Kauppinen, R. (2022) Järjestökenttä – hybridin ukemi ja ippon. Blogiteksti 8.12.2021. Turvallisuuskomitea. Puolustusministeriö. Viitattu 11/2022.
• Kiilakoski, T. (toim.) (2021) Nuorisobarometri 2021. Kestävää tekoa. Valtion Nuorisoneuvosto.
• Korhonen, S., Alanko, L., Jalonen, K., Hiilamo, H., Ahokas, J., Rouvinen-Wilenius, P. & Hirvelä, A. (2022) Kohti hyvinvointitalouden ohjausmallia: Hyvinvointilähtöisen politiikkaohjauksen ja hallinnan näkökulmia sosiaaliturvan kehittämisessä sekä yhteiskuntapolitiikassa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:49. Valtioneuvoston kanslia.
• Kuokkanen, V. (2023) Chat GPT on uimassa nopeasti Suomen työpaikoille – professori kertoo, miten se vaikuttaa töihimme. Talous 30.1.2023. Helsingin sanomat.
• Kuusi, O. (2014) Delfoi-metodi. [Verkkosivu]. Viitattu 10/2022.
• Lahdenperä, S. (2023) Vapaaehtoistoimintaa vahvistamalla kohti ikääntyvän yhteiskunnan mahdollisuuksia. Vapaa! -Fri! –hankkeen toimenpideraportti. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:1. Oikeusministeriö.
• Lankinen, K. (toim.) (2020) Näkökulmia järjestöjen digitaalisiin palveluihin. Sosten julkaisuja 8/2020. SOSTE.
• Larsen, S. (2021) Veikkauskratia – miten Suomesta tuli riippuvainen peliriippuvaisista. Kustantaja Senja Larsen.
• Limnéll, J., Hiltunen, E. & Dufva, M. (2022) Suomen tulevaisuudet. Suuret vastaukset ja kysymykset. WSOY.
• Linturi, H. & Kauppi, A. (2021) Miten tutkimme tulevaisuuksia Delfoi-menetelmällä? Teoksessa M. Kylmäkoski & P. Rainò (toim.) (2021) Delfoilla tulevaisuuteen. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 120. Humanistinen ammattikorkeakoulu, s. 13–44.
• Linturi, R. & Kuusi, O. (2018) Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037: yhteiskunnan toimintamallit uudistava radikaali teknologia. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2018. Eduskunta.
• Linturi, H. & Kuusi, O. (2022) Tulevaisuuksia ennakoiva Delfoi-menetelmä. Teoksessa H.-K. Aalto, K. Heikkilä, P. Keski-Pukkila, M. Mäki & M. Pöllänen (toim.) (2022) Tulevaisuuden tutkimus tutuksi – perusteita ja menetelmiä. Tulevaisuuden tutkimuksen verkostoakatemian julkaisuja 1/2022, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun Yliopisto, s. 178–196.
• Lätti, R., Malho, M., Rowley, C. & Frilander, O. (2022) Skenaarioiden rakentaminen tulevaisuustaulukkomenetelmällä. Teoksessa H.-K. Aalto, K. Heikkilä, P. Keski-Pukkila, M. Mäki & M. Pöllänen (toim.) (2022) Tulevaisuuden tutkimus tutuksi – perusteita ja menetelmiä. Tulevaisuuden tutkimuksen verkostoakatemian julkaisuja 1/2022, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun Yliopisto, s. 313–336.
• Maksimainen, H. (2016) Digipaasto kannattaa, sanoo tutkija – ”Olemme hieman kuin intiaanit aikoinaan, kun heille annettiin alkoholia”. Elämä 2.6.2016. Helsingin sanomat.
• Marttinen, A. & Turtinen, H. (toim.) (2023) Hyvinvointitalous seuraavan hallitusohjelman keskiöön! SOSTEn julkaisuja 3/2023. SOSTE.
• Mayer, M., Manu, S., Siltanen, K., Nurminen, M., Talvitie, J., Haanpää, S. & Smith, C. (2020) Ilmastonmuutos ja sosiaali- ja terveyssektori. Sosten julkaisuja 6/2020. SOSTE.
• Meriläinen, P. (toim.) (2021) Ilmastonmuutos sosiaali- ja terveyssektorilla – Sosiaali- ja terveysministeriön ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelma (2021–2031). Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2021:20. Sosiaali- ja terveysministeriö.
• Metelinen, S. (2023) Energiakriisi vauhdittaa ihmisten ilmastotoimia, vaikka huoli ilmastosta hiipuu. Tee se itse -ilmastopolitiikka. EVA-analyysi no. 117. Elinkeinoelämän valtuuskunta. Viitattu 2/2023.
• MTV Uutiset (2014) Tulevaisuustutkija: Tältä Suomi voi näyttää vuonna 2050. Artikkeli 31.1.2014. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• Mäenpää, P. & Faehlne, M. (2023) Kaupunkiaktivismi ja demokratiaa uudistava neljäs sektori. Teoksessa M. Tapio & A. Wevelsiep (toim.) Kansalaiset, toimikaa! Kansalaistoiminta 2020-luvulla. Kansalaisfoorumi, s. 32–47.
• Mäkipää, E. & Aalto-Kallio, M. (toim.) (2022) Muutosten tiet kietoutuvat yhteen. SOSTEn julkaisuja 2/2022. SOSTE.
• Nieminen, J. & Auvinen, T. (2021) Järjestötieto hyvinvointialueiden tietojohtamisessa. Selvityshenkilöiden raportti kansalaisyhteiskunnasta saatavan tiedon hyödyntämisestä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2021:37. Sosiaali- ja terveysministeriö.
• Oikeusministeriö (2022) Valtioneuvoston periaatepäätös suomalaisesta demokratiapolitiikasta 2020-luvulla. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2022:40. Oikeusministeriö.
• Opintokeskus Sivis (2023) Yhdistyslaki muuttuu 8.2.2023 alkaen. [Verkkosivu]. 3/2023.
• Paananen, V. (2022) Turvaverkkoja karsitaan eikä hyvinvointivaltioon jatkossa ole varaa, uskovat suomalaiset. Politiikka 30.12.2022. Helsingin sanomat.
• Peltosalmi, J. (2021) Järjestömuotoisten tuottajien sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuspalvelut vuonna 2020. SOSTEn julkaisuja 3/2022. SOSTE.
• Peltosalmi, J., Eronen, A., Haikari, J., Inkinen, A., Litmanen, T., Londén, P., Ruuskanen, P. & Suoknuuti, J. (2022) Järjestöbarometri 2022. SOSTE.
• Peltosalmi, J., Eronen, A., Haikari, J., Laukkarinen, M., Litmanen, T., Londén, P. & Ruuskanen, P. (2020) Järjestöbarometri 2020. SOSTE.
• Peltosalmi, J., Eronen, A., Litmanen, T., Londén, P. & Ruuskanen, P. (2016) Järjestöbarometri 2016. SOSTE.
• Pulkkinen, J. (2023) Tekoäly voi mullistaa pian verkon hakukoneet. Talous 19.2.2022. Helsingin sanomat.
• Pursiainen, H. & Kultti, K. (2017) Kultaiset kahleet –10 askelta kohti vapaampaa kansalaisyhteiskuntaa. Libera.
• Pyykkö, M. (2022) Vaikuttavuusperusteisuus ohjaa ehkäisemään. Teoksessa E. Mäkipää & M. Aalto-Kallio (toim.) (2022) Muutosten tiet kietoutuvat yhteen. SOSTEn julkaisuja 2/2022. SOSTE, s. 54–59.
• Rannanpää, S., Antikainen, J., Aro, R., Huttunen, J., Hovi, S., Pitkänen, K., Strandell, A., Nurmio, K., Rehunen, A., Vihinen, H., Lehtonen, O., Muilu, T. / Weckroth, M. (2022) Monipaikkaisuus – nykytila, tulevaisuus ja kestävyys. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:9. Valtioneuvoston kanslia.
• Ranta, T., Laasonen, V., Lähteenmäki-Smith, K., Manu, S., Haavisto, I., Rissanen, A. & Korhonen, S. (2020) Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? Selvitys STEA-avusteisesta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:19. Sosiaali- ja terveysministeriö.
• Rantalainen, E. (2021) Ilmastokriisiä ja kansantauteja voi torjua samoilla keinoilla – Suomen ensimmäisen Planetary Health -lääkärin työhön kuuluvat myös ympäristöasiat. Yle uutiset 19.11.2021. [Verkkosivu]. Viitattu 11/2022.
• Rubin, A. (2004a) Skenaarion käsitteestä. TOPI – Tulevaisuudentutkimuksen oppimateriaalit. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto. [Verkkosivu]. Viitattu 12/2022.
• Rubin, A. (2004b) Trendianalyysi tulevaisuudentutkimuksen menetelmänä. TOPI – Tulevaisuudentutkimuksen oppimateriaalit. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto. [Verkkosivu]. Viitattu 12/2022.
• Ruuskanen, P., Jousilahti, J., Faehnle, M., Kuusikko, K., Kuittinen, O., Virtanen, J. & Strömberg, L. (2020) Kansalaisyhteiskunnan tila ja tulevaisuus 2020-luvun Suomessa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:47. Valtionneuvoston kanslia.
• Saari, J. (2016) Aluksi: Matkalla yksinäisyyteen. Teoksessa J. Saari (toim.) Yksinäisten Suomi. Gaudeamus, s. 9-29.
• Saarto, S. & Viljanen, M. (2022) Kriisitilanteissa järjestöjen rooli haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamisessa on merkittävä. Vieraskynä SOSTEblogi 7.6.2022. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Scharmer, O. C. (2016) Theory U. Leading from the future as it emerges. 2. painos. Berrett-Koehler Publishers.
• Seppälä, Y. (1984) 84 tuhatta tulevaisuutta. Gaudeamus.
• Simonen, J., Westinen, J., Pitkänen, V. & Heikkilä, A. (2021) Luottamus ilmassa, mutta kuinka paljon? Tutkimus eri sukupolvien luottamuksesta yhteiskunnan instituutioihin. E2 Tutkimus. 
• Sisäministeriö (2023) Kansallinen riskiarvio 2023. Sisäministeriön julkaisuja 2023:4. Sisäministeriö.
• Sitra. Metauniversumi. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• Sitra. SIB-rahastot. [Verkkosivu]. Viitattu 3/2023.
• Sitra. Vaikuttavuusinvestoiminen. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• Sitra (2022) Finnsight 2022. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• Sorsa, T., Lehtonen, N. & Rotkirch, A. (2023) Perhebarometri 2022. Kuka haluaa lapsia 2020-luvulla? Väestöntutkimuslaitos, Katsauksia E57/2023. Väestöliitto.
• Sosiaali- ja terveysministeriö (2021) Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden ohjelma alkaa. Tiedote 1.11.2021. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• SOSTE. Ilmastoystävällinen järjestötoiminta. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• SOSTE. Sote-järjestöjen tukipalveluyhteistyö. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• SOSTE (2020) Sosiaali- ja terveysjärjestöt Suomessa. Artikkeli 3.9.2020. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• SOSTE (2021) Tunnustettu, muovautuva, sinnittelevä vai kuihtuva? – raportti valottaa palveluita tuottavien järjestöjen tilannetta 2030-luvulla ja auttaa näkemään, mitä on tehtävä? Uutiset 14.9.2021. [Verkkosivu]. Viitattu 11/2022.
• SOSTE (2023a) Mikä on järjestöjen tilanne hyvinvointialueilla? – Raportti tiivistää järjestöavustusten ja -yhteistyön näkymät vuoden vaihteessa.  Uutinen 17.1.2023. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• SOSTE (2023b) Sosiaali- ja terveysjärjestöjen määrä pysynyt lähes ennallaan. Uutinen 28.2.2023. [Verkkosivu]. Viitattu 3/2023.
• Sote-uudistus. Sosiaali ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistus. Valtioneuvosto. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• Strateginen tutkimus (2021) Suomalaisen demokratian kipukohdat – ja niiden ratkaisumahdollisuudet. Politiikkasuositus 9/2021. Osallistuva kansalaisuus. Viitattu 1/2023.
• Suomen perustuslaki (1999/731) Annettu Helsingissä 11.6.1999. Viitattu 12/2023.
• Suomen virallinen tilasto (SVT) Ajankäyttö. [Verkkojulkaisu]. Viiteajankohta: 10.10.2021. Tilastokeskus. Viitattu 1/2023. Saantitapa: https://www.stat.fi/julkaisu/ckto91uso1j1f0b00cvkof626
• Suomen virallinen tilasto (SVT) Tulonjakotilasto. [Verkkojulkaisu]. Viiteajankohta: 2021. Tilastokeskus. Viitattu 1/2023. Saantitapa: https://www.stat.fi/julkaisu/clbks9mb7xzkn0bumw1pbcgc6
• Suomen virallinen tilasto (SVT) Väestöennuste. [Verkkojulkaisu]. ISSN=1798-5137. 2021. Tilastokeskus. Viitattu 11/2023. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/vaenn/2021/vaenn_2021_2021-09-30_tie_001_fi.html
• Tevameri, T. (2021) Katsaus sote-alan työvoimaan. Toimintaympäristön ajankohtaisten muutosten ja pidemmän aikavälin tarkastelua. TEM toimialaraportit 2021: 2. Työ- ja elinkeinoministeriö.
• Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2022a) Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kustannusesimerkit. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2022b) Ilmastonmuutos. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Tiihonen, T. & Lovio, I. (2022) Hyvinvointilähete – uusi toimintamalli yksilön ja koko yhteisön hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Artikkeli 27.6.2022. Sitra. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Tilastokeskus. Maahanmuuttajat väestössä. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• Toikkanen, P. (2021) Tulevaisuuden näkymät järjestöissä. Osana yhteistä ratkaisua Oy. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• Tulevaisuuspankki. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Uusikylä, P., Jalonen, H., Lintinen, U., Kotiranta, S. & Jaakkola, S. (2021) Julkisen sektorin systeeminen muutos. Kokemuksia maailmalta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:15. Valtioneuvoston kanslia.
• Vainio A., Käyhkö J., Loivaranta T., Lundberg P. & Honkanen O. (2023) Kansalaisten kokemukset Suomen ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuudesta. Suomen ilmastopaneelin raportti 2/2023. Suomen ilmastopaneeli.
• Valtioneuvosto (2021) Valtioneuvoston selonteko kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista. Valtioneuvoston julkaisuja 2021: 62. Valtioneuvosto.
• Valtioneuvosto (2022) Ministeriöiden tulevaisuuskatsaus 2022. Yhteiskunnan tila ja päätöksiä vaativat kysymykset. Valtioneuvoston julkaisuja 2022: 58. Valtioneuvosto.
• Valtioneuvosto (2023a) Ilmastobarometri 2023: Enemmistö suomalaisista näkee ilmastoratkaisut mahdollisuutena parantaa kilpailukykyä ja hyvinvointia. Tiedote 27.2.2023. [Verkkosivu]. Viitattu 3/2023.
• Valtioneuvosto (2023b) Kansalaispulssi – 42. kierros 26.1.2023. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Valtioneuvoston kanslia (2022) Rahapeleillä rahoitettujen toimintojen uudesta rahoitusmallista sopu. Tiedote 4.2.2022. [Verkkosivu]. Viitattu 11/2022.
• Valtioneuvoston selonteko (2022) Valtioneuvoston selonteko kansallisesta ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmasta vuoteen 2030 Hyvinvointia ja turvallisuutta muuttuvassa ilmastossa. VNS 15/2022 vp. Maa- ja metsätalousministeriö.
• Valtiovarainministeriö. Digitalisaation edistämisen ohjelma. [Verkkosivu]. Viitattu 11/2022.
• Valtiovarainministeriö. Kansallinen tekoälyohjelma AuroraAI. [Verkkosivu]. Viitattu 11/2022.
• Valtiovarainministeriö. Valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihanke. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Valtiovarainministeriö (2022) Valtionavustustoiminnan verkostomainen toimintamalli. Toimintamalliopas. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Valtiovarainministeriö (2023) Julkisen talouden meno- ja rakennekartoitus. Valtiovarainministeriön julkaisuja 2023:13. Valtiovarainministeriö.
• Vapaaehtoistyö.fi. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• Vapaaehtoistyö Suomessa 2021 -tutkimusraportti. Kansalaisareena, Opintokeskus Sivis ja Kirkkohallituksen teettämä tutkimus. Kansalaisareena. [Verkkosivu]. Viitattu 1/2023.
• Vasama (2022) Irti some-koukusta. Tiede 29.12.2022. Helsingin Sanomat.
• VTT Teknologian tutkimuskeskus (2021) Hiilikädenjäljestä tuli ympäristökädenjälki – VTT ja LUT kehittivät positiivisten ympäristövaikutusten mittarin ympäristötekojen tueksi. Uutiset, lehdistötiedote 10.5.2021. [Verkkosivu]. Viitattu 2/2023.
• Yhdistyslaki 1989/503. Annettu Helsingissä 26.5.1989. Viitattu 1/2023.