Verkkojulkaisu SOSTEn rahapelipoliittinen ohjelma
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, syyskuu 2019
Julkisessa keskustelussa on yhä useammin tarjottu lisenssijärjestelmää vaihtoehdoksi monopolille. Lisenssijärjestelmiä on käytössä useassa EU-maassa, mutta niiden vertaileminen on vaikeaa siksi, että lähes jokaisessa EU:n jäsenmaassa rahapelijärjestelmä on toisestaan poikkeava.
Yleisesti ottaen lisenssijärjestelmille tyypillistä on se, että ns. hitaan rytmin pelit kuten lottopelit ovat edelleen yksinoikeusjärjestelmän piirissä. Lisenssejä on myönnetty erityisesti urheiluvedonlyöntipeleille ja nettikasinoille. Juuri addiktoivat ja nopearytmiset pelit ovat monilupamallin piirissä, mikä on ainakin haittojen ehkäisyn näkökulmasta ristiriitaista ja vaikuttaa perustuvan enemmän tuottojen maksimointiin ja digitalisaation pakkoon kuin pelihaittojen ehkäisytavoitteeseen.
Lisenssi- eli monilupajärjestelmä perustuu lisenssinhaltijoiden väliseen kilpailuun. Ajatuksena on, että operaattorit kilpailevat mainonnalla, tarjonnalla ja houkuttelevuudella pelaajista.
Osa lisenssijärjestelmän puolestapuhujista argumentoi, että epäeettiseen tai muuten sopimattomaan mainontaan olisi helpompi puuttua lisenssijärjestelmässä, kun uhkana olisi lisenssin menettäminen. Valtion täysin omistaman yhtiön valvominen ja ohjaaminen on kuitenkin varmuudella helpompaa kuin kymmenien, jopa satojen lisenssinhaltijoiden. Valvonta edellyttää kuitenkin poliittista tahtotilaa ja riittäviä virkaresursseja.
Lisäksi on arveltu, että valtion tuotot rahapeleistä kasvaisivat, kun toimijoita olisi enemmän. Väite ei ole uskottava. Nykymallissa kaikki peliyhtiön tuotto palautuu yhteiskunnalle joko arpajaisveroina tai tuloutuksena eri ministeriöille. Yksityinen voitontavoittelu pienentäisi tätä tuottoa ja siirtäisi sen osakkeenomistajille. Yhteiskunnan saama hyöty voisi kasvaa ainoastaan, jos pelaaminen ja pelaajien tappiot kasvaisivat huomattavasti, mikä olisi ristiriidassa haittojen vähentämistavoitteen kanssa. Luonnollisesti tuotot kasvaisivat myös siltä osin kuin harmaata taloutta saataisiin verotuksen piiriin.
Ruotsissa yritykset maksavat 18 prosentin peliveroa pelikatteestaan, Tanskassa puolestaan 20 prosenttia – tämä koskee nettikasinoita ja online-vedonlyöntiä. Molemmissa maissa lisenssin hakeminen maksaa noin 37 000 euroa ja lisäksi päälle tulee vuosimaksu, joka esimerkiksi Tanskassa vaihtelee pelikatteesta riippuen 7 500 eurosta 670 000 euroon. Kaikkien pelimuotojen yhteenlaskettu pelikate on Tanskassa noin 1,3 miljardia. Suomessa Veikkaus tulouttaa valtiolle noin 1,2 miljardia noin 1,8 miljardin pelikatteesta.
Osa lisenssijärjestelmän kannattajista on niitä, jotka jo nyt pelaavat ulkomaisten peliyhtiöiden tarjoamia pelejä ja pitävät niitä Veikkauksen pelejä parempina, koska kertoimet, panokset ja myös mahdolliset voitot ovat suurempia. On hyvä tiedostaa, että suuremmat panokset lisäävät myös pelaamiseen käytettäviä summia ja sitä myöten kasvattavat myös suurempien tappioiden riskiä. Riskiä lisäävät myös monet muut pelien koukuttavat ominaisuudet.
Yksinoikeusjärjestelmä tarjoaa hyvät edellytykset haittojen ehkäisemiselle, kyse on enemmänkin sopivien keinojen löytämisestä ja siitä, että järjestelmä toimii sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti.
Tämä artikkeli on SOSTEn rahapelipoliittisesta ohjelmasta.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, syyskuu 2019