Palveluja heikoimmille

Leena Rusi, kehittämisjohtaja, Sininauhasäätiö-konserni.

Ella Saranpää, viestinnän asiantuntija, Sininauhasäätiö-konserni.

Suomessa on aina ollut hätää ja huono-osaisuutta. Myös tänään. 1800-luvulla kärsittiin nälkävuosista, tämän ajan vitsauksia taas ovat esimerkiksi asunnottomuus, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä kokemus osattomuudesta. Hätä muuttaa muotoaan, mutta ei katoa.

Useimmiten sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat syntyneet vastaamaan yhteiskunnassa sitkeästi elävään hätään. Hienommin sanottuna ne ratkovat yhteiskunnallisia ongelmia tai vastaavat erityisryhmien muuttuviin tarpeisiin. Järjestöt ovat erikoistuneet tiettyihin ilmiöihin ja asiakasryhmiin, kuten lasten, perheiden tai vanhusten auttamiseen sekä asunnottomuuteen ja päihde- tai mielenterveysongelmiin. Sininauhasäätiö on kolmen viimeksi mainitun asiantuntija ja palveluiden tuottaja.

Muuttuvat olosuhteet

Järjestöjen palvelutoiminta alkoi kasvaa 80-luvulla ja vahvistui entisestään 90-luvun laman ja julkisen sektorin leikkausten myötä (esim. Kautto ym. 1999). Samoihin aikoihin, vuonna 1995, Sininauhaliiton perustama Raittiuskotisäätiö muutti nimensä Sininauhasäätiöksi.

Raha-automaattiyhdistyksen (nyk. STEA) tuki on ollut keskeistä järjestöjen palvelutoiminnalle ja on edelleen. Parina viime vuosikymmenenä järjestökentällä on kuitenkin ryhdytty hakemaan uusia rahoitusmuotoja järjestöavustusten rinnalle. Tämä on eriyttänyt yleishyödyllisiä toimijoita: osa on keskittänyt voimavaransa lahjoitusvarojen hankkimiseen, osa on perustanut yrityksiä yhtiöittämällä palvelu(liike)toimintaansa.

Näin joistakin järjestöistä on muodostunut kokonaisia konserneja, joissa yleishyödyllinen ja palveluliiketoiminta elävät rinta rinnan (Saranpää, 2017).

Tällainen on myös Sininauhasäätiö eli Sininauhasäätiö-konserni. Säätiö omistaa yhteiskunnallisen yrityksen Sininauha Oy:n, joka tarjoaa palveluita asunnottomuuden sekä päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville. Koko konserni on keskittynyt haavoittuvassa asemassa olevien auttamiseen, mutta sen osien toimintalogiikka on erilainen: yleishyödyllinen säätiö toimii hankeavustusten ja osakeyhtiöltä saatavien tuottojen turvin, yhtiö myymällä palveluita.

Järjestöt ovat oppineet, ettei yhteen koriin kannata laittaa kaikkia munia. Tulevaisuudessa onkin todennäköistä, että järjestökentän rahoitusmekanismit muuttuvat entisestään. Esimerkiksi Sininauhasäätiö aloitti jo 2019 lahjoitusvarainhankinnan muiden tulonlähteiden rinnalla, ja moni muu järjestö pyrkii vähintäänkin laajentamaan avustuspohjaansa, lisäämään myytäviä palveluita tai yritysyhteistyötä.

Uudet ja vanhat rahoitusinstrumentit tuovat luonnollisesti oman lisänsä myös järjestöjen palvelutoimintaan – hankerahoittajat, palveluita ostavat kunnat, lahjoittajat ja yhteistyöyritykset voivat toivoa hyvin erilaisia lopputuloksia. Näihin toiveisiin sote-järjestökenttä yrittää vastata monimutkaistuvassa toimintaympäristössä. Samalla se pyrkii vastaamaan tärkeimpään tehtäväänsä, antamaan apua tarvitseville.

Palveluja heikoimmille

Julkisessa keskustelussa ja jopa perusterveydenhuollossa haastavimmaksi ryhmäksi on nostettu sekakäyttäjät (Pesola 2004; Savonen ym. 2018). Tähän ryhmään kuuluu myös suurin osa Sininauhasäätiö-konsernin asiakkaista. Voikin sanoa, että konserni auttaa niitä, joita suurin osa ihmisistä ei haluaisi edes nähdä ja joista kunnat eivät yksin pysty esimerkiksi resurssipulan vuoksi huolehtimaan.

Useimmilla Sininauhasäätiö-konsernin asiakkailla on taustalla monimutkainen vaikeuksien kirjo. Ongelmat ovat alkaneet usein jo lapsena tai jopa edellisessä sukupolvessa. Päihteidenkäytöllä, asunnottomuudella ja huono-osaisuudella on ikävä taipumus periytyä. Se ei ole vain yksilön vaan koko yhteiskunnan rakenteellinen ja asenteellinen ongelma, joka aiheuttaa sen, ettei apua saa silloin, kun se vielä olisi tehokasta.

Avun myöhästyminen näkyy Sininauhasäätiö-konsernin palveluissa jo nuorten osalta. Nuoli – nuorten kohtaamis- ja tukipisteessä käy asunnottomia, päihteitä käyttäviä nuoria, jotka ovat hyvin huonossa kunnossa ja pudonneet lähes kaikkien yhteiskunnan palveluiden ulkopuolelle. Elämä on kaoottista ja äärimmäisen epävarmaa. Kaikki pyörii seuraavan päihdeannoksen ja yöpaikan löytämisen ympärillä.

Järjestöjen työssä näkyykin usein elämän surullisin puoli. Jopa toivottomuus. Osalle apu tulee liian myöhään, mutta ei silti ole turhaa. Juuri siksi on tärkeää muistuttaa, että se, mikä voi näyttää toivottomalta, ei sitä välttämättä ole.

Katan tarina

Kata oli aikanaan Sininauhasäätiön haastavimpia asiakkaita. Elämän täyttivät päihteet ja niiden rahoittaminen. Tuomioita tuli, ja vuodet kuluivat samaa rataa. Joku olisi voinut sanoa, että toivoton tapaus. Mutta ei Kata ollut.

Vähitellen tuen ja oman motivaation avulla Kata alkoi haluta muutosta. Hän lähti päihdekuntoutukseen ja muutti tuettuun, itsenäiseen asuntoon. Retkahduksia tuli, mutta pitkän prosessin myötä elämä lähti silti vähitellen rullaamaan uuteen suuntaan.

Tänään Katalla on oma koti ja puoliso. Hän harrastaa aktiivisesti urheilua ja juoksee maratoneja. Kata opiskeli oppisopimuksella lähihoitajaksi ja työskentelee nykyään Sininauha Oy:n Pessissä. Samassa asumisyksikössä, jossa hän oli ollut itse asiakkaana. Vuonna 2019 Kata sai Sininauhasäätiö-konsernin innovaatiopalkinnon Facebookissa pitämästään korvaushoidon vertaistukiryhmästä.

Hädän ja toivottomuuden keskeltä voi nousta mitä tärkeimpiä esimerkkejä muutoksen mahdollisuudesta. Muutoksen kätilöinti ei ole kuitenkaan mahdollista ilman järjestöjen pysyviä, turvattuja resursseja.

Leena Rusi

Leena Rusi (YTM, sosiaalipolitiikka) työskentelee kehittämisjohtajana Sininauhasäätiössä vastaten hanketoiminnasta ja sen kehittämisestä. Rusilla on yli 20 vuoden kokemus päihde- ja mielenterveystyöstä, ja hän on työskennellyt aiemmin mm. A-klinikkasäätiössä. Esimies- ja johtamiskokemusta Rusilla on 10 vuotta.

Ella Saranpää

Ella Saranpää (VTM, Hum. yo.) työskentelee Sininauhasäätiössä viestinnän asiantuntijana ja vastaa muun muassa sisäisen ja ulkoisen viestinnän kehittämisestä. Saranpäällä on usean vuoden kokemus vaativista viestinnän tehtävistä, ja hän on erikoistunut hybridimallisten yhteiskunnallisten yritysten identiteettikysymyksiin.

Lähteet

Kautto, M., Heikkilä, M., Hvinden, B., Marklund, S. & Ploug, N., toim. (1999): Nordic Social Policy. London & New York: Routledge.
Pesola, E-L (2004): Kokemuksia päihteiden sekakäyttäjien hoidosta. Yhteiskuntapolitiikka 69 (5), 517–528.
Saranpää, E (2017): Kaksi tavoitetta, hybridi-identiteetti? :Tulkintoja hybridimallisen yhteiskunnallisen yrityksen organisaatioidentiteetistä. Pro Gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto. Haettu osoitteesta: https://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201706194970.
Savonen, J. T., Hakkarainen, P., Kataja, K., Sakki, I. & Tigerstedt, C. (2018): Päihteiden sekakäytön sosiaaliset representaatiot Helsingin Sanomissa 1990-2016. Yhteiskuntapolitiikka 83 (4), 387–398.