Yli puolella työikäisistä, noin 1,9 miljoonalla suomalaisella, on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä 600 000 kokee sairauden tai vamman vaikuttavan työn tekemiseen tai työllistymismahdollisuuksiin. Työllisyydestä puhuttaessa heitä kutsutaan osatyökykyisiksi.
Osatyökyisillä on muita suurempi riski menettää työnsä, ja usein myös työhön paluu tai työllistyminen ei onnistu. Osatyökyisyyttä on monenlaista, ja se voi olla tilapäistä.
Yhdenvertaisuus ei toteudu
Osatyökykyisten työllisyysaste on Suomessa matala. OECD:n mukaan vammaiset henkilöt ovat Suomessa töissä muuta Eurooppaa harvemmin.
Esimerkiksi elokuun lopussa 2018 työttömänä työnhakijana oli yli 30 500 pitkäaikaissairaaksi tai vammaiseksi merkittyä työnhakijaa. Työkyvyttömyyseläkkeellä on noin 200 000 henkilöä, ja vuosittain työkyvyttömyyden vuoksi eläkkeelle siirtyy 20 000 henkilöä.
Halusta ja innosta ei kuitenkaan ole kyse. Työelämän ulkopuolella olevista osatyökykyisistä 65 000 haluaisi työskennellä – ja oman arvionsa mukaan myös kykenisi tähän.
YK:n vammaistensopimuksen mukaan vammaisilla henkilöillä on oikeus työskennellä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Sopimuksen ratifiointi ei kuitenkaan ole vielä vaikuttanut siihen, että vammaisten henkilöiden työhön pääsy tai opintojen suorittaminen olisi yhdenvertaista muiden kanssa. Tämä selviää Vates-säätiön tekemästä kyselystä.
Lisää tietoa, panostuksia ja joustoja
Osatyökykyisten työllistymistä ja työssä pysymistä on tutkittu, selvitetty ja erilaisin hankkein tuettu jo useamman vuoden ajan. Myös hallituksen kärkihankkeissa on tartuttu ongelmaan. Osatyökykyisten työllistymisen tueksi on rakennettu runsaasti erilaisia palveluja, keinoja ja etuuksia.
Työkalut ongelman ratkaisemiseksi ovat siis jo osaltaan olemassa, mutta niistä ei tiedetä eikä niitä osata hyödyntää. Työnantajat tarvitsevat tietoa ja tukea sekä osatyökyisyydestä että osatyökykyisen ihmisen palkkaamisesta. Työn tuottavuuden kompensaatioilla voi olla työllistymisen kannalta suuri merkitys.
Noin kolme neljästä työnantajasta suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti osatyökykyisten rekrytointiin. Myönteinenkään suhtautuminen ei kuitenkaan aina johda rekrytointiin. On arvioitu, että osatyökykyisen todennäköisyys tulla valituksi työhön on n. 15 – 40 % pienempi. Eri toimintamalleista ja tuista täytyy siis edelleen tiedottaa ja kouluttaa.
Lisäksi Suomessa pitäisi selvittää niin kutsutun kiintiölain tarpeellisuus. Esimerkiksi Saksassa kiintiölaki velvoittaa työnantajia työllistämään vammaisia, ja tämä on merkittävästi edistänyt vammaisten osallisuutta työelämässä. Suomessa sukupuolikiintiölaki herätti aikoinaan suurta vastusta, mutta sen jäljiltä eri sukupuolten osallistuminen päätöksentekoon on tasoittunut.
Työelämän murroksen myötä suorittavan tason työtehtävät ovat pitkälti kadonneet. Siten matalan tai kapean osaamisen työtehtäviä ei ole tarpeeksi. Kysynnän ja tarjonnan epäsuhta heikentää osaltaan osatyökykyisten mahdollisuuksia työllistyä. Lisäksi kokoaikatyöhön tähtäävä normi sekä joustamattomat työajat ja työnmuodot tekevät vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työllistymisen haasteelliseksi. Ratkaisuna Suomi tarvitseekin enemmän osa-aikatöitä, työnteon muotojen moninaistamista ja enemmän joustoja työaikaan.