Sitran Osaamisen aika -hankkeen osana haluttiin selvittää, mitkä voisivat olla osaamisen kehittämisen laajentamisen hyödyt tai sen laiminlyönnin kustannukset suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä julkaisu on osa selvityshanketta, jonka Sitra toteutti SOSTEn kanssa vuoden 2021 alussa.
Välityömarkkinat ovat suomalaisen työllisyyspolitiikan tärkeä mutta huonosti tunnettu alue. SOSTE on pyrkinyt viime vuosina omassa toiminnassaan sekä yhteistyössä järjestöjen, säätiöiden, yhteiskunnallisten yritysten ja kuntien kanssa tekemään välityömarkkinoita tunnetuksi eri tavoilla ja eri näkökulmista. SOSTE julkaisi vuonna 2019 samaa teemaa käsittelevän Välityömarkkinat ja tarvelähtöiset työllisyyspalvelut -julkaisun.
Välityömarkkinoiden tärkeä rooli on alettu ymmärtää vähitellen päätöksenteossa
Kun osaamisen kehittäminen halutaan ulottaa kaikille ihmisille, välityömarkkinat ovat kiinnostava tarkastelun kohde. Siellä osaamista lähdetään vahvistamaan kynnyksettömistä tai matalankynnyksen palveluista lähtien ja edetään aina kohdennettuihin ja työmarkkinoiden kannalta olennaisiin osaamisen kehittämisen tavoitteisiin, kirjoittaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas julkaisun esipuheessa.
Osaamisen kehittäminen välityömarkkinoilla -julkaisu
Lue koko julkaisu alta artikkeleina tai lataa pdf-tiedosto: Osaamisen kehittäminen välityömarkkinoilla (pdf, 1 Mt).
Esipuhe
1. Johdanto – osaamisen kehittäminen kuuluu kaikille
2. Mitä ovat välityömarkkinat?
3. Osaamisen kehittäminen prosessina
4. Miten osaamista tuotetaan välityömarkkinoilla?
5. Havaintoja osaamisen kehittämisestä välityömarkkinoilla
6. Johtopäätökset
Julkaisun tiedot
Julkaisu: Osaamisen kehittäminen välityömarkkinoilla
Kirjoittajat: Päivi Rouvinen-Wilenius, Iina Santamäki ja Jussi Ahokas
Kuvat: Mira-Veera Auer ja Veikko Somerpuro
Taitto: Taina Leino
ISSN: 2489-2483 (painettu)
ISSN: 2489-3137 (verkko)
ISBN: 978-952-6628-63-9 (painettu)
ISBN: 978-952-6628-64-4 (verkko)
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, 10/2021
Katso SOSTEn julkaisut.