Sosiaali- ja terveysalan järjestöt tekevät elintärkeää työtä suomalaisten hyvinvoinnin eteen. Niiden toiminta tavoittaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ryhmät ja heidän läheisensä. Kokosimme tähän tutkimustietoa suomalaisten sote-järjestöjen työn sisällöstä ja toiminnasta.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt tukevat vaikeissa tai erityisissä elämäntilanteissa olevia ihmisiä ja heidän läheisiään. Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestöt tarjoavat ihmisille monipuolisesti apua, tukea, tietoa ja mahdollisuuksia osallistua itse erilaiseen toimintaan. Järjestöt organisoivat esimerkiksi vapaaehtois- ja vertaistoimintaa, neuvontapalveluita, arjessa selviytymisen apua, yksinäisyyden ehkäisyä sekä virkistys- ja harrastustoimintaa.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat erityisiä suhteessa muihin järjestöihin. Järjestöt ovat apua ja tukea tarvitsevien ja tarjoavien ihmisten itse perustamia. Niiden toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen, joten sitä ei voi tilata tai määrätä. Järjestöjen jäseninä, vapaaehtoisina sekä tuen ja palvelujen saajina on muun muassa pitkäaikaissairaita, eri tavoin vammaisia ihmisiä, mielenterveys- ja päihdekuntoutujia sekä heidän omaisiaan ja läheisiään.
Sosiaali- ja terveysjärjestöillä on ollut merkittävä rooli suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehittymisessä. Ne ovat tuottaneet ja kehittäneet palveluita, vaikuttaneet sosiaali- ja terveysalan ammatillisen koulutuksen kehittämiseen sekä nostaneet esiin eri ihmisryhmien tarpeita ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Järjestöt tavoittavat myös kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset. Siksi ne pitävät esillä perusoikeuksia sekä hyvinvointiin tehtäviä investointeja ja kanavoivat kriittisiäkin ääniä lainsäädäntötyöhön. Näin järjestöt ovat mukana yhteiskunnallisissa muutoksissa vaikuttamassa tutkimuksen ja järjestötyöstä karttuvan kokemuksen avulla.
Hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta tavoittaa satoja tuhansia suomalaisia
Sosiaali- ja terveysalan järjestöissä toimii vapaaehtoisina noin 500 000 ihmistä vuodessa. Järjestöissä on palkattua henkilöstöä noin 50 000 henkilöä. Vuonna 2018 SOSTEn tuottamaan Järjestöbarometri-kyselyyn vastanneiden järjestöjen harrastus- ja virkistystoimintaan osallistui noin 275 000 henkilöä ja 121 000 sai yhdistyksistä koulutusta ja neuvontaa. Muuta apua ja tukea, kuten vertaistoimintaa, yhdistykset tarjosivat 141 000 osallistujalle. Näin ollen kaikkien yli 11 000 sote-järjestön toiminta tavoittaa moninkertaisen määrän ihmisiä.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt edistävät hyvinvointia ja terveyttä monimuotoisella toiminnalla. Järjestöt osallistavat syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä. Ne tukevat ihmisiä vaihtelevissa elämäntilanteissa ja vahvistavat erityisryhmien toimintakykyä. Järjestöjen ryhmätoiminta tarjoaa matalan kynnyksen harrastemahdollisuuksia kaikille kansalaisille. Kohderyhmänsä arjen asiantuntijoina järjestöt tuottavat tietoa kansalaisten tarpeista. Osa järjestöistä toimii ammattilaisten voimin lähellä sosiaali- ja terveysalan palveluja, toiset tekevät arvokasta työtään vapaaehtoisten voimin. Järjestöt tarjoavat tukea kasvokkain, verkossa ja puhelimitse.
Mitä tarkoitamme, kun puhumme järjestöistä?
- Järjestö = tätä käsitettä käytämme yleisterminä kuvaamaan rekisteröityjä yhdistyksiä, säätiöitä ja Suomen Punaisen Ristin paikallisosastoja.
- Yhdistys = viittaamme tällä käsitteellä kohdennetusti rekisteröityihin yhdistyksiin.
- Säätiö = viittaamme tällä käsitteellä kohdennetusti rekisteröityihin säätiöihin.