Virvoitusjuomaverosta on päästävä ripeästi eteenpäin kohti laaja-alaista terveysperusteista veroa


Etusivu / Lausunnot / Virvoitusjuomaverosta on päästävä ripeästi eteenpäin kohti laaja-alaista terveysperusteista veroa

SOSTE oli kuultavana valtiovarainvaliokunnan verojaostossa 13.1.2023 virvoitusjuomaverolain muuttamisesta.

Esityksen tavoite virvoitusjuomaveron muuttamisesta terveysperusteiseen suuntaan on oikea, mutta esitetty veromalli ei sitä edistä riittävästi. Veron suunnittelussa on painanut terveyshyötyjen tavoittelun sijaan verotuottojen turvaaminen.

”Veroportaikko on turhan hienojakoinen saadakseen aikaan muutosta. Portaikkoja pitäisi olla vähemmän, esimerkiksi kolme. Teollisuudella olisi tällöin vahvempi taloudellinen kannustin siirtyä verotasolta toiselle eli valmistaa vähemmän sokeria sisältäviä tai sokerittomia tuotteita”, korostaa SOSTEn yhteiskuntasuhdepäällikkö Ulla Kiuru.

Ylintä veroluokkaa eli kaikkein eniten sokeria sisältävien juomien verotusta olisi kiristettävä nyt esitetystä tasosta. Ohjauksen näkökulmasta olennaista on veropohjan laajuus, veron porrastus ja mitoitus.

”Ero alimman ja ylimmän portaan välillä pitää olla riittävän iso, jotta teollisuudella on kannustin alkaa valmistella vähemmän sokeria sisältäviä tuotteita valmisteveron välttämiseksi. Toisaalta paljon sokeria sisältävien juomien korkea vero näkyisi niiden hinnoissa ja sitä kautta kuluttajien valinnoissa”, jatkaa Kiuru.

Terveysohjauksen vahvistamiseksi SOSTE esittää myös nollaveroluokkaa ainakin makeuttamattomille ja maustamattomille vesille ja kivennäisvesille.

Laaja-alaista terveysveroa alettava valmistella ripeästi

Tällä hetkellä suomalaiset saavat ruokavaliostaan liikaa sokeria, suolaa ja kovaa rasvaa. Tämä vaikuttaa sekä kansanterveyteen että sairauksien kautta kansantalouteen. Kansansairauksien ehkäisyssä ja hoidossa ravitsemuksella on keskeinen rooli.

”Terveellisistä valinnoista pitää tehdä helppoja, edullisia ja houkuttelevia. Tarvitsemme myös verotuksellisia keinoja vaikuttaa siihen, mitä syömme. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että veroilla on vaikutusta”, toteaa Kiuru.

Virvoitusjuomaveroa huomattavasti tehokkaammin kansanterveyttä edistävä vero olisi elintarvikkeiden sokeripitoisuuksiin sekä suolan määrään ja rasvan laatuun perustuva laaja-alainen, terveysperusteinen valmistevero. Veron ansiosta tuoteryhmässään terveellisempi vaihtoehto olisi epäterveellistä tuotetta halvempi ja siten houkuttelevampi ja saavutettavampi vaihtoehto kaikille. Mikäli teollisuus tekee osansa ja muotoilee tuotteitaan uusiksi, hinnat eivät nouse, vaan tuotteet korvautuvat terveellisemmillä vaihtoehdoilla.

”Terveysperusteinen valmistevero toisi myös huomattavasti enemmän verotuloja kuin pelkkä virvoitusjuomavero”, Kiuru huomauttaa.

SOSTE esitti lausunnossaan ponsiesityksen valiokunnalle, jonka mukaan ”Valiokunta edellyttää, että terveysperusteisen valmisteveron valmistelua jatketaan viipymättä ja perustetaan asiaa selvittävä laaja-alainen työryhmä”, jatkaa Kiuru.

Ulla Kiuru yhteiskuntasuhdepäällikkö