SOSTE pitää järkevänä sosiaalialan osaamiskeskusten organisoimista viidelle yhteistyöalueelle ja ruotsinkielisen keskuksen jatkamista valtakunnallisena toimijana. Nyt osaamiskeskuksia on 10. Sosiaali- ja terveysministeriö on esittänyt muutosta asetusmuutosesityksellä.
Kehittämistä on perusteltua keskittää yhteistyöalueille, jotka edistävät sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista yhteensovittamista ja kehittämistä sekä hyvinvointialueiden yhteistyötä. Niillä toimivat myös sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskeskukset. Muutos luo mahdollisuuksia vahvistaa TKKI-yhteistyötä ja sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota.
Jo nyt niukan rahoituksen leikkaaminen ei ole hyväksyttävää
Samaan aikaan esitetyn muutoksen kanssa valtiovarainministeriö on esittänyt osaamiskeskusten valtionavustuksen pienenemistä tämän vuoden 2 450 00 eurosta 1 250 000 euroon vuodeksi 2025. Leikkausta paikkaamaan STM esittää ensi vuodeksi miljoonan euron siirtämistä osaamiskeskuksille sosiaalityön tutkimuksen valtionavustuksesta.
SOSTE ei pidä rahoituksen leikkaamista hyväksyttävänä: suuri leikkaus vie pohjan muutosten myönteisiltä vaikutuksilta. Rahoitusvaje on ilmiselvä suhteessa osaamiskeskuksen tehtäviin. Se antaa kuvan, että muutoksella tavoitellaan säästöjä eikä alan kehittämistä.
Erityistä huomiota vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten palveluiden kehittämiseen
Sosiaalipalveluita tarvitsevat ihmiset ovat usein vaikeassa elämäntilanteessa. SOSTEn jäsenjärjestöt edustavat tällaisia ihmisryhmiä. SOSTE muistuttaa, että vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten palveluiden laatuun ja niiden kehittämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Osaamiskeskusten toiminnassa on mukana sosiaali- ja terveysjärjestöjen edustajia. Kun keskuksia muodostetaan YTA-alueille, SOSTE toivoo järjestöyhteistyön jatkuvan. Siinä keskeisiä ovat paitsi sosiaalihuollon erityiskysymyksiin perehtyneet valtakunnalliset järjestöt myös hyvinvointialueiden järjestöyhteistyörakenteissa mukana olevat toimijat. Järjestöt tuovat kehittämistyöhön haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten näkökulmia ja erityisosaamista. Myös järjestöjen oma kehittämistyö on tärkeää linkittää sosiaalihuollon kehittämiseen.
SOSTEn lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle asetukseksi sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun asetuksen muuttamisesta 13.8.2024.