Kunnille ja kuntayhtymille myönnetyn palkkatuen radikaali rajaaminen ei ole oikea tie

SOSTElausunto.

Etusivu / Lausunnot / Kunnille ja kuntayhtymille myönnetyn palkkatuen radikaali rajaaminen ei ole oikea tie

SOSTE lausui työ- ja elinkeinoministeriölle hallituksen esityksestä muutoksista koskien palkkatuen myöntämistä kunnalle tai kuntayhtymälle. Esityksen mukaan työvoimaviranomainen voisi jatkossa myöntää palkkatukea kunnalle tai kuntayhtymälle ainoastaan alentuneesti työkykyisen henkilön tai 60 vuotta täyttäneen pitkään työttömänä olleen henkilön palkkaamiseen. Palkkatuen myöntäminen kunnalle tai kuntayhtymälle ammatillisen osaamisen parantamiseen ei olisi enää mahdollista.

Esityksen tavoitteena on paitsi saada aikaan 37 miljoonan euron säästö työllisyysmäärärahoihin, myös hallitusohjelman mukaisesti uudistaa palkkatukea ja kohdistaa sitä erityisesti yksityiselle ja kolmannelle sektorille. Palkkatukilainsäädäntöä tulee uudistaa ja hallitusohjelman tavoite tuen kohdistamisesta erityisesti yksityiselle ja kolmannelle sektorille on kannatettava. Kunnille ja kuntayhtymille myönnetyn palkkatuen näin radikaali rajaaminen ei kuitenkaan ole oikea tie, vaan tuen kohdistamista tulisi miettiä esim. kannusteiden kautta. SOSTE ei kannata esitettyä rajausta palkkatuen myöntämiseen.

Huoli kunnallisista työpajoista

Palkkatuen rajaaminen heikentäisi ennestään kunnallisten työpajojen toimintamahdollisuuksia ja johtaisi toimintojen supistamiseen. Toteutuessaan esitys lakkauttaisi kunnallisten työpajojen mahdollisuuden tarjota aitoja työtehtäviä palkkatuen avulla nuorille ja aikuisille.  Se heikentäisi mahdollisuuksia rakentaa asiakkaiden tarpeisiin vastaavia palvelupolkuja esim. työkokeilusta palkkatuettuun työhön ja osaamisen kasvattamiseen sekä koulutuksen suorittamiseen osana työllistämisjaksoa.

Palkkatuen kohdentaminen tulisi tehdä toisin

Työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtyessä kunnille 2025 alusta, kuntien kannusteet yleensä myöntää palkkatukea heikkenevät. Uudistuksen jälkeen kuntien työttömyysetuuksien kuntakustannukset poistuvat ainoastaan avoimille työmarkkinoille työllistymisen myötä. Kuntia voisi kannustaa kohdistamaan palkkatukea kolmannelle sektorille muuttamalla rahoitusmallia siten, että ns. sakkomaksu katkeaisi myös työllistyessä palkkatuettuun työhön. Vaikka lailla mahdollistettaisiin palkkatuen myöntäminen järjestöille, ei sillä ole merkitystä, jos myöntäjällä ei ole kannusteita tai resursseja tuen myöntämiseen.