Sote-järjestöt kohtaavat STEA-avustuksilla rahoitetussa toiminnassa vuosittain avun tarpeessa olevia ihmisiä. Toteutuneiden kohtaamisten kokonaismäärän arvioidaan olevan noin 10,4 miljoonaa kertaa.

Näissä kohtaamisissa tarjotaan apua ja tukea esimerkiksi mielenterveyden ongelmiin, äkillisiin kriiseihin, päihdeongelmiin ja vakaviin sairauksiin. Järjestöt auttavat lapsiperheitä, nuoria, kriisejä kohdanneita, vanhuksia, yksinäisiä, muistisairaita, pitkäaikaissairaita, vammaisia ja kaikkien näiden läheisiä. Jos järjestöt eivät enää pysty auttamaan näitä ihmisiä, nämä ihmiset hakevat ennen pitkää apua julkiselta sektorilta.

Jos näistä miljoonista kohtaamisista edes puolet siirtyisi julkiselle sektorille, miten hyvinvointialueet selviäisivät? Miten liitoksissaan natiseva julkinen sektori kestäisi sen?

No sellaista tilannetta ei tarvitse kestää, jos järjestöillä on jatkossakin mahdollisuus auttaa ihmisiä hyvinvointialueilla. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen osaamista, tietoa ja toimintaa kannattaa hyödyntää entistä tehokkaammin alueilla ja kunnissa, jotta hyvinvointialueiden tukalaa tilannetta voidaan parantaa. Sote-ammattilaisten on voitava ohjata asiakkaita järjestöjen toiminnan piiriin ja järjestöjen on oltava osa palveluketjuja. Järjestöjen ulkopuolelle jättäminen ei säästä kustannuksia vaan lisää niitä, koska ihmiset eivät saa tarvitsemaansa apua ajoissa.

Miten järjestöt pidetään mukana ja julkinen sektori pystyssä?

1. Järjestöillä tulee olla mahdollisuus auttaa hyvinvointialueita

Hyvinvointialueet ovat tällä hetkellä pulassa, ja järjestöt voivat panoksellaan auttaa alueita selviämään tästä suosta. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen osaamista ei enää yksinkertaisesti voi jättää hyödyntämättä. On järkevää, että hyvinvointialueella ihminen voidaan ohjata suoraan järjestöjen tarjoamien palvelujen pariin sen sijaan, että avun tarvitsija ohjataan jonoon. Jonotus myös kuormittaa hyvinvointialueita ja on inhimillisesti sietämätöntä. Alueiden työntekijöillä tulee olla tietoa järjestöjen tekemästä ennaltaehkäisevästä, hyvinvointia ja terveyttä edistävästä työstä, ja järjestöjen työ on nivottava osaksi hyvinvointialueiden toimintaa ja palveluketjuja.

2. Järjestöjen ääntä tulee, ja kannattaa, kuulla

Järjestöille on kertynyt sellaista asiantuntemusta, mitä yksinkertaisesti muualla ei ole. Tämä asiantuntemus auttaa järjestämään palveluita kustannustehokkaasti hyvinvointialueilla. Hyvinvointialueiden on aika alkaa kuunnella, mitä sanottavaa järjestöillä on. Palveluiden tilanne ei ole nyt hyvä – haluamme laittaa ne kuntoon yhteistyössä.

3. Järjestöjen rahoitus- ja tilakysymykset pitää ratkaista

Sote-uudistus rikkoi järjestöjen avustusjärjestelmät, koska sote-asioiden vastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Hyvinvointialueet eivät ole jatkaneet järjestöjen tukemista samalla tavalla kuin kunnat tekivät, ja nyt tilanne on epäselvä.

Lisäksi Orpon-Purran hallitus leikkaa sote-järjestöjen rahoitusta 130 miljoonalla eurolla. Se tarkoittaa rahoituksen leikkausta yli kolmanneksella, ja heikentää suoraan kansalaisten mahdollisuuksia saada järjestöiltä apua omaan tilanteeseensa – ja luo lisää painetta julkiselle sektorille.

Yleishyödylliset järjestöt eivät voi toimia ilman rahaa. Hyvinvointialueiden on huolehdittava, että yleishyödylliset sote-järjestöt saavat toiminnalleen ratkaisevan tärkeät avustukset ja maksuttomat tai kohtuuhintaiset tilat.

Yleishyödyllisiä järjestöjä ei saa sekoittaa palveluja tuottaviin järjestöihin, jotka toimivat samoilla liiketalouden pelisäännöillä kuin yritykset. Palveluntuottajajärjestöt eivät luonnollisesti saa markkinoilla toimimiseen valtionavustuksia.

4. Palveluntuottajajärjestöjen toimintamahdollisuuksista on pidettävä huolta

Hyvinvointialueiden tulee kilpailutuksissaan painottaa laatukriteereitä. Kilpailutukset tulee tehdä riittävän pienissä osissa, jotta myös paikalliset järjestöt voivat osallistua kilpailuun. Muuten vain suuret yritykset pystyvät osallistumaan kilpailutuksiin ja markkinat keskittyvät kansainvälisten suuryritysten käsiin. Järjestöt tuottavat usein erikoistuneita palveluita sellaisia väestönryhmille, joille ei ole muuta palvelua tarjolla.

5. Järjestöjen työllistämistoiminta kuntalaisten tukena on varmistettava

Vastuu työllisyyspalveluista siirtyi vuoden 2025 alussa valtiolta kunnille. Jatkossa kunnat vastaavat esimerkiksi palkkatuesta ja muista työllistämisen tuista. Kuntien tulee huolehtia, että jatkossakin ihmiset voivat työllistyä matalalla kynnyksellä järjestöihin palkkatuen tai muun tuen avulla. Järjestöjen työllistämistoiminnan loppumisella olisi laaja vaikutus alueen muihin palveluihin ja kostautuisi kasvavina sotemenoina.

Tutustu lisää SOSTEn aluevaalitavoitteisiin täältä

Ajankohtaista kunnista ja hyvinvointialueilta:

Näytä enemmän >
Ulla Kiuru yhteiskuntasuhdepäällikkö