SOSTE on valmistellut kampanjamateriaalia, jolla pyritään sekä nostamaan tietoisuutta järjestöjen tekemän työn merkityksestä aluevaaliehdokkaiden joukossa että aktivoimaan järjestöjen kohtaamia ihmisiä uurnille.
Ehdokkaille suunnatussa materiaaleissa haastamme ehdokkaita pohtimaan, miten hyvinvointialueet voivat selvitä alueilla ilman järjestöjä.
Järjestöjen kohtaamia ihmisiä puolestaan aktivoidaan vaaliuurnille puhuttelemalla heitä suoraan heitä koskevista asioista sekä sosiaalisessa mediassa että livekohtaamisissa.
Kannustamme kaikkia järjestöjä hyödyntämään materiaalia aluevaalien alla. Järjestö voi esimerkiksi jakaa SOSTEn julkaisemia sosiaalisen median postauksia tai käyttää postauksia suoraan itse lataamalla niitä Google drive -tiedostosta.
SOSTEn verkkosivuille on lisäksi tuotettu perustietoa järjestöistä sekä aluekohtaista järjestötietoa vaalityön tueksi. Sivuillemme on koottu ja kootaan vaalipäivään asti tietoa SOSTEn jäsenjärjestöjen ehdokkaista hyvinvointialueittain.
Materiaalipankki löytyy täältä Google Drive –kansiosta.
Tehdään yhdessä järjestöjen toimintaa ja kohtaamisia näkyväksi!
-
Enemmistö eduskuntapuolueista vapauttaisi pienituloiset sairaala- ja terveyskeskusmaksuista
-
Sosiaalipalvelujen leikkaukset eivät saa romuttaa soten perustavoitteita
-
Sosiaalibarometri 2025: Hyvinvointialueiden säästöt iskevät ikäihmisiin – hoivaköyhyys ja omaisten vastuu kasvussa
-
Anna-Kaisa Ikonen: Palvelut turvataan jatkamalla rohkeaa uudistamista – yhdessä tehden
-
Hoitotakuun heikennykset jakavat jyrkästi puolueita – SOSTEn kysely paljastaa hallituksen ja opposition välisen eron
-
Sote-asiakasmaksut ja epäyhdenvertaiset palvelupäätökset heikentävät vammaisten ihmisten arkea
-
Järjestöjen merkitys kasvaa, mutta resurssit pienenevät – mitä tämä tarkoittaa apua tarvitseville?
-
Sofia Virta: Turvataan palvelut ja hyvinvointi kaikille
-
Antti Kaikkonen: Palvelut puntarissa – Keskustan ratkaisut