Artikkelisarjasta Koronan jälkeen
18.6.2020
Jussi Ahokas
pääekonomisti, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
On helppo ennustaa, että muistamme vuoden 2020 pitkään. Sinä vuonna koronapandemia iski syvästi yhteiskuntiemme perustaan, perusoikeuksia ja talouden rakenteita myöten. Kun yhteiskunta oli pakko pysäyttää viruksen leviämisen estämiseksi, monet käynnissä olleet toiminnot ja kehityskulut saivat väistämättä uuden suunnan. Politiikkaa piti uusissa olosuhteissa alkaa tehdä uudella tavalla ja myös hallinnon rakenteet sekä tavat joutuivat kovaan paineeseen. Mutta kriisillä oli tätäkin laajempia vaikutuksia, oikeastaan kaikki yhteisöllinen toiminta piti hetkessä ajatella uusiksi.
Myös kansalaisyhteiskunta Suomessa ja maailmalla joutui ennen kokemattomaan tilanteeseen. Esimerkiksi monelle suomalaisille sosiaali- ja terveysalan järjestölle korona-aika tarkoitti perustoimintojen muuttumista tai jopa pysähtymistä. Samalla kuitenkin ”epidemiaerityisiä” toimintoja polkaistiin nopeasti käyntiin ja niitä ihmisryhmiä, joita järjestöt pyrkivät tukemaan, yritettiin nyt auttaa uusilla ja olosuhteisiin soveltuvilla tavoilla.
Suomalaiset sote-järjestöt onnistuivat reagoinnissa kohtalaisen hyvin. Se kertoo ennen kaikkea siitä, että tarvittaessa järjestökentällä on kykyä sopeutua, luoda nopeastikin uusia toimintatapoja ja vastata muuttuneisiin olosuhteisiin siten, ettei toiminnan tavoitteista tarvitse juurikaan tinkiä. Ihmisten hyvinvoinnin ja hyvän elämän edellytysten tukemiseen tähtäävä toiminta, hyvinvointitalous, kantoi näin ollen myös läpi koronakriisin.
Näkymät koronakriisin jälkeen
Vaikka keväällä 2020 järjestöjen hyvinvointilähtöinen työ piti pintansa, mikään ei takaa sitä, että myös tulevaisuudessa hyvinvointitalous menestyy ja laajenee. Kun yritetään hahmottaa suomalaisten sote-järjestöjen tulevaisuutta, monenlaisia harmaita pilviä on kerääntymässä taivaalle. Koronakriisin ja jo aiempienkin yhteiskunnallisten kehityskulkujen myötä erilaisia hyvinvoinnin vajeita on syntynyt yhteiskunnassamme ja tarve järjestöjen hyvinvointilähtöiselle työlle vaikuttaa kasvavan. Samaan aikaan kuitenkin järjestöjen toimintaedellytyksiin ja resursseihin liittyy kasvavaa epävarmuutta. Hyvinvointitaloudessa kysyntä ja tarjonta saattavat näin ollen kehittyä tulevaisuudessa eri suuntiin.
Järjestökentällä keskeisiä hyvinvointiin liittyviä huolenaiheita Suomessa ovat tällä hetkellä muun muassa pitkäaikaistyöttömyys ja työmarkkinoilta syrjäytyminen, toimeentulon riittämättömyys, lapsiperheköyhyys, mielenterveysongelmien jatkuva lisääntyminen, omaishoitajien jaksaminen, sairastamisen korkea hinta sekä palvelujärjestelmän kyky vastata ihmisten hyvinvointia ja terveyttä koskeviin tarpeisiin. Koronakriisi on entisestään lisännyt huolta edellä mainituista ilmiöistä, vaikka ne eivät toki ole uusia. Lienee selvää, että seuraavina kuukausina ja vuosina kyseiset haasteet eivät tule katoamaan itsestään.
Yhteiskunnalliset ja taloudelliset vastaukset koronaepidemiaan ovat olleet ennen näkemättömän voimakkaita. Niiden seurauksena valtiot ja muut julkisen sektorin toimijat ovat velkaantuneet vauhdilla ja kriisistä nousemiseksi toteutettava elvyttäminen lisää velkaantumista vielä lisää. Ei olekaan yllättävää, että heti epidemian ensimmäisen huipun jäätyä taakse myös Suomessa on alettu puhua julkisen talouden sopeuttamisesta kriisin jälkeen – viimeistään 2020-luvun lopulla.
Kun järjestörahoituksesta ja sen tulevaisuuden rakenteista on keskusteltu kiivaasti jo ennen kriisiä, suuret liikahdukset talouspolitikan linjassa voivat vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti järjestöjen toimintaedellytyksiin sekä resursseihin jatkossa. On myös selvää, että jos sosiaaliturvaa ja terveyspalveluita lähdetään tulevina vuosina uudistamaan, näkyvät vaikutukset myös järjestöjen ja hyvinvointitalouden kentällä. Yhteiskuntapolitiikassa tehdään väistämättä suuria ratkaisuja.
Hyvinvointitalouden tielle
Hyvinvointitalouden ja kansalaisyhteiskunnan hyvinvointilähtöisen toiminnan tulevaisuus ei välttämättä ole ruusuinen. Mikään ei kuitenkaan tässä vaiheessa myöskään sulje pois sitä mahdollisuutta, että tulevina vuosina hyvinvointitalous laajenee, ihmisten hyvän elämän edellytykset vahvistuvat ja yhteiskuntapolitiikasta tulee entistä enemmän hyvinvointilähtöistä. Jotta jälkimmäinen kehityskulku toteutuisi, kolmen tekijän pitää jatkossa toteutua.
1. Hyvinvointitavoitteille rooli päätöksenteossa
Ensimmäiseksi hyvinvointitavoitteiden pitää saada aikaisempaa merkittävämpi rooli päätöksenteossa. Periaatteena tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskuntapolitiikkaa aletaan tehdä kaikilla päätöksenteon tasoilla meidän kaikkien hyvinvointi ja hyvän elämän edellytykset mielessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että päätöksentekijät tiedostavat hyvinvointiin vaikuttavat tekijät aiempaa paremmin, tietävät yhteisön hyvinvoinnin kehityssuunnan ja ymmärtävät omien päätöksiensä vaikutuksen näihin.
Hyvinvointitaloudessa hyvinvoinnin tekijöitä ovat esimerkiksi riittävä terveys, riittävä toimeentulo, luottamus lähiyhteisöön, itseluottamus, voimistavat sosiaaliset suhteet, osallisuus eli mahdollisuus vaikuttaa omaan yhteisöönsä sekä kriittinen tietoisuus eli kyky jäsentää ja ymmärtää niitä perusoletuksia, joiden varaan yhteiskuntamme ja inhimillinen kanssakäymisemme rakentuu. Näiden tekijöiden kautta hyvinvoinnin kehitystä voidaan arvioida objektiivisesti. Yhtä tärkeää tai jopa tärkeämpää on kuitenkin tietää, millaiseksi ihmiset kokevat oman hyvinvointinsa.
Kun sekä hyvinvoinnin objektiivinen että subjektiivinen puoli tiedostetaan päätöksenteossa, hyvinvointitaloutta tukeville päätöksille on hyvät edellytykset. Mikäli hyvinvointitavoite unohtuu tai hyvinvointi ymmärretään liian suppeasti, myös yhteiskuntapolitiikan perusteet jäävät väistämättä puutteelliseksi eivätkä välttämättä tue hyvinvointitalouden rakentumista.
2. Lisää hyvinvointi-investointeja
Jos hyvinvointilähtöinen yhteiskuntapolitiikka saa lisää tilaa, on todennäköistä, että pidemmän ajan saatossa myös sekä kestävää taloutta että inhimillistä hyvinvointia vahvistavia hyvinvointi-investointeja tehdään enemmän. Tämä on toinen tärkeä lähtökohta hyvinvointitalouden laajentumiselle. Käytännössä hyvinvointi-investoinnit ovat esimerkiksi panostuksia ehkäisevään mielenterveystyöhön, etsivään nuorisotyöhön, varhaiskasvatukseen ja koulutukseen, lastensuojeluun ja perhetyöhön, järjestöjen osallisuutta vahvistavaan toimintaan tai konkreettisiin terveyspalveluiden toimintatapoihin (ei pelkästään hallintoon). Samalla kun nämä toimet lisäävät ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä, ne vahvistavat talouden perustaa kohottamalla tuottavuutta sekä lisäämällä työvoiman tarjontaa.
Vaikka hyvinvointilähtöisyys päätöksenteossa vahvistuisi, edellä luetellut panostukset vaativat kuitenkin edelleen rohkeutta päättäjiltä. Se johtuu siitä, että niiden taloudelliset kustannukset toteutuvat tänään, mutta hyvinvointi- ja taloushyödyt realisoituvat vasta vuosien päästä – muun muassa sitä kautta, että luodut rakenteet alkavat vähentää akuutin korjaavan tuen tarvetta. Hyvinvointilähtöinen politiikka kaipaa rinnalleen siten myös investointirohkeutta ja investoinnit mahdollistavaa talouspolitiikkaa.
3. Investointirohkeus vaatii näyttöjä vaikuttavuudesta
Investointirohkeuden lisääminen edellyttää sitä, että toteutettujen investointien tuottoon uskotaan ja niiden vaikuttavuudesta on riittävää näyttöä. Tämä on kolmas edellytys hyvinvointitalouden vahvistumiselle tulevaisuudessa. Eri investointien tieteellisten tutkimus-, arviointi- ja investointivaikutusten näkyväksi tekeminen onkin tulevaisuudessa tärkeä prosessi, jota myös sote-järjestöjen tulee määrätietoisesti pyrkiä edistämään. Vain tätä kautta riittävä investointirohkeus voi syntyä ja siten täydentää hyvinvointitalouden tavoitteiden, resurssien ja vaikuttavuuden pyhän kolminaisuuden.
Sote-järjestöt hyvinvointitaloutta rakentamassa koronakriisin jälkeen
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt muodostavat omalla toiminnallaan hyvinvointitalouden perustan. Järjestöt ja niiden omistamat yhtiöt toimivat lähes aina hyvinvointilähtökohdista ja painottavat hyvinvoinnin vahvistamista omissa päätöksissään. Kehittämällä jatkuvasti omaa toimintaansa vaikuttavammaksi ja parantamalla toimintansa edellytyksiä esimerkiksi rahoituspohjaansa laajentamalla järjestöt voivat jatkossakin pitää huolen hyvinvointitalouden kehittymisestä Suomessa.
Pelkästään omaan toimintaan keskittyminen ei kuitenkaan koronakriisin jälkimainingeissa välttämättä riitä. Jos yhteiskunta- ja talouspolitiikkaa lähdetään tekemään julkisen talouden leikkaukset edellä ja hyvinvointitavoitteet sivuuttaen, hyvinvointitalouden laajenemisen edellytykset ovat heikommat kuin siinä tapauksessa, että politiikan linjaksi valitaan tulevaisuuteen suuntautuvien investointien tie. Omassa vaikuttamistyössään sosiaali- ja terveysjärjestöjen kannattaakin asettua puolustamaan jälkimmäistä politiikkalinjaa.
On syytä muistaa, että kansainvälinen menestystarina, suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, rakennettiin toisen maailmansodan raunioista nimenomaan rohkealla investointipolitiikalla. Tämän vuosisadan haasteisiin vastaamiseksi silloin tehdyt investoinnit eivät kuitenkaan riitä, vaan tässä ajassa tarvitaan uusia hyvinvointi-investointeja. Suomessa sote-järjestöillä on mahdollisuus nousta seuraavan hyvinvointiaallon harjalle viitoittamaan tietä kohti tulevan vuosisadan kestävää hyvinvointimallia. Juuri nyt on sen rakentamisen aika!
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, 2020
Tämä artikkeli on osa SOSTEn artikkelisarjaa Koronan jälkeen.