Vuonna 1919 Suomen tasavallan ensimmäisten lakien joukossa tuli voimaan yhdistyslaki. Vapaus yhdistyä ja toimia yhteisen asian puolesta on kansalaisten perusoikeus. Tällä hetkellä yhdistysrekisterissä on yli 100 000 yhdistystä ja yhdistystoimintaa löytyy kaikilta yhteiskunnan aloilta ja jokaiseen elämän vaiheeseen. Oikeuttaan liittyä yhdistykseen ja osallistua tätä kautta yhteiskuntaan käyttää noin 75 prosenttia suomalaisista. Monen taskussa on useampikin jäsenkortti.
Sosiaaliseen hyvinvointiin ja terveyteen liittyvä yhdistystoiminta on kehittynyt Suomessa eri vaiheiden kautta. 1800-luvulla yhdistyksissä toimivat yläluokkaan kuuluvat naiset ja heidän perustamansa rouvasväenyhdistykset tarjosivat apua esimerkiksi köyhille perheille ja lapsille. 1900-luvulle tultaessa järjestötoiminta avautui enemmän kaikille yhteiskuntaluokille ja yhdistystoimintaan tuli hyväntekeväisyyden rinnalle vahva keskinäisen avun ja tuen eetos. Tältä pohjalta järjestäytyivät ensimmäiseksi sokeiden ja kuurojen liitot. Yhdistystoiminta oli nyt kaikkien toimintaa.
Sotavuosien jälkeiset vuodet olivat joukkojärjestäytymisen aikaa sosiaalisissa kysymyksissä. Tuolloin syntyi paljon potilas- ja vammaisjärjestöjä. Järjestöt nostivat esiin aiemmin araksi koettuja asioita, olivat rakentamassa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja palvelujärjestelmää sekä tukivat ihmisten selviämistä sairauden tai vamman kanssa. 1960-luvulla nousivat esiin uudet yhteiskunnalliset yhden asian liikkeet. Ihmisiä puhuttelivat rauhanaate, ympäristöongelma ja seksuaalivähemmistöjen asema.
Viikoittain rekisteröidään kolme uutta sosiaali- ja terveysalan yhdistystä. Uusia yhdistyksiä syntyy yhä eriytyneempiin tarpeisiin. Yhdistävä tekijä voi olla sama diagnoosi tai vamma tai jokin muu yhteiskunnallinen ongelma kuten syrjäytyminen. Yhdistysten välittämä tieto, tuki ja verkostot ovat edelleen tärkeitä julkisen palvelujärjestelmän rinnalla.
Perinteisen yhdistystoiminnan lisäksi yhteinen tekeminen syntyy yhä useammin vapaamuotoisena liikkeenä. Aktiiviset kaupunkilaiset ideoivat ravintolapäivän ja siivouspäivän ja nyt idea on levinnyt ympäri Suomen. Sosiaalisessa mediassa keskustelua syntyy ja synnytetään erilaisista yhteiskunnallisista teemoista. Esimerkkejä viimevuosien isoista sosiaalisen median keskusteluista ovat esimerkiksi #tahdon2013 tai #metoo. Kansalaisaktiivisuus ei edellytä yhdistyksen perustamista. Osallistuminen voi olla joskus vain yhden klikkauksen päässä.
Kun yhteinen toiminta laajenee ja vakiintuu, yhdistys on kuitenkin usein hyvä ja luotettava tapa hallinnoida ja johtaa toimintaa. Yhdistyslaki turvaa jokaisen jäsenen oikeuden osallistua ja päättää.
Vapaaehtoistoimintaan osallistuu lähes joka toinen suomalainen
Vapaaehtoistoiminta on yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa, josta ei saa rahallista korvausta. Se on nimensä mukaisesti vapaaehtoista, ei pakko tai velvollisuus. Perheen tai suvun hyväksi tehtävä työ ei ole vapaaehtoistoimintaa. Vapaaehtoistoimintaa organisoivat järjestöjen lisäksi seurakunnat ja yhä useammin myös erilaiset julkiset laitokset, kuten sairaalat ja vanhainkodit.
40 prosenttia suomalaisista osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii arviolta 500 000 vapaaehtoista. Vapaaehtoistoiminta on yksi keskeinen tapa tulla mukaan järjestötoimintaan eikä se edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Varsinkin paikallisella tasolla monet yhdistykset toimivat täysin vapaaehtoisvoimin ja vapaaehtoistoiminta on tärkeä resurssi myös niissä järjestöissä, joissa on palkattua henkilöstöä. Ilman vapaaehtoisia järjestötoiminta kuihtuisi.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat kehittäneet paljon erilaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja. Osallistua voi kertaluontoisesti ja silloin tällöin pop up- vapaaehtoistoimintaan tai sitoutua pitkäaikaisesti. Osallistua voi erilaiseen toiminnan ja tapahtumien järjestämiseen tai ihmisten auttamiseen. Yhdistystoiminnassa myös toiminnan johtaminen ja päätösten tekeminen on vapaaehtoisten luottamushenkilöiden vastuulla. Luottamustehtävissä toimiminen edellyttää yhdistyksen jäsenyyttä.
Yleisesti ottaen suosituimpia vapaaehtoistoiminnan alueita ovat lasten ja nuorten toiminta, liikunta ja urheilu, seniorit ja ikäihmiset, maanpuolustus ja sosiaali- ja terveysala yleensä. Tyypillisiä vapaaehtoistehtäviä ovat esimerkiksi erilaiset talkoot, ystävätoiminta ja tapahtumien järjestäminen. Naiset osallistuvat vapaaehtoistoimintaan jonkin verran miehiä aktiivisemmin.
Järjestö- ja vapaaehtoistoimintaan osallistuminen tuottaa osallistujille monia hyötyjä. Tutustuminen uusiin ihmisiin, kivan ja mielekkään tekemisen löytäminen, uuden oppiminen, ihmisten auttaminen ja tunne ryhmään kuulumisesta ovat tärkeitä järjestötoimijoille. Yhdistystoiminta kasvattaa osallistujien sosiaalista pääomaa ja sitä kautta mahdollisuuksia selviytyä myös elämän kriisi- ja taitekohdissa.
Järjestötoiminnan tukeminen on hyvinvointi-investointi
Vapaaehtoistyöllä on suuri kansantaloudellinen merkitys. Joka kolmas suomalainen osallistuu yhdistystoimintaan lahjoittamalla satunnaisesti rahaa esimerkiksi lipaskeräyksiin tai antamalla tavaralahjoituksia. Yhdistykset ja säätiöt saavat vuosittain lahjoituksia noin 150 miljoonaa euroa. Keskimäärin suomalainen lahjoittaa vuodessa noin 30 euroa. Lahjoittaminen on yksi tapa tukea sitä työtä, jota yhdistyksissä tehdään ihmisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi.
Suomalainen yhteiskunta tukee järjestötoimintaa Veikkausvoittovaroista myönnettävin valtionavustuksin. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA jakaa sosiaali- ja terveysjärjestöille avustuksia Veikkausvoittovaroista vuosittain yli 300 miljoonaa. Kunnat tukevat paikallista yhdistystoimintaa toiminta-avustuksin ja tarjoamalla yhdistyksille tiloja käyttöön ilmaiseksi/maksutta. Yhä useampi yhdistys tekee yhteistyötä myös yritysten kanssa, jotka tukevat yhdistystoimintaa eri tavoin.
Tutkimusten mukaan järjestöjen vapaaehtoistyöhön sijoitetulla yhdellä eurolla saadaan noin kuusinkertainen tuotos yhtä työtuntia kohti laskettuna. Järjestöjen toimintaan osallistuminen tukemalla niiden työtä taloudellisesti on tuottava hyvinvointi-investointi.