Järjestön hyvä hallinto -teemasivu kokoaa yhteen ajankohtaista tietoa järjestöjen hallinnossa huomioitavista suosituksista ja velvoitteista.
Hyvä hallintotapa -suositus täydentää yhdistyslain vähimmäisvaatimuksia ja kertoo yhdistyksen hallituksessa, jäsenkokouksissa ja jäsenviestinnässä noudatettavista pelisäännöistä. Henkilötietojen käsittely on olennainen osa hyvien hallintotapojen noudattamista, sillä henkilötietoja käsitellään jokaisessa järjestössä. Siksi on tärkeää, että yhdistyksillä ja säätiöillä on ajantasaista tietoa henkilötietojen käsittelystä. Hyvän sopimuksen periaatteet on myös hyvä osata. Parhaimmillaan sillä voidaan ennaltaehkäistä riitoja sekä hallita sopimukseen liittyviä riskejä.
Hankintalaki avaa ikkunan julkisten hankintojen tekemiseen, jotta julkisia varoja käytetään tehokkaasti ja taloudellisesti sekä tarjousmenettelyihin osallistuvia kohdellaan tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Kilpailuttamiseen liittyen annetaan tietoa, milloin järjestö on velvollinen soveltamaan hankintalakia kyseisessä hankinnassaan.
Yhteyshenkilösi
SOSTEn tukipalveluita
Ajankohtaista järjestöistä
-
Sosiaali- ja terveysjärjestöt tukevat juhlapyhinäkin – apua saatavilla elämän vaikeina hetkinä
-
Onneksi on joku – myös jouluna: järjestöjen joulun aikana tarjoamia palveluita
-
Sydämeeni joulun teen
-
Avustusehdotukset ikävä yllätys osalle sote-järjestöistä
-
Vaikuttamistoiminnan taloudellisen raportoinnin määräykset selkeytyivät – uusi linjaus voimaan
-
Julkilausuma: Järjestöjen ja viranomaisten yhteistyöllä vahvistetaan maaseudun turvallisuutta
-
Järjestökenttä elää ja reagoi – avuntarve kasvaa, mutta resurssit hupenevat
-
Lahjoitusvähennys kaikille järjestöille tehtäviin lahjoituksiin
Etsitkö jotain muuta?
Valitse aihetunniste alta, ja listaamme sisällöt joista olet kiinnostunut.
Eduskunta EU Hyvinvointialue Järjestöbarometri Kunta OnneksiOnJoku Sosiaalibarometri sosiaaliturva sosiaaliturvauudistus Sote-uudistus Tekoäly yleistuki