Artikkeli
Briitta Koskiaho
sosiaalipolitiikan professori emerita, Tampereen yliopisto
Verkkojulkaisu Ihan pihalla?
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, kesäkuu 2019
Tietotekniikan entistä laajempi soveltaminen yhteiskunnan toimintoihin on osa vanhojen ihmisten elämismaailman yleistä muutosta, johon heidän tulee olla luontevassa suhteessa, näin oletetaan. Kuitenkin eläköityneistä huomattavalla osalla on varsin etäinen suhde digimaailmaan.
Valtiovarainministeriön Auta-hankkeessa on arvioitu, että 75 vuotta täyttäneistä 300 000 on ilman tietokonetta ja 65 vuotta täyttäneistä 500 000 ilman älypuhelinta. Tästä ikäryhmästä 242 000 ei ole koskaan käynyt netissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Suomalaisten hyvinvointi 2018 -tutkimuksen mukaan puolella suomalaisista on esteitä sähköisten palveluiden käytössä.
Keskeiseksi käytännön kysymykseksi vanhojen ihmisten asioiden ajamisessa näyttää muodostuneen digiohjaus ja -tuki.
Keskeiseksi käytännön kysymykseksi vanhojen ihmisten asioiden ajamisessa näyttää muodostuneen digiohjaus ja -tuki. Siinä voidaan erottaa toisistaan yleinen digivälineiden käytön opetus tai niiden käyttö asianomaisen puolesta sekä asianomaisen asioiden hoito joko tuetusti tai korvaavasti.
Yksi kirjoittajista, Olli Hämäläinen toimii vapaaehtoisena yhdistyksen digiohjaajana. Hänen havaintojensa mukaan (ks. tarkemmin tutkimusprojektin koko raportin nettiversio www.soste.fi/ihan-pihalla) tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen käyttöön kaupunginkirjastossa opastusta hakevissa on naisia ja miehiä yhtä paljon. Laitteiden hallinnanopastus on suurin avun antamisen muoto (40 %), sitä seuraavat siirtyminen tietokoneelta tabletteihin ja älypuhelimien hallinta (30 %), palvelut ja niiden saatavuus (20%) ja laitteiden hankinta (10 %).
Vain aktiivisimmat hakevat apua.
Kun työelämän vaatimat tietotekniset taidot ovat jo osin vanhentuneet tai niitä ei ole ollutkaan, on vaarana syrjäytyminen toisen luokan kansalaiseksi. Monelle tulee halu pysytellä kaukana digikehityksestä. Vain aktiivisimmat hakevat apua. Näillekin tietotekniikan termistö, vieraskieliset ohjeet ja jo nettiyhteyksien luominen saattavat tuottaa tuskaa. Moni ei osaa hyödyntää taloyhtiönsä nettiyhteyksiä tai mobiiliverkkoa. Hämäläisen havaintojen mukaan laitteet ja ohjelmistot eivät vieläkään ole riittävän helppokäyttöisiä.
Digimaailma tuottaa dilemman: Toisaalta pitäisi opetella nyt käytössä olevaa tekniikkaa ja sen nojalla toimivia palveluita. Toisaalta pitäisi taas varautua tulevaisuuteen, jossa monen mutkan kautta päädytään vihdoin helppokäyttöisiin uusiin ratkaisuihin, kuten digilaitteiden puheohjauksen lisääntymiseen ja robottien auttamisen avulla tapahtuvaan palvelujen käytön helpottumiseen.
Kumpaan pitäisi keskittyä: nykytodellisuuden mahdollisesti jo nopeastikin muuttuvien digilaitteiden käyttöön vai tulevaisuuteen suuntautumiseen, kun kysymys on vanhoista ihmisistä? Monet näistäkin tulevat olemaan myös tekoälyaikakauden digikäyttäjiä.
Valtiovallan digipolitiikka ei tuo tähän kysymykseen vanhojen ihmisten osalta juuri ratkaisua. Heilutaan näiden kahden maailman eli nykyisen ja tulevan välissä. Työ- ja elinkeinoministeriön digipolitiikka tähtää tulevaisuuteen makrotasolla, valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön hankkeet ovat siinä välissä. Toisaalta näissä painotetaan digiauttamista tässä ja nyt mutta toisaalta pitäisi orientoitua tulevaisuuteen.
Heilutaan näiden kahden maailman eli nykyisen ja tulevan välissä.
Jotta kokonaisuus saataisiin haltuun, tarvittaisiin Suomeenkin ehdottomasti digipolitiikkaministeriä ainakin väliaikaisesti koordinoimaan eri ministeriöiden toimintaa. Samalla otettaisiin eri organisaatioiden ja kansalaisryhmien asema digipolitiikassa entistä paremmin huomioon.
Esimerkkinä valtion hankkeista mainittakoon valtiovarainministeriön Auta-hanke 2016–2017. Siinä suunniteltiin myös ikääntyvien digiavun muotoja. Suunnittelu tähtäsi digituen valtakunnallisen, maakunnallisen ja kunnallisen järjestelmän luomiseen sekä ennen kaikkea julkisten palvelujen parantamiseen. Maahan katsottiin tarvittavan valtiovarainministeriön ohjauksessa oleva valtakunnallinen elin, jonka alaisuudessa maakunnat olisivat toimineet. Ne olisivat järjestäneet alueensa julkisten palveluiden digiohjausta.
Kokonaisuuteen liittyi sote-uudistuksessa mukana olevien sosiaali- ja terveyspalveluiden uusi palveluohjausmalli maakunnissa.
Julkisia digipalveluja oli tarkoitus antaa yhteispalvelupisteissä, kirjastoissa ja sähköisessä kansalaisneuvonnassa, suomi.fi:ssa. Suunniteltiin myös henkilökohtaista kotiin tuotavaa digiasiointiauttamista, jota järjestäisivät kansalaisjärjestöt, tai se voisi olla julkista kotipalvelutyyppistä, mutta maksutonta auttamista.
Myös 2019 toimintansa päättäneen maan hallituksen sosiaali- ja hyvinvointikärkihankkeiden koonnoksessa päädyttiin suosittelemaan kuntiin julkisen hallinnon palveluiden yhteispalvelun kehittämistä myös niin, että yksityinen sektori voisi tulla mukaan. Mallia ei kuitenkaan vielä voitu kehitellä eteenpäin.
Yhteispalvelulla nähdään edistettävän digiosaamisen leviämistä palvelujen käyttäjien piiriin, koska julkisten palvelujen tulisi olla pääsääntöisesti digipalveluja jo lähitulevaisuudessa. Yhteispalvelu tähtää digipalveluosaamisen juurruttamiseen kansan keskuuteen. Valtion hankkeissa kuitenkin aina todetaan yleisesti, ettei kokonaan voida unohtaa kasvokkain tapahtuvaa tai puhelinpalvelua.
Hyvä digipolitiikka vaatisi kansalaislähtöistä avausta ja tarkastelua. Kansalaiset kun ovat niin erilaisissa lähtöasemissa keskenään.
Hyvä digipolitiikka vaatisi kansalaislähtöistä avausta ja tarkastelua. Kansalaiset kun ovat niin erilaisissa lähtöasemissa keskenään.
Tämä artikkeli on Ihan pihalla? -tutkimustiivistelmän verkkojulkaisusta.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, kesäkuu 2019