SOSTEn julkaisu: Hyvinvointitaloudessa eteenpäin

Hyvinvointitalous, tasa-arvopolitiikka ja feministinen taloustutkimus: hyödyntämätöntä synergiaa?

Anna Elomäki
julkaistu 9.3.2021

Anna Elomäki, FT, työskentelee yliopistotutkijana Tampereen yliopistossa sukupuolentutkimuksen oppiaineessa. Elomäen tutkimus käsittelee talouden, sukupuolen ja politikan rajapintoja Suomessa ja EU-tasolla. Hän on muun muassa tutkinut tasa-arvopolitiikan uusliberalisoitumista, talouspolitiikan sukupuolivaikutuksia, talouspolitiikan hallinnan sukupuolittuneita ja epädemokratisoivia käytäntöjä sekä sukupuolitietoista budjetointia.

Tarkastelen artikkelissani hyvinvointitalouden, tasa-arvopolitiikan ja feministisen taloustutkimuksen yhtymäkohtia ja vuorovaikutusta. Esimerkiksi Suomen EU-tason politiikassa hyvinvointitalous ja tasa-arvopolitiikka ovat toistaiseksi kulkeneet rinnakkain mutta erillään, vaikka mahdollisuus integraatiolle on ollut ilmeinen. Hyvinvointitaloudesta voisi jatkossa tulla varteenotettava tasa-arvopolitiikan väline, mutta tämä edellyttää hyvinvointitalousajattelun laajentamista nykyisestä.

Talouspolitiikka ja sukupuolen tasa-arvon edistäminen

Talouspolitiikka ja sitä ohjaavat ymmärrykset taloudesta ovat kohtalonkysymyksiä sukupuolen tasa-arvon edistämiselle. Yhtäältä talouspolitiikka heijastaa ja syventää olemassa olevaa sukupuolistunutta eriarvoisuutta ja synnyttää uudenlaisia eriarvoisuuden muotoja. Talouspolitiikan pidempiaikainen linja sekä vuoden 2008 talouskriisiä seurannut talouskuripolitiikka ovat heikentäneet erityisesti naisten ja vähemmistöjen taloudellista asemaa. Julkiseen sektoriin kohdistunut leikkaus- ja tehostamistoiminta on heikentänyt naisvaltaisen julkisen sektorin työehtoja sekä siirtänyt hoivan kustannuksia ja hoivavastuuta valtioilta kotitalouksille – usein naisten harteille. (Esim. Kantola ja Lombardo 2017.)

Toisaalta vallitsevat talouspoliittiset päämäärät vaikuttavat tasa-arvopolitiikan asemaan ja sisältöön. Kun talouspolitiikka määrittää politiikan agendaa ja keskittyy talouskasvun, kilpailukyvyn ja budjettikurin edistämiseen, joutuu tasa-arvopolitiikka – kuten sosiaalipolitiikka laajemminkin – marginaaliin. Tasa-arvopolitiikka nähdään usein hyvien aikojen luksuksena, johon ei taloudellisesti vaikeina aikoina ole varaa. Vuoden 2008 talouskriisi ja sitä seurannut talouskuripolitiikka työnsivätkin tasa-arvotavoitteet sivuun sekä Suomen että Euroopan unionin poliittiselta agendalta (esim. Elomäki ja Ylöstalo 2020). Lisäksi talouspolitiikan vallitsevat päämäärät vaikuttavat tasa-arvopolitiikan painopisteisiin sen kriittistä muutosvoimaa rajoittavalla tavalla. Esimerkiksi EU:n tasa-arvopolitiikka on keskittynyt naisten työllisyyden ja työn ja perheen yhteensovittamisen kaltaisiin, EU:n taloudellisia tavoitteita tukeviin teemoihin ja perustunut kapeaan, työmarkkinakeskeiseen ymmärrykseen tasa-arvosta (Elomäki 2015).

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen vaatii siten muutoksia talouspolitiikkaan ja sen taustaoletuksiin. Feministisen taloustutkimuksen näkökulmasta keskeinen ongelma on se, etteivät vallitsevat ymmärrykset taloudesta ja taloudelle arvokkaasta toiminnasta huomioi sosiaalisen uusintamisen tai uusintavan talouden merkitystä talouden toiminnalle. Työvoimaa ja ihmiselämää uusintava ja ylläpitävä toiminta – esimerkiksi hoivatarpeisiin vastaaminen, siivous ja ruuanlaitto – ja tämän toiminnan kytkökset rahallistettuun talouteen jäävät valtavirtaisessa taloustieteessä ja talouspolitiikassa näkymättömiin. Iso osa tätä työtä tehdään kotitalouksissa palkatta, osa julkisten palveluiden piirissä ja kasvava osa ostetaan markkinoilta (Pearson ja Elson 2015). Feministisen taloustutkimuksen näkökulmasta tarvitaan paradigman muutos, jossa sosiaalinen uusintaminen kaikissa muodoissaan tunnistetaan keskeiseksi osaksi talouden kokonaisuutta.

Nämä tasa-arvon edistämisen ongelmat sekä feministitutkijoiden näkemykset ovat lähellä hyvinvointitalousajattelua. Hyvinvointitaloutta ja sukupuolten tasa-arvon edistämistä yhdistää kiinnostus julkisiin hoivapalveluihin sekä pyrkimys muuttaa talous- ja sosiaalipoliittisten kysymysten välistä hierarkiaa, talouspolitiikkaa ja sen taustalla olevaa ajattelua. Onko hyvinvointitalous ratkaisu tasa-arvopolitiikan ongelmiin? Miten feministinen taloustutkimus voisi auttaa kehittämään hyvinvointitalousajattelua edelleen?

Hyvinvointitaloustyö ja tasa-arvopolitiikka: rinnakkain mutta erillään?

Yhtymäkohdista huolimatta tasa-arvotyön ja hyvinvointitaloustyön vuorovaikutus on toistaiseksi ollut vähäistä. Tasa-arvotoimijat Suomessa ja EU-tasolla eivät juuri ole hyödyntäneet hyvinvointitalousajattelua, eivätkä tasa-arvopoliittiset toimijat ja feministitutkijat ole olleet aktiivisesti mukana muovaamassa hyvinvointitalouden käsitettä.

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella tasa-arvo näkyi jossain määrin sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvointitaloutta käsittelevissä tausta-asiakirjoissa sekä ministerineuvoston päätelmissä, mutta tasa-arvonäkökulmat jäivät kapeiksi ja irrallisiksi ja analyysi tasa-arvon, talouden ja hyvinvoinnin suhteesta pinnalliseksi. Ministerineuvoston hyvinvointitalous-päätelmissä tasa-arvokysymyksistä korostuivat työelämään liittyvät teemat, eikä hoivaan ja palkattomaan työhön liittyvää eriarvoisuutta mainittu. Siinä missä tasa-arvon hyötyä taloudelle alleviivattiin, talouspolitiikan sukupuolivaikutuksia ei tuotu esiin eikä tasa-arvonäkökulman sisällyttämistä talouspolitiikkaan erikseen vaadittu. (Euroopan unionin neuvosto 2019a.)

Suomen puheenjohtajakauden tasa-arvopoliittisena tavoitteena puolestaan oli vahvistaa tasa-arvon ja tasa-arvopolitiikan välisiä yhteyksiä. Fokus oli talouspolitiikan prosesseissa ja toimijoissa sekä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen työkaluissa, kuten sukupuolivaikutusten arvioinnissa, sukupuolitietoisessa budjetoinnissa ja indikaattoreissa. Vaikka hyvinvointitalous mainittiin ministerineuvoston tasa-arvoista taloutta käsittelevissä päätelmissä, kysymykset talouspolitiikan sisällöstä ja talouspolitiikkaa ohjaavasta paradigmasta eivät nousseet keskeiseen rooliin. Sen sijaan päätelmät nostivat esiin palkattomaan työhön ja hoivaan liittyvän eriarvoisuuden ja tämän työn merkityksen talouskasvulle, korostivat talouspolitiikan sukupuolivaikutuksia sekä esittivät konkreettisia keinoja tuoda tasa-arvonäkökulmaa talouspoliittiseen päätöksentekoon. (Euroopan unionin neuvosto 2019b.)

Tasa-arvopolitiikka ja hyvinvointitalous etenivät siten Suomen puheenjohtajakaudella rinnakkain mutta erillään, eikä täyttä synergiaa agendojen välillä saavutettu. Yksi syy tähän voi olla se, että tasa-arvopolitiikka nähdään usein talouspolitiikasta mutta myös sosiaali- ja työllisyyspolitiikasta irrallisena, marginaalisena lohkona (Cavaghan ja O’Dwyer 2018). EU-instituutiosta etenkin neuvostossa vuorovaikutus tasa-arvotoimijoiden ja hyvinvointitaloudesta keskustelleiden sosiaali- ja työllisyyspoliittisten toimijoiden välillä on ollut vähäistä, vaikka Suomi pyrkikin puheenjohtajakaudellaan syventämään yhteistyötä.

Hyvinvointitaloudesta tukea tasa-arvopolitiikalle

Vaikka tasa-arvonäkökulmat eivät välttämättä ole toistaiseksi sisältyneet johdonmukaisesti hyvinvointitalousajatteluun, tarjoaa se tasa-arvopoliittisille toimijoille työkalun haastaa talouspolitiikan sisältöä.

Tällaiselle työkalulle on tarvetta, sillä pyrkimykset tuoda tasa-arvonäkökulmia EU:n talouspolitiikkaan eivät toistaiseksi ole tarjonneet vaihtoehtoa nykyiselle, sukupuolinäkökulmasta ongelmalliselle talouspolitiikalle. Talouspoliittisiin asiakirjoihin ovat kelvanneet lähinnä viittaukset naisten työllisyyden edistämiseen. Toisin sanoen tasa-arvo on hyväksytty silloin, kun se palvelee vallitsevaa talouspolitiikkaa – ei silloin kun se saattaisi muuttaa tai haastaa sitä (Hoskyns 2008). Sama ongelma vaivaa EU-instituutioiden jo pitkään edistämää puhetta tasa-arvon hyödyistä taloudelle. Tasa-arvon talouskasvua edistävästä vaikutuksesta on EU-tasolla puhuttu etenkin 2010-luvulla paljon ja aiheesta on myös tuotettu empiiristä tutkimusta, mutta vastaavasti ei ole kysytty, millainen talouspolitiikka edistäisi tasa-arvoa. Puhe tasa-arvon taloudellisesta hyödystä onkin oikeuttanut EU:n talouskuriin ja uusliberaaleihin rakenneuudistuksiin keskittyvää talouspolitiikkaa (Elomäki 2015).

Hyvinvointitalousajattelu tarjoaa yhden mahdollisen vision sukupuolisensitiivisemmästä talouspolitiikasta. Sen avulla on mahdollista haastaa esimerkiksi talouspoliittiseen päätöksentekoon sitkeästi juurtunut ajatus julkisista hoivapalveluista ja niiden naisvaltaisista työntekijöistä ylimääräisenä kustannuseränä ja tuoda esiin näiden sukupuolten tasa-arvolle tärkeiden palveluiden merkitys taloudelle.

Hyvinvointitalouden käsite tarjoaa tasa-arvotoimijoille myös retorista vetoapua. Vuoden 2008 talouskriisin jälkimainingeissa tasa-arvotoimijoilla on sekä EU-tasolla että Suomessa on ollut vaikeuksia saada ääntään kuuluviin. Yksi syy tähän on ollut taloustieteellisen asiantuntemuksen korostuminen päätöksenteossa. Tähän asiantuntemukseen liittyvän kielen ja käsitteistön hallinnasta on tullut keskeinen kriteeri sille, kenen ääntä etenkin talouspoliittisessa päätöksenteossa kuullaan ja kenet otetaan vakavasti (O’Dwyer 2019). Tasa-arvonäkökulmainen tutkimus taloudesta, etenkin feministinen tieto, nähdään epärelevanttina tai liian ideologisena teknokraattiseen talouspoliittiseen päätöksentekoon (Elomäki 2020). Tasa-arvoa vastustaminen liittyy myös perinteisiä perhearvoja vaalivaan konservatismiin sekä antifeminisiä ja anti-genderistisiä piirteitä sisältävän oikeistopopulismin nousuun. Hyvinvointitalouden käsite tarjoaa mahdollisuuden puhua julkisia investointeja ja uudelleenjakoa vaativista tasa-arvo-ongelmista kielellä, jota päättäjät ymmärtävät ja kuuntelevat – tai ainakin vaikuttavat kuuntelevan.

Vielä vajaa hyvinvointitalousajattelu

Tasa-arvonäkökulmasta hyvinvointitalousajattelu – ainakin sen Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella saamassa muodossa – jää sisällöllisesti vajaaksi. Se jättää nimittäin huomiotta merkittävän osan feministitutkijoiden uusintavaksi taloudeksi tai sosiaaliseksi uusintamiseksi kutsumasta toiminnasta, joka kattaa julkisten palveluiden ja etuuksien ohella palkattoman työn ja hoivan. Hyvinvointitalous juuttuu siten valtavirtaisen talousajattelun keskeiseen ongelmaan: palkattoman työn ja sen talouden toiminnan mahdollistavan roolin sivuuttamiseen. Vaikka hyvinvointitalousajattelu tuo esiin julkisen hoivan merkityksen taloudelle ja vaikka sen vaatimukset hyvinvointi-investoinneista käytännössä vähentäisivät palkattoman työn tarvetta ja sen tekijöiden kuormitusta, se ei haasta valtavirtaiselle taloustieteelle ominaista kapeaa ymmärrystä taloudesta, joka rajaa palkattoman työn ja hoivan ulkopuolelleen. Paradigma muuttuu, mutta vain tiettyjen rajojen sisällä.

Talouspolitiikalle tyypillinen, vallitsevaa eriarvoisuutta ylläpitävä strateginen hiljaisuus sukupuolesta ei ole vain talouskurin ongelma. Myös vaihtoehtoiset, investointeja korostavat talouspoliittiset strategiat voivat johtaa eriarvoistaviin lopputulemiin, elleivät ne huomioi sukupuoleen liittyvää eriarvoisuutta sekä sosiaalista uusintamista. (Cavaghan ja O’Dwyer 2018.) Feministitutkijoiden ja tasa-arvoasiantuntijoiden osallistuminen hyvinvointitalousajattelun kehittämiseen varmistaisikin, että hyvinvointitalous edistää myös niiden ihmisten hyvinvointia, joiden intressit jäävät nykyisessä talouskeskustelussa näkymättömiin, ja että hyvinvointitalouden tarjoama vaihtoehto huomioi risteävät eriarvoistumisen muodot sekä sosiaalisen uusintamisen koko kentän.

Hyvinvointitaloudesta hoivatalouteen?

Feministisestä talousajattelusta ammentava hyvinvointitalous 2.0 tai hoivatalous perustuisi laajemmalle ymmärrykselle siitä, mitä talous on, miten talous toimii ja millainen toiminta on taloudellisesti arvokasta. Sekä julkisen että palkattoman hoivan merkityksen kouriintuntuvasti esille nostanut koronakriisi on vahvistanut vaatimuksia uudesta kasvu- ja talousmallista, jonka keskiössä on hoiva (esim. Klatzer ja Rinaldi, 2020).

Koronakriisi onkin hyvä tilaisuus päivittää hyvinvointitalousajattelu paremmin huomioimaan ottamaan palkaton hoiva ja sen tekijät ja tämän työn merkitys talouden toiminnalle ja elpymiselle.

Lähteet

Cavaghan, Rosalind ja Muireann O’Dwyer (2018) European Economic Governance in 2017: A Recovery for Whom? Journal of Common Market Studies 56 (Annual Review), 96–‍108.
Elomäki, Anna (2020) “It’s a Total No-No”: Strategic Silence about Gender in the European Parliament’s Economic Governance Policies. International Political Science Review.
Elomäki, Anna (2015) The Economic Case for Gender Equality in the European Union: Selling Gender Equality to Decision-Makers or Neoliberalism to Women’s Organizations? European Journal of Women’s Studies 22(3), 288–302.
Elomäki, Anna ja Ylöstalo, Hanna (2020) Taloudellistunut tasa-arvo ja sukupuolisokea talouspolitiikka. Teoksessa Johanna Kantola, Paula Koskinen-Sandberg ja Hanna Ylöstalo (toim.) (2020) Tasa-arvopolitiikan suunnanmuutokset. Helsinki: Gaudeamus.
Euroopan unionin neuvosto (2019a) Council conclusions on the Economy of Wellbeing (2019/C 400/09).
Euroopan unionin neuvosto (2019b) Council conclusions on Gender-Equal Economies in the EU: The Way Forward. Taking Stock of 25 Years of Implementation of the Beijing Platform for Action.
Hoskyns, Catherine (2008) Governing the EU: Gender and Macroeconomics. In Shirin Rai and Georgina Waylen (toim.) Global Governance: Feminist Perspectives. Houndmills: Palgrave Macmillan, 107–128.
Kantola, Johanna ja Emanuela Lombardo (toim.) (2017) Gender and the Economic Crisis in Europe: Politics, Institutions and Intersectionality. Cham: Palgrave Macmillan.
Klatzer, Elisabet ja Azzurra Rinaldi (2020) Next Generation EU Leaves Women Behind. Gender Impact Assessment on the EC proposal for the #nextGenerationEU. https://alexandrageese.eu/wp-content/uploads/2020/07/Gender-Impact-Assessment-NextGenerationEU_Klatzer_Rinaldi_2020.pdf [Luettu 25.1.2020]
O’Dwyer, Muireann (2019) Expertise in European Economic Governance—A Feminist Analysis. Journal of Contemporary European Research 15(2), 162–178.
Pearson, Ruth ja Diane Elson (2015) Transcending the Impact of the Financial Crisis in the United Kingdom: Towards Plan F—A Feminist Economic Strategy. Feminist Review 109(1), 8–30.