SOSTEn julkaisu: Hyvinvointitaloudessa eteenpäin

Hyvinvointitaloudesta yhteiskuntapolitiikan pääotsikko – mielenterveystyö hyvinvointitalouden ytimessä

Sari Aalto-Matturi
julkaistu 9.3.2021

Sari Aalto-Matturi on MIELI Suomen Mielenterveys ry:n toiminnanjohtaja ja SOSTE:n hallituksen varapuheenjohtaja 2014-2021. Hän on aikaisemmin työskennellyt mm. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtajana ja kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE:n pääsihteerinä. Aalto-Matturi on koulutukseltaan valtiotieteiden lisensiaatti.

Hyvinvointitaloudessa hyvinvoinnin ja talouden päätöksiä tarkastellaan yhtä aikaa. Hyvinvointi ei alistu taloudellisille päätöksille ja sen merkitys taloudellisena pääomana tunnistetaan. Mielenterveys ja sen edistämiseksi tehtävä työ sijoittuvat hyvinvointitalouden ytimeen. Jos emme onnistu laajasti kansalaisten mielenterveyden vahvistamisessa, emme myöskään saavuta niitä taloudellisia tavoitteita, joita yhteiskuntana olemme asettaneet – esimerkiksi korkeaa työllisyysastetta. Hyvinvointi-investoinnit mielenterveyteen voivat tuottaa nopeastikin haluttuja tuloksia. Mitä vahvempaa hyvinvointitaloudellinen ajattelu on yhteiskunnassamme, sitä paremmin tekemämme politiikka vastaa sekä hyvinvoinnin että kestävän taloudellisen kehityksen vaatimuksiin.

Onko mielenterveys taloudellista pääomaa?

Vuonna 2018 OECD laski mielenterveyden häiriöiden kustannuksia Euroopassa. Suomessa hintalappu on OECD:n mukaan huikeat 11 miljardia vuodessa (OECD 2018) – ja tämä siis ennen koronakriisin ennakoituja mielenterveysvaikutuksia. Väkilukuun suhteutettuna summa on toiseksi suurin Tanskan jälkeen. Suurin erä tuosta summasta eivät olleet terveyspalvelut (2,6 miljardia euroa) tai sosiaaliturva (3,9 miljardia) vaan työmarkkinoille aiheutuvat kustannukset ja tuotannonmenetykset (4,7 miljardia euroa).

Raporttia lukiessa mieleen palasi pari vuotta aikaisemmin pidetty eurooppalainen työelämän mielenterveyden yhteistoimintahankkeen seminaari, jossa eurooppalaisen teollisuusliiton edustaja ravisteli koolla olleita hyvinvointiasiantuntijoita puheenvuorollaan. Hän harmitteli, että me hyvinvoinnin puolestapuhujat teemme vaikuttamistyössämme aina saman virheen: vetoamme työnantajien eettisyyteen ja vastuullisuuteen sen sijaan, että osoittaisimme, kuinka tärkeää mielenterveydestä huolehtiminen on näiden perustehtävälle.

Enemmistö työnantajista varmasti on eettisiä ja vastuullisia, ja moni heistä myös ymmärtää vastuullisuusmaineen arvon omalle menestykselleen. Työnantajat eivät kuitenkaan ole olemassa ollakseen vastuullisia vaan tehdäkseen taloudellista tulosta. Siksi olennaista on osoittaa millä tavoin mielenterveydestä huolehtiminen edistää tuloksentekoa ja kuinka kalliiksi mielenterveyden laiminlyönti työnantajalle tulee.

Hyvinvointi on arvo sinänsä

Kun SOSTE kymmenisen vuotta sitten ryhtyi työstämään hyvinvointitalousajattelua, ja otti sen omaan strategiaansa, luottamushallinnossa käytiin sangen paljon keskustelua siitä, onko oikein alistaa hyvinvointi taloudelliseen tarkasteluun. Hyvinvointi on arvo itsessään, ja julkisella vallalla on velvollisuus edistää sitä, riippumatta siitä minkälaisia taloudellisia vaikutuksia hyvinvoinnille voidaan laskea. Työnantajalla puolestaan on lakiin perustuva vastuu ihmisistä, jotka antavat työpanoksensa työnantajan käyttöön. Tähän vastuuseen kuuluu velvollisuus huolehtia henkilöstönsä hyvinvoinnista, halusi tai ei.

Miksi siis kansalaisen ja työntekijän perusoikeutta hyvinvointiin tarvitsisi perustella talouden näkökulmilla? Eikö talouden ja tuloksen sijaan ehkäisevän päihdetyön fokuksessa pitäisi olla pikemmin ne melkein 70 000 lasta, joiden vanhemmista ainakin toisella on päihdeongelma? Tai mielenterveystyön fokuksena se, että joka viides meistä elämänsä aikana sairastuu masennukseen. Tai kaikki se inhimillinen kärsimys, joka vain yhden vuoden aikana syntyy noin 800 itsemurhasta ja ainakin 10 000 itsemurhayrityksestä?

Totta kai pitäisi, ja pitää. Hyvinvointi on arvo sinänsä. Pohjoismaisessa hyvinvointimallissa talous on ihmisiä varten, ei toisinpäin. Mutta koska hyvinvointipäätökset usein ovat myös talouspäätöksiä – ja talouspäätökset hyvinvointipäätöksiä – hyvinvointitalouden kehystä tarvitaan tukemaan valistunutta päätöksentekoa.

Kriisistä ei nousta järjestöjen tuilla vaan työllä

Vuosikymmenen aikana hyvinvointitalousajattelussa on päästy pitkälle. Hyvinvointitaloudessa hyvinvointi inhimillisenä arvona ei ole ristiriidassa talouden kanssa, päinvastoin. Hyvinvointitalouden kehys auttaa näkemään, että hyvinvointi ei ole vain jotain, johon rikkaalla kansakunnalla voi hyvinä aikoina olla varaa. Tosiasiassa hyvinvointi on kansakunnan vaurauden edellytys. Suomi ei ole hyvinvointiyhteiskunta siksi, että rahaa olisi joskus ollut liikaa. Kun hyvinvointivaltion rakentamisesta sotien jälkeen tuli suuri suomalainen projekti, liikkeelle lähdettiin jotakuinkin tyhjällä kassalla – rahat oli käytetty sodasta toipumiseen ja sotakorvauksiin. Mutta kun hyvinvointia lähdettiin askel askeleelta rakentamaan, samalla rakennettiin vaurasta kansantaloutta. Toinen ei olisi menestynyt ilman toista.

Tämä on hyvä muistaa ison talouspuheen vuosisadalla, jossa hyvinvointi usein näyttäytyy ennen kaikkea kulueränä, josta julkisen talouden tasapainottamiseksi itsestään selvästi joudutaan tinkimään. Hyvinvoinnin resursseja on hyvä ajatella vähän kuin kaupan kylmävarastona. Taloudellisessa ahdingossa voi tulla houkutus katkaista varaston sähköt kustannusten säästämiseksi. Välitön säästö on ilmeinen, samoin nurkan takana odottavat menetykset.

Koronakriisi on lisännyt paitsi taloudellista velkaa, myös ainakin hoitovelkaa, sosiaalista velkaa, koulutusvelkaa ja osallisuusvelkaa. On arvioitu, että kriisillä tulee olemaan monimuotoiset ja pitkäkestoiset vaikutukset suomalaisten hyvinvointiin ja terveyteen. Rinnastus kaupan kylmävarastoon tulee mieleen kommenteista, joissa järjestöjen avustusten leikkauksia perustellaan sillä, että järjestöjen tulee ottaa osavastuu tukalassa taloustilanteessa ja hyväksyä leikkaukset osana talouden ja yhteiskunnan yleistä kulukuuria. Tosiasiassa kansantalous tuskin nousee tai kaatuu järjestöjen tukieuroilla. Niiden sijaan kriisissä ja jälleenrakennuksen vuosina kriisin jälkeen tarvitaan järjestöjen työtä suomalaisten hyvinvoinnin ja terveyden hyväksi. Kriisistä ei toivuta järjestöjen tuilla vaan niiden tekemällä työllä.

Työllisyysasteen vahvistaminen vaatii hyvinvoinnin vahvistamista

Mielenterveyspalveluissa hoitovelka on jo ennen koronapandemiaa ollut ilmeinen. Useammin kuin somaattisissa sairauksissa, mielenterveyden häiriöissä hoitaminen laiminlyödään ja apua on tarjolla vasta kroonistuneen ongelman kuntoutukseen. Siinä missä esimerkiksi lievä tai keskivaikea masennus olisi usein hoidettavissa perusterveydenhuollossa ja siellä määrätyn lyhytterapian avulla ilman työkyvyn menetystä, psykoterapiaan pääsy edellyttää tavallisesti edelleen Kelan kuntoutuspäätöstä. Vuodenkin kestäneen, vaikeutuneen masennuksen hoitojaksot kestävät vuosia. Menetetyn työkyvyn palauttaminen ei ole helppoa.

Uuden vuosikymmenen käynnistyessä on itsestään selvää, että työllisyysasteen on noustava, jotta hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita ja palveluja ei jouduta purkamaan. Yhtä selvää on myös se, että hyvinvointia tulee lisätä, jos työllisyysastetta halutaan nostaa.

Työllisyysastekeskustelussa keskeisinä keinoina työllisyysasteen parantamiseen näyttäytyy tavallisesti työttömien, ikääntyneiden työntekijöiden ja opiskelijoiden patistaminen töihin sekä osa-työkykyisten työllistäminen. Vähemmän kiinnitetään huomiota siihen, mitkä tekijät itse asiassa johtavat työttömyyden ja opintojen pitkittymiseen tai siihen, etteivät ihmiset jaksa jatkaa työelämässä.

Mielenterveysongelmat ovat merkittävin työelämästä syrjäyttäjä. Puolet työkyvyttömyyseläkkeistä ja kolmannes kelakorvattavista sairaslomapäivistä on mielenterveystaustaisia. Mielenterveyden ongelmat pidentävät työttömyysjaksoja ja nuorten työelämään valmistumista. Tämä ei ole mitenkään vääjäämätöntä.

Viisaalla päätöksenteolla mielenterveysongelmien 11 miljardin vuosikustannuksista on mahdollista saada huomattavia säästöjä, ja mielenterveystaustaiseen työkyvyttömyyteen huomattava vähennys. Ennen kaikkea tämä edellyttää mielenterveyttä edistäviä toimia lasten ja nuorten kasvuympäristöissä ja työelämässä sekä matalan kynnyksen apua ja hoitoonpääsyä. On inhimillisesti tärkeää ja välttämätöntä, että mielenterveysperustaisesti työkyvyttömäksi joutuneita tuetaan takaisin työelämään. Tehokkaampaa työllisyysasteen hoitoa on kuitenkin huolehtia, että uusia työkyvyttömyyksiä ei synny. Mielenterveys on hyvä investointikohde.

Hyvinvointi-investointien tuottoa ei aina tarvitse odottaa pitkään

Kuten yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, myös yrityksissä on havahduttu mielenterveystaustaisten sairaspoissalojen ja työkyvyttömyyden kasvuun. Edelleen johdon katse usein kohdistuu jo syntyneiden ongelmien varhaisempaan havaitsemiseen ja sitä kautta ongelmien minimointiin. Yhä enemmän työelämässä kuitenkin aletaan nähdä mielenterveys voimavarana ja investointikohteena. Mielenterveys ei ole joko–tai-asia, jota ihmisellä joko on tai ei ole. Meillä kaikilla on mielenterveyttä. Mielenterveyden vahvistaminen on aina hyödyllistä, riippumatta siitä, kuinka paljon sitä entuudestaan on. Psyykkisen toimintakyvyn vahvistamisella ei vain vähennetä sairaspoissaoloja vaan lisätään esimerkiksi innovatiivisuutta ja tuloksellisuutta.

S-ryhmä on toiminut erinomaisena esimerkkinä hyvinvointitalousajattelusta työelämässä. S-ryhmässä on määrätietoisesti ryhdytty kouluttamaan – tai ”ymmärryttämään” – johtoa ja esihenkilöitä mielenterveyden vaalimiseen muiden muassa MIELI ry:n kanssa kehitetyn Nuori mieli työssä -koulutuksen avulla. Samalla on madallettu kynnystä avun saamiseen ja hoitoon pääsyyn. Investoinnit yrityksen sisäiseen terapiatakuuseen, eli työterveyshuollon kautta saatavaan lyhytterapiaan, ovat tuottaneet välittömiä ja huomattavia säästöjä yrityksen terveysmenoihin. Varmasti taustalla on ollut myös halu osaltaan vahvistaa yrityksen työnantaja- ja vastuullisuusmainetta. Mutta ennen kaikkea pohjalla on ollut ymmärrys siitä, että mielenterveyden ongelmat tulevat yritykselle kalliiksi.

S-ryhmän esimerkki osoittaa myös, ettei hyvinvointi-investointien tuottoa aina tarvitse odottaa pitkään. Esimerkiksi terapiatakuun toteuttamisessa osana perusterveyshuoltoa tämä on hyvä pitää mielessä. Matalan kynnyksen oikea-aikainen hoito vähentää melko suoraan työkyvyttömyyden riskiä ja vaikutus myös tutkitusti kestää vuosia. Mutta usein aikajänne on toki pidempi ja sijoituksen tuotto suurempi, etenkin kun mielenterveydessä vaikuttavin investointikohde on lapsuuden ja nuoruuden tukeminen (McDaid ym. 2019). Enemmistö mielenterveyden häiriöistä ilmenee ennen aikuisikää. Mielenterveyttä edistävä työ lasten kasvuympäristöissä, perheiden tukeminen ja matalan kynnyksen avun saaminen estävät myöhempiä ongelmia.

Hyvinvointitaloudesta hallitusohjelman pääotsikko

Hyväksi tavoitteeksi voisi asettaa, että hallitusohjelmassa 2022-2026 hyvinvointitalous ei ole vain sosiaali- ja terveyspolitiikan kehys vaan hallitusohjelman pääotsikko. Valitettavana haasteena on tietopohja. Kun aikaperspektiivi on useissa hallituskausissa, päätösten pohjaksi tarvitaan erityisen vahvaa todistusaineistoa investointien järkevyydestä. Esimerkiksi mielenterveyden edistämisen vaikuttavuudesta on olemassa etenkin kansainvälistä tutkimusta (ks. Wahlbeck ym. 2017), mutta ei riittävän koottua ja vastaan panematonta, jotta siihen voitaisiin budjettivalmistelussa nojata. Hyvinvointitalouden tueksi tarvitaan sekä kansainvälisen tietopohjan perkaamista että kotimaista tutkimusta.

Organisaatiotasolla, kunta- ja maakuntatasolla ja koko valtakunnan tasolla hyvinvointitaloustyötä voidaan tukea koulutuksella ja konkreettisilla työvälineillä, jotka auttavat jäsentämään hyvinvointitalousnäkökulmaa ja hyvinvointisatsauksien investointiluonnetta omalla toimialalla. Olennaista on kuitenkin kehyksen kääntäminen – se, että kuluerä ei ole hyvinvointi vaan sen puute. Sosiaali- ja terveyspolitiikan vaikuttajana ja sote-järjestöjen asiantuntemuksen välittäjänä SOSTEa tarvitaan edelleen tämän hyvinvointitalouden kehyksen eteenpäin viejänä ja sparraajana.

Lähteet

McDaid, David; Park, A-La ja Wahlbeck Kristian (2019) The economic case for prevention of mental illness. Annual Review of Public Health 40, 373-89.
OECD (2018) Health at Glance 2018: Europe. https://www.oecd-ilibrary.org/docserver/health_glance_eur-2018-en.pdf [Luettu: 25.1.2021]
Wahlbeck, Kristian; Hannukkala Marja; Parkkonen Johannes; Valkonen Jukka ja Solantaus Tytti (2017) Mielenterveyden edistäminen kansanterveystyön ytimessä. Duodecim 133(10), 985-992.