Sosiaali- ja terveysjärjestöjen erityisyys verrattuna moniin muihin järjestöihin on, että niiden tarkoitus on yleensä jonkin erityisryhmän fyysisen, psyykkisen ja/tai sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen ja edistäminen. Leimallista on, että toiminnassa yhdistyy asiantuntijuus, kuten koulutus ja neuvonta, ryhmän edunvalvontaan ja keskinäiseen vertaistukeen.
Myös jäsenet odottavat sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnalta vapaaehtoistoiminnan ja ammatillisen asiantuntijuuden yhdistymistä. Tomi Kankaisen taannoisen tutkimuksen mukaan oleellista on, että yhdistystoiminnassa saa mahdollisuuden tavata kaltaisiaan ihmisiä. Järjestöt tarjoavat sosiaalisen kanssakäymisen ja kohtaamisen areenan. Kohtaamiset mahdollistavat kokemusten ja vertaistuen jakamisen ja saamisen. Toinen merkittävä syy sosiaali- ja terveysyhdistysten jäsenyydelle on, että järjestöt hoitavat tehtäviä, joita julkinen sektori ei pysty riittävän hyvin hoitamaan. Lisäksi järjestöt tuovat esiin haastavassa elämäntilanteessa olevien ihmisten intressejä yhteiskunnalliseen keskusteluun ja edistävät näin demokraattisen järjestelmän toimintaa.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen erityisluonne onkin niiden toiminnan moniulotteisuus: ne ovat samanaikaisesti asianajaja-, asiantuntija- ja asianosaisjärjestöjä.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen erityisluonne onkin niiden toiminnan moniulotteisuus: ne ovat samanaikaisesti asianajaja-, asiantuntija- ja asianosaisjärjestöjä. Järjestön edustaman ryhmän asioihin liittyvää koulutusta, neuvontaa ja tiedonvälitystä hoitavat yleensä ammattilaiset. Samalla kolmessa neljästä valtakunnallisesta sote-järjestöstä on toiminnassa mukana myös vapaaehtoistoimijoita. Vapaaehtoistoiminnan rooli korostuu erityisesti järjestöjen vertais- ja tukihenkilötoiminnassa.
Haastavassa elämäntilanteessa olevien vapaaehtoistoiminta
Marianne Nylund on kuvannut järjestömuotoisen vapaaehtoistyön Suomessa toteutuvan vaihtelevasti vertikaalisesti ja horisontaalisesti. Vertikaalisella hän viittaa tilanteeseen, jossa auttajat ja autettavat ovat eri ihmisiä, ja auttaminen tapahtuu ikään kuin ylhäältä alaspäin jonkun heikommassa asemassa olevan puolesta toimien. Horisontaalisessa tapauksessa on kyse keskinäisestä auttamisesta: auttajat ja autettavat ovat ainakin osittain samoja ihmisiä, ja vertaistuella on toiminnassa merkittävä rooli. Sosiaali- ja terveysjärjestöille on tyypillistä, että vapaaehtoistoimintaan osallistuvat järjestöjen jäsenet.
Samalla monille sote-järjestöille on ominaista, että niissä jäseninä ja vapaaehtoisina on eri tavoin pitkäaikaissairaita, vammaisia, mielenterveys- ja päihdekuntoutujia, ikääntyneitä ja muita järjestön toiminnan tarkoituksen piiriin kuuluvia ihmisiä ja heidän omaisiaan. Haastavassa elämäntilanteessa olevien osallistuminen vapaaehtoistoimintaan edellyttääkin usein sitä, että he toimivat yhteistyössä järjestön palkattujen henkilöiden kanssa, jotka varmistavat toiminnan jatkuvuuden ja keskittyvät vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen ja koordinoimiseen.
Vapaaehtoistoiminnan kehitys ja haasteet
Vapaaehtoistoiminnan tilanne sosiaali- ja terveysjärjestöissä on pysynyt suhteellisen vakaana. Yli puolet järjestöistä arvioi Järjestöbarometrin 2024 kyselyssä, että vapaaehtoistoiminnan kokonaismäärä on kahden viime vuoden aikana lisääntynyt. Vain noin joka seitsemäs vastaaja arvioi, että vapaaehtoistoiminnan kokonaismäärä järjestössä ja sen jäsenyhdistyksissä on kyseisellä ajanjaksolla vähentynyt. Samalla kuitenkin arviot niin toiminnan organisointiin käytettävissä olevista resursseista, vapaaehtoisten osaamisesta kuin vapaaehtoistoimijoiden määrän kehityksestä ovat heikentyneet.
Sosiaali- ja terveysjärjestöissä tapahtuva vapaaehtoinen vertais- tai auttamistoiminta toteutuu harvoin ilman palkatun henkilökunnan tukea. Palkatun henkilökunnan ja vapaaehtoisten yhteistoiminta on samalla altis erilaisille jännitteisille odotuksille ja rooliristiriidoille erityisesti silloin, jos vapaaehtoisten toimintakyky vaihtelee. Siksi vapaaehtoistoimijoiden tukemisen ohella olisi tärkeää myös jatkossa löytää resursseja vapaaehtoisten kanssa työskentelevän henkilökunnan palkkaukseen, koulutukseen, perehdytykseen ja tukemiseen.
Kirjoittaja Petri Ruuskanen toimii yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella. Hän vastasi Järjestöbarometrin 2024 erityisteemaluvun ”Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysjärjestöissä” kirjoittamisesta.
petri.l.t.ruuskanen@jyu.fi