Edellisessä sote-valmistelussa järjestöjen palvelujen laajuutta ja monimuotoisuutta ei tunnettu, koska järjestöt eivät olleet kuvanneet ja brändänneet niitä. Jos Minna Kivipellon kanssa hahmottelemamme sote-keskustoiminnan mallinnus etenee, se edellyttää, että järjestöjen arvokkaat ja vaikuttavat toiminnot ja palvelut tunnetaan.
Blogini 1. osassa käsittelin: Miten rakentaa Sosiaalibarometri 2019:n mukainen sote-keskus? Nyt tarkastelen, miten järjestöt asemoidaan sinne ja miten ne omalta osaltaan voivat vastata odotuksiin.
Palvelut profiloitava ja brändättävä – ja ensin koottava!
Sosiaalibarometri 2019 tuo perinteiseen tapaansa arvokasta tietoa väestöryhmien palvelutilanteesta. Se nostaa myös tarkasteltavaksi järjestöjen tilanteen yleensä ja tarkastelee lisäksi jonkin verran järjestöjen palvelutuotannon näkymiä ja erilaisia niin sanotun välivyöhykkeen palveluja, erityisesti työllistämiseen, asumiseen ja kuntoutukseen liittyviä.
Sosiaalibarometri kuvaa hyvin sen, että:
- osa paikallisista yhdistyksistä tarjoaa monimuotoista toimintaa hyvinvoinnin ja terveyden (hyte) edistämiseksi
- osa järjestöistä tuottaa myös sosiaali- ja terveyspalveluja
- hyte-toimintojen ja palveluiden välimaastoon sijoittuu järjestölähtöinen auttamistoiminta, kuten mielenterveyskuntoutujien klubitalot, kriisikeskukset ja erilaiset kohtaamispaikat.
- järjestöt ovat myös osatyökykyisten tilanteiden ja työllistämisen asiantuntijoita
Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisemassa selvityksessäni Järjestöt sote-Suomea rakentamassa (pdf) hahmotin tätä kokonaisuutta kaavioon, josta tässä edelleen kehittämäni versio:
Julkaisussani patistelin järjestöjä avaamaan erityisesti näitä välivyöhykkeen palveluja, koska analyysini mukaan edellisessä sote-valmistelussa niitä tunnettiin huonosti. Miksi? Siksi, että järjestöt eivät olleet kuvanneet ja brändänneet näitä arvokkaita ja vaikuttavia palveluitaan. Jos Minna Kivipellon kanssa luomamme sote-keskustoiminnan mallinnus etenee, se edellyttää aivan samalla tavalla, että järjestöjen toiminnot ja palvelut tunnetaan.
Sosiaalibarometri 2019:n yksi selkeä vaatimus oli, että tietoa järjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävistä toiminnoista tulisi koota systemaattisesti. Mitä tämä merkitsee järjestöille? On vaikea sälyttää tätä tehtävää jonkun muun vastuulle kuin järjestöille itselleen. Heillä on parhain osaaminen ja kyky hahmottaa omia palveluitaan sekä palvelumuotoilla ja brändätä niitä.
Kun meillä on liittoja ja keskusjärjestöjä, niiden tehtävä on ainakin minun mielestäni koota tietoa järjestökentän palveluista. Alueellisestihan monet Järjestö 2.0 -hankkeet ja alueelliset toimijat ovat niin tehneetkin (esimerkiksi Toimeksi.fi, Hyvinvointitarjotin), mutta toiminta on ollut jossain määrin epäsystemaattista. Lisäksi monien maakuntien Järjestö 2.0 -hankkeissa järjestöjen palvelutuotanto on jätetty kehittämistyön ulkopuolelle. Se on vastoin sote-uudistuksen periaatteita ja järjestöjen missiota auttaa kokonaisvaltaisesti ihmistä.
Barometrissä on viisas suositus siitä, että tietoa järjestöjen palveluista ja neuvontaa ”tulee erikseen sopimalla tuoda matalan kynnyksen paikkoihin”. Kaavailemassamme sote-keskusmallissa ja nojautuen empiirisiin tuloksiin, joita on saatu osallistavan sosiaaliturvan kokeilusta, ehdotamme juuri tätä käytäntöä ja vielä enemmän: matalan kynnyksen paikat olisivat väyliä tarvittaviin palveluihin.
Eurot erillään ja rajapinnat kirkkaana – mutta yhdyspinnat yhdessä!
Barometrissä esiintyy sana palveluketju 20 kertaa ja palvelupolku yhden kerran. Barometrissä ”huolta kannettiin erityisesti monia palveluja tarvitsevista ihmisistä, kuten ikääntyneet monisairaat ihmiset, lastensuojelun asiakkaat, päihde- ja mielenterveyskuntoutujat, vaikeasti työllistyvät sekä harvaan asutuilla alueilla asuvat”. Listaan tulisi lisätä vielä paljon apua ja tukea tarvitsevat vammaiset henkilöt. Kaikille näille ryhmille ovat tärkeitä luontevat ja kiinnipitävät palvelupolut ja -ketjut. Mitä tämä merkitsee järjestöille?
Järjestöjen tulisi ensimmäisinä ja esimerkillisesti pitää huolta palvelupolkujen sujuvuudesta järjestökentän sisällä. Silti meillä on vaikutusvaltaisia järjestöjohtajia, jotka korostavat järjestöjen hyte-toimintojen ja järjestöjen sote-palveluiden erillisyyttä. Toki eurot on pidettäväkin tiukasti erillisinä, mutta näiden järjestöjohtajien tulisi ajatella asiaa asiakaslähtöisestä näkökulmasta: siinä missä hallinnon ja rahoituksen vaatimuksista pitää olla rajapinta, kuntoutumisen polkua taivaltavan ja paljon palveluja tarvitsevan pitää nähdä se yhdyspintana. Jos järjestöt eivät edes itse pidä huolta omista kokonaisuuksistaan, miten sitten laajempi ”järjestelmä” pitäisi? Muun muassa Jarmo Kökkö on puhunut paljon siitä, että tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän hybridiorganisaatioita, jotta voisimme vastata monitahoisiin palvelutarpeisiin.
Toiseksi asiaa tulisi arvioida järjestöjen missiosta käsin, ja tätä yritin avata perusteellisesti julkaisussani Järjestöt sote-Suomea rakentamassa. Järjestöt eivät palveluita tuottaessaan tuota markkinalähtöisiä palveluita. Ne toimivat kyllä sote-markkinoilla, mutta palvelutoiminta nousee vielä – ainakin useimmilla järjestöillä – samasta missiosta kuin vaikka ryhmätoiminta tai läheisten tuki. Ajatelkaa vaikka kehitysvammajärjestöä, joka luo osallisuutta ja toimijuutta kehitysvammaiselle, tukea hänen läheisilleen ja elämänmittaisia asumis- ja tukipalveluita niille, jotka tarvitsevat tukea asumiseensa ja elämiseensä. Mitä järkeä pilkkoa ehdoin tahdoin näitä kokonaisuuksia?
Maakunnalliset rakenteet mietittävä
Barometri toivoo, että ”kuntien ja suunniteltujen maakuntien on pidettävä huolta, että järjestöt pystyvät tarjoamaan ihmisille monimuotoista apua ja toimintaa myös jatkossa”. Ja jatkaa: ”Moni järjestö edustaa heikommassa asemassa olevia väestöryhmiä, jotka muuten uhkaavat jäädä yhteiskunnassa näkymättömiin.”
Oli kohtalokasta, että sinänsä hyvän maakuntien järjestöjä koonneen Järjestö 2.0 -toiminnan rinnalle ei luotu jo viime kaudella muulla kuin STEA-rahoituksella palvelutuottajajärjestöjä koonnutta foorumia. Nyt tilanne pitäisi korjata vaikka siten, että esimerkiksi neutraali, kaikkia palveleva alustapalvelu Sociala, jonka yhtenä kantaosakkaana on SOSTEkin, kutsuisi kokoon palvelutuottajajärjestöjä koko maassa joka maakunnassa. Aivan kuten se nyt jo tekee kolmen maakunnan alueella.
Palvelutuottajajärjestöt kaipaavat sparrausta tulevaisuuden mahdollisuuksista, kuten Socialan maakuntakohtaisessa työssä järjestöjen kanssa on havaittu . Ne tarvitsevat kohtaamispaikkoja ja digitaalisia alustoja, joissa uudenlaisella ja tavoitteellisella yhteistyöllä, alueellisilla ryhmittymillä ja asiakaskeskeisillä konsortioilla hiotaan järjestöjen palvelutuotanto ihmisen ja laajemmin koko yhteiskunnan hyödyksi.
Alustapalvelu Sociala on kehittänyt hankintarenkaan sekä järjestö- ja asiakaslähtöisiä digitaalisten järjestelmien määrittelyjä ja konsortiomalleja. Nämä ovat kaikkien palvelutuotantojärjestöjen hyödynnettävissä.
Tapasin soten viime kierroksella milteipä jokaisen maakunnan sote-muutosjohtajan – puolet heistä paikan päällä tavaten. Useiden viesti oli se, että palvelutuotantojärjestöt ovat olleet näkymättömissä ja maakuntien on vaikea neuvotella sitten yhtäkkiä vaikka viidenkymmenen järjestön kanssa erikseen.
Sosiaalibarometrin unelma laajasta integraatiosta mahdollista toteuttaa
Tulevaisuuden sote-keskusta ei rakenneta miltään osin palikkaleikeillä. Toimintojen ja palveluiden yhteen kokoaminen ei johda vielä integraatioon. Eikä sote-keskuksen sisäinen integraatio ole riittävä. Sosiaalibarometrin yksi hieno johtopäätös on se, että sosiaali- ja terveyspalveluihin on sovitettava yhteen muiden palvelusektoreiden palveluja ja muuta tukea asiakasta hyödyttäväksi kokonaisuudeksi.
Niinikään barometrissä edellytetään, että asiakkaalle on laadittava sektorikohtaisten suunnitelmien sijaan yksi yhteinen palvelusuunnitelma. Potilas- ja asiakastietojen sekä asiakassuunnitelmien on liikuttava sujuvasti palveluntuottajien välillä, tietosuojakysymykset huomioiden. Juuri tätä mallinnamme Minna Kivipellon kanssa Työpaperissamme.
Vaikka järjestöissä on hurjasti hienoja asiantuntijoita ja huippuasiantuntijoita, yhteistyö tulevaisuuden sote-keskusten kanssa edellyttää osaamisen varmistamista kautta linjan. Ja jotta sote-järjestöt voisivat olla innovaatiotoiminnan eturivissä, niiden tulisi selkiyttää myös tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintansa. Mielenterveys- ja päihdejärjestöille laatimassani tutkimusoppaassa Ihmisen ääni, tutkimuksen tieto (pdf) tarkastelen yhden järjestösektorin osalta tutkimustietoa ja innovaatiotoimintaa, mutta oppaan periaatteet ovat laajennettavissa. Tärkeintä on se, että järjestöt ovat mukana niissä pöydissä, joissa rakennetaan nyt uudenkin soten aikana maakunnallisia ja laajempien alueiden innovaatioekosysteemejä.
Yhteisö- ja solidaarisuustaloudelle uusi asema?
Sosiaalibarometri 2019 nostaa – kuten aiemmin oli esillä – järjestöjen palveluiden koko kirjon, myös palvelut. Yleisellä politiikkatasolla Suomessa tarvittaisiin koko yhteisö- ja solidaarisuustalouden aseman parantamista vaihtoehtona kovalle kapitalismille. Ei se tarvitse muita yrityksiä suurempia tukia, vaan oikeudenmukaisen ja tasavertaisen aseman.
Yhteisötalous voidaan nähdä visiona tulevasta oikeudenmukaisemmasta ja kestävämmästä taloudesta. Tällöin korostuvat yhteisötalouden arvopohjaisuus, rahatalouden ulkopuolelle kurottavien vaihtosuhteiden luominen sekä yhteisresurssien (commons) rakentaminen ja ylläpitäminen sekä kulttuurinen sopivuus eräiden yhteiskunnallisten haasteisiin vastaamisessa (Pirkkalainen 2017). Yhteisötalous palvelee erinomaisesti hyvinvointitaloutta, on suorastaan sen ytimissä.
Järjestöjä tarvitaan kaikilla näillä ulottuvuuksilla (Niemelä 2019):
Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa on hienoja mainintoja järjestöjen palvelutuotannosta, työllistävien järjestöjen asemasta, yhteiskunnallisista yrityksistä ja osuustoiminnasta. Vaikka on tärkeää, että näitä asioita edistetään eri ministeriöissä, valtioneuvostotasolla pitäisi löytää kaikille lauseille yhteinen nimittäjä: katsoa kokonaisuutta yhteisö- ja solidaarisuustalouden näkökulmasta.
Jorma Niemelä
YTT, dosentti
jorma.niemela(at)doktriini.fi