Heinäkuun puolessavälissä Pori täyttyy jälleen yhteiskunnallisesta keskustelusta SuomiAreenalla. Kevään ja kesän aikana turvallisuuskeskustelu on ollut vilkasta. Yhteiskunnan eheys on sisäisen turvallisuuden tae, ja siksi on tärkeä nostaa esiin myös ne äänet, jotka eivät yhteiskunnassa kuulu.
Millaista on olla köyhä 2020-luvun Suomessa?
Jo kuudennen kerran järjestettävä Erilainen Mingle tuo yhteen joukon erilaisia ihmisiä heidän omien kokemustensa ja tarinoidensa kautta. Vuonna 2022 teemana on köyhyys: millaista on olla köyhä 2020-luvun Suomessa? Tilaisuutta varten on kerätty myös anonyymisti ihmisten kokemuksia köyhyydestä. Mitä tarkoittaa, kun joka päivä on tehtävä valintoja sen mukaan, mihin on varaa? Miltä tulevaisuus näyttää silloin, kun elää köyhyydessä? Erilaisessa Minglessä käsittelemme tätä aihetta keskusteluiden, puheenvuorojen ja kulttuuriesitysten kautta.
Aihe on mitä ajankohtaisin. Ruuan, bensan ja sähkön hintojen nousu koettelee nyt erityisesti pienituloisia, ja tämä on näkynyt esimerkiksi siten, että ruoka-avun tarpeen arvioidaan kaksinkertaistuneen pandemian aikana. Elintarvikkeiden ja energian hintojen nousu uhkaa sysätä entistä useampia ihmisiä köyhyyteen ja kurjistaa jo ennestään köyhyydessä elävien tilannetta. Jo tällä hetkellä Suomessa elää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä lähes 900 000 ihmistä eli 16 prosenttia väestöstä (Tilastokeskus 2019). Lapsiperheköyhyys koskettaa 110 000 lasta, ja jo tämänhetkisen hintojen nousun arvioidaan lisäävän määrää yli 13 000:lla.
Heinäkuun puolessavälissä Pori täyttyy jälleen yhteiskunnallisesta keskustelusta SuomiAreenalla. Kevään ja kesän aikana turvallisuuskeskustelu on ollut vilkasta. Yhteiskunnan eheys on sisäisen turvallisuuden tae, ja siksi on tärkeä nostaa esiin myös ne äänet, jotka eivät yhteiskunnassa kuulu.
Tervetuloa Erilaiseen Mingleen tiistaina 12.7. kello 16–18
Tilaisuus järjestetään tiistaina 12.7.2022 kello 16–18 Keski-Porin kirkossa, osoitteessa Hallituskatu 1a.
Kuulemme tapahtumassa kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja, köyhyydestä inspiraation saanutta taidetta sekä käymme keskusteluja. Tilaisuuden tarkempi ohjelma julkaistaan Erilaisen Minglen some-kanavissa Facebookissa ja Instagramissa.
Erilainen Minglen vetovastuussa on tänä vuonna Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys Tatsi ry. Mukana järjestämässä ovat Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto, Kirkkopalvelut ry, Kulttuuripaja Lumo, Mielenterveyden keskusliitto, Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry, Porin seurakuntayhtymä, Sininauhaliitto, SOSTE, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Tukiranka ry ja Vates-säätiö.
Nähdään Porissa!