Viime vuosina olemme kulkeneet kriisistä toiseen. Nyt meidän tulee ennen kaikkea vahvistaa turvallisuutta ja vakautta. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että me kaikki voimme tuntea olomme turvalliseksi sekä voida hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Meidän on tehtävä työtä tasa-arvon, hoidon ja hoivan sekä talouskasvun puolesta. Nyt tarvitsemme tulevaisuudenuskoa. Hyvät arvot tarvitsevat puolustajansa.
Tasa-arvoa on edistettävä
Tänään kansainvälisenä naistenpäivänä, kuten vuoden jokaisena muuna päivänä, meidän on työskenneltävä tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta. Kuluneella hallituskaudella on toteutettu monia toimenpiteitä sukupuolten välisen tasa-arvon parantamiseksi Suomessa. Yksi niistä on historiallinen seksuaalirikoslainsäädännön uudistus, joka tuli voimaan 1. tammikuuta. Suomi sai vihdoin modernin seksuaalirikoslainsäädännön, jossa raiskauksen määritelmä muutetaan suostumusperusteiseksi. On äärimmäisen tärkeää, että näiden vakavien rikosten uhrien asema nyt paranee. Ja myös se, että rikoksiin syyllistyneet joutuvat aiempaa voimakkaammin vastuuseen. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus kuuluu kaikille, ja siitä ei voi missään tilanteessa tinkiä! Minulle oikeusministerinä tämä on ollut yksi suurimmista ja tärkeimmistä hankkeista urani aikana.
Tasa-arvotyötä on jatkettava. Meidän on muun muassa edistettävä tasa-arvoa työmarkkinoilla ja tasoitettava sukupuolten välisiä palkkaeroja. Suomessa työmarkkinat ovat eriytyneet voimakkaasti sukupuolen mukaan. Yksi hyvin naisvaltainen ala on terveys- ja sosiaalipalvelut, ja vuonna 2021 jopa 85 prosenttia alan työntekijöistä oli naisia.
Terveydenhuollon henkilöstötilanne on ratkaistava
Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin hoitajapulan torjumiseksi, muun muassa lisäämällä opiskelupaikkoja. Ja marraskuussa 2021 hallitus käynnisti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden ohjelman. Olen todella iloinen, että olemme myös päättäneet lisätä vanhustenhoidon hoitajien määrää. Tämä parantaa hoitajien työssä jaksamista ja helpottaa heidän työtaakkaansa.
Mutta työtä on jatkettava. Koronapandemia on lisännyt sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden kuormitusta. Työhyvinvoinnin ja alan houkuttelevuuden parantamiseksi meidän tulee ryhtyä monipuolisiin toimenpiteisiin. Alalla tarvitaan hyvää johtajuutta. Myös mahdollisuus oppia uutta ja kehittyä ammatillisesti sekä vaikuttaa omaan työhön ovat hyvin tärkeitä työhyvinvoinnin lisäämiseksi. Työnjakoa eri ammattiryhmien välillä on tarkasteltava tulevaisuudessa. Hyvä esimerkki tästä ovat hoiva-avustajat, jotka omalla ammattitaidollaan mahdollistavat esimerkiksi sen, että sairaanhoitajat keskittyvät muihin tehtäviin. Tarvitsemme myös lisää maahanmuuttoa. Erityisesti sosiaali- ja terveysalalla meidän on tehtävä ulkomaisten tutkintojen hyväksymisestä sujuvampaa. Työn ja kielten oppiminen on paras tapa kotoutua. Työvoiman riittävä saatavuus on kohtalonkysymys Suomelle.
Yhdessä rakennamme maailman parhaimman maan
Kaikki tämä on erittäin tärkeää, jotta voimme tarjota parhaat mahdolliset edellytykset laadukkaalle terveydenhuollolle ja sosiaalihuollolle myös jatkossa. Jotta voisimme taata kaikille suomalaisille parasta mahdollista hoitoa ja hoivaa, tarvitsemme toimivia hoitoketjuja sekä oikeanlaista ja oikea-aikaista hoitoa. Hyvä yhteistyö julkisen sektorin sekä kolmannen ja yksityisen sektorin välillä on erittäin tärkeää. Ilman tätä yhteistyötä emme pysty tarjoamaan palveluita parhaalla mahdollisella tavalla. Palveluseteleiden käyttö luo vaihtoehtoja ja mahdollistaa järkevän työnjaon eri tahojen välillä.
Mikään yksittäinen toimenpide ei ratkaise tulevaisuuden haasteita, vaan tarvitsemme laajasti erilaisia toimenpiteitä. Ennaltaehkäisevä työ on erittäin tärkeää. RKP jatkaa työtä laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta.
Yhdessä rakennamme maailman parhaimman maan!
Anna-Maja Henriksson
oikeusministeri, RKP:n puheenjohtaja
anna-maja.henriksson@eduskunta.fi
www.anna-maja.fi
Puolueiden blogisarja: Miten tulevaisuuden hyvinvointi tehdään?
Kevään eduskuntavaaleissa päätetään hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudesta. SOSTEn vaaliblogisarjassa puolueet kertovat keinonsa hyvinvointiyhteiskuntamme turvaamiseksi seuraavalla hallituskaudella. Miten taataan laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut ja pidetään huolta niistä, joiden ääni ei kuulu? Miten turvataan ihmisten riittävä toimeentulo, ja miten työmarkkinat huomioivat heidät, jotka eivät pysty kokoaikatyöhön tai joiden työkyky on heikentynyt? Miten ilmastokriisiä torjutaan oikeudenmukaisesti? Mikä on sote-järjestöjen rooli hyvinvointiyhteiskunnassamme? Blogisarja alkaa 1.2.2022 ja jatkuu vaaleihin asti. Kirjoitusten järjestys on arvottu.