Kello on 22.30 Suomessa. Tuijotan tietokonenäyttöä ja puhuvat päät vyöryttävät faktoja koronapandemian vaikutuksista. Tiedot avaavat laajempaa näkymää, miten pandemia on eri puolilla maailmaa vaikuttanut.
- 2/3:lla maailman kouluikäisistä ei ole nettiyhteyttä kotona.
- Noin 40 prosenttia maailman väestöstä ei käytä internetiä, eikä pysty hyödyntämään sen tarjoamia taloudellisia ja sosiaalisia etuja.
- Latinalaisessa Amerikassa 39 prosenttia pienyrittäjänaisista on joutunut lopettamaan liiketoimintansa.
- Monissa maissa naisten on pitänyt lopettaa työnsä, jotta he voivat huolehtia koulusta kotiin jääneistä lapsistaan.
Ruudullani pyörii YK:n sosiaalisen kehityksen toimikunnan 59. istunto. Se tunnetaan myös lyhenteellä CsocD. Olen osa Suomen valtion delegaatiota, mutta istun kotisohvallani – kuten lähes kaikki muutkin.
Normaalioloissa parveilisin YK:n käytävillä muiden jäsenvaltioiden delegaatioiden, tarkkailijoiden ja kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa, etsisin tungoksessa oikeaa kokoushuonetta ja kävisin intensiivisiä keskusteluja täpötäyden kahvilan nurkassa.
Nyt käytäväkeskustelut, lobbaaminen ja verkostoituminen jäivät kaikki pois. Kaikki tuijottavat kotona ruutujaan ja sovittavat päivärytminsä New Yorkin aikaan. Kuuntelen vuorovaikutusta ruudulta, mutta en pääse siihen itse mukaan, ja mieltäni askarruttavat asiat jäävät kysymysmerkeiksi muistiinpanoihin.
Päivällä on ollut vuorossa yleiskeskustelu, jossa YK:n jäsenvaltiot vuorollaan käyttävät puheenvuoron. Tämän vuoden pääteemana oli sosiaalisesti oikeudenmukainen siirtymä kestävään kehitykseen ja digitaalisten teknologioiden rooli sosiaalisen kehityksen ja hyvinvoinnin varmistamiseksi kaikille.
Pääteeman lisäksi istunnossa on myös niin kutsuttu nouseva teema. Tänä vuonna se keskittyi sosiaalipolitiikkaan pandemian jälkeisessä jälleenrakentamisessa.
Yleiskeskustelussa valtiot kertovat edistysaskelistaan ja tärkeysjärjestyksistään. Vastaavasti edustajat välttävät puhumasta ongelmista. Esimerkiksi Kiina kertoo mielellään valtavasta digiloikastaan, mutta maan edustajilta on turha odottaa näkökulmia ihmisten yksityisyydensuojasta digikehityksessä.
Korona kurittaa köyhiä ja naisia
Pandemia on pistänyt elämämme Suomessa uusiksi. Yrittäjät ovat ahtaalla, ravintoloilla on aukiolorajoituksia, kulttuuriala on ahdingossa ja kaikki mahdollinen toteutetaan etänä.
Elämme kuitenkin maassa, missä yli 90 prosenttia väestöstä käyttää internetiä. Tämä mahdollistaa pääsyn palveluihin myös korona-aikana. Myös etätyöskentely on monissa ammateissa mahdollista.
Globaali koronakupla on toisenlainen. Pandemian haasteisiin ovat parhaiten pystyneet vastaamaan ne, joilla on edes minimitaso digitaalisessa kehityksessä. Pandemia on vienyt miljoonilta työt, lisännyt köyhyyttä ja vienyt palvelut monien ulottumattomiin. Etäkoulua ei voi pitää, jos ei ole pääsyä verkkoon tai varaa laitteisiin. Uutisoinnin perusteella tiedämme, että virus on iskenyt hanakammin miehiin, mutta useat tutkimukset osoittavat, että pandemia kurittaa naisia ankarammin. Toisaalta tilanne on pakottanut useat maat ottamaan digiloikan.
Yhteiset askelmerkit tulevaisuuteen
Joka vuosi helmikuussa pidettävä kymmenen päivän kokous sisältää yleiskeskustelun, paneelikeskusteluja, oheistapahtumia ja päätöslauselmaneuvottelut, joissa valtiot pyrkivät pääsemään yhteisymmärrykseen tarvittavista toimenpiteistä. Mutta mikä tällaisen kokouksen merkitys on, ja onko sillä vaikutusta mihinkään?
Tiivistän kokouksen annin neljään tärkeimpään teemaan:
- Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ihmisoikeuksien tarkoitus on antaa kaikille ihmisarvoinen elämä, eikä pandemia saa tuoda siihen poikkeuksia. Terveydenhuollon kuormittuminen ei saa olla tekosyynä esimerkiksi sille, että tyttöjen ja naisten pääsyä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien palveluihin rajoitetaan. Sukupuoli- ja sukupolvinäkökulmat pitää huomioida pandemian hoidossa.
- Solidaarisuus ja yhteistyö. Virus ei välitä rajoista. Pandemia on osoittanut, että tarvitsemme toinen toisiamme. Kestävän sosiaalisen kehityksen takaamiseksi tarvitaan yhteistyötä ja solidaarisuutta heikoimmassa asemassa olevia kohtaan.
- Innovaatiot ja parhaiden käytäntöjen jakaminen. Kestävä kehitys tarvitsee tuekseen innovaatioita, ja parhaat ideat kannattaa laittaa kiertoon. Esimerkkinä kokouksen yhdessä keskustelussa mukana ollut yhdysvaltalainen yritys, joka toimittaa ravintoloiden ja catering-yritysten ylijäämäruokia hyväntekeväisyysjärjestöjen jaettavaksi. Lopputuloksena ruoan päätyminen sitä tarvitseville, jätteen väheneminen ja uusia työpaikkoja.
- Digitaalinen inkluusio, mikä tarkoittaa digitaalisen ja teknologisen kehityksen tulisi hyödyttää kaikkia ja sitä pitää kehittää käyttäjälähtöisesti. Pihtiputaan mummoa ei kiinnosta älypuhelinten hienoimmat ominaisuudet, vaan se, että puhelimella on helppo soittaa lapsenlapselle.
YK:n sosiaalisen kehityksen toimikunnan kokouksen merkitys ei ole vain loppupäätelmissä, eli mistä toimenpiteistä jäsenvaltiot pääsevät neuvotteluissa yhteisymmärrykseen. Kaikki kokouksen osallistujat vievät osaltaan jaettua tilannekuvaa ja ymmärrystä tarvittavasta kehityssuunnasta omiin toimintaympäristöihinsä. Poliitikot ja virkamiehet voivat olla valmistelemassa parempaa lainsäädäntöä ja tukemassa sitoutumista kansainvälisten sopimusten tavoitteisiin, kansalaisjärjestöt puolestaan kirittämässä valtioita tässä työssä, nostamassa esiin epäkohtia ja tuomassa keskusteluun heikoimmassa asemassa olevien ihmisryhmien äänen.
En tämän vuoden kokouksessa päässyt käymään dialogia muiden osallistujien kanssa, mutta keskustelu ja yhteistyö sosiaalisen kehityksen edistämiseksi jatkuu työarjessani – toistaiseksi edelleen kotisohvaltani.