Sosiaaliturva kaipaa kokonaisuudistusta – tästä tunnutaan olevan yleisesti yksimielisiä. Puheissa uudistuksen toteuttaminen kuulostaa toisinaan turhankin helpolta: Luodaan muutamia yksinkertaisempia etuuspalikoita, sovitaan niiden tasot ja siirretään malli käytäntöön. Järjestelmän monimutkaisuuteen ja byrokraattisuuteen liittyvät ongelmat katoavat kertaheitolla. Näin helposti uudistus ei kuitenkaan onnistu.
Pienituloisten toimeentulo ei saa vaarantua uudistuksessa
Perustoimeentulotuen Kela-siirto on varoittava esimerkki lähimenneisyydestä. Kun muokataan yhtäkin monimutkaista etuutta, esiin nousee ongelmia, joihin ei oltu osattu tai ehditty varautua. Puutteellisista ohjeistuksista, alimitoitetusta henkilöstöresursseista, käsittelyn ruuhkautumisesta ja asiakaspalvelun tukkeutumisesta joutuivat kärsimään asiakkaat. Siirtovaiheen kankeus sekoitti monen talouden ja aiheutti vaikeuksia muun muassa vuokran maksamisessa.
SOSTE julkaisi 28. tammikuuta yhdessä sosiaali- ja terveysjärjestöjen kanssa kokoamansa periaatteet perusturvan uudistamiseksi. Järjestöjen kanta on selvä: Kun tehdään uudistus, joka vaikuttaa pienituloisten ihmisten toimeentuloon, tulee muutos toteuttaa huolellisesti suunnitellen ja vaiheittain, jotta ihmisille ei aiheuteta vain lisää huolta toimeentulosta.
Etuusjärjestelmämme on monimutkainen kokonaisuus. Kun jotakin osaa muutetaan, vaikutukset heijastuvat moneen muuhun osaan ja osin myös verotukseen. Uudistusten vaikutuksia tulee arvioida huolellisesti etukäteen. Myös toimeenpanovaiheessa vaikutuksia on seurattava tarkasti ja hiottava järjestelmää saatujen kokemusten pohjalta. Isommissa muutoksissa saattaa olla tarpeellista edetä alueellisten tai muuten rajallisten kokeilujen kautta.
Tarvitaan pikaisia korjauksia perusturvan tasoon
Osa uudistuksista on sellaisia, että niitä voidaan alkaa toteuttaa heti. Perusturvan tason parantaminen on aloitettava heti kompensoimalla etuuksiin viime vuosina tehdyt indeksileikkaukset ja -jäädytykset. Myös todettuja byrokratialoukkuja voidaan purkaa heti.
Uudistus on toteutettava hallitusti pala kerrallaan
Sote-uudistuksen vuosia kestäneestä veivauksesta täytyy oppia jotain. Valmistellaan siis sotu-uudistus laajan asiantuntijoilla vahvistetun parlamentaarisen yhteistyön kautta. Uudistus tulee toteuttaa pienempinä palasina, määrätietoisesti yli hallituskausien ja yhdessä sovittuun visioon nojaten. Näin uudistuksesta ei myöskään muodostu liian suurta möykkyä, jonka kanssa ei päästä eteenpäin. Valmista olisi 2030-luvulle mennessä.
[button class=”” text=”Lue ja lataa julkaisu (PDF)” url=”https://www.soste.fi/soste_joustavaperusturva_jarjestojenperiaatteet_012019/” ]
[button class=”” text=”Lue lisää” url=”https://www.soste.fi/oikeudenmukainen-ja-riittava-perusturva-kaikille/” ]