SDP:n Matias Mäkynen: Nyt äänestetään Suomen suunnasta

Matias Mäkynen on kirjoittanut Vieraskynä SOSTEblogin

Etusivu / Blogi / SDP:n Matias Mäkynen: Nyt äänestetään Suomen suunnasta
Banneri, jossa lukee #eduskuntavaalit2023, eduskuntapuolueiden blogisarja.

Näissä vaaleissa on kyse arvoista ja Suomen suunnasta. Jokaisella suomalaisella on lupa odottaa, että huomenna asiat ovat vielä paremmin kuin tänään.

Eduskuntavaaleissa äänestetään arjen tärkeistä palveluista. Hyvinvointivaltion tulevaisuutta ei voida turvata palveluita romuttamalla. Sen sijaan Suomi menestyy, kun panostamme kasvun edellytyksiin, huolehdimme koulutuksesta, toimivista palveluista ja pidämme jokaisesta huolta.

Vain terveinä jaksamme

Ensi vaalikaudella on huolehdittava riittävistä panostuksista julkiseen terveydenhuoltoon, jotta nopea hoitoon pääsy ja laadukas hoiva toteutuvat kaikkialla Suomessa. Hoitoon pääsy tai toipuminen ei saa jäädä kiinni rahasta. Siksi me tavoittelemme terveyskeskuskäynnin maksuttomuutta. Panostukset terveyteen ja hyvinvointiin maksavat itsensä takaisin. Terveinä jaksamme työssä, koulussa ja eläkkeellä. Hyvinvointi on nähtävä investointina, ei kulueränä.

Hoitoon on päästävä samalla lailla riippumatta siitä, onko vaiva polvessa, sydämessä vai tarvitseeko tukea mielenterveyden kanssa. SDP:lle 7 päivän hoitotakuu kattaa nämä kaikki. Me haluamme investoida terveyteen ja palveluihin, jotta saamme purettua jonoja ja siirrettyä hoidon painopistettä ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen.

Lisäksi Marinin hallitus on säätänyt 0,7 hoitajamitoituksen vanhuspalveluihin, jotta jokainen vanhus saa ansaitsemaansa laadukasta hoivaa ja työntekijät jaksavat työssään nykyistä paremmin.

Maksukattojen yhdistämisellä, jaksottamisella ja tason laskemisella helpotusta arkeen

Sairastuminen on henkisesti raskasta aikaa monelle, ja samaan aikaan se ajaa monet taloudellisesti erittäin tiukille.

Sairastamisen kustannukset ovat sellaisia, joita varten on vaikea varautua ennakkoon. Ikävän usein se johtaa tilanteeseen, jossa on valittava laskujen maksamisen, lääkäriin menemisen tai lääkkeiden ostamisen väliltä. Siksi SDP esittää maksukattojen (terveydenhuolto, matkat, lääkkeet, päivä- ja työtoimintojen matkat) yhdistämistä, jaksottamista ja laskemista vähintään takuueläkkeen tasolle, mieluiten sen alle.

Nykytilanteessa vuoden alussa on ensin maksettava maksuja koko maksukaton verran. Monelle tämä tarkoittaa sitä, että alkuvuosi on taloudellisesti todella vaikeaa. Jaksottaminen auttaisi tässä, koska maksut ajoittuisivat tasaisemmin vuoden ajalle, eikä koko omavastuuta tarvitsisi maksaa vuoden alussa. Jo tämä yksinään helpottaisi monen toimeentuloa.

Mutta lisäksi me sosialidemokraatit haluamme myös laskea yhdistettyjen maksukattojen tasoa. SDP esittää, että tulevalla hallituskaudella maksukatot yhdistetään ja niiden yhteenlaskettu taso lasketaan vähintään 900 euroon, mutta mieluiten 800 euroon vuodessa. Molemmat näistä olisivat huomattavasti pienempiä kuin nykykattojen yhteenlaskettu taso (1561 €/v).

Panostetaan nuoriin

Suomalaisessa yhteiskunnassa on liikaa huono-osaisuutta ja pahoinvointia. Pandemia-aika korosti ja pahensi liian monen yksinäisyyttä, osattomuutta ja toivottomuutta. SDP haluaa nostaa kuuluviin niin yksinasuvien äänen kuin heikommassa asemassa olevien ihmisten asiat. Erityisesti on keskityttävä lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tarvitsemme vahvoja panostuksia syrjäytymisen estämiseen ja kiusaamisen vastaiseen toimintaan.

Meidän on lisättävä matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita ja turvallisten aikuisten määrää niin varhaiskasvatuksessa, kouluissa kuin muissakin paikoissa, jossa lapset ja nuoret ovat arjessaan. Turvataan jokaisen lapsen oikeus ainakin yhteen harrastukseen, ja taataan jokaisen nuoren paikka koulutuksessa, harjoittelussa tai töissä.

Suomalainen yhteiskunta on vakaampi, turvallisempi ja tasa-arvoisempi, kun huolehdimme tukea tarvitsevista ja pidämme kaikki mukana.

Jokaisella äänellä on merkitystä

Ääni SDP:lle on ääni reilumman ja inhimillisemmän yhteiskunnan puolesta. Me kehitämme laadukkaita palveluita ja korkeatasoista hoivaa. Meille on tärkeää huolehtia eläkkeiden riittävästä tasosta ja lisätä omaishoidon resursseja. Ja puolustamme osaavaa, hyvinvoivaa henkilökuntaa, jota ilman sairaalat, koulut ja muut yhteiskunnan palvelut eivät pyöri.

Kestävä tulevaisuus vaatii tulevista sukupolvista huolehtimista. Siksi haluamme panostaa koulutukseen ja vahvistaa peruskoulua. Jokainen lapsi ja nuori on pidettävä mukana, jotta yhteiskuntamme tulevaisuus on turvattu.

Meillä on rohkeutta olla sinun puolellasi. Muista käyttää äänioikeuttasi ja vaikuttaa Suomen suuntaan.

Matias Mäkynen
kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
matias.makynen@eduskunta.fi
www.matiasmakynen.fi


Puolueiden blogisarja: Miten tulevaisuuden hyvinvointi tehdään?
Kevään eduskuntavaaleissa päätetään hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudesta. SOSTEn vaaliblogisarjassa puolueet kertovat keinonsa hyvinvointiyhteiskuntamme turvaamiseksi seuraavalla hallituskaudella. Miten taataan laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut ja pidetään huolta niistä, joiden ääni ei kuulu? Miten turvataan ihmisten riittävä toimeentulo, ja miten työmarkkinat huomioivat heidät, jotka eivät pysty kokoaikatyöhön tai joiden työkyky on heikentynyt? Miten ilmastokriisiä torjutaan oikeudenmukaisesti? Mikä on sote-järjestöjen rooli hyvinvointiyhteiskunnassamme? Blogisarja alkaa 1.2.2022 ja jatkuu vaaleihin asti. Kirjoitusten järjestys on arvottu.