Kokoo­­muksen Petteri Orpo: Nyt on oikea aika panostaa ennalta­­­ehkäiseviin palveluihin

Petteri Orpo on kirjoittanut Vieraskynä SOSTEblogin.

Etusivu / Blogi / Kokoo­­muksen Petteri Orpo: Nyt on oikea aika panostaa ennalta­­­ehkäiseviin palveluihin
Banneri, jossa lukee #eduskuntavaalit2023, eduskuntapuolueiden blogisarja.

Suomi tarvitsee tulevalla kaudella sote-korjaussarjan

Kokoomus haluaa turvata hyvinvointiyhteiskunnan palvelut. Mielestämme seuraavan hallituksen tärkein tehtävä on hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen ja ihmisille tärkeiden palveluiden turvaaminen.

Suomen kansan ikääntyy, ja siksi sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelutarve tulee tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana merkittävästi kasvamaan. Marinin hallituksen toteuttama sote-uudistus ei ratkaissut tilannetta kasvaneiden kustannuksien tai hoitojonojen osalta. Tästä syystä Kokoomus on esittänyt oman korjaussarjansa hyvinvointipalveluiden korjaamiseksi. Väite, että Kokoomus leikkaisi sotesta, ei sen sijaan pidä paikkaansa. Pyrimme löytämään ratkaisut, joilla hillitään kustannusten vääjäämätöntä kasvua. Tätähän myös hallitus tavoitteli uudistuksellaan.

Haluamme Kokoomuksessa laittaa sote-palvelut kuntoon, jotta apua ja tukea on saatavilla oikeaan aikaan, oikeasta paikasta. Meille sosiaali- ja terveyspalveluissa kaikista tärkeintä on, että suomalaiset pääsisivät jonoista hoitoon.

Ennaltaehkäisyyn panostaminen on hyvinvointivaltiolle välttämätöntä

Kasvavan palvelutarpeen ja hoitojonojen taklaamiseksi haluamme, että suomalaiset ovat maailman tervein ja hyvinvoivin kansa. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi meidän on keskityttävä entistä enemmän ennaltaehkäisevän politiikan tekemiseen. Pitkällä aikavälillä ennaltaehkäisevä työ hillitsee merkittävästi myös sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten kasvua.

Perustason palveluiden kuntoon laittaminen on ensisijainen tehtävämme. Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat, kun palvelut ovat oikea-aikaisia ja jokaiselle taataan varhainen tuki. Tavoitteemme tulee olla siirtää pidemmällä aikavälillä sote-palveluiden painopistettä korjaavista palveluista kohti varhaisemman vaiheen palveluita.

Samalla työ- ja toimintakykyä tukevien palveluiden painoarvoa tulee lisätä. Kuntouttavan ja liikunnallisen otteen vahvistaminen kaikilla sosiaali- ja terveyspalveluiden aloilla on tärkeää. Hyvinvointipalveluiden on oltava joustavasti läsnä ihmisen muuttuvissa elämäntilanteissa siten, että ne tukevat jokaisen hyvää arkea sekä työ- ja toimintakykyä.

Hyvinvoiviin lapsiin ja nuoriin panostaminen on parasta ennaltaehkäisevää työtä

Ennaltaehkäisevän työn ytimessä on lasten ja nuorten hyvinvointiin panostaminen. Viimeaikaiset julkaisut lasten ja nuorten hyvinvoinnin heikentymisestä ovat valtaisa herätys koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Lasten ja nuorten kasvaneet mielenterveysongelmat, syrjäytymiskehitys ja kaventunut liikunnan määrä osoittavat täysin väärää suuntaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehityksessä.

Kokoomus kannattaa terapiatakuun käyttöönottamista nuorten mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi. Lapsille ja nuorille avun saamisen helpottaminen on ennaltaehkäisyn ytimessä. Siksi kannatamme Kokoomuksessa matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden lisäämistä.

Apu on tuotava mahdollisimman lähelle nuoria myös kouluissa. Oppilas- ja opiskeluhuollon palvelut eivät saa sote-uudistuksen myötä karata kauemmas lasten arjesta. Kouluterveydenhuollon ja kuraattoripalveluiden merkitys lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä on merkittävä. Koulujen sosiaali- ja terveyspalvelut ovatkin monille lapsille kaikista turvallisin paikka puhua ongelmista omassa terveydessä tai arjessa.

Lasten ja perheiden palveluita on laajemmin kehitettävä lapsi- ja perhelähtöiseksi kokonaisuudeksi, jossa painottuu ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen. Lasten ja perheiden avun lykkääminen kauemmaksi voi moninkertaistaa syntyneet ongelmat ja vaarantaa lasten ja nuorten terveellisen ja turvallisen kasvun. Jokainen syrjäytynyt lapsi tai nuori on suomalaiselle yhteiskunnalle epäonnistuminen.

Petteri Orpo
kansanedustaja, Kokoomuksen puheenjohtaja
petteri.orpo@eduskunta.fi
www.orpo.fi


Puolueiden blogisarja: Miten tulevaisuuden hyvinvointi tehdään?
Kevään eduskuntavaaleissa päätetään hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudesta. SOSTEn vaaliblogisarjassa puolueet kertovat keinonsa hyvinvointiyhteiskuntamme turvaamiseksi seuraavalla hallituskaudella. Miten taataan laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut ja pidetään huolta niistä, joiden ääni ei kuulu? Miten turvataan ihmisten riittävä toimeentulo, ja miten työmarkkinat huomioivat heidät, jotka eivät pysty kokoaikatyöhön tai joiden työkyky on heikentynyt? Miten ilmastokriisiä torjutaan oikeudenmukaisesti? Mikä on sote-järjestöjen rooli hyvinvointiyhteiskunnassamme? Blogisarja alkaa 1.2.2022 ja jatkuu vaaleihin asti. Kirjoitusten järjestys on arvottu.