Kestävä arki – Marttojen tavoite hillitsee ilmastonmuutosta ja turvaa luonnon monimuotoisuutta


Etusivu / Blogi / Kestävä arki – Marttojen tavoite hillitsee ilmastonmuutosta ja turvaa luonnon monimuotoisuutta

Martat on kotitalousneuvontajärjestö, jonka tehtävänä on edistää kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Martat ovat opettaneet kestävän arjen taitoja jo 121 vuoden ajan.

Marttajärjestön perustajat halusivat rohkaista naisia osallistumaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Huomattiin kuitenkin, että ensin piti poistaa kodeista puute ja kurjuus. Niinpä alkuvuosina Marttojen ”lähetit” kiersivät kodeissa tapaamassa ihmisiä. Lähettien kanssa kodeissa perustettiin kasvimaita, suunniteltiin ulkohuoneen rakentamista ja opittiin tuholaistorjuntaa. Lähetit antoivat neuvoja lasten kasvatukseen ja järkevään kotitalouden hoitoon. Usein he myös opettivat naisia lukemaan.

Martat ovat opettaneet tekemään itse, korjaamaan ja paikkaamaan. Kehitysyhteistyössä Afrikassa on tuettu kotien ja perheiden hyvää arkea, tyttöjen koulunkäyntiä ja naisten taloutta.

Luonnonvarojen kulutus vähennettävä kolmannekseen nykyisestä

Tänään Suomi on monissa kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin vertailuissa kärkisijoilla. Maamme on rikas hyvinvointivaltio, jossa on korkea koulutustaso ja elintaso. Ongelmana on se, että hyvinvointimme pohjaa luonnonvarojen ylikulutukseen. Suomalaisten kasvihuonekaasupäästöt ja luonnonvarojen kulutus ovat kansainvälisesti verrattuna hyvin suuret. Ylikulutukseen pohjautuva elämäntapa vaarantaa tulevien sukupolvien hyvinvoinnin.

Suomalaisten pitääkin vähentää luonnonvarojen kulutus noin kolmannekseen nykyisestä keskimääräisestä kulutustasostaan. Hiilijalanjälkemme on nyt keskimäärin 10 tonnia vuodessa. Globaalisti kestävä taso on noin 1 tonnia vuodessa. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on fossiilisen energian käytöstä luovuttava nopeasti.

Tämä on lähtökohtana myös marttajärjestön toiminnalle tänään.

Työmme perustana ovat:

Ekologinen kestävyys on osa kaikkea neuvontaamme

Tavoitteenamme on, että kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta tulee niin normaali ja itsestään selvä osa arkeamme, ettei sitä tarvitse erikseen korostaa. Esimerkiksi Marttojen ruokareseptit suunnitellaan paitsi ravitseviksi ja maistuviksi myös ympäristöystävällisiksi.

Neuvomme, kuinka siivoaminen ja pyykin pesu käy ekologisesti. Kerromme, miten asumisessa voi säästää energiaa järkevästi. Marttojen puutarhaneuvonnassa korostuvat luonnon monimuotoisuuden vaaliminen, vieraslajien torjunta ja ravinteiden kierrättäminen. Muistutamme, että kohtuullinen kulutus on kestävää sekä luonnon että oman talouden kannalta.

Martat tukevat ihmisten valmiutta muuttaa elämäntapojaan kestäviksi. Vahvistamme suomalaisten taitoja ja osaamista, jotta siirtyminen hiilineutraaliin kiertotalousyhteiskuntaan koetaan reiluksi ja myönteiseksi.

Kestävän kehityksen arkisia tekoja kannattaa jokaisen tehdä jo oman hyvinvointinsa takia. Suuri osa yksilön ympäristöteoista parantaa terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi teot ovat taloudellisesti järkeviä; esimerkkeinä lihan korvaaminen kasviksilla ja autoilun vaihtaminen kävelyyn ja pyöräilyyn.

Päättäjiltä tarvitaan tekoja ja meiltä jokaiselta valintoja

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi yhteiskunnan toiminta on muutettava vähähiiliseksi ja kestävän kehityksen mukaiseksi. Tämä edellyttää kestäviä valintoja meiltä jokaiselta.

Yksilöiden teot eivät kuitenkaan riitä, vaan päättäjien pitää tehdä yhteiskunnan rakenteista sellaiset, että päästövähennykset ja kestävän kehityksen mukaiset valinnat ovat yrityksille ja kansalaisille helppoja, houkuttelevia ja kannattavia.

Ihannetilanteessa hiilineutraalisti ja kestävästi toimiminen on helppoa eikä vaadi ylimääräisiä ponnisteluja. Silloin meidän ei tarvitsisi erikseen valita kestävän kehityksen mukaista toimintatapaa, vaan se olisi normaalia ja arkista toimintaa – hyvää arkea kaikille.

 

 Kuvassa hymyilee Salka Orivuori.

 

Salka Orivuori
Kehittämispäällikkö
Marttaliitto ry
salka.orivuori(at)martat.fi