”Kaverini ei enää tule kouluun, istuu päivät ostarilla ja valvoo yöt koneen ruudun edessä. Se on ihan hyvä tyyppi, se menee hukkaan. Miksei kukaan kysy, mikä sillä mättää ja hae sitä kouluun.” Vuosia sitten naapurin nuori mies kysyi hädissään tätä minulta, sosiaalialalla töitä tekevältä.
Järjestöissä naapurin kysymykset on kuultu ja niihin on vastattu: näitä hyviä, mutta syrjään ajautuneita tyyppejä on alettu auttaa jo vuosia sitten.
Yhä useammassa kaupungissa koulusta tai vaikka armeijasta tippuneet eivät enää jää yksin. Esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-toiminta on hakenut nuoria kodeista ja ostareilta ja osoittanut, että oma työntekijä, kunnioittava kohtaaminen, nuoren voimavarojen vahvistaminen ja hänen tukemisensa koulutukseen tai työhön vievät nopeastikin elämässä eteenpäin.
Nuorten elämä paranee, vaikka he tuntevat itsensä epäonnistuneiksi, yksinäisiksi ja masentuneiksi ja vaikka he ovat tunteneet näin jo pitkään: monille huono-osaisen identiteetti on kehittynyt varhain, yksinäisyyden juuret ovat jo lapsuudessa ja siihen päälle on tullut koulukiusaamista ja oppimisvaikeuksia. Monet ovat käyttäneet lukuisia palveluita, mutta eivät tunne saaneensa apua.
Diakonissalaitoksen Vamos-toiminnasta on tutkimuksia ja käsikirja. Hyväksi arvioitu toiminta on levinnyt Helsingistä muun muassa Kuopioon, Ouluun ja Turkuun.
Vamoksen kaltaisia esimerkkejä järjestöjen luomista uusista toimintamuodoista on vaikka kuinka paljon. Silti nyt aiemmin järjestöjen syrjäytymisen ehkäisemiseksi tekemään työhön käytettyjä rahoja ollaan siirtämässä muualle – Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi.
Iloa ja arvokkuutta vai huijausta?
Järjestö 100 -kampanja kertoo parhaillaan sataa tarinaa siitä, miten järjestöt ovat luoneet uusia tapoja tukea erilaisia ihmisiä, puolustaneet ihmisoikeuksia ja muuttaneet asenteita. Sata tarinaa on pienen pieni osuus kaikesta järjestötyön annista.
SOSTEn jäseninä on lähes 40 valtakunnallista lapsi-, nuoriso- ja perhetyön järjestöä. Niillä taas on jäsenenä noin 2 500 paikallista yhdistystä. Ne voivat keskittyä erityiskysymyksiin, kuten kaapattujen lasten tai äidin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivien perheiden tilanteisiin.
Tuhannet järjestöt ehkäisevät lasten ja nuorten syrjäytymistä mitä moninaisimmin ihmisten arjen tarpeista syntynein keinoin. Ne kehittävät uusia keinoja, jos vanhat eivät tepsi. Ne ovat ihmisten arjessa kaikkialla Suomessa.
Yhteiskunnalla ei juuri ole tärkeämpää tehtävää kuin ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Siihen tarvitaan myös rahaa ja tuntuikin hienolta, että satavuotias Suomi sijoittaa siihen lisää rahaa. Nopeasti tajusi kuitenkin tulleensa huijatuksi: kyseessä ei olekaan uusi raha vaan lapsiin ja nuoriin aiotaan investoida 50 miljoonaa euroa Raha-automaattiyhdistyksen, RAY:n jakamatonta tuottoa, joka on joka tapauksessa käytettävä terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Summasta tehtäisiin rahasto Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiöön (ITLA). ITLA ei ole aiemmin saanut RAY-avustusta. Sen tehtävä on tukea taloudellisesti lapsiin, nuoriin ja lastensuojeluun kohdistuvia tieteellisiä tutkimus-, kokeilu- ja kehittämishankkeita.
Ilmeisesti ajatellaan, että rahan jakaminen uutta kautta ehkä uusille saajille ehkäisee jotenkin paremmin syrjäytymistä kuin ihmisten arjen tarpeista syntynyt järjestötyö.
Kädet savessa arjen keskellä
Järjestöjä perustavat aktiiviset ihmiset, jotka haluavat poistaa jonkin epäkohdan, esimerkiksi saada apua ihmisille, joita nykypalvelut eivät auta tai joilta palvelut puuttuvat kokonaan.
Vaikka yhteiskunnassa on yhä enemmän uudenlaista nopeasti sosiaalisessa mediassa viriävää kansalaistoimintaa, yhdistyksen perustaminen on edelleen käytetty ja toimiva tapa vaikuttaa. Joka viikko perustetaan 2–3 uutta sosiaali- ja terveysyhdistystä.
Järjestötyö on laajasti ymmärrettynä etsivää työtä: kun partioidaan kadulla auttamassa nuoria tai kuunnellaan ihmisiä auttavassa puhelimessa, lähdetään luomaan kuullun pohjalta uusia tapoja auttaa. Rahaa tähän haettiin aiemmin Raha-automaattiyhdistykseltä, sittemmin Veikkausvoittovaroja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta STEA:lta.
Avustuksen haku ja sen saamisen kriteerit ovat tarkasti määriteltyjä. Rahoittaja arvioi monipuolisesti, onko uudelle toiminnalle tarvetta. Myös avustusten käyttöä valvotaan kattavasti ja rahoittaja edellyttää työn vaikutusten arviointia.
Kohde ei ole kohde vaan tekijä
Moni erityispiirre tekee järjestöjen avusta vaikuttavaa. Monen muun järjestön tavoin esimerkiksi Youth Against Drugsin toiminta perustuu ”kohderyhmän” omaan vapaaehtoistyöhön ja vaikuttamiseen: päihteitä joskus käyttäneet nuoret vapaaehtoiset kannustavat muita nuoria huumeettomuuteen. Itse nuorina ja päihdetarjonnan tuntevina, he osaavat keskustella nuorten kanssa. He jakavat tietoa kaveripiirissään, kouluissaan ja harrastuksissaan, menevät kesäisin festareille.
Julkisissa palveluissa kehitellään tapoja ottaa asiakkaat mukaan muotoilemaan heille itselleen tarkoitettuja palveluja. Järjestöjen työssä auttamisen ja tuen keinot ovat aina olleet ”asiakkaiden” itsensä ”muotoilemia”. Ne ovat syntyneet vastaamaan heidän erityisiin tarpeisiinsa. Järjestöissä ei ole tarvinnut erikseen järjestää asiakkaiden kuulemisia ja palvelumuotoiluhankkeita.
Työtä, jota kukaan muu ei tee
Järjestöbarometri 2016:ssa järjestöt kertovat oman työnsä erityisyydestä muun muassa näin:
”Mikään muu taho ei aja yhden vanhemman perheiden lasten tasavertaista asemaa muiden lasten kanssa.”
”Haavoittavissa olosuhteissa vakavien vanhemmuudesta selviytymisen pulmissa olevien vauvaperheiden auttaminen ensikodeissa ja avopalveluissa, perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvä uhrien, lasten ja tekijöiden auttaminen, vakavasti päihderiippuvaisten raskaana olevien tai juuri synnyttäneiden kuntoutus”
”Kehittää lastensuojelun asiakkaina olevien lasten ja nuorten oikeuksia ja osallistumismahdollisuuksia erityisesti lastensuojelupalvelujen kehittämisessä. Toimii lastensuojelun asiakkaina olevien lasten etujen puolustajana.”
”Kaksos- , kolmos- ja nelosperheiden tukeminen”
Järjestöbarometrin mukaan järjestöt ovat ketteriä reagoimaan yhteiskunnan muutoksiin. Tästä yksi esimerkki oli pikainen apu yhä suuremmalle turvapaikanhakijajoukolle vuonna 2015: apua vietiin vastaanottokeskuksiin ja myöhemmin ihmisten kotoutumista tuettiin kunnissa.
Apua myös niille, joita lahjoittajat eivät halua auttaa
Sosiaali- ja terveysjärjestöt perustivat Raha-automaattiyhdistyksen varainhankintaansa varten 1938. Rahapelaaminen, jota on aina ollut kaikissa yhteiskunnissa, valjastettiin hyvään tarkoitukseen.
Suomalaisen rahapelijärjestelmän ansiosta myös esimerkiksi syrjäytyneille nuorille kehitetään uudenlaista apua – yksityiset lahjoittajat eivät välttämättä haluaisi rahoittaa heidän auttamistaan. Rahapelijärjestelmämme tuella Suomessa on monipuolista kansalaistoimintaa, joka tavoittaa myös vaikeassa asemassa olevat ihmiset ja pienetkin erityisryhmät.
Kun RAY, Veikkaus ja Fintoto yhdistyivät uudeksi Veikkaukseksi, RAY:n kertyneitä tuottoja jäi jakamatta 400 miljoonaa euroa. Järjestöt, rahapeliyhteisöt ja valtio sopivat summan käytöstä. Järjestöt ymmärsivät sopimuksen niin, että jakamattomat varat jaetaan kymmenen vuoden aikana järjestöjen työhön ajankohtaisiin ilmiöihin ja tarpeisiin vastaamiseksi. Ensimmäiset rahat on jo jaettu muun muassa siihen, ettei yhä suurempi määrä ihmisiä syrjäytyisi digitalisoituvasta yhteiskunnasta.
Nyt sitten kävikin Suomen satavuotislahjana ilmi, että suuri osa jakamattomasta tuotosta aiotaan antaa kertaheitolla uudelle Veikkausvoittovarojen saajalle ITLA:lle. Tämä raha olisi poissa järjestöjen työstä lasten ja nuorten hyväksi.
SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas toteaa, ettei kukaan joudu valtakunnanoikeuteen siitä päätöksestä, että järjestötyöhön ajateltuja rahoja otetaan toiseen tarkoitukseen eli lain tulkinta venyy, ”mutta yhtä selvää on, että rahaa käytetään täysin vastoin sovittua. Rahaa siirretään taskusta toiseen: järjestöiltä pois, rahastoon täytettä.”
Ruohonjuuresta Arkadianmäelle ja muita kysymyksiä
Mieleen nousee monia kysymyksiä:
Mitä uusia ideoita ja avauksia ITLA:n kautta löytyy syrjäytymisen ehkäisyyn? Miten niitä uskotaan löytyvän sitä kautta paremmin kuin ihmisten arjessa vuosikymmeniä toimineiden järjestöjen kautta?
Vai onko ITLAn rahasto uusi rahaa muille jakava organisaatio? Voisivatko järjestöt hakea rahaa myös ITLA:sta? Jos näin on, miksi STEA:n rinnalle tarvitaan uusi rahanjakaja? STEA:llahan on vakiintuneet käytännöt avustusten käsittelyyn, jakamiseen sekä toiminnan valvontaan ja arvioimiseen.
Mikä idea on kasvattaa uutta rahaa jakavaa tai sitä itse käyttävää toimijaa, kun järjestöt ovat jo olemassa ja niitä syntyy lisää vastaamaan ihmisten uudenlaisiin tarpeisiin?
Mitä uutta ja hyvää toisi rahan siirtäminen taskusta toiseen? Onko rahaa mieltä laittaa uuteen hallintoon?
Kuka päättäisi rahan käytöstä? Vietäisiinkö kansalaisjärjestöiltä rahaa poliitikkojen päätettäväksi, ruohonjuuritasolta Arkadianmäellä sopiviksi katsottuihin kohteisiin? Mitä lisäarvoa se toisi?
Mitä tässä yhteiskunnassa oikein ajatellaan kansalaistoiminnasta – ei ehkä arvosteta muuta kuin juhlapuheissa?
”Satavuotiaan Suomen juhlan täyttävät ilo ja arvokkuus”, valtioneuvoston tiedote kertoi 20. syyskuuta. Täyttääkö kaavailtu juhlapäätös arvokkuuden kriteerit?
JK. Kirjoittaja on yhä enemmän järjestöjen työhön tutustuva ja yhä enemmän siitä vaikuttuva viestinnän asiantuntija SOSTEssa.