Selvitimme valmistelijoiden ja järjestötoimijoiden näkemyksiä
Selvitimme A-klinikkasäätiön koordinoimassa Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelmassa (MIPA 2.0)* hyvinvointialueiden suunnitteluun osallistuneiden valmistelijoiden ja järjestötyöntekijöiden näkemyksiä siitä, mikä on järjestöjen rooli suhteessa julkisiin palveluihin ja vuonna 2023 aloittaneiden hyvinvointialueiden toimintaan.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä velvoittaa hyvinvointialueet tukemaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaa. Käytännössä tukeminen tarkoittaa järjestöavustusten myöntämistä, toimitilojen tarjoamista ja muuta yhteistyötä. SOSTEn selvityksen mukaan hyvinvointialueiden periaatteena on avustaa sellaista järjestötoimintaa, joka tukee, täydentää ja paikkaa hyvinvointialueiden palveluita sekä vastaa niiden strategisiin tavoitteisiin.
- Lue lisää: SOSTE (2023) Hyvinvointialueet järjestöjen näkökulmasta. Järjestöjen sote-muutostuen tilannekuvaraportti
- Lue lisää: Kauppila E., Tourunen J. & Jurvansuu S.: Ajatuksia, huolia ja toiveita hyvinvointialuevalmistelusta. Haastattelututkimus järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhdyspinnoista. Tietopuu: Katsauksia ja näkökulmia 2/2022.
Järjestöt palvelujen osana
MIPA 2.0 -hankkeessa haastattelemiemme ryhmien käsityksen mukaan julkiset palvelut ja järjestöt työskentelevät myös hyvinvointialueilla yhteisen asian parissa, mutta erilaisin tehtävin, vahvuuksin ja painotuksin. Järjestöväen näkemyksissä korostuvat ilmaisut, joissa järjestöjen työ nähdään osana julkisen sektorin palvelukokonaisuutta, kun valmistelijat painottavat järjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä ja järjestöjen julkisia palveluja tukevaa roolia.
”Ajattelen että olisivat kumppanuussopimuksen piirissä nämä niin sanotut ammatilliset järjestöt. Ja muiden järjestöjen yhdistysten toiminta on enemmän sitten semmoista ohjausta tai neuvontaa tai jotenkin semmoista kevyempää.” – hyvinvointialueen valmistelija
Konkreettisimmillaan järjestöjen toiminnan tuominen julkiseen palvelurakenteeseen tarkoittaa esimerkiksi, että järjestön työntekijä on tavattavissa samoissa tiloissa, joissa henkilö käy saamassa jotain julkisen palvelun tukea. Sairaanhoitopiirin järjestötilassa päivystävät järjestötyöntekijät voivat kansalaisen auttamisen ohella olla käytettävissä myös ammattilaisen tukena. Järjestöjen työpanos on saattanut esimerkiksi mahdollistaa kattavan kriisipäivystyksen ylläpitämisen alueella.
Järjestöt palvelun lisänä
Tavallisimmin järjestöt nähdään hyvinvointialueen paikalliset olot tuntevana lisäresurssina palvelujen ja tapahtumien järjestämisessä. Valmistelijoiden mielestä järjestöjen toimintatavat mahdollistavat nopean ja kokonaisvaltaisen reagoinnin muuttuviin tilanteisiin.
Järjestöjen reagointikyky voi yhteiskunnallisen tason lisäksi liittyä myös yksittäisiin tilanteisiin ja yksilön muuttuviin tarpeisiin, joihin reagoimiseen järjestöjen työkäytännöt tarjoavat julkispalveluihin verrattuna enemmän mahdollisuuksia. Järjestöjen apu on parhaimmillaan kokonaisvaltaista: apua voidaan tarjota heti, ilman kriittistä tarvearviointia, diagnosointia, leimaamista ja palvelusta toiseen ohjaamista.
”Ei tarvitse mennä ensin odottamaan alkuarviointia neljä kuukautta ja sitten sut arvioidaan ja sitten sanotaan, että ei meillä valitettavasti ole sulle tarjota mitään.” – järjestön edustaja
Järjestöjä pidettiin merkittävänä myös niiden hyvän panostuotossuhteen vuoksi: Järjestöillä on mahdollisuus ennaltaehkäisevään toimintaan, joka julkisella sektorilla usein jää pakollisten lakisääteisten tehtävien jalkoihin.
”Niin se on loppujen lopuksi aika pieni raha, jos miettii että paljon maksaa vaikka osastohoito vuorokausihintakin. Niin mä uskon ainakin siihen, että se raha mitä järjestöihin laitetaan niin tulee kyllä moninkertaisena takaisin.” – järjestön edustaja
Järjestöjen pienimuotoisuus ja hajanaisuus sekä niiden työhön liittyvän tiedon puute koetaan säännöllisyyttä vaativan yhteistoiminnan haasteeksi. Valmistelijoiden mukaan kumppanuussopimuksia voidaan tehdä riittävän vahvojen ammatillisesti toimivien järjestöjen kanssa. Muiden rooli on enemmänkin toimiminen lisäpalveluna, esimerkiksi neuvonnan tai vertaistuen tuottajana.
Näiden lisäksi on eroteltavissa vielä hankintalain alaisuudessa toimivat palveluntuottajajärjestöt. Järjestötyöntekijöiden näkökulmasta avustuspohjaisestikin voi tehdä vakituista yhteistyötä, eikä järjestöjen panoksen toteuttaminen ostopalveluna ole kaikkien järjestöjen edun mukaista.
Järjestöt palvelutarjottimella ja -polulla
Valmistelijoiden mukaan järjestöjen palvelujen esittelemiselle osana hyvinvointialueen palvelurakennetta on olemassa tahtotila, jonka esteenä voi olla koostetun tiedon puute. Hyvinvointialueiden suunnittelun yhteydessä paikallisen järjestökentän toiminta onkin saatettu ensimmäistä kertaa koostaa tiiviiksi tietopaketiksi.
Tavallista on paikantaa järjestöjen rooli osaksi asiakasprosessia. Sekä valmistelijat että järjestöjen edustajat näkevät järjestöt laadukkaana palveluohjaajana.
”Me oikeasti katsotaan niitä hoito- ja palveluketjuja yhdessä niin että kuka siihen tekee mitäkin palaa, ja mikä järjestöjen osuus siellä on.” – hyvinvointialueen valmistelija
Järjestötyöntekijät korostivat ihmisten asiakaslähtöistä tukemista hoidon tai palvelun aikana ja jälkeen, kriisiasiakkaiden ohjaamista järjestöjen ja julkisen sektorin välillä kumpaankin suuntaan sekä järjestöjen metodiosaamisen hyödyntämistä palvelupolkujen suunnittelussa.
Järjestöjen vahvuutena vertaiset, läheiset ja kehittäminen
Järjestöt nähtiin keskeisenä vertaistuen ja kohtaamispaikkatoiminnan tuottajana. Järjestöjen vertaistyö voi sijoittua yhdyspintaan julkisen kanssa: ne kouluttavat ja tarjoavat vertaisia ja kokemusasiantuntijoita palvelujärjestelmän käyttöön, muun muassa sairaalatyöhön ja julkiseen kehittämistyöhön.
”Kokemusasiantuntija menee ihan sinne sairaalaan, suljetuille osastoille, tai sitten kanttiiniin ja sitä kautta tuo sitä tietoisuutta. Että on yritetty vertaistukea saada sinne myös akuutisti sairastuneille.” – hyvinvointialueen valmistelija
Järjestöt toimivat läheistyössä julkisten palveluiden tärkeänä lisäresurssina. Kantar Public Oy:n A-klinikkasäätiölle (2023) tekemän kyselyn mukaan hyvinvointialueiden päättäjät kokevat päihde-, mielenterveys- tai rahapelihaitoista kärsivien henkilöiden läheisten palvelut puutteellisiksi. Järjestöt reagoivat toiminnallaan lainsäädännön edellyttämän läheisten tuen puutteisiin. Ne myös tuottavat tietoa läheisten auttamisesta ja kouluttavat aiheessa julkista palvelujärjestelmää.
- Lue lisää: A-klinikkasäätiö (2023) Hyvinvointialueiden johtajat arvostavat järjestöjen toimintaa.
”Se on melkein se järjestökenttä, joka heitä tukee, koska he eivät välttämättä tarvitse mitään hoitosuhdetta, mutta tarvitsevat todellakin sitä tukea ja keinoja selviytyäkseen.” – järjestön edustaja
Haastateltavat mainitsevat järjestöjen kehitys- ja koulutustyön tyypillisiksi aiheiksi läheisnäkökulman, kriisityön, itsemurhien ehkäisyn ja palvelupolkujen kehittämisen. Järjestöjen vahvuutena kehittämistyössä pidetään julkispalveluita suurempaa mahdollisuutta kokeilla erilaisia tukimuotoja työssä, mihin vaikuttanee työn väljempi normittaminen sekä kehittämisprojektien suuri osuus järjestöjen toiminnassa.
Järjestöjen tulevaisuus
Järjestöt tarjoavat hyvinvointialueilla palveluita ja osaamista, joita muut toimijat eivät juuri tuota. SOSTEn selvityksen mukaan yhteistyön ja sidosryhmien merkitystä korostetaan kaikkien hyvinvointialueiden strategioissa, ja myös kunnat jatkavat järjestöjen avustamista.
Hyvinvointialueiden valmistelutyö edisti sitä, että järjestöjen työ tunnetaan systemaattisemmin julkisella sektorilla. Järjestötoimijoiden ja valmistelijoiden näkemien huolten ja mahdollisuuksien toteutumiseen järjestöjen roolista ja rahoituksesta saadaan lisävalaistusta, kun järjestöjen toiminnasta vasta-aloittaneilla hyvinvointialueilla kertyy kokemusta ja tutkimustietoa.
Janne Takala
tutkija
Mipa 2.0
A-klinikkasäätiö
janne.takala@a-klinikka.fi
*MIPA 2.0 -tutkimusohjelma
MIPA 2.0 on A-klinikkasäätiön koordinoima yhdentoista järjestön, Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan sosiaalityön tutkinto-ohjelman yhteinen hanke, jota rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). MIPA 2.0 kehittää päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimustoiminnan yhteistyötä ja tutkimustulosten hyödynnettävyyttä järjestöjen toiminnassa.