Sosiaali- ja terveysministeriön selvityshenkilönä toimineen Mika Pyykön raportti on herättänyt kysymyksiä. Raportin luvussa 4.3 selvityshenkilö on luetellut järjestötoimintoja, joiden järjestämisvastuu kuuluu hänen mielestään julkisen vallan järjestämisvastuulle. Osa luetelluista toiminnoista on hänen mukaansa ”ns. harmaalla vyöhykkeellä”. Niiden osalta ei ole selvää, kuuluuko toiminta julkisen vallan järjestämisvastuulle. Lisäksi luettelossa on toimintoja, jotka eivät hänen näkemyksensä mukaan ole STEA:n avustamaa toimintaa koskevan lainsäädännön ja sitä tarkentavien linjausten tarkoittamaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.
- Lue lisää (Julkaisuarkisto Valto): Selvitys sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksistä ja linjauksista: Selvityshenkilön raportti
Selvityksessä ei suoraan ehdoteta, että luvussa 4.3. lueteltujen toimintojen avustaminen tulisi lopettaa. Mutta kontekstin takia on johdonmukaiselta olettaa, että tämä on selvityshenkilön kanta. Toimintoja, jotka hän luvussa luettelee, ovat muun muassa vaikeasti vammaisten opiskelijoiden harrastustoiminnan tukeminen, työllistymisen edistämiseen liittyvä toiminta ja oikeudellinen neuvonta.
Selvityshenkilö ei ilmeisesti myöskään ole nähnyt tarpeelliseksi perustella sitä, millä tavalla juuri hänen listaamansa toiminnot kuuluvat julkisen vallan järjestämisvastuulle, eivätkä kuulu avustuslainsäädännön piiriin, toisin kuin ne toiminnot, joita hän aiemmissa luvuissa ehdottaa avustettaviksi.
Selvityshenkilön näkemykset siitä, millaisia toimia STEA:n tulisi avustaa ja millaisia ei, vaikuttavat ylipäätään perustuvan hyvin palvelukeskeiseen näkemykseen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä ja julkisen vallan roolista siinä. Hänen käsityksensä vaikuttaisi olevan, että julkisen vallan tehtävänä on yksinomaan tuottaa sellaiset sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka sosiaali- ja terveysalan substanssilainsäädäntö määrää hyvinvointialueen tai yleisemmin julkisen vallan järjestämään. STEA:n myöntämillä järjestöavustuksilla toteutettavien toimintojen tarkoitus on sitten täydentää näitä palveluja.
Perustuslaillinen näkökulma
Suomen perustuslain 19. § asettaa julkiselle vallalle kuitenkin laajat tehtävät ja vastuut ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin turvaamisessa. Sen 1. momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Perustuslain 22. §:n mukaan julkisen vallan on turvattava mainittujen perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen ensisijainen rooli on, ja on aina ollut, pyrkiä varmistamaan, että julkinen valta tuottaa ihmisille ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan sekä välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon, kuten se on perustuslaissa sitoutunut tekemään.
Järjestöt ovat olleet historiansa aikana usein pakotettuja tuottamaan erilaisia palveluluonteisia toimintoja lähinnä sen vuoksi, että nämä toiminnot ovat olleet välttämättömiä tilanteissa, joissa julkinen valta ei kunnioita eikä noudata perustuslakia tai Suomea sitovia ihmisoikeusvelvoitteita.
Kyse ei siis ole ”täydentävistä palveluista” siinä mielessä kuin selvityshenkilö näyttää asian ymmärtäneen. Kyse on palveluista, jotka julkinen valta on jättänyt tekemättä, vaikka ne olisivat tarpeellisia tai jopa välttämättömiä palvelun kohteena olevien ihmisten perusoikeuksien toteutumiseksi. Siksi palvelujen tuottamisen ei pitäisi olla lainkaan keskiössä, kun pohditaan järjestöjen roolia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä STEA-avustuksin.
Kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen ensisijainen rooli siinä on toimia vallan vahtikoirana ja pyrkiä varmistamaan, että julkinen valta huolehtii omasta perustuslaillisesta roolistaan.
Selvityshenkilön ehdotukset järjestöjen oikeudelliseen neuvontaan
On erittäin huolestuttavaa, että selvityshenkilö mainitsee erikseen järjestöjen tuottaman oikeudellisen neuvonnan kohteeksi, jota ilmeisesti hänen mielestään ei tulisi avustaa. Julkisten neuvontapalvelujen, kuten sosiaali- ja potilasasiavastaavien, saavutettavuus ja asiantuntemus ovat järjestöihin kantautuneiden kansalaiskokemusten mukaan nykyisin hyvin vaihtelevalla, odotuksiin nähden usein riittämättömällä ja paikoitellen jopa heikolla tasolla.
Julkiset neuvontapalvelut ovat luonnollisesti myös osa julkisen vallan organisaatiota, jolloin niiden riippumattomuus on helposti kyseenalaista esimerkiksi tilanteessa, jossa julkinen valta kustannussyistä pyrkii vähentämään palvelujen käyttöä.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan kohderyhmiin kuuluu myös monia sellaisia ihmisryhmiä, joilla on merkittäviä vaikeuksia saada neuvontaa julkiselta sektorilta siksikin, koska asioimisen siellä odotetaan tapahtuvan erilaisten sähköisten asiointikanavien välityksellä ilman nimettyjä yhteyshenkilöitä.
Ilman järjestöjen oikeudellisia asiantuntijoita monet ihmiset eivät kykene saamaan edes sitä tukea ja hoivaa, johon heillä on sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädännössä asetettu subjektiivinen oikeus. Ilman oikeudellista asiantuntemusta kansalaisyhteiskunta ei ylipäätään kykene huolehtimaan roolistaan, joka sillä oikeus- ja hyvinvointivaltiossa on. Kyse ei ole palveluntuottajan vaan palvelunvarmistajan roolista.
Järjestöissä toimivat juridiikan asiantuntijat ovat myös aina tehneet niitä tehtäviä, joita selvityshenkilö luvuissa 4.6 ja 4.7 esittää STEA:n tehtäviksi tai mahdollistamiksi tehtäviksi tulevaisuudessa. Tällaista työtä ovat muun muassa järjestöjen juridinen koulutus, järjestöjohdon tuki ja avustaminen esimerkiksi järjestöjen yhdistymisprosesseissa. Samoin järjestöjen juristit ovat jo pitkään pyrkineet vaikuttamaan lainsäätäjään, jotta avustustoiminta olisi nykyistä pitkäjänteisempää ja painottuisi pitkäkestoisempiin yleisavustuksiin. Silloin järjestöt voisivat huomattavasti nykyistä joustavammin vastata yhteiskunnan ja väestön nopeasti muuttuviin tarpeisiin. SOSTE ja muut sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat myös vaatineet, että sosiaali- ja terveysjärjestöille annetut yksityiset avustukset olisivat vähennyskelpoisia verotuksessa.
Järjestöjen oikeudellista osaamista on entisestään vahvistettava
Selvityshenkilö ei ole katsonut tarpeelliseksi perustella näkemystään, jonka mukaan julkista valtaa edustavan STEA:n olisi jatkossa sopivaa tehdä omana toimintanaan juridista työtä järjestöissä. Tämä näkemys on kuitenkin ilmeisessä ristiriidassa luvussa 4.4 esitettyyn periaatteeseen, jonka mukaan avustustoiminnassa tulisi turvata ja kunnioittaa järjestöjen autonomiaa.
Jaamme selvitysmiehen näkemyksen siitä, että STEA:n tulee jatkossakin mahdollistaa entistä enemmän juridista työtä. Oikeudellinen neuvonta ja muu oikeudellista asiantuntemusta vaativa järjestötyö, kuten sosiaali- ja terveyspolitiikkaan ja lainsäädäntöön vaikuttaminen, ovat sitä ydintyötä, jota järjestöt hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi tekevät. Ja siksi sen tulisi olla, erilaisten palvelutoimintojen sijaan, myös yksi näkyvimmistä ja keskeisimmistä järjestötoiminnoista ja teemoista, joita STEA-avustuksin tulevaisuudessa toteutetaan.