Järjestöavustukset, hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen kumppanuus sekä järjestöjen tarjoaman tuen saaminen mukaan palvelupolkuihin. Esimerkiksi nämä teemat puhuttivat, kun SOSTEn, alueiden järjestöjen ja Järjestöjen sote-muutostuen edustajista koostuva joukko kiersi keväällä Suomen hyvinvointialueita.
Aluekierroksella tavattiin hyvinvointialueiden keskeisintä viranhaltija- ja luottamushenkilöjohtoa, ja tapaamisia oli kesäkuun puoliväliin mennessä takana kaikkiaan 21 kappaletta. Aluetapaamiset ovat vahvistaneet järjestöjen ja hyvinvointialueiden välistä keskusteluyhteyttä sekä lisänneet ymmärrystä järjestöjen merkityksestä asukkaiden arjessa ja tärkeänä kumppanina hyvinvointialueille. Tapaamiset vahvistivat toivetta, että alueilla jo olevat tai uudet syntyvät yhteistyön ja vaikuttamisen rakenteet eivät olisi päällekkäisiä. Kaikilla osapuolilla pitää olla selkeä kuva siitä, miten yhteisiä asioita valmistellaan ja viedään eteenpäin.
Vinkkejä onnistuneisiin hyte-neuvotteluihin ja uutta tietoa järjestöille tärkeistä teemoista hyvinvointialueilla
Aluekierroksen lisäksi Järjestöjen sote-muutostuki paneutui keväällä vuosittaisiin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) neuvotteluihin. Maaliskuussa yhdessä SOSTEn, Kuntaliiton ja Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n kanssa pidettyjen verkkotyöpajojen tuloksena syntyi kaksi vinkkilistaa, josta toinen tarjoaa onnistuneisiin hyte-neuvotteluihin vinkkejä järjestöille ja toinen hyvinvointialueille.
Järjestöjen sote-muutostuki kokosi loppukeväästä myös tilannetietoa siitä, missä hyvinvointialueilla mennään järjestöille tärkeissä asioissa. Hyvinvointialueet järjestöjen näkökulmasta 6/2023 -tilannekuvaraportti julkaistiin äskettäin.
Järjestöjen sote-muutostuki oli keväällä mukana myös SOSTEtalk!-suurtapahtumassa Jyväskylässä ja Kuntaliiton Yhdyspintafoorumissa, jonka teemana oli järjestöyhteistyö. Syyskuussa muutostuki on mukana Helsingissä pidettävillä Kuntamarkkinoilla.
Ruoka-avun muutokset ja hyte ajankohtaisia vaikuttamisteemoja
Yhdyspintakysymyksistä on alkukesästä noussut esiin ruoka-avun tilanne, johon on tulossa muutoksia. Monin paikoin valtionavustusta ruoka-aputoimintaan on hakemassa hyvinvointialue. Järjestöjen, jotka ovat olleet mukana ruoka-aputoiminnassa ja joilla on resurssia jatkossakin sekä mahdollisten uusien järjestöjen kannattaakin nyt olla yhteydessä joko hyvinvointialueeseen tai alueensa keskuskuntaan. Näin järjestöjen on mahdollista päästä mukaan hankesuunnitelmaan osatoteuttajaksi. Ruoka-aputoiminnan valtionavustukset ovat haettavissa 31. elokuuta asti. Avustus on tarkoitettu ensi sijassa vapaaehtoistoimijoiden ruoka-aputoiminnan järjestämisestä aiheutuviin, välittömiin kustannuksiin.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen pysyy tärkeänä vaikuttamisteemana myös syksyllä. Erityisinä huomion kohteina hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ovat kuntien, hyvinvointialueiden ja järjestöjen välinen yhteistyö sekä vuosittaiset hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelut, joiden käytännöt ovat monilla hyvinvointialueilla vasta muodostumassa.