Syksyn tullen monessa perheessä pohditaan sopivaa harrastusta omalle lapselle. Mistä löydän harrastukset? Missä niitä järjestetään? Millainen on ohjaaja? Mitä harrastaminen maksaa? Miten usein tulisi olla mukana?
Me vanhemmat haluamme lapsillemme parasta. Haluamme toki löytää lapsillemme oikean tai oikeat harrastukset, mutta miksi? Omia motiivejaan voi olla hyvä pysähtyä pohtimaan. Lapsen kasvatusta ei voi ulkoistaa harrastustoiminnan vastuulle, ja harrastuksilla ei voi ostaa lapselle hyvää oloa.
Harrastaminen toki tukee monia lapsen kehitykseen liittyviä asioita. Monet harrastukset ovat sosiaalisia tapahtumia, joissa opitaan ottamaan muita huomioon, kunnioittamaan toisia, noudattamaan sääntöjä ja toimimaan ryhmässä. Harrastuksissa opitaan erilaisia taitoja ja saadaan onnistumisen kokemuksia. Monet positiiviset lapsuuden muistot liittyvät juuri harrastuksiin. Mutta onko kaikkien siltikään pakko harrastaa? Olenko huono vanhempi, jos lapsellani ei ole yhtään harrastusta?
Koulupäivän yhteyteen tuodut harrastukset ovat helposti saavutettavissa ja usein myös edullisia tai jopa maksuttomia. Tarjonta on kuitenkin koulukohtaista ja välttämättä omalta koululta ei löydy sitä lapselle mieluisaa kerhoa. Koulun kerhot eivät myöskään samalla tavalla laajenna lapsen kaveripiiriä kuin muualla tapahtuva harrastaminen. Ja haluaisitko sinä itse jäädä vielä työpäivän jälkeen harrastamaan työpaikalle, työkavereiden kanssa?
Mieluisan harrastuksen tiellä voi olla lukuisia esteitä: harrastus voi olla kaukana, se voi maksaa liikaa, lapsella ei ole kaveria joka lähtisi mukaan, harjoituskertoja on liikaa, lapsi ei tule toimeen ohjaajan kanssa tai ei halua osallistua kilpailuun, testiin tai esitykseen. Käytännön haasteita on monia, joten on hyvä pohtia, mikä harrastamisessa on kaikkein tärkeintä.
Lapsen mielipiteitä tulee arvostaa ja hänen täytyy tuntea, että hänen omilla ajatuksillaan ja valinnoillaan on merkitystä. Lapsi tarvitsee hyväksyntää ja turvallisuuden tunnetta. Hänen tulee kokea onnistumisia ja oppia suhtautumaan myös epäonnistumisiin. Aikuisen tärkein tehtävä on olla kiinnostunut lapsen harrastuksista – silloinkin, kun harrastukseen lähteminen sadesäällä, koulupäivän ja läksyjen jälkeen tökkii. Silloin vaaditaan vanhemmilta päättäväisyyttä ja opetellaan sitoutumista toimintaan. Niin kauan kun lapsi palaa harrastuksesta hymy kasvoilla, kannattaa harrastukseen lähtemistä tukea, ja sitä voi jopa vaatia, vaikka se ei helppoa olisikaan.
Loppujen lopuksi ei ole olennaista se, että harrastaako lapsi vai ei. Tärkeintä on se, millaisen vastauksen saat lapselta illalla kysymykseen ”Oliko kiva päivä?”.
Rami Luomanpää
Toiminnanjohtaja, WAU ry
Lasten terveysfoorumin puheenjohtaja