Viimeisimmän Eurobarometrin mukaan vain 48 prosenttia eurooppalaisista kokee, että heidän äänillään on vaikutusta Euroopan unionissa. Tämä mukailee europarlamenttivaalien äänestysaktiivisuutta, joka oli vajaa 51 prosenttia vuonna 2019.
Matalat prosenttiluvut ovat ongelmallisia EU:n uskottavuuden ja toimivuuden kannalta. Niiden taustalta löytyy monenlaisia tekijöitä, kuten kokemus EU-instituutioiden epämääräisyydestä ja monimutkaisuudesta sekä ajatus EU-politiikan irrallisuudesta suhteessa kansalliseen päätöksentekoon.
Näistä kokemuksista huolimatta kesäkuussa käytävät europarlamenttivaalit ovat tärkeät Suomen talous- ja sosiaalipolitiikan sekä hyvinvointitalouden näkökulmasta. Tämä johtuu osittain siitä, että pian valittava Euroopan parlamentti vaikuttaa merkittävissä määrin Euroopan komission uuteen kokoonpanoon. Komissio puolestaan ohjaa Suomen talouspolitiikkaa.
Ohjausjakso kehystää suomalaista talous- ja sosiaalipolitiikkaa
Aluksi EU:n talouspoliittinen ohjaus perustui suuremmissa määrin jäsenmaiden väliseen yhteisymmärrykseen vuonna 1997 solmitusta vakaus- ja kasvusopimuksesta. Finanssikriisi sai EU:n kuitenkin vahvistamaan talouspoliittista ohjaustaan vuonna 2011. Ohjaukseen sisällytettiin uusia menettelyjä ja elimiä, joista muodostui nykymuotoinen talouspolitiikan EU-ohjausjakso. Sen koordinointi on komission vastuulla.
Ohjausjakso toteutetaan vuosittain. Sen perustana toimii vuonna 1992 säädetty Maastrichtin sopimus, jonka mukaan jäsenmaiden julkisen talouden alijäämä ei saisi ylittää 3 prosenttia ja julkinen velkaantuminen 60 prosenttia BKT:sta. Jos komissio kokee, että jokin jäsenmaa ei noudata finanssipoliittisia sääntöjä, maa voi joutua niin sanottuun liiallisen alijäämän menettelyyn.
EU:n finanssipoliittisilla säännöillä ei ole taloustieteellistä perustaa. 3 prosentin alijäämäsäännön alkuperästä on esitetty kilpailevia hypoteeseja ilman, että asiaan olisi löytynyt selvyyttä. Sen sijaan 60 prosentin velkasääntö säädettiin ilmeisesti sen vuoksi, että silloisen Euroopan talousyhteisön jäsenmaiden julkinen velkaantuminen sattui 1990-luvun alussa olemaan noin 60 prosenttia BKT:sta.
Koronapandemian alettua säännöt hyllytettiin, koska jäsenmaiden oli vastattava pandemian aiheuttamaan shokkiin elvytyksen ja nettolainanoton muodossa. Säännöt otettiin uudelleen käyttöön 30. huhtikuuta, minkä lisäksi kunkin jäsenmaan tulee nykyään laatia finanssipoliittinen suunnitelma vähintään neljäksi vuodeksi.
Nykyinen komissio suosii talouskuria
Komissio julkaisee osana ohjausjaksoa niin kutsuttuja maakohtaisia suosituksia. Niiden tarkoitus on suunnata jäsenmaiden talouspolitiikkaa komissiolle mieluisaan suuntaan.
Komission viimeisimmässä Suomea koskevassa suosituksessa kirjoitettiin, että suomalainen hyvinvointijärjestelmä on ”monimutkainen ja sisältää joitakin kannustinloukkuja. […] Seuraavia toimia olisivat lainsäädäntötyön aloittaminen järjestelmän virtaviivaistamiseksi ja työnteon kannustimien lisäämiseksi niin, että sosiaaliturva säilyy ja työllisyysaste nousee. Sosiaaliturvajärjestelmän uudistamistyön jatkaminen on tärkeää julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyden tukemiseksi.”
Komission huomautus kannustinloukuista kuulostaa talouskuriajattelulta. Talouskuriajattelun näkökulmasta kattava sosiaaliturva passivoi työttömiä, minkä oletetaan puolestaan selittävän heikkoa tuottavuuskehitystä. Suomen tapauksessa heikko tuottavuuskehitys johtuu kuitenkin riittämättömästä kokonaiskysynnästä, ei liian vähäisestä työn tarjonnasta.
Talouskuriajattelussa julkisen velkaantumisen ajatellaan johtuvan ikään kuin yli varojen elämisestä. Sitä vastoin Suomen julkinen velkaantuminen, joka on selvästi vähemmän kuin euroalueella keskimäärin, on lisääntynyt ainoastaan taantumien vuoksi. Taantumiin Suomi on puolestaan ajautunut kansainvälisten shokkien ja kriisien myötä, eli ainakaan Suomessa julkinen velkaantuminen ei johdu yli varojen elämisestä.
Vanhojen finanssipoliittisten sääntöjen käyttöönotto on merkinnyt finanssikriisin jälkeisen talouskuripolitiikan paluuta Eurooppaan. Suomessa pääministeri Petteri Orpon hallitus on perustellut harjoittamaansa talouskuripolitiikkaa komission suositusten avulla. Toisaalta hallituksen mittavien sosiaaliturvaleikkausten on havaittu itse asiassa vähentävän työnteon kannustimia.
Komission talouskurisuositukset ovat kyseenalaisia myös siitä syystä, että EU asetti vuonna 2017 tavoitteen vähentää köyhien määrää 15 miljoonalla vuoteen 2030 mennessä. Tämän tavoitteen vastaisesti talouskuripolitiikka lisää köyhien määrää Suomessa 68 000:lla vuoden 2024 aikana. Siinäkin tapauksessa, että kunnianhimoisimmat työllisyystavoitteet toteutuvat, valtiovarainministeriö on arvioinut kolmen pienimmän tulokymmenyksen menettävän tulojaan. EU:n tavoitteiden ja komission suositusten välillä on siis ristiriita.
Hyvinvointitalous olisi järkevää ottaa osaksi ohjausjaksoa
Julkiset menot turvaavat kysyntää, hyvinvointia ja kansanterveyttä. Riittävä kysyntä, korkea hyvinvointi ja hyvä terveys puolestaan ylläpitävät ripeää tuottavuuskehitystä ja vähentävät julkisia menoja pitkällä aikavälillä.
Kuva 1 näyttää, että koronapandemian iskiessä vuonna 2020 työttömyysaste kasvoi vähemmän niissä EU-maissa, joissa julkiset terveys- ja sosiaaliturvamenot olivat jo valmiiksi korkeammat. On todennäköistä, että julkiset terveys- ja sosiaaliturvamenot lisäsivät taloudellista resilienssiä pandemian aikana. Siksi julkisia menoja on syytä tarkastella muunakin kuin pelkkänä menoeränä.
Hyvinvointitalousajattelu asettaa ihmiset ja heidän hyvinvointinsa päätöksenteon keskiöön. Tämä tarkoittaa planetaaristen rajojen tunnistamista sekä pitkän aikavälin taloudellisten ja sosiaalisten päämäärien tavoittelemista. Hyvinvointitalousajattelu auttaa ymmärtämään, että muun muassa kattavat terveyspalvelut hillitsevät julkisten menojen kasvupaineita pidemmällä aikavälillä. Tässä mielessä se on kestävämpi vaihtoehto talouskuriajattelulle, etenkin vihreää siirtymää silmällä pitäen.
Hyvinvointitalousajattelun sisällyttäminen osaksi EU-tason päätöksentekoa ja komission ohjausjaksoa on elintärkeää Euroopan tulevaisuuden kannalta. Alkujaan sattumanvaraisten finanssipoliittisten sääntöjen sokea noudattaminen hyvinvoinnin, kasvun ja luonnon kustannuksella ei ole kestävää. Tästä näkökulmasta kesäkuun europarlamenttivaalit ovat hyvin tärkeät.
