Sosiaalibarometri 2019 asiantuntijahaastattelu

Kuntoutuksesta tinkiminen lisää kustannuksia muissa palveluissa


Tämä artikkeli on julkaisun Sosiaalibarometri 2019 teemasta kuntoutus.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, lokakuu 2019


Kuntoutusta tunnetaan huonosti. Siitä on vaikea saada otetta, jos sen parissa ei työskentele. Käsite on laaja ja epätarkka. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysjohtajat tai jopa jotkut lääkärit saattavat tuntea kuntoutuksen mahdollisuuksia heikosti.

Itse tunnen parhaiten vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen, joka perustuu Kelan kuntoutuslakiin. Se on joko moniammatillista laitosmuotoista yksilökuntoutusta, avoterapioita tai sopeutumisvalmennus- tai kuntoutuskursseja.

Neuroliitto tuottaa näitä palveluita ja ne ovat eteneviä neurologisia sairauksia sairastaville tärkein kuntoutuksen laji arjen toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Niillä pidennetään aikaa, jonka ihminen pärjää itsenäisesti kotona.

Jos kuntoutuksesta tingitään, sitä aiemmin moni tarvitsee arkeensa raskaampaa apua, enemmän kotipalvelua ja -hoitoa tai joutuu siirtymään asumispalveluun. Yhteiskunnalle on hölmöläisen täkin jatkamista leikata rahaa Kelan kuntoutuksesta ja siirtää kuluja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollolle. Vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa pitäisi ymmärtää laitoskuntoutuksen välttämättömyys. Avoterapioilla, kuten fysio-, toiminta- tai puheterapialla, ei sitä pystytä korvaamaan, vaikka niillä on tärkeä roolinsa ylläpitää laitoksessa saavutettuja tuloksia.

”Laitos- ja avokuntoutus vahvistavat yhdessä arjen toimintakykyä.”

Terapiakäynneillä ei kyetä pureutumaan asiakkaan tilanteeseen kokonaisvaltaisesti. Laitosjaksolla hän tapaa moniammatillisen tiimin jäseniä: neurologin, sosiaalityöntekijän, psykologin, fysioterapeutin jne. Hän voi kysyä apua mihin tahansa ja asioita ehditään myös saman tien selvittää.

Laitoskuntoutusjaksolta saa lisäksi vertaistukea. Sen valtavaa merkitystä ei voi sivuuttaa. Tämän näkee, kun ihminen tulee kuntoutukseen ensimmäistä kertaa ja tapaa muita sairastuneita, jotka ymmärtävät hänen tilanteensa.

Kela on ajanut alas moniammatillista laitoskuntoutusta. Ilmeisesti budjettisyistä suositaan avo- ja etäkuntoutusta. Laitoskuntoutusta myönnetään alle kolmasosa kymmenen vuoden takaisesta. Jaksot ovat myös lyhentyneet. Aiemmin vaikeavammainen saattoi luottaa siihen, että hän pääsee laitoskuntoutukseen kerran vuodessa. Nyt sinne saattaa päästä joka toinen vuosi tai kerran viidessä vuodessa.

Nyt pitäisi saada selvyys, halutaanko jatkossa tarjota moniammatillisia yksilökuntoutusjaksoja. Tähän vaikuttaa sekin, millainen Kelan rooli on sote-uudistuksessa. Kelan roolin tulisi säilyä, sillä se on tuotteistanut hyvin kuntoutuksen ja luonut siihen standardeja. Jos vaativa kuntoutus siirtyisi maakuntien vastuulle, tarkoittaisiko se, että jokainen maakunta loisi omat palvelukuvauksensa ja standardinsa. Entä maksaisivatko ne matkoja muihin maakuntiin erityisosaamista tarjoaviin yksikköihin?

Vaativan kuntoutuksen saralle on tullut lisää palveluntuottajia. Viime vuonna Kela kilpailutti moniammatilliset yksilölaitoskuntoutukset. Kilpailutuksessa hinnan merkitys oli sata prosenttia. Avoterapioissa hinnan merkitys oli 80 ja laadun 20 prosenttia. Hankintalain mukaan hinnan osuus saa olla sata prosenttia, mutta onko se järkevää, kun ei osteta bulkkitavaraa vaan palvelua sairaille ihmisille.

Kela vakuuttaa, että palveluntuottajien valinnan tiukat kelpoisuusehdot takaavat palveluiden laadun. Niissä asetetaan kuitenkin pitkälle erikoistuneet ja kokeneet toimijat samalle viivalle vasta-aloittaneiden yritysten kanssa. Kela on valmistellut siirtymistä kelpoisuusehdot täyttävien palveluntuottajien rekisteröitymismenettelyyn. Se oli vastinpari kaatuneen sote-uudistuksen valinnanvapausmallille. Jos Kela ottaa sen käyttöön, kuntoutujalla olisi aito valinnanvapaus valita itse rekisteriin hyväksytyistä palveluntuottajista. Tuolloin järjestötaustaiset toimijat olisivat vahvoilla ja pitkään kartutettu osaaminen kohderyhmästä ja sen erityistarpeista ja odotuksista pääsisi arvoonsa.

”Kun palveluita kilpailutetaan sairaille ihmisille, ei ole järkevää, että hinnan merkitys on sata prosenttia.”

Järjestöjen erityisosaaminen syntyy siitä, että ne ovat kehittäneet kuntoutusta pitkäjänteisesti. Meidän kuntoutuskeskuksemme kuntouttaa vuodessa noin 1 200 neurologista kuntoutujaa. Ei sitä voi laittaa rinnakkain uuden palveluntuottajan kanssa, joka kuntouttaa ehkä vain 24, tasaisella tahdilla kaksi kuukaudessa.

Neurologisissa sairauksissa taudin kuva vaihtelee. Niissä osaa neuvoa vain ammattilainen, joka on kohdannut satoja kuntoutujia. Hän osaa asennoitua asiakkaan tilanteeseen ihan toisella tavalla kuin terapeutti, jolla on vain kirjatieto. Kun kuntoutuja pääsee pitkäaikaisen ammattilaisen ”käsiin”, hänen ei tarvitse itse osata kysyä oikeita kysymyksiä vaan ammattilainen osaa lukea rivien välistä, mistä hän voisi hyötyä. Noviisin luona asia ehkä etenee, jos kuntoutuja osaa kysyä ja vaatia. Tässä on yksi perimmäinen laatuero.

Lisäksi tulee äärettömän arvokas vertaistuki. Se voi jatkua laitoskuntoutuksen jälkeen paitsi yhdistyksissä myös kuntoutuksessa olleiden ihmisten ystävyytenä.

Helena Ylikylä-Leiva
toimitusjohtaja
Neuroliitto ry


Tämä artikkeli on julkaisun Sosiaalibarometri 2019 teemasta kuntoutus.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, lokakuu 2019