EU:n tasolla keskustellaan tällä hetkellä siitä, miten jäsenmaiden talouskasvu saataisiin elpymään. Euroopassa investoinnit ovat jääneet selvästi jälkeen Yhdysvalloista, eli EU:n investointiastetta olisi nostettava merkittävästi.
Samaan aikaan pääministeri Petteri Orpon hallitus leikkaa rajusti julkisista menoista. Hallitus uskoo menoleikkausten tasapainottavan julkisen talouden rahoitusasemaa ilman, että kasvu kärsii.
Talouskasvua ja menoleikkauksia koskevat tavoitteet ovat kuitenkin ristiriidassa keskenään. Tutkimustiedon mukaan hallituksen harjoittama talouskuri tulee hidastamaan kasvua heikentämällä yksityisiä ja julkisia investointeja sekä työllisyyttä. Leikkausten sijaan Suomen talous tarvitsee uusia panostuksia, jotta kasvu voi kiihtyä ja työllisyys elpyä.
Kasvukeskustelun uusi tuleminen
Kasvupolitiikasta on keskusteltu tiuhaan etenkin sen jälkeen, kun Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja Mario Draghi julkaisi EU:n kilpailukykyä käsittelevän raporttinsa syyskuussa. Draghin mukaan EU tarvitsisi vuosittain 750–800 miljardia euroa enemmän investointeja pysyäkseen kilpailukykyisenä. EU:n investointiasteen pitäisi nousta siis nykyisestä 22 prosentista 27 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä tulee tuskin toteutumaan ilman aktiivista finanssipolitiikkaa, koska investoinnit ovat kehittyneet heikosti EU:ssa finanssikriisin jälkeen.
Pääministeri Orpon hallitus on reagoinut kasvukeskusteluun nimittämällä kasvuriihi-hankkeen valmisteluryhmän. Ryhmä valmistelee kasvutoimia käsittelevän raportin, joka on määrä julkaista jo ensi vuoden helmikuussa.
Syksyn aikana Suomen kasvukeskustelu on pyörinyt suhteettoman paljon perintöveron poistamisen ympärillä, jota hallitus on siis ehdottanut ja elinkeinoelämä peräänkuuluttanut. Perintöveron poistamisen kasvuvaikutuksista ei kuitenkaan löydy merkittävää tutkimusnäyttöä. Perintöverolla voi päinvastoin olla perillisten työntekoa ja kasvua lisääviä vaikutuksia. Perintöveron poistamista kannattavissa puheenvuoroissa onkin todennäköisesti kyse varakkaiden kotitalouksien etuja ajavien intressiryhmien vaikuttamispyrkimyksistä eikä vakavasti otettavista kasvuehdotuksista.
Kasvun nimissä on vaadittu myös yhteisöveron alentamista. Suomessa yhteisöveroa laskettiin 29 prosentista 20 prosenttiin vuosina 2000–2014. Mittavan veronkevennyksen vuoksi Suomen yhteisövero on nykyään noin prosenttiyksikön EU:n keskiarvoa matalampi. Esimerkiksi Tanskassa ja Norjassa yhteisövero on 22 prosenttia eli kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin Suomessa.
Tutkimustiedon mukaan yhteisöveron alennus 6 prosenttiyksiköllä 2010-luvun alussa ei lisännyt yritysten investointeja. 2010-luku muistetaan päinvastoin pysähtyneen kasvun vuosikymmenenä. Siitäkin huolimatta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ehdotti alkuvuodesta, että yhteisöveroa pitäisi alentaa edelleen 15 prosenttiin kasvun elvyttämiseksi. Tämä hyödyttäisi suurituloisimpia suomalaisia, mutta se tuskin elvyttäisi kasvua.
Kansainvälisestäkään tutkimuskirjallisuudesta ei löydy näyttöä sille, että yhteisöveron alennus vauhdittaisi talouskasvua. Syy voi olla se, että yhteisöveron alentaminen lisää yritysten nettovoittoja ilman, että niiden täytyy tehdä työn tuottavuutta kohottavia investointeja. Yhteisöveron alentaminen saattaa siis vähentää yritysten kannustimia investoida.
Koska yhteisöveron korotuksella ei ole vaikutuksia kasvuun tai muiden kuin ennestään suurituloisten tuloihin, Suomen olisikin järkevää korottaa yhteisöveroa kahdella prosenttiyksiköllä pohjoismaiselle tasolle. Tämä lisäisi verotuloja ja paikkaisi alijäämiä vuosittain noin miljardilla eurolla. Jos muutkin SOSTEn ehdottamat verouudistukset toteutettaisiin, julkista taloutta voisi tasapainottaa yhteensä 2,5 miljardilla eurolla.
Miten talouskasvua sitten voisi elvyttää Suomessa?
Velkapelottelu on lopetettava
Vuoden 2022 joulukuussa valtiovarainministeriö (VM) ilmoitti, että Suomen pitäisi sopeuttaa julkista taloutta yhdeksän miljardin euron edestä. Muutama kuukausi myöhemmin 6.3.2023 VM julkaisi meno- ja rakennekartoituksen, jossa esiteltiin vaihtoehtoisia leikkauskohteita. Maaliskuun lopulla uutisoidun Ylen kyselyn mukaan suomalaiset olivat alkaneet pelätä julkista velkaantumista jo yhtä paljon kuin ilmastonmuutosta. Huhtikuussa järjestetyistä eduskuntavaaleista saatiin tehtyä velkavaalit.
Valtion velkaantuminen on hallinnut Suomen julkista talouskeskustelua muutenkin jo 1990-luvulta lähtien. Mutta pitääkö julkista velkaantumista pelätä? Viime vuonna julkaistussa taloustieteellisessä metatutkimuksessa tarkasteltiin 47 tutkimusta, joissa oli analysoitu julkisen velan vaikutusta talouskasvuun. Tulos oli, että tutkimuskirjallisuuden perusteella julkisella velkaantumisella ei voi esittää olevan kielteisiä vaikutuksia kasvuun. Metatutkimuksessa ei myöskään löytynyt sellaista julkisen velan kynnysarvoa, jonka ylityttyä talouskasvu alkaisi hidastua.
Tänä vuonna Suomen julkinen velkasuhde tulee todennäköisesti nousemaan noin 80,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Silloinkin se on 2,4 prosenttiyksikköä alle EU:n keskiarvon. Tästä näkökulmasta Suomen velkaantuminen ei näytä yhtä katastrofaaliselta kuin ilmastonmuutos.
Suomen julkinen velkasuhde laski 65,8 prosentista 64,9 prosenttiin vuosina 2015–2019. Sitten alkoi maailmanlaajuinen koronapandemia, johon pääministeri Sanna Marinin hallitus vastasi finanssipoliittisella elvytyksellä. Erään tutkimuksen mukaan pääministeri Marinin hallituksen elvytys kasvatti bruttokansantuotetta viidellä prosentilla, työllisyysastetta kahdella prosenttiyksiköllä ja työllisyyttä lähes 70 000 henkilöllä rakenteellisesti. Julkinen velkasuhdekin toki kasvoi, mutta taloustilanne näyttäisi nyt huomattavasti pahemmalta, jos elvytys olisi jätetty tekemättä velkapelon vuoksi.
Sen sijaan nyt tehtävä sopeutus tulee todennäköisesti hidastamaan kasvua. Vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että finanssikriisin jälkeen tehdyillä menoleikkauksilla oli pitkäaikainen kielteinen vaikutus talouskasvuun EU-jäsenmaissa. Menoleikkausten kielteiset vaikutukset ovat tavallista suurempia, kun sopeutus tehdään matalasuhdanteessa, jossa Suomen talous nyt on.
Talouskasvun elvyttäminen on tehokkain keino julkisen velkasuhteen laskemiseksi. Todennäköisesti tästä syystä IMF:n viimevuotisessa tutkimuksessa havaittiin, että talouskurista ei ole ollut apua julkisen velkaantumisen vähentämisessä. Velkapelottelu on lopetettava Suomessa, jotta talouspolitiikassa voitaisiin siirtyä lyhytnäköisistä menoleikkauksista kasvua aidosti tukeviin toimenpiteisiin.
Julkisia investointeja on lisättävä
Taulukko 1 näyttää tuottavien investointien kehityksen vuosina 1994–2023. Tiedot on otettu Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidosta. Luvut on esitetty inflaatiokorjattujen investointimenojen keskimääräisenä vuosikasvuna eri ajanjaksoina.
Koko kansantalouden tasolla kiinteään pääomaan suunnattujen investointien kasvu on hidastunut merkittävästi 1990-luvun lukemista. 2020-luvun alussa investoinnit ovat säännönmukaisesti kutistuneet, vaikka tutkimus- ja kehittämismenot (T&K) ovatkin hieman kasvaneet. T&K-menojen positiivinen kehitys 2020-luvulla johtuu yritysten investoinneista, koska julkisyhteisöjen T&K-menot ovat jatkaneet kutistumistaan.
Yleisesti investoinnit ovat kehittyneet erittäin heikosti Suomessa. Julkiseen velkaantumiseen liittyvien pelkojen vuoksi ongelmaa ei ole myöskään pyritty ratkaisemaan lisäämällä julkisia investointeja, vaikka tällä on tutkitusti yritysten investointeja ja talouskasvua elvyttävä vaikutus. Julkisten menojen kerroinvaikutusta on käsitelty tarkemmin minun ja Ralf Sundin kirjoittaman Paras arvaus? -raportin (Kalevi Sorsa -säätiö) luvussa 2.3.3.
On huomionarvoista, että yritysten T&K-menot kutistuivat keskimäärin 2,2 prosenttia vuodessa 2010-luvulla. Tämä on merkittävä muutos 1990-luvulta, jolloin yritysten T&K-investoinnit kasvoivat 14,2 prosenttia vuodessa. T&K-menojen surkea kehitys on ollut merkittävä ongelma Suomessa, koska T&K-investoinneilla on tutkitusti laaja-alaisia ja kauaskantoisia kerroinvaikutuksia koko talouteen.
Suomessa yrityssektorin investointihalukkuuden lisääminen vaatisi kaikessa yksinkertaisuudessaan enemmän julkisia investointeja. Kun julkisyhteisöt investoivat, ne paitsi lisäävät talouden tuotantokapasiteettia myös ostavat tavaroita ja palveluita yrityksiltä, joiden myynti ja oma investointihalukkuus puolestaan paranee. Julkisia menoja leikkaavan ja suurituloisten verotusta keventävän finanssipolitiikan vaarana on, että surkea investointikehitys jatkuu ja myös 2020-luku jää historiaan pysähtyneisyyden vuosikymmenenä.
Työllisyyspalvelujen saatavuutta on parannettava
Investointien lisäksi aktiivinen työllisyyspolitiikka voi lisätä työllisyyttä ja kasvua. Taulukkoon 2 on kirjattu työttömiin työnhakijoihin kohdennettuja julkisia menoja Pohjoismaissa vuonna 2022. Taulukko on otettu minun ja Sundin kirjoittamasta raportista. On selvää, että Suomessa työttömiin investoidaan Pohjoismaista vähiten. Esimerkiksi TE-palveluihin suunnatut menot ovat lähes neljä kertaa suuremmat Ruotsissa, viisi kertaa suuremmat Norjassa ja yli kymmenen kertaa suuremmat Tanskassa.
Työllisyyspalvelut ovat tarpeellisia etenkin Suomessa. Viime vuonna 43 prosenttia työttömistä työnhakijoista oli pitkäaikaistyöttömiä. Työnteon kannustimet ovat tehottomampia pitkäaikaistyöttömien tapauksessa, koska pitkäaikaistyöttömillä ei ole samanlaista valmiutta reagoida etuuksiensa ja tulojensa leikkaamiseen kuin vähän aikaa työttöminä olleilla henkilöillä. Työttömyyden pitkittyessä työttömän ammattitaito ja työkyky heikkenevät, minkä lisäksi noin 28 prosentilla Suomen pitkäaikaistyöttömistä on johonkin sairauteen tai terveyden häiriöön liittyvä diagnoosi. Sosiaali- ja työttömyysturvaan kohdistuvilla leikkauksilla saattaa olla pitkäaikaistyöttömien tapauksessa jopa passivoivia vaikutuksia.
Koska niin suuri osa Suomen työttömistä on pitkäaikaistyöttömiä, työllisyyspalveluihin kohdennetut julkiset panostukset olisi syytä korottaa pohjoismaiselle tasolle. Ilman sitä hallituksen tavoite nostaa Suomen työllisyysaste 80 prosenttiin ei tule toteutumaan.
Valtion ja kuntien lisäksi sosiaali- ja terveysjärjestöillä on tärkeä rooli työttömien kuntouttamisessa. Siksi hallituksen kaavailema kolmanneksen leikkaus järjestöjen rahoituksesta tulee heikentämään työttömien tarvitsemien palvelujen saatavuutta. Työllisyysaste ei nouse tai kasvu elvy, mikäli työttömät jäävät ilman palveluja ja poistuvat työvoimasta.
Terveydenhuollon rahoitusta on uudistettava kestävästi
Hallitusohjelmaan on kirjattu 1,1 miljardin euron leikkaus hyvinvointialueiden rahoituksesta. Hyvinvointialueiden alijäämät nousevat tänä vuonna 1,4 miljardiin euroon, minkä seurauksena pääministeri Orpon hallitus saattaa painostaa alueita leikkaamaan menojaan suunniteltua enemmän. Terveydenhuollon rahoituksen lyhytnäköinen leikkaaminen tulee kuitenkin pahentamaan tilannetta.
Ensinnäkin Suomi tarvitsee korkeaa työllisyyttä ratkaistakseen ikääntyvän väestön aiheuttamaa väestöllisen huoltosuhteen heikkenemistä. Heta Melartinin laatimassa Joku muu hoitaa -raportissa (Kalevi Sorsa -säätiö) on arvioitu, että ikääntyneiden ympärivuorokautisten hoivapaikkojen vähentäminen 2 000:lla saattaa laskea työllisyyttä jopa 1 900 henkilöllä, kun ikääntyneiden läheiset vähentävät työntekoa hoitaakseen läheisiään. Palveluiden leikkaamisella on merkittäviä kielteisiä vaikutuksia työllisyyteen ja talouskasvuun.
Toiseksi terveydenhuollossa on nostettava työn tuottavuutta, jotta sama määrä työtä riittää suuremmalle määrälle potilaita. Tämä onnistuu vain parempia hoitomuotoja ja -teknologioita kehittävien investointien avulla. Ongelma on, että terveydenhuollon inflaatiokorjatut T&K-menot ovat laskeneet kolmanneksella viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. T&K-investointeja olisi siis lisättävä myös terveydenhuollossa.
Viimeiseksi tarvitaan terveysongelmien ennaltaehkäisyä. Ennaltaehkäisy parantaisi väestön terveyttä, millä on tutkimusten mukaan talouskasvua edistäviä vaikutuksia. Lisäksi kalliin erikoissairaanhoidon tarve vähenisi, kun terveysongelmia ei syntyisi yhtä paljon. Ennaltaehkäisyä voidaan edistää panostamalla perusterveydenhuoltoon sekä sosiaali- ja terveysjärjestöjen työhön. Tästäkin syystä sote-järjestöjen rahoitukseen kohdistuvat leikkaukset tulevat heikentämään Suomen kasvupotentiaalia.
Muitakin keinoja talouskasvun elvyttämiseksi varmasti on, mutta tässä kirjoituksessa on esitetty joitain ajatuksia. Alla on vielä tiivistelmä pääehdotuksista:
- Velkapelottelu on lopetettava. Julkinen velkaantuminen ei automaattisesti hidasta kasvua, ja talouskurilla on kielteisiä vaikutuksia kasvuun.
- Julkisia investointeja on lisättävä merkittävästi. Tämä elvyttäisi myös yritysten investointeja ja työllisyyttä.
- Työllisyyspalveluihin on panostettava, jotta työllisyysaste saataisiin oikeasti nousemaan 80 prosenttiin. Suomen on otettava mallia muista Pohjoismaista.
- Terveydenhuollon rahoitusta ei pidä leikata lyhytnäköisesti, vaan sitä on uudistettava kestävästi. Terve väestö on kasvun edellytys.
