Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuodenvaihteessa, jolloin niille siirtyi vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä. Vaikka alueet ovat nyt toiminnassa, järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyön rakentaminen ja palvelujen kehittäminen alueilla jatkuvat.
Järjestöjen ja hyvinvointialueiden välisen keskusteluyhteyden sekä yhteistyön vahvistamiseksi SOSTEn, alueiden järjestöjen ja Järjestöjen sote-muutostuen edustajista koostuva joukko kiertää kuluvan kevään aikana kaikki hyvinvointialueet. Aluekierroksella tavataan hyvinvointialueiden keskeisintä viranhaltija- ja luottamushenkilöjohtoa.
Aluekierroksen tapaamisia on tässä vaiheessa takana neljä: Pirkanmaa, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo ja Etelä-Savo. Tapaamisissa on ollut hyvä henki, ja osallistujat ovat antaneet niistä myönteistä palautetta.
Tapaamisissa ovat puhuttaneet etenkin järjestöjen antaman tuen saaminen mukaan asiakas- ja palveluohjaukseen, palvelustrategiatyön eteneminen sekä järjestöyhteistyön rakenteiden muotoutuminen alueilla. Hyvinvointialueet kokevat aidon kumppanuuden järjestöjen kanssa tärkeäksi.
Tulossa uutta tietoa kuntien järjestöavustuksista ja suosituksia hyte-neuvotteluihin
Aluekierroksen lisäksi Järjestöjen sote-muutostuen loppukevättä värittää työ järjestöille keskeisten vaikuttamisteemojen, kuten järjestöavustusten, vuosittaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) neuvottelujen sekä kunkin alueen tarpeista nousevien järjestöyhteistyön käytäntöjen vakiinnuttamisen äärellä.
Järjestöjen sote-muutostuki teki helmi- ja maaliskuun taitteessa kyselyn, jossa selvitettiin järjestöavustusten tilannetta kunnissa. Kysely selvittää ennen kaikkea, miten kunnat ja hyvinvointialueet ovat onnistuneet sopimaan yhteistyöstä ja työnjaosta avustusasioissa. Tarkempia tuloksia on luvassa huhtikuussa.
Maaliskuussa Järjestöjen sote-muutostuki järjesti SOSTEn, Kuntaliiton ja Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n kanssa kaksi verkkotyöpajaa, joissa pureuduttiin hyte-neuvotteluteemaan. Verkkotyöpajoissa kertyneen materiaalin pohjalta on määrä tuottaa järjestöihin liittyviä suosituksia hyte-neuvotteluja varten.
Pian on aika vaikuttaa vuoden 2024 talousarvioihin
Kesän korvalla käynnistyvät julkisten toimijoiden vuoden 2024 talousarvioiden laadintaprosessit, joten vaikuttaminen järjestöjen toimintaedellytysten turvaamiseksi on pian ajankohtaista. Suomen kestävän kasvun ohjelman puitteissa edistyvät sekä kansallisen monialaisen hyte-palvelukonseptin määrittelytyö että alueellisten palvelutarjottimien rakentaminen.
Kuulumisia järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyöstä on saatavilla myös suoraan Järjestöjen sote-muutostuen tiimiltä huhtikuun lopulla, jolloin Järjestöjen sote-muutostuki on mukana SOSTEtalk!-tapahtumassa Jyväskylässä. Lämpimästi tervetuloa tapaamaan meitä näyttelypisteellemme ja osallistumaan Järjestöt hyvinvointialueiden kumppaneina ja palvelujen kehittäjinä -ohjelmatunnillemme!